Töllötin eilen Puijon mäkikisaa. Älyvapaata hommaa. Tuulen vahtimista. Vaikka laskevat tuuli- ja puomihyvitykset, lottoamista se on. Ja arpomista, pystytäänkö hyppäämään yksi tai kaksi kierrosta vai eikö ollenkaan?
Eläkeläisten karkeloissa Hankasalmella tuli lattialle nuori harrastajapari, lienevätkö kymmenen paikkeilla. Kuulemma harrastaneet puolitoista vuotta. Vieressäni istui Pekka Vattulainen. Puhe lähti nuorten tanssijoiden jännittämisestä.
Puhui keihäänheittäjä Eino Leppäsestä: "harjoituksissa heitti seitsemänkymmentä, mutta kilpailussa ei pärjännyt jännittämisen takia".
Keroin hänelle nähneeni Leppäsen heittävän. Menin hänen taakseen nurmikolle istumaan. Halusin nähdä heittotekniikkaansa.
Tapahtui v 1954. Silloin odottivat maailmalla kahdeksankymmenen metrin ylitystä. Halusin katsoa ja arvioida sen rajan ylittämisen mahdollisuutta.
Leppänen heitti seitsemänkymmentäneljä metriä. Sinä aikana koivukeihäällä se oli merkittävä tulos.
Leppäsen heitto ei mennyt optimaalisesti "putkeen", lähti vähän poikittain, kuitenkin lensi noinkin pitkälle. Näkemäni perusteella oli helppo päätellä kahdeksankymmenen ylittyvän lähiaikoina.
Tapahtui Jyväskylässä Harjun kentällä. Käytiin TUL:n Keski-Suomen ja Savon piirien välistä ottelua.
En pystynyt heittämään keihästä. Yhden kerran on heittoni mitattu. Kymmenottelutalkoissa. Sain tulokseksi neljäkymmentäkaksi metriä.
Savon piiriä edustin korkeushypyssä. Kolme miestä joukkueessa. Jos oli kaksimiehiset joukkueet, en olisi päässyt mukaan.
Pekka Pitkänen ja Leo Seppänen eivät itse asiassa olleet minua parempia korkeushyppääjinä. Pekka Pitkänen oli Seiväshyppääjien kärkeä. Seiväs ei ollut ohjelmassa. Mutta kumpaakaan en voittanut. Kummankin kanssa kilpailin kerran. Pääsin mukaan kolmantena.
Jyväskylässä kentälle mentyä olin allapäin, hiukan masentunut. Keski-Suomalaisia hyppääjiä en tuntenut. Katselin heidän riman yli roiskimistaan verrytellessään.
En muista varmasti, mutta semmoinen tuntuma on etten hypännyt yhtään harjoitushyppyä.
Kevyesti verrytellessä kerroin Leo Seppäselle epävarmuudestani. Tunsin olevani porukan huonoin.
Riman korkeudeksi ilmoittivat 167, 170, 173 ja 176.
Hyvin määritelty. Koko porukalle oli mahdollista ylittää 176.
Kilpailu on kilpailu, ennusteet ennusteita.
Lähti käyntiin kohtuullisesti. Kolme meni ensiyrittämällä. Tuntui menevän hyvin. Menin istumaan nurmikolle odottamaan vuoroani. Keskityin aikeissa hypätä ennätykseni 176. En seurannut kilpailua. Istuin näpräämässä piikkareitani, kun kutsuivat hyppäämään. --- Eihän vuoroni vielä ole, vuoroni ei ollut ensimmäisenä.
Selvisi, ettei kukaan muu ylittänyt 173. Olin voittaja! Jonniinmoinen yllätys.
En hypännyt ennätystäni. Jännitys laukesi. Hiuksenhieno pudotus.
Silloin urheiltiin. Nyt on eri meininki. Sirkusta!
