Täällä Savon sydämessä sanovat niitä mehiläisiksi. Teksteistä luin kimalaisista, ainakin runoissa niitä mainittiin. Minkähän laisia ne ovat? Luulin etten ollut nähnyt.
Valaistusta sain kolmikymppisenä Helsingissä Etelän Auton korjaamolla. Kerroin hunajakokemuksesta Pielavedellä.
--- Niittäessä viitake leikkasi pienen mättään irti. Siinä leikkautui pesä ja hunajakennot. Hunaja jäi näkyviin, sain maistella kirkasta juoksevaa mettä. Herkullista!
Sanoin sitä mehiläispesäksi.
Ukkojen joukossa oli luonnon tuntija. Kyseli:
Olivatko kennot pyöreitä vai kuusikulmaisia?
Enhän sitä muistanut. Tuskin lienen kiinnittänyt huomiota muuhun kuin ainutkertaiseen tutustumiseen hunajaan.
Asiantuntija selosti:
Niin pohjoisessa ei ole villimehiläisiä. Jos on, niin ne ovat pesästä karanneita. Todennäköisesti se pesä oli kimalaisten.
Tietenkin ne olivat kimalaisia. Siihen mennessä en nähnyt mehiläisiä. En osannut päätellä ulkomuodosta. Mehiläinen ja kimalainen ovat täysin erinäköisiä. Siihen aikaan ei niillä maisemilla ollut mehiläistarhaajia.
Televisiossa puhuivat mehiläisistä ja hunajasta. --- Mehiläinen pistää vain silloin, kun pesää uhataan.
Tiedän kokemuksesta: --- Ei pistä kimalainenkaan. Mieleen tuli muistoja.
Korpelan metsässä tiesin sopivia vastaskoivuja. Kirves kourassa menin pienen metsikön taakse ahon reunaan.
Ennätin heilauttaa kirvestä vain pari kertaa, kun jalkojeni alta kohosi pörriäisiä. Aistin ne vihamielisiksi ja tein äkkilähdön. Kirves kimposi. Vaikka juoksin tosi kovaa, ennätti kaksi hävittäjää laukaista pomminsa ainoaan paljaaseen paikkaan selustassani, niskaan. Teki kipeää.
Sain iskun kerran aikaisemmin. Paljain jaloin nurmikolla kulkiessani jäi jalkani alle voikukka ja me.... ei kun kimalainen. Pörriäinen ei siitä tykännyt.
Rautalammilla keräsin vattuja Maukolan vuorella. Isohkolla aukealla kasvoi runsaasti vattupehkoja sekä joitain pusikoita.
Tuuheiden vatukkojen poikki oli kulkenut joku elukka. Kuiva maa, jälkiä ei näkynyt. Siitä voi kuitenkin päätellä, ettei ollut pitkäjalkainen, ei ainakaan hirvi.
Kunnes: Koivupuskan sivulla lensi vastaani laivue. Erinäisiä satoja käsittävä kimalaisparvi. Todella vihamielisiä. En kerennyt pakenemaan. Väistin nopeasti saman pusikon toiselle puolelle suojaan. Kimalaiset hellittivät, kun poistuin heidän tontiltaan.
Istuin kannon päähän vartoomaan rauhan tuloa. Edessäni pienen kannon reunasta oli repäisty pala. Kanto oli kova, siinä ei ollut ötököitä. Silloin välähti. Niinpä!
Väistäessäni rauhan puolustajia, oli silmäkulmani jäänyt välähdys jostakin mullan tapaisesta.
Kimalaisten pesä ja karhu!
Liikuin varovasti. Kurkistin puskan "takapuolelta". Pesä ollut sillä suunnalla ja eteläpuolella. Maassa lojui multaa ja kennon kappaleita.
Kimalaiset suuttuivat karhuun, eivät minuun, satuin vain sopivasti paikalle.
En nähnyt karhua, vaikka se oli lähellä. Silloinkin.
Liikuin Etelä-Suomessa. Sipoossa aivan lähellä asutusta valaistun kuntoradan lähistöllä näkyi kaksi "kaivantoa". Melko lähekkäin. Kuin pienen kaivurin kauhalla kertakuopaisulla tehty reikä: Pohjalla kömpi mehiläisiä. Kennon kappaleita maassa.
Mainitsivat uutisissa karhun liikkeistä. Se vaelsi koko Etelä-Suomen ohi idästä länteen. Ristivät sen Citykarhuksi. Ainoa havainto siellä.
Kuljen joka kesä harjulla. Nyt jahtasin sieniä. Polulta sivussa näkyi pienen mättään päällä tumma aukko. Joku repäissyt mättäästä karvahatun kokoisen alueen.
Tarkistin. Näkyi osa pesän pohjaa, sekä orvon oloisia ampiaisia. Melko tuore tapaus.
Muutamia kertoja osunut karhun tontille, mutta en sitä nähnyt.
