keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Kerran tunnustustakin valtion ratkaisusta

Suuren laivan rakentamista lupasi valtio tukea. Luvattu tukeminen ei riittänyt. Tarvitsivat lisää. Summakin mainittiin viitisenkymmentä miljoonaa. Työpaikoista huolehtivat halusivat suostua. Pelottelivat työn karkaavan muualle. 

Voin kirjoittaa asiasta, vaikka useimmat ovat aiheellisestikin sitä mieltä, etten mitään ymmärrä. Kokemus kertoo, että siihen olisi mennyt valtavat määrät euroja. Lisää, lisää ja lisää!
Pesäkolossani pohdiskelin.

Päättäjien kannasta olin samoilla linjoilla. Epäilys järkevästä toiminnasta, jos rahan jakamiseen suostutaan. Kannattamaton projekti kannattaa antaa liukua Ranskaan! Ranskalaiset rakentavat sen laivan. Tuskin kuulemme tuloksesta, miten paljon nettoavat?
Tyhmäksi luokiteltu pääni tuli samaan tulokseen, mihin Suomen valtio päätyi ministeri Vapaavuoren julkituomana.

Tätä hyvää jatkumoa ei tietenkään meikäläinen osannut ennustaa. Tuskin "tulilinjalla" olleetkaan?

Laivoja rakennetaan jälleen. Loistoristeilijöitä ja muitakin.

Soisi poliitikkojen ottavan opiksi. Parempi tehdä rohkea ratkaisu, kuin miettiä, miltä se lyhyellä sihdillä näyttää.

Näyttää vain monille olevan tärkeintä kannatusluvut ja kansanedustajan paikan säilyttäminen.

Viisastelen joskus:  Kansanedustajissa on:
Liian paljon nuoria
Liian paljon naisia
Liian paljon kauniita
Liian vähän rohkeita

Tämä nyt ei ole kummoinen kyhäelmä, mutta en pyyhi pois!