Yhdistykset

 Suonenjoen-Rautalammin sydänyhdistys ilmoittaa lakkautetuksi. Sydänyhdistyksen toiminnasta olin kiinnostunut. Toimintaa ei ollut. Paikallislehdestä tarkistin joka viikko. Asuin moniaita vuosia Suonenjoella. Pielaveden sydänyhdistyksen toiminnasta tuli jatkuvasti postia. Siitä huolimatta, vaikka annoin silloiselle puheenjohtajalle Onni Koljulle kopion sydänliiton jäsenliittymästä. Suonenjoelta ei kuulunut mitään. En ollut jäsen, vaikka ilmoitin halukkuuteni. Paikallisen sydänyhdistyksen jäseneksi kirjauduin otettuani yhteyttä sydänliittoon. Vuosia myöhemmin.

Toinen esimerkki. Vanhana sosialidemokraattina pistäydyin Suonenjoen Eläkkeensaajien kerhoiltaan. Olin kai turhan aktiivinen. Ilmaisin halukkuuteni. Kuinkas kävikään? Osaston puheenjohtaja Vehviläinen sanoi: "Pitäisi olla jäsen." Samassa tilaisuudessa hoitivat jäsenasioita. Ei sanonut: "liity erkki jäseneksi". Kukaan ei kanssani tullut keskustelemaan, olin ilmaa, epähenkilö.  

Eläkkeensaajien videokerho organisoitui omaksi yhteisökseen. Olin perustavassa kokouksessa. Puheenjohtaja Arvi Karkkonen esitti minulle jotain nimellistä asemaa. Kieltäydyin, koska en etsinyt statusta, vaan harrastaakseni mieluista videotoimintaa. Videokerhon jäseneksi ei minua ollut merkitty, vaikka olin perustavassa kokouksessa. Merkityksellistä tässä on, että miksi Karkkonen vänkäsi minua nimelliseen asemaan? Kuitenkaan ei hyväksynyt rivijäseneksi? 

Sanon suoraan, Arvi Karkkonen ei ymmärtänyt, eikä osannut videoinnista enempää, kuin se kuuluisa sika tuulimyllystä. Ainoa kykenevä porukassa oli Hartikainen. Erkki ei kelvannut. Siitä päätti Karkkonen. 

Klassilliset esimerkit kertovat; Johtaja ei mielellään näe ympärillään itseään pätevämpiä. Päteekö tämä näin mitättömän pienissäkin? 

Iisveden videokerholle minulla olisi ollut annettavaa toiminnallisesti. Kun ei kelvannut.

Sydänyhdistys tarjoaa jouluaterian paikallisissa ravitsemusliikkeissä. En uskalla mennä. Eletty elämä on rasituksena. En pysty käsittelemään välineitä, kömpelöin ja pudottelen. 

Liikuntakeskus ilmoittaa järjestävänsä pikkujoulun. Lähipäivinä kertovat kynttiläuinneista. Eivät ne ole minua varten.      

"Voiko kryptovaluuttoihin luottaa?"

Ei tietenkään voi! Eiväthän ne ole valuuttoja! Kun silmiini osui ensimmäisen kerran bitcoin, tajusin suuret huijausmahdollisuudet. Vahinko vain, etten ole lahjakas huijariksi. Kryptovaluutat ovat verrattavissa uskontoon. 

Joku kysyi; miksi rahalla on arvoa? Toinen vastasi:                                                                  "- Kun ihmiset uskovat siihen." Minäkin. 

Bitcoinilla rikastuivat monet huijarit. Kokeeko bitcoin inflaation? Totta kai, moni muukin oivaltaa mahdollisuuden. "On huomispäivänä maa täynnään kryptovaluuttoja." Ihmiset  ovat tyhmiä. Minäkin. Ihmiset uskovat Jeesuksen uuteen tulemiseen, miksei myös kryptovaluuttoihin? En usko kumpaankaan. Jeesukseen uskovat musertavat Ukrainaa. Ukraina tarvitsisi nyt kipeästi valuuttoja. Antakaa heille runsaasti kryptovaluuttoja, kun Jumalan siunaus ei näytä riittävän. 

Kryptovaluuttoja puhalletaan, kuin saippuakuplia. Miten helppoa se onkaan? Ilmoitetaan vain kuplalle arvo. Taikasana on arvon nousu. Tarvitaan vain  arvonnousuun uskovia. Niitähän riittää! Uskontojen runsaus sen todistaa. 

Lopetin kirjoittamisen äskeiseen. Avasin yle.fi. Silmilleni hyppäsi uutinen Virosta: "Suuri kryptovaluutta huijaus! Mitäs minä sanoinkaan?

                

Hävittäjäkoneet

 Sanomani on itikan vikinääkin mitättömämpi. Tuli vain kumman ajankohtaiseksi ja todeksi. jo ensimmäisten Hornetien ostoa pidin turhana. Kirjoitin omiini, ettei niillä puolusteta suomen itsenäisyyttä. Uusien osto oli monin kerroin turhempi ja suurta rahan tuhlausta ja sotateollisuuden tukemista. 

Jo ensimmäisten oston aikana oli kehitys näkyvissä. Puolustelijat perustelivat jotain tähän tapaan: - mennään katsomaan, mitä siellä on. Kun ei tarvitse mennä. Lähetetään lennokit. Tämmöinen korpifilosofikin ymmärsi tuon. 

Satelliitit ja lennokin ovat joka päivä uutisissa.   

Ennallistaminen

Ennallistamisesta vouhkaaminen kertoo poliitikkojen typeryydestä. Ennallistaminen on mahdotonta. Se ei onnistu kenenkään toimesta. Ennallistetaanko jääkauden ja mannerjään sulamisen aikoihin? Tai mihinkä hetkeen sen jälkeen?

Suomessa sanovat ennallistamiseksi ojitettujen soiden tukkimista. Ei se ole ennallistamista. Se on vain uusi luonnon sotkemistapa, uusi myllerrys. Poliitikot eivät pysty ennallistamaan. Luonto on viisaampi kuin ihminen tässä asiassa. Luonnolla ei ole kiire. Tuhat vuotta. Miljardi vuotta? Luonto ei ennallista. Luonto uudistaa omien lakiensa perusteella. Annetaan luonnolle mahdollisuus, eikä vaadita ihmisiä sotkemaan entistä hullummaksi.

Viksu mies keksi ennallistettavaksi Hollannin. Mietipä sitä!  

Tänä aamuna

 Edellisenä yönä hukuin pitkään. Arvuuttelin illalla unen saantia. Nukuin sikeästi. Yöllä tunsin kipua ukkovarpaissa. Sain kuitenkin nukuttua. Heräsin sairaamman jalan kovaan kipuun. Kello puoli kuusi. Kompuroin ylös. Voitelin säären. Käveleksin. Painuin pehkuun selälleni suoraksi, ilman päänalusta. Kello seitsemän. Heräsin puoli yhdeksältä. Harvinaisen virkeänä, täysin levänneenä. Otin kaapista valmista keittoa lauhtumaan.

Kitkutellen eteen päin. 

Vanhan miehen päiviä

 Perjantaina uimahallilla olin kohtuullisessa kunnossa. Altaan mitta kerrallaan pulikoin kolmesataa metriä. Lauantaina oli vaikea kävellä. Maanantaina aioin hallille, en tuntenut jaksavani, en mennyt. Tänään tiistaina tuntui helpommalta. Toimin varoen. Uin kaksi kertaa altaan mitan edestakaisin. 

Lepopulssi on tavallista huomattavasti nopeampi. Eikä tunnu rauhoittuvan. Ei tunnu pahalta, enkä enimmäkseen huomaa ollenkaan. Tarkkailen.

Leikkauksesta on kaksikymmentäneljä vuotta. Olin 66 v. Pian sairaalasta päästyäni hyökkäsi portaissa jehovalainen pariskunta.                                                                             - Kun tulee ikää ja sairauksiakin, pitää ruveta ajattelemaan -                                                  Kerkesin ottaa pumaskat käteeni. Olin riittävän epäystävällinen, että pystyin torjumaan muutamassa sekunnissa käännyttämisen yrityksen. Saivat lähteä siinä samassa portaiden puolivälissä.

Muuan porukka aprikoitsi; - Millä voisi korvata sanan; ikääntynyt??!! Voi pyhä sylvi!          Kuolema sanaa vältetään. Miksi? Ei kuolema välitä, se tulee aikanaan, lausuttiin sitä tahi ei, ääneen tai kuiskimalla tai kiertoilmaisulla. 

On muutamia asioita. En ole väkivaltainen, enkä itsetuhoinen. En tunne kovin kuoleman pelkoa, enkä palavaa elämänhalua. Olen levollinen uskoessani elämän päättyvän viimeiseen henkäykseeni. En joudu taivaaseen, enkä pääse helvettiin. 

Kysyn vain, miksi pitää elää vanhaksi?      

e   

  

Ymmärrätkö lemmikkiäsi?

Sekavan elinkaareni jossain mutkassa touhusin Villen huoltoasemalla. Muistutti ulkoisesti televisiosta tutua Vilenin puljua. Tein sen minkä pystyin, ehkä vähän enemmänkin? En minä siitä tässä muistele, muistelen vahtikoiraa. Nyt en saa kaivettua lokeroistani rodun nimeä. Susikoira, saksan paimenkoira tai jotain. Yöllä koira vahti sisätiloissa. Vahti tehokkaasti. Minua häiritsi koiran surkea olo takaseinustalla. Muutaman neliömetrin aitaus, mikä tallautui rapakoksi, ei yhtään nurmen laihoa. 

Aurinkoisena päivänä istahdin kuivan ojan penkalle, jalat asetin ojaan, Erinomainen paikka ruoka ja kahvitauolle. Koiran häkki selkäni takana. Koira ei vikissyt, eikä uikuttanut. Jostain kumman syystä aistin. Katsoin taakseni. Koiran kuono rautalankaverkon takana. Katsoi minuun. Ymmärsin. Eväinäni nautin kyljyksiä. Koira katsoi. Sai minulta kyljysten luut. Mehevät luut. 

Seuraavana päivänä ei ollut kyljyksiä. Huomasin koiran kaipaavan.  Annoin palan ruisleipää. Söi sen halulla. Hyväksyi ystävällisen eleeni.

Entä luontokappale? Villieläin? Niin kuin keväinen huhtikuun sää parhaimmillaan. Istuin pilkkiavannon vierellä. Nostelin pikkusinttejä jäälle. Lähistölle istahti lokki. Mikä lie, semmoista en aiemmin läheltä nähnyt. Ihailin mustan ja valkean kontrastia. Kohta heräsi uteliaisuus: miksi? Miksi se aivan kuin kyttää?

Katsoi minuun päin. Haluaako kalan? Heitin sintin lokkia kohti. Nousi siivilleen, mutta palasi taas entiseen paikkaan. Kokeilin, heitin jonkin verran ylemmäksi. Lintu nousi siivilleen ja nappasi kalan lennosta. Sen jälkeen aina kun hapuilin sinttiä jäältä, lintu nousi siivilleen ja nappasi kalan ilmasta. Syöttelin lintua, niin että uskoin pääsevän paremmille apajille. 

Piti katsoa kirjasta: selkälokki. Nilakassa oli kuusikymmentä senttiä jäätä.