Olen jo oppinut kävelemään hiljaa. Hiippailin Pähkinäsaaren rannan raittia Siionin sillan suuntaan.
Meijerin seutuvilla penkillä lepäsi yksi kulkija. Polkupyöränsä asettanut penkin selkänojaa vasten.
Kiinnitti huomionsa minuun jo etäältä. Laitteet eivät olleet korvillani, joten kuulin huonosti ensimmäiset sanansa. Lähemmäksi päästyäni hän pääsi jo asiaan:
--- Käytkö ostamassa minulle? En kunnolla tajunnut. Sanoi uudelleen:
--- Käytkö ostamassa tämmöstä?
Kädessä oli iso kirkaslasinen pullo, jossa näkyi puolisen litraa kirkasta viinaa. Kai sitä jonkun verran oli päässäänkin. Ainakin minä pullon vajuman verran juotuani olisin kanttuvei.
En jäänyt juttusille. Kyseli perääni:
--- Mitä tiet työksesi? Jatkoin matkaa:
--- Tätä!
--- Mitä tiet työksesi?
--- Tätä!
Jälkeeni kului jupinaa, josta en saanut selvää.
Kai minua voi sanoa ylpeäksi kun torjuin yksinäisen miehen huomion. Suurta hätää, viinan tuskaa, ei hänellä ollut. Pullossa oli enemmän mitä suurimpaan hätään tarvitsi. Viinakauppaan en missään tapauksessa halunnut. Käyn siellä omalla asiallani.
