Missään yhteydessä, varsinkaan teksteissäni en ole ilmaissut tyytymättömääni vaimooni, lasten äitiini.
Teenkö kardinaalimunauksen, jos kerron esimerkin "todellisesta elämästä"?
Arvojärjestys kai on oikeutettua joltain kantilta? Kai se on uskottava. Esimerkki:
Jälkikasvua tullut vierailulle. Sehän oli positiivista!
Entä sitten? En antanut sepelvaltimotaudin estää, rajoitus oli pakko ottaa huomioon. Pakersin verstaalla väsymykseen asti. Verstaalla pakertaminen mahdollisti vaatimattoman elämän. Sehän ei riittänyt. Eihän se tuottanut "mammonaa eikä gloriaa".
Melkoisen väsyneenä kapusin verstaalta yläkerran keittiöön. Tuoksui ruoka. Uteliaana nostin kattilan kantta.
Emännöitsijä kivahti:
--- Se on pojille! Kysyin:
Missä se entinen tähde on?
--- Se on vintissä.
Tuija hymyili vaisusti:
--- Koirille!
Hain mitään puhumatta vintistä sen. Lämmitin ja söin.
Näinkö lasteni äiti arvosti minua? Olin järjestyksessä Jaanan koirien jälkeen!?
Tulipahan sanottua.
