Viime kesänä en löytänyt herkkutatteja. Löysin neljä pientä kaunista arvelin : - Nuoria herkkutatteja. Syötävän hyviä!
Eivät kuitenkaan ehkä olleet, mitä luulin. Etsin eri alueelta. Ei löytynyt kuin muutama mätä. Löysin kolme nuorta kaunista. Kotiin tultua alkoi epäilyttämään. Poistin keltaisen pillistön. Kotona panin kannelliseen rasiaan ja jääkaappiin.
Ensinnäkin lakin kiiltävän musta pinta. Lakin alapuoli keltainen. Leikkauspinta ei ollutkaan puhtaan valkoinen. Alaosan valkea muuttui pintaa kohti eri väriseksi, epämääräiseksi. Varmin merkki oli jalka. Ei ollut herkkutatin tavoin jykevä, vaan säännöllinen. Tyven paksuus oheni lakkia kohti täsmällisesti.
Mikä tatti? Voitattia en ole tunnistanut, mutta kuvauksien perusteella sain erilaisen mielikuvan. Nämä olivat nuoria. Isoin jotain 7 - 8 senttiä.
Olivatpa mitä tahansa. Erinomainen laatu.
Funteerasin järjestystä. Päätyin ensiksi paistamaan kuhafileet. Etukäteen pilkoin lähes nyrkin kokoisen sipulin. Runsaassa voissa paistetun kuhan panin odottamaan eri pannulle, pienimmälle virralle. Pilkotusta sipulista panin puolet pannulle. Pyörittelin mieleisen kypsiksi. Kaasin sipulit paistetun kuhan päälle. Loput sipulit ja paloitellut sienet pannulle ja reilusti voita. Kypsensin mieleisiksi. Ainakaan minun suussani ei kalan ja sienen maku riidelleet.
Voi että! Että voi maku tuntua hyvältä! Maku viipyi kielellä pitkään.
Jäi huomiseksi saman moinen ateria. Terästän kermalla.
Vaikka en tunnistanutkaan. Uskalsin. Eivät ainakaan myrkkysieniä. Olen joskus oksentanut. Erehdyin. Hapero vai kärpässieni?
