Tuon nimikkeen alla myyvät Suonenjoen torilla tuotteita. Muutaman vuoden ajalla kuljin telttansa ohi. Nirppanokkaani kantautui herkullinen tuoksu. Paistoivat muikkuja.
Ostaminen houkutti. Irtonaista rahaa en kuljeta, eikä tuonne pankkikortti käy, niin arvelin.
Kotvan aikailin. Vihdoin järjestin semmoista aikaa, etten varannut päivittäistä ruokaani. Päätin:
Ostan muikkuja paistettavakseni. Minkähän verran? Ehkä puoli kiloa?
Pohdin niiden perkkausta ja hävikkiä. Hupenevat. Ostan enemmän, seitsemänsataa grammaa.
Aivoni toiminta hidastunut normaalista. Ilmeni nytkin. Vaikka taululla näin tekstin "perattuja muikkuja". Aivoni tyrkyttivät ajatusta grammamäärästä ja noudatin sitä. Jonniin verran eroa, onko muikuissa pää tahi ei?! Ostin seitsemänsataa grammaa. Vähän liikaa.
Kirjoitin paikalliseen lehteen kolmestasadasta Nilakan pienestä ahvenesta. Länsi-Säviän mies moitti:
"--- Elä sinä sano Nilakan ahvenia pieniksi. Valehtele, että ne ovat ISOJA.
Myöhemmin ei tarvinnut valehdella. Tieteilijätkin totesivat: "Ahvenet ovat runsastuneet". Kasvoivat huomattavasti.
Nilakan ahvenet, kuten Suonteen hauetkin käsittelin välittömästi ja laitoin ruuaksi. Osan pakastimeen.
Siitä johtui, että koin pettymyksen Tampereella kala-ravintolassa. Tuoreus ei tuntunut maussa!
"Matkalla Pohjoiseen" piipahdin Iisalmen Seurahuoneelle. Aterioin. Tilasin jotain siikaa. Se oli ainut ravintolassa nauttimani kalaruoka, joka oli täysipainoista. Enhän voi muistaa, miten se oli valmistettu, mutta mielessäni väikkyy halstarointi. Erinomaista! Jos olisin sivistynyt maailmanmatkaaja, olisin ymmärtänyt antaa ansaitut kehut! Siinäkin ujostelen!
Ei ole aivan yksinkertaista tuoda ja tarjota tuoretta kalaa torilla! Tarvitaan huolellinen valmistelu.
Pystyn arvioimaan pitkällä kokemuksellani elintarvikemyyjänä. Ja semmoisena aikana, jolloin piti tulla toimeen puutteellisilla välineillä. Jääkaappi oli harvinaisuus.
Sekunnin vilkaisulla henkilökunnan taakse havaitsin kylmälaitteet. Pielaveden kalan myyjiltä sain todella tuoreet muikut. Palvelukin huomattavasti parempaa, mitä sain Suonenjoen torilla aikaisemmin.
Ihailen ja kannatan tämänkaltaista yrittäjyyttä. Aikanaan Pielaveden johto oli ylimielistä. Vasemmistotaustainen kunnanjohtaja tavoitteli valtionjohtoisia yrityksiä. Sanoi julkisudessa: "---Pienistä pajoista ei ole hyötyä."
Muikku ei ole yksinkertainen. Vaikka se on kala, siinä ei ole kaikki.
Mummoni Akaatta Rytkönen kertoi kuinka hän Nilakalla joutui nuottaveneen kokkaan soutajaksi nelitoistavuotisena. Saanut kehut: "-- vaikka on vain miehen kyrvän kokoinen...."
Akaatta kertoi siitä kun Heinikkaan siirsivät muikkua. Ei tiennyt kertoa, mätinä tai emokaloina? Muikkua sikisi valtavasti. Riitelivät. Jokainen himoitsi apajalle. Joku heitti verkkonsa toisen verkojen päälle poikittain. Siinä tarvitsi puukkoa. Toisen verkko poikki.
Yksinkertainen tosi uskovainen Akaatta tiesi:
"--- Kateus vie kalan merestä...." Jumala rankaisi. Heinikasta loppui muikku!
Tämän kaltaiset tarinat jäävät unholaan, vaikka juuri näistä historiallinen totuus tulee julki. Heinikan muikuista tuskin kukaan muu kirjoitti. Ketään ei enää elä.
Muikkukannat vaihtelevat. Tiedemiehet ja tutkijat pohtivat ravintotilannetta. Viisi vuotta toimin Mustosen kaupassa Joroisissa. Myimme muikkuakin. Muikkua tuli eri vuosina eri suunnilta.
Luonnollista vaihtelua. Kuitenkin luonnollisella on syynsä ja seurauksensa. Ravinto? Säät?
Tapani seuraa kautta ikäkausien. Teen havaintoja. Osuvia tai harhautuvia. Semmoinen muistikuva ja mielleyhtymä jäi: Puruveden muikku oli muodoltaan poikkeava siitä mikä on näkemäni Nilakan muikusta. Puruveden muikun muistan pyöreämpänä. Ikään kuin lihavampana.
