Eilan pitkillä puusuksilla menin hiihtokilpailuun. 12 v 15 v sarjaan. Lapsellista. Pystyin kiertämään lenkin ja toimitsijat jaksoivat odottaa.
Ohemäen koululla laativat Pauli Tolosen johdolla kilpaladun. Melkein pujottelulatu. Eilan pitkät sukset eivät mahtuneet kääntymään mutkissa. Pauli tuli jäljessä, ohitti kun kääntelin pitkiä suksia. Kilpailun loputtua ilkkui: " Manti kun vanaha täe." Niinpä.
Olin huono hiihtäjä yksinkertaisesta syystä; kukaan ei tehnyt minulle suksia. En voinut opetella.
Ikää kuusi vuotta. En ollut vielä koulussa. Suunnittelin itselleni suksia. Kaksi koivuhalkoa. Hakkasin kirveellä. Muotoilen etupääksi tekemäni pyörähtäväksi, ettei tökkää. Löysin vanhat kenkäronttoset. Nirhasin puukolla varsista suikaleet. Löysin nauloja. Naulasin varren suikaleet halkoihin. Niillä hiihdin. Hiihtämiseni oli halkojen laahaamista. Laahasin halot järven rantaan. Niityn sarkojen päät olivat korkeammalla kuin järven jää. Se oli ainoa paikka jossa sukseni kulkivat. Sain laskea mäkeä noin puoli metriä kerallaan. Siitä olin hyvilläni.
Laahasin halkojani rekitiellä. Koulukkaita hiihti ohi. Hugo Rytkönen ilakoi: "Voe polina".
Polina oli seutukunnan slangia. Tarkoitti surkeaa, avutonta.
Aina ja kaikkialla minua pilkattiin. Olin "polina"
Tein yhdet sukset. Niistä toinen katkesi ropsimetsässä Ristisen maalla. Sen jälkeen kuljin viiden kilometrin matkan jalkaisin. Ropsin teko on taas omanlaisensa tarina. Olin silloin viidentoista.
Ostin yhdet hyvät sukset; Karhun easyvaxit. Jouduin hiihtämään kilpaa kunnan karkeloissa kansalaisopiston joukkueessa, Selvisin joten kuten. Ensimmäiselle osuudelle jouduin. Arvelin huonona hiihtäjänä, että annan muiden mennä.
Samoin arveli jotkut muutkin, eihän ensimmäiselle osuudelle sattunut mestareita, Kun viivyttelivät ja kompuroivat ruuhkassa. Oli pakko rykäistä, luonto ei antanut periksi. Siihen aikaan en ollut enää "polina". Voimieni avulla sain vauhtia. Vain Erkki Matilainen, kunnanvaltuutettu, läksi vauhdilla, mutta väsyi ensimmäisen nousun alle. Lopussa valitti hikisenä: " Minulle tuli nestevajaus."
Kansalaisopisto pärjäsi kohtuullisesti. Ankkurina Pentti Auvinen, liikunnanohjaaja.
Kesäurheilun ensimmäinen yritys oli v 1947. Toimelan pihassa 15 v kolmiottelu.Voitin, kun ei ollut kilpailua. Vain Timo Vauhkonen ja meitä nuorempi Tapio Vauhkonen osallistui. Jälkeenpäin Jussi Lappalainen tuli kehumaan. Kaikissa lajeissa sanoi tehneensä paremmat tulokset.
Tulokseni olivat surkeita, en ollut harjoitellut. Kipinä jäi. Ilmeisesti kipinä sai alkunsa kuunnellessa v 1946 Oslon Euroopanmestaruuskilpailuja Kivimäen radiosta. Suomalaiset menestyivät.
Antti Ruuskasen pronssimitalia hehkutettiin. Muistan lehtikirjoituksia Oslon ajoilta. Tämmöinen lause: "Nikkanen ja Rautavaara olivat suurimmat Oslon pettymykset, vaikka olivat toinen ja kolmas."
Kolmiotteluihin otin osaa 15 - 16 välillä. Ilman menestystä. V 1949 olisin pärjännyt korkeushypyn avulla, mutta en kilpaillut siinä, vaan otin osaa miesten sarjassa hyppylajeihin.
Hypyt lähti siitä. Täytyi olla syyskesä v 1947. TUL-seura Pielaveden Alku kilpaili Suojalan kentällä. Aake Virtanen hyppäsi korkeutta 154 senttiä. Kansa ihasteli: "nuin korkeelta!" Aake Virtanen hyppäsi sisäjalan tyylillä. Näin ensi kerran hypättävän sillä tavalla.
Korpelan pellolta oli ohra korjattu. Ohran sänkipellolle pystytin omatekoiset telineet. Pehmeään peltoon upotin lankunpätkän ponnistusta varten. Ohut riuku rimaksi. Mittasin rehdisti korkeuden lankun pinnan tason korkeudelta. Sinä syksynä meni 145. Seuraavana syksynä v 1948 hyppäsin saman verran kuin Aake Virtanen Suojalan kentällä 155.
Tässä kohden tullaan siihen, että minkälaisena "polinana" minua pidettiin. Vauhkosen pojat, Reino ja Timo tiesivät hyppimisistäni. Mikko Huuskonen kuullut kai heiltä. Keväällä v 1949 Toimelan pihassa Mikko kysyi: --- Paljonko sinä out hypännä korkeutta?
---- Sataviiskymmentäviis. Paikallinen urheilutähti Matti Huuskonen kuuli sivusta. Pilkkasi:
---- Seipään kanssako?
Pian pitivät kisat Toimelan pihassa. Se ei muistuttanut vähääkään urheilukenttää. Maantiellä juostiin.
Kuulantyöntöön piirrettiin maahan ympyrä. Riitti aluksi. Hypyille pehmitettiin lapiolla suoraan saviseen maahan alastulopaikka. Korkeutta hypättiin luonnon kentältä. Ensimmäisessä kisassa hyppypaikka oli sateen liukastama. Avojaloin hyppäsin ja ponnistuksesta jäi pitkähkö jälki.
Alvi Huttuseksi sanoivat. Hänellä oli urheiluvarusteet. Alvi voitti 159 tuloksella. Erkki toinen 154.
"Ilosen Eemelin" aikuiset tyttäret Katselivat vähän kauempaa. Ihmettelin kun taputtivat. Minulle?!
Alvi tarvitsi autonsa remonttia v 1969. Tuli ilmi, että sukunimensä on Huttu.
---- Outko sinä muuttanna nimes? Sinähän olit Huttunen silloin kun kilpailtiin?
---- Huttu minä olen, mutta eivät osanneet lausua Huttu nimeä. Sanoivat Huttuseksi.
Olimme Pielaveden Alun alaosasto. Sitten politikoivat. "Korpikommunistit" perustivat oman seuran: Jokijärven Jyry. Alku oli kai demarivetoinen. Politiikkaa oli. SVUL ei hyväksynyt TUL:n urheilijoita tasaveroiseksi. Siksi oli "porvariseuroja" sekä työläisurheiluseuroja.
Jyryn puheenjohtaja Vilho Virta oli Savon myymälähoitaja. Kun hyppäsin "ilman seivästä" , niin Vilho Virta ryhtyi auttamaan. Olinhan rahaton resupekka "polina". Hyvää tarkoitti, mutta asiantuntemattomuus teki myös vahinkoa.
Hommasi varusteita. TUL:n väriset punaiset urheiluhousut. Siihen asti käytin äitini, takin vuorikankaasta, ompelemia housuja. Ihan hyvät urheiluun.
Piikkarihomma meni pieleen koko ajaksi minkä urheilin.
Tilasivat Kuopiosta piikkarit. Ne olivat kelvolliset. Ajattelivat että hyppääjä tarvitsee kantapiikit. Piikkarissa oli yleensä kaksi kantapiikkiä. Vilho Virta arveli, että riittää yksi. Piikkarien mukana tuli kaksi piikkiä, yksi kumpaankin.
Kantapiikit oli yksi este kehittymiselleni.
Otto Vauhkonen kiinnitti piikit. Semmoinen virhe: Pikajuoksupiikkareissa oli pohjaa päkiän kohdalla. Kantapuolen osalla oli ohut nahka, mikä ei ulottunut ihan koko kantapään alueelle. Tuli kaksinkertainen reunus. Nahkan reuna ja piikkarin pyöreän kannan reuna. Kantapään takareuna tukematta, vain päällisen reuna ympäröi kantapään.
Piikkarin pyöreä kanta painoi kantapään kipeäksi, rustottui. Toinen virhe tuli Vilho Virralle. Lähetti minut kirkonkylälle oppimaan "oikeaa" tekniikkaa. Kesäohjaajan nimeä en muista, mutta oli koulutettu mies; titteli voimistelunopettaja. Opetti minulle sopimatonta tyyliä. Opetusta oli yhden kerran???!!!! Oli vuosi 1949. Olin 17 v. Parhaassa kehitysvaiheessa. Vasta v 1954 palasin lähes alkuperäiseen tyyliini. V 1949 kehitys pysähtyi. Sain vain tuloksen 158. Parannusta edelliseen vuoteen vain kolme senttiä. Kipeytynyt kantapää ja ns "oikea tyyli".
Mahdollisuus voittaa 17 v sarjassa TUL:n Kuopion piirinmestaruus. Linja-autolla Kuopioon. Kansakoulun lattialla patjat majoituksessa. Sitten huomispäivänä kilpailuun. Aamusella oli maha tuskallisen kipeä, pystyin tuskin liikahtamaan. Sitä ennen eikä sen jälkeen ole ollut maha niin sairas. Koko sisus tulehtunut.
Kuitenkin kannoin piikkareita käsissäni ja hiippailin vaivalloisesti kentälle. Että jospa.... Toivotontahan se oli. Vielä paluumatka linja-autolla oli tuskainen.
Erkin tuuria! Erkin tuuri seurasi koko elämän ajan. Niinpä tyttäret ostivat minulle Murphyn kalenterin! Jo syntymästäni se alkoi, synnyin väärään paikkaan.
v 1950 pääsin 160. Muutin Joroisiin. Syyskuun 1 päivä aloitin työn Mustosen kaupassa. Aatto Tarvainen myi velaksi vaatetavaraa. Joukossa musta verryttelypuku. Siinä oli reikiä.
Joroisten Urheilijain kilpailuihin menin. Korkeushyppypaikalla kysyin arkaillen josko pääsisin hyppäämään, vaikka kilpailun ulkopuolella, enhän ollut ilmoittautunut.
Toimitsijana Martti Härkönen komea nuorukainen sanoi:
---- Kilpailun jälkeen voit hyppiä mielin määrin. Katsoi halveksien näppylänaamaista laihaa poikaa risaisessa verryttelypuvussa.
Kilpailutoiminta loppui. Telineet paikallaan. Nostin riman paikoilleen. Hyppäsin. Korotin kerran. Välineitä keräilevä toimitsija tuli sanomaan:
---- Sinähän olisit voittanut äskeisen kilpailun!
Niinpä. Erkin tuuria taas. Ilman omaa syytäni.
Joroisten Urheilijoiden joukkoon en sitten pyrkinyt. Kelpasin Joroisten Jyskeen porukkaan.
Niinä aikoina matkustettiin paljon kuorma-autolla. Lavalle oli värkätty istuimet.
Sattuipa kerran, että mentiin Juvalle kilpailuihin. Se oli v 1954. Sinä kesänä SVUL ja TUL sopivat yhteisestä toiminnasta. Se oli vain kerran. TUL:n syrjiminen jatkui.
Vieressäni istui, ehkä tarkoituksella, Aarne Heimola. Ehdotti osallistumaan heidän edustajanaan.
Vastasin lyhyesti:
---- Olen ilmoittautunut Jyskeen edustajana.
Että en ollut Joroisten Urheilijoiden jäsen, ei johtunut politikoinnista, vaan "rasismista" kohtaamastani aliarvioinnista. Aliarviointi koskee kipeästi, varsinkin halveksunnasta kärsineeseen.
Juvalle mennessä en ollut enää "polina". Voitin pari kertaa Joroisten pitäjänmestaruuden.
Urheilijana olisin ehkä saanut mahdollisuuden kehittyä paremmin Joroisten Urheilijoiden rivissä.
Jyskeessä jouduin puheenjohtajaksi. Valmennustakaan en saanut.
v 1952 sain tuloksen 165.
Kesän 1953 olin armeijassa. En harjoitellut urheilua. Armeijan järjestämiin osallistuin.
Joukko-osasto käsitti 300 miestä. Siitä joukosta ei tietenkään kaikki kilpailleet. Meitä oli kuitenkin monta. Kolmiottelu on minulle huono. Kuulantyöntöni on olematon. Putoa melkein varpaille. Ei kilpailtu urheilukentällä, vaan tykistön harjoitusalueella. Satanen juostiin kuoppaisella kivisellä tiellä. Pituutta hypättiin hiekkakankaalla. Tulin kuudenneksi, viisi sai palkinnon.
10 X 400 m viestissä juoksin yhdeksännen osuuden. Vein joukkueeni johtoon.
Talvella 1954 lenkkeilin tarkoituksella kehittyä.
Vuosikokouksessa valittiin puheenjohtajaa. Joku esitti jotain henkilöä. Kannatettiin. Sitten meni mönkään. Joku esitti Erkkiä ja sai kannatusta. Äkkinäisenä häkellyin niin paljon, etten älynnyt kieltäytyä. Meni äänestykseen. En voinut kuvitella, että tulisin valituksi. Tapahtui muotovirhe. Sääntöjen mukaan täysivaltaisen jäsenen piti olla 17 v. Äänestykseen sallivat kaksi paikalla ollutta alle sen ikärajan. Pojat tietenkin äänestivät minua. Sääntöjen vastaisesti. Ratkaisivat.
Kevättalvi ja alkukesä meni TUL:n liittojuhlille valmisteluun. Harjoiteltiin ohjelmia. Osallistuin miesten näytökseen ja ohjasin poikien joukkueen. Rahan hankkimisessa oli oma tekemisensä. En joutanut harjoittelemaan. Puheenjohtajan vastuu.
Liittojuhlat oli heinäkuun alussa. Sitten pääsin ensimmäisen kerran kentälle. Jätin opetetun tyylin unholan. Palasin alkuperäiseen. Hyppäsin paremmin. Harjoittelussa 169.
TUL:n Savon piirin mestaruus kilpailut olivat ensimmäinen koitos kahteen vuoteen. Ennätys parani kymmenen senttiä, tauosta huolimatta. 175 senttiin. Neljä vuotta junnasin kehittymättä.
Tuloksia on turha verrata nykyisiin. Maapohjaisilla kentillä kisailtiin. Hyvä esimerkki on kilpailu Juvalla. Naurattaa kun ajattelenkin! Hiilimurskainen ponnistuspaikka oli pehmennyt. Ohut kolmiorima oli vääntynyt. Retkotti telineiden välissä keskeltä huomattavasti taipuneena.
En yrittänytkään hypätä siitä mistä muut ponnistivat. Valitsin ponnistuksen hiukan vasemmalta, ehjältä paikalta. Suunnilleen metrin päästä vasenta telinettä. Korkeus mitattiin sääntöjen mukaan alimmasta kohtaa. Jouduin ylittämään riman korkeammalta kuin muut. Hyödyin ponnistuspaikasta. Voitin kisan 175 .
Soini Nikkinen heitti varkaudessa keihästä. Vauhtia löntysti, niin että kura roiskui.
Pitkämäki ja Ruuskanen tuskin pitkälle viskoisivat semmoiselta alustalta.
Semmoinen yksityiskohta, jonka tarkistin: Korkeustulokseni ja pituushypyn tulokset 175 ja 635 olivat yli naisten maailmanennätysten. Kun aloitin hyppäämisen, korkeushypyn maailmanennätys oli 211 senttiä. Saavutukseni jäivät vaatimattomiksi. Pitäjänmestaruudet Joroisissa ja Suonenjoella. Pieksämäellä kauppalanmestaruus. TUL:n Savon- ja Keskisuomen piiriottelussa voitto.
Koko urheiluharrastuksen aikana työviikkoni oli 60 - 65 tuntinen.
Suonenjoella ajoin myymäläautoa. Menin uteliaana kilpailuihin Iisvedelle. Ilmoittauduin Suonenjoen Vasaman edustajaksi. Kävin muutaman kerran kentällä. Voitin pitäjänmestaruuden 174 sentillä. Kilpakumppani Taneli Konttinen. Piirinmestaruuskilpailussa ei ollut mahdollisuuksia. Jäin neljänneksi. Oli kaksi muita parempaa. Sain saman tuloksen kolmanneksi sijoittuneen kanssa 175 .
Vasama tarvitsi yhden miesten B-luokan tuloksen seuraluokitukseen. Pisteitä oli riittävästi muuten. En tiedä pitikö olla täsmätulos vai pistemäärän vaativa?
Kentällä puntaroivat 4 x 400 m viestiä. Joku sanoi; --- Entäs Erkki?
---- Ei me Erkkiä tarvita, sanoi Veikko Niskanen.
Tosiasia on etten harjoittelemattoman pystynyt juoksemaan kyllin nopeasti.
Annapas ajan kulua. Huomasivat: Korkeushypyssä on B-luokan tulos 178 . Saivat aiheen järjestää Vasaman kansallisiin ylimääräisenä lajina korkeushypyn. Tavoitteena Erkin saavuttaa tarvittava tulos. Kilpakumppani oli Osmo Siikavirta. Sääntöjen mukaan pelattiin. Sellaistakin seurasin sivusta Rantasalmella, että peukaloivat juniorien tuloksia luokitusrajan yli.
Hyppäsin 178 . Erkki teki sen yksin!
Korjasin tulosta Varkaudessa kansainvälisissä kilpailuissa. Eero Salminen ja Puolasta Fabrikowsky urheilijoita ja Erkki statistina. Hyppäsin ennätykseni 180. Saman tuloksen sai Jolanda Balas naisten maailmanennätykseksi.
Ennätysvuotena harjoittelin kaikkein vähiten. Ei yhtään mitään talvella ja kesälläkin vähän. Kilpailin viisi kertaa, ne olivat hyvää harjoitusta.
Ei epäilystäkään, että mahdollisuuksia oli kohtuulliseen tulokseen. Siihen vaikutti muutama seikka.
En työssäni seisonut pitkiä päiviä, kuten myymälässä. Välimatkat sain istua autonratissa. Eikä ollut kantapiikkejä jarruttamassa, hyppäsin pikajuoksupiikkareilla, ohutpohjaisilla. Pohjassa hävisin muille. Sinä vuotena kaikilla oli neljä senttiä paksu koroke päkiän kohdalla. Sitten säätivät pohjan paksuudeksi 13 mm.
Ellei niitä virheellisiä apuja ollut. 180 olisi ylittynyt kahdeksan vuotta aikaisemmin. Tämä tapahtui v 1958. 155 hyppäsin v 1948. Tosin harjoituksissa Korpelan ohransänkipellolla. Mutta mittasin rehellisesti. En käynyt lähelläkään mahdollisuuksien ylärajaa.
Jolanda Balas nautti etuja. Valmentajana korkeushyppääjä aviomies. Harjoitteluaikaa ja -mahdollisuuksia sosialismin systeemissä. Minun etuni vain testosteroni. Ja 65-tuntinen työviikko.
