Tuli juuri vastaan lause, joka sanottiin Eleanor Rooseveltin sanomaksi: "Onni ei ole tavoite, vaan sivutuote".
Lottovoittajaa sanottiin onnistaneen. Köyhä ihminen, kuuden lapsen isä voitti lottopotin. Osti naapurista tyhjän kansakoulun. Savon Sanomien pakinoija vertasi kahta lottovoittajaa. Toinen retosteli. Pakinoija piti kansakoulun ostajaa esimerkillisenä.
Ei kauan mennyt, kun Savon Mediassa oli pikku-uutinen Halkoliiteriinsä hirttäytyneestä lottovoittajasta.
Äskettäin joku Pohjois-Suomalainen vähäväkinen voitti jättipotin. Kuinka mahtaa kestää terveys, kun yhtäkkiä tulee rahamäärä, jonka suuruutta ei osaa edes arvioida? Kärtäjiä ja kerjäläisiä, kadehtijoitakin pyörii ympärillä, pahempina kuin perskärpäset. Media myllertää armottomilla leuoillaan.
tiistai 18. lokakuuta 2011
Elämä
Kirjoittelevat elämänkertoja. Joku sanoi, että elämä on kertakäyttötavaraa. Empä tiijjä. Tuntuu monesti kestokulutukselta.
Onni ei kestä ikuisesti.
Onneksi!
Jos haluat olla onnellinen;
ole!
Onko puutarhurikaan aina onnellinen?
Yhteishyvässä alkoi sarjakuva: Antti Puuhaara. Ensimmäisessä kuvassa isäntä löysi puunhaarasta kapaloidun lapsen. Kasvatti sen mieheksi.
Lähetti kysymään Louhi Pohjanakalta; miten ihminen voi parhaan onnensa löytää? Jännittävien seikkailujen jälkeen Antti palasi. Asettui pöydän ääreen rauhassa syömään.
Isäntä kysyi:
- Tapasitko pohjan akan?
- Tapasin.
- No, mitä hän sanoi? Kuinka voi parhaan onnensa löytää?
- Maata viljelemällä, sanoi pohjan akka ja se oli viisas akka.
Onkohan tuossa jokin opetus?
Köyhät, rikkaat
Teeveessä puntaroivat: Rikkaat ovat terveempiä, köyhät ovat sairaampia. Rikkaat pääsevät helpommin hoitoon, köyhät vaivalloisemmin.
Nykyään käyttävät köyhistä nimitystä; pienituloiset. Olen vähätuloinen, nykymääritelmän mukaisen köyhyysrajan alapuolella.
Sain hoitoa. Lääkäri Poikonen tulkitsi sydänfilmiä. Sain lähetteen KYS:iin. Leikkaus elvytti. Elämäni jatkuu.
Kun joutuu tai pääsee leikkauspöydälle, kirurgit suhtautuvat työhönsä ammattimaisesti, olipa peukaloitavana rikas tai köyhä. Kohdallani tekivät hyvää työtä.
Mutta lääkärin kanssa kasvotusten on jo toinen juttu. Kun papereista ilmenee vastapuoleksi eläkkeellä oleva autonasentaja, suhtautuminen saattaa olla syrjivää. Aliarvioivat potilaan älyä. Naislääkäri, joka oli olevinaan urologi, alkoi huutamaan, kun halusin vastausta kysymykseeni, enkä hänen ensimmäiseen tokaisuunsa tyytynyt, keskustelua ei sallinut. Poistuin häntä koipien välissä.

lauantai 15. lokakuuta 2011
Hankalaa
Tietotekniikka menee liian lujaa. Kun pitäisi yksinkertaistua ja helpottua, menee liikaa yli vanhusten hilseen. Olen ostanut monta junalippua netistä ja joka kerralla saanut tulostettua.
Nyt yritin ostaa Tuulikille lippua kello 14:49 lähtevään junaan, mutta vr. netti tyrkytti 17:49 junaan ja möi väkisten sellaisen. Ensimmäisellä yrityksellä yhteys katkesi kesken. Rahat ennätti mennä. Toisella yrityksellä en saanut tulostettua. Seuraavana päivänä katsoin koneelta tilausvahvistuksen. Ensiksi tilatun lipun sain vain osittain. Toisen ostamani lipun sain tulostettua sähköpostista. Halusin lähteä päivällä, koska illalla on levotonta metrossa.
Olen kysynyt enemmän tietäviltä: "kun kaikki on netissä, mitä tapahtuu, kun se sekoaa? Useimmat vakuuttavat, ettei semmoista satu. Mauri Sahipakka teki Ruotsissa vakuutusyhtiölle ohjelmaa. Mauri oli sitä mieltä, ettei se ole todennäköistä, mutta ei ihan kokonaan tyrmännyt epäilyäni.
Kuopiolainen seniorien keskeinen Savonetti julkaisee keskusteluja. Pränttäsin epäilyni sille foorumille. Päällikkö loukkaantui. Moitti erkkiä. Julisti: "kun öljy ja sähkö loppuvat, netti se vain pelaa". Harkitsematon lause oli tietysti "lipsahdus", mutta kertoo uskosta netin kaikkivoipaisuuteen ja virheettömyyteen. Nettikin käy sähköllä.
Netin tekee ihmiset, erehtyvät ihmiset. Valtion hommissa näyttää menevän tietotekniikka harhateille. Verohallinnolla oli melkoiset sotkut. Nyt rautatie sekoilee, vaikka kiskot ovat kohdallaan.
Tuutista tulee ikäihmisille rohkaisua netin käyttöön. Tosiasia on, että kehitys etenee liian kiivaasti. Itse joudun pähkäilemään, kun kone toimii erilailla kuin entinen ja netissä sivustot muuttuvat koko ajan. Meikäläinen sai tietokoneen v 2000 ja netin v 2004. Pystyn etenemään käyttäjänä pienin askelin. Pian huomaan ettei tietämykseni riitä. Samuli auttaa.

tiistai 11. lokakuuta 2011
Lakko
v 1956. Demarit hävisivät presidentinvaalin. Kekkonen valittiin. Äänestin Fagerholmia. Demareita otti pannuun. Työnantajani koko perhe oli äärikommunisteja. Niin pitkälle, että urheilussa ihannoivat Neuvostoliiton edustajia enemmän kuin suomalaisia. Iloitsivat Kekkosen voitosta. Liikkeessä oli työväkeä 24.
Tuli yleislakko. Eskelisen väki ei lakkoillut. Maanviljelijät uhkasivat tuotteidensa luovutuslakolla. Kauppaan ei tullut maitoa. Kahtena päivänä hain maitoa Matti Ylöseltä. Maanviljelijät lopettivat lakkonsa, näytti tulevan itselle vahinkoa.
Kuopiossa Liikemiesklubilla oli K-kauppiaiden tilaisuus. Pekka ja Sulo Eskelinen ja Tauno nenonen matkustajina ja minä kuskina, kun voin olla ottamatta viinaa.
Kauppias Savolainen puhui lievän vaikutuksen alaisena. Kritisoi AY-liikkeen vaikutusvaltaa. Pekka Eskelinen puolusti lakkoilijoita. Väistämättä tuli mieleeni: entä jos oma väkensä olisi osallistunut lakkoon?
Tähän asti kaikki lakot päättyivät aikansa kestettyään, niin tämäkin. Saivat läpi vaatimuksensa 2400 mk kuussa lisää liksaa kaikille tasapuolisesti.
Kuukausipalkkani oli 25000 mk. Nousua tuli alle 10 %. Loppukesällä markka devalvoitiin. 30% ! Kodinkoneisiin ja tuontitavaroihin se vaikutti välittömästi. Elintarvikkeisiin vähän hitaammin. Numerot suurenivat ja uudet koitokset: hinnat, palkat, hinnat, palkat, hinnat....
Velalliset saivat apua; inflaatio oli suurempi kuin velan korko ja velka maksettiin huonommalla rahalla.
Eniten hyötyivät isot vientiyritykset. Viivyttivät valuutan kotiuttamista, saivat kurssivoittoja.
Valtio ja kunnat tottuivat suruttomaan velanottoon, josta eivät pääse irti vieläkään.

maanantai 10. lokakuuta 2011
Vanhanen valehteli
Tuloni ovat sellaiset, että perusvähennys ja eläketulovähennys kuittaavat verotuksen. Matti Vanhanen antoi 20 € kuukaudessa lisää eläkettä, eli vuodessa 240€. Sanoi jokaisen suomalaisen ostovoiman kasvavan. Kuinkas kävi?
Edelliseltä vuodelta meni veroa 20 € . Korotetun eläkkeen vuodelta meni veroa 402 € . Saman vuoden lopulla tarkistivat asuntotuen, se pieneni 7€ kk. ja vaikutti kaksi vuotta.
URPILAINENKIN VALEHTELEE.
Televisiosta kantautui Jutan ääni. Kehui hallituksen pienentävän tuloeroja. Tuota ei usko erkkikään. Joka tapauksessa palkansaajien ja kunnon eläkettä nauttivien tulot nousevat enemmän kuin minun. Vuoden alussa tuloni nousivat 4 € kk. Syyskuussa tarkistettiin asuntotuki; se nousi noin 18 € kk.
Pränttään tähän kuukausituloni:
Eläkettä 744,34 €, asuntotukea 68,90 €, yhteensä 813,24 €.
TV-pulinoissa nuori nainen, vasemmiston edustaja, möläytti: "Ei niin pieniä eläkkeitä olekaan!" Laskeskelin itsekseni, että v 2010 tasoisena eläkkeeni riittää toimeen tuloon, mutta Kansamme eduskunnan ansiosta eläkkeen ostovoima pienenee.
Esittivät laskelmia, joiden mukaan yli 65 vuotiailta menee ruokaan 230 €, en muista, oliko se tarkalleen noin, mutta suunnilleen. Vuodenvaihteessa laskin ruokaostokseni neljältä kuukaudelta. Pienin kuukausimeno oli 80 €, suurin
140 €. Vaihtelu riippuu, minkä kuukauden kohdalle sattui alennuslihan osto pakastimeen ja Leenan tuomat kuhafileet. Pientä nousua näyttää olevan. Loppuvuoden ajalta tarkistan jälleen.

"Ei kova vauhti, vaan äkkipysäys" (rysäys)
Tämän aamun lähetyksessä professorismies arvioi Venäjän tilannetta: "Putinin aikana saavutettiin vakaus, mutta samojen johtaessa "jämähdetään". Kehitys pysähtyy. Pysyäkseen kehityksen mukana, täytyy juosta".
Mihin on kiire? "Ensimmäisessä luokassa helvettiin"!
Pysyäkseen kehityksen mukana, ovat kaiken maailman pankit juosseet, hengästyneet ja viimein läkähtyneet. Siitä huolimatta, että pankeilla on kaiken maailman rahat. Ovatko pankkien johtajat tyhmiä? Vai ahneusko sokaisee?
"Vähällä järjellä maailmaa..."
Minun on hyvä olla; ei ole rahaa eikä velkaa. Onkohan sittenkään? Kyllä rahaa saisi olla tai tulla-

Päivä kerrallaan
Syysmyrsky, sataa ja tuulee. Eilen oli toisenlainen sää. Aurinko näkyi eikä puhuria tullut. Läksin liikkeelle siinä tarkoituksessa, että kierrän kymmenen kilometrin kuntoreitin. Ensimmäisen viiden kilometrin matkalla juosta hipsuttelin pieniä vastamäkiä, enimmäkseen kävelin.
Kääntöpaikalla annoin valtaa uteliaisuudelle, jatkoin maastoon. Nuolet osoittavat latumajalle. Löydänköhän sen? Opastus johti ampumaradan alueelle, enkä löytänyt majaa, vaan laavun ja siinä tarvikkeita. Sanovatko laavua majaksi?
Jatkoin leveää polkua, joka päättyi ja siitä alkoi luontopolku ja puiden välistä vilkkui vettä suon keskellä. Maisema viehätti ja päätin kiertää suon ja lammen ja mennä sieltä kuntoreitille. Kierrettäväksi tuli laaja ampumaradan alue ja Onkilampi. Jouduin niin kauaksi, ettei sieltä päässyt suoraan reitille. Jatkoin kotia kohti eri reittiä.
Ei tämä sinänsä niin kummallista ole, mutta puolitoista vuotta sitten piti kävelylltä kääntyä kahdensadan metrin jälkeen takaisin. Menin lääkärille ja hätkähdin verenpaineen lukemia: 198/98. Sain pitkävaikutteisen nitrolääkityksen ja lähetteen Mehiläiseen. Vaivoin pääsin rautatieasemalta Kauppakadulle muutamat sadat metrit. Pökerryksissä annoin paperit kassalle ja menin istumaan, johon virkailija palveli minua.
Tutkimus ei paljastanut ihmeitä. Hapen puutetta ja aorttaläppä vuotaa vähän.
Kesän 2010 olin huonossa kunnossa. Torilta ostin kaksi laatikkoa 10 kg mansikoita. Kotimatkaa on ehkä kolmesataa metriä. Sillä välillä piti levätä kaksi kertaa.
Syksyllä kävelin elokuvista. Kadulla on vasta mäkeä. Kuljin ihmisvirran mukana. Parinsadan metrin matkaa en jaksanut kävellä lepäämättä.
Muutamien viikkojen kuluttua juoksin sen hipsuttelemalla.
Vähitellen lopetin nitron käytön.
Taivalsin helppokulkuisia polkuja, mutta osan kuljin maastossa. Kartalta arvioiden lisämatkaa tuli ainakin viisi kilometriä ja lisättyä kotimatkat, matkasin ainakin 18 kilometriä. 3 tuntia 15 minuuttia. Ei kunto aivan nollassa ole. Tänään askartelen jotakin ja huomenna valkenee uusi päivä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)