Pari vuotta sitten en arvannut miten pian minusta tulee kompurajalka. Ilmiö tuli äkkiä.
Siihen asti sujui kohtuullisesti. Kunnes keväällä 2015 juuri lumien sulamisen jälkeen kuntolenkillä juppasi. Sääret väsyi. Olemuksessa ei tuntunut väsymystä, vain säärissä. Vaikutti niin voimakkaasti, etten pystynyt kävelemään.
Paheni vain. Jo parikilometriä oli liian pitkä.
Pahimmillaan: Kävelin Asemakatua muutaman sata metriä. Sillan ali rillukan kautta Herralantielle.
Aiottuani lenkkiä en jatkanut. Tuntuma pakotti oikaisemaan Rautalammintietä Asemakadulle.
Kunpa en pystynyt. Jalat toppasivat totaalisesti. Siinä penkassa jonkin rakenteen jäännöksenä viisto rautainen luukku. Siihen pääsin istumaan.
Lepäilin kotvasen, mutta kävely jatkui vaivalloisesti. Pysähdyin Kutvosen kulmalla kiinteistökauppiaan taulua "katsomaan". Sitä lähdettyäni sujui kävely paremmin.
Ei hyvältä tuntunut.
Jossain vaiheessa lääkäriin.
Ensimmäinen epäily vitamiineihin. Tutkittiin, ei huono. Seuravaksi alaselän röntgen. Vikoja nähtävissä. Tiedän että selässä on rasitusvammaa. Ei johtunut sieltä. Sitten Pieksämäelle jalkojen hermojen tutkintaan. Hermoja epäilin itsekin syyksi. Tutkiva lääkäri ei löytänyt vikaa.
Siinä meni kesä. Kun en pystynyt kuntoilemaan, heikennyin. En luovuttanut. Kävelin hiljaa Rinnekadun jyrkänteelle. Nousin viistoa polkua harjanteen päälle. Kuljin välillä lepäämättä. Hengästyin ja istahdin. Hautausmaan takana on kankaalla paksu sammal. Kapusin muutamia kertoja rinnettä ylös ja alas.
Sain rasitusharjoitusta lyhyellä matkalla ja pienellä ajalla.
Lääkäri antoi lähetteen fysioterapiaan. Ehkä lihakset.
Kaksi kertaa lyhytaikainen kipu nilkassa. Kerran uimahallin altaassa ja toisen kerran nukkuessa. Sen verran kipua, että heräsin.
Epäilin mennä Fysioon. Aikaa kului ja tilanne paheni oikeassa sääressä. Säären sisäpuolinen pitkä valtimo pingottui koholle. Sormella koettaen tuntui tiukalta. Turvotusta. Säären ulkopuolella nahan alla tuntui kuin olisi tyyny. Peruin fysion.
Tilasin vastaanoton. Sekavuutta kommunikaatiossa hoiturin kanssa. Selostin hapuilevin sanoin. Arvelin laskimosuonia. Vastaanotto jonain päivänä klo 8 .
Vastaanottamassa ei ollutkaan minua hoitanut Sinikka Kuusisto, vaan nuorehko mies. Mahtoiko tietää jo vaivani syyn?
Sanoi vaivan nimenkin. Minun ei tarvitse sitä muistaa. Lohdutti ettei ole parannuskeinoa. Sanoi kuitenkin Voiteen nimen: Hirudoit Forte. Lääkäri sanoi oireeni olleen tulehdus. Jos semmoista ilmenee, heti lääkäriin.
Oma-alotteisesti olin alkanut pitää sääriä seinällä ja huomasin sen vaikuttavan. Kerroin lääkärille.
Voitelu ja säärien ripustus vaikuttaa parantavasti. Loppukin turvotus hävisi kokonaan. Oikea sääri on kuitenkin pökkelö.
Yhtenä päivänä lenkillä sujui juoksu erittäin hyvin. Kevyillä nastakengillä. Normaali kevyt ja kimmoisa askel. Juoksin kymmeniä metrejä kerrallaan. Yhteensä muutamia satoja.
Yritin muistella mennyttä viikkoa. Mikähän aamu se oli? En saanut päähäni mahtumaan sopivaa päivää.
Voiko uni olla niin todentuntuinen?
Jatkan harjoitusta. Tulevana vuotena tarvitsen todistuksen ajokorttia varten. Siinä yhteydessä aion kertoa muutakin. Kerralla useampi aihe, ettei tarvitse purjuta yhtä mittaa.
