Kun sanon: "Tumman virran soutaja viittilöi kutsuvasti", kuulija ymmärtää sen kiertoilmaukseksi Kuolemasta.
--- "Elä sinä nyt semmosia huasta!"
Leikkauksen jälkeen tuttava sanoi: "--- Se oli muistutus sinullakin."
--- Niin, muistutus kuolemasta.
Tuttava koki kuolema sanan kiusalliseksi ja poistui välittömästi.
En osaa pelätä kuolemaa etukäteen. Mitä mahtaa mieli aistia silloin kun hetki koittaa? Se on sen hetki, en murehdi.
Vastapäisen asunnon Leidi saattoi vähän aikaa sitten siippansa hautaan. Mies asui pitkään Veljestalossa. Ei kertonut invalidimiehestään paljon. Kertoi kuitenkin miehellä olleen palava elämän halu loppuun asti. Minä en tunne paljoa elämän halua. Ei kuitenkaan ole mielessä itsetuhoa, enkä näillä näkymin aio loppua jouduttaa.
Tänään yllätyin isosti avatessani Yle.fi . Ensimmäisen kerran julkisessa sanassa kertovat asiallisesti hoidon tarkoituksenmukaisuudesta ja liiallisesta lääkityksestä.
Lopullisessa tilanteessa ohjaavat saattohoitoon. Huolehditaan, ettei ihminen kärsi tarpeettomasti.
Joroisten Lehti lakkautti kirjoitukseni. Eräs lukija antoi kipakan palautteen:
" Olethan itsekin ollut letkuissa!"
Havainnut sen teksteistäni.
"Letkuissa olemisestani" on 20 vuotta. Hoito oli tehokasta, muuten olisin kuollut. Silloin pohdin, olinko oikeutettu? Kaltaisiani kuoli siihen aikaan hoitoon jonottaessa. Olinko arvoinen?
Sen jälkeen koppuloin kaksi arvotonta rakennusta. Siitä tuloksena sain nykyisen asuntoni velattomana. Kävin videoryhmän mukana Venäjän Karjalassa. Suomensin Venäjän kielisestä sotakirjasta pari sataa sivua. Lehdissä tekstejäni jokunen sata. Video-ohjelmia useita DVD:lle.
Vielä avitin vastapäistä Leidiä. Reistailevan ovirämpyttimen tilalle pim-pom kellon.
Vielä menneellä viikolla lukivat Sisä-Savo lehdestä kirjoitukseni pihlajanmarjojen tehosta.
Tilasto kertoo tälle foorumille lähettäneeni tuhat postausta.
Hoito niin tehokasta kuin olla voi. Vieläkin näppäimistö tottelee kohtuullisesti. Aion jatkaa niin kauan kuin pystyn.
Elämän ja kuoleman aiheista pakisen vielä piankin.
