Raamatun opetukset

"Se luki Raamatun läpi ja tuli hulluksi." Muitakin paljon lukeneita sanoivat tulleen hulluksi. Siinä tapauksessa ei lukijoilla tarkoittaneet opiskelua ja oppineita, vaan tavan tallaajia, jotka olivat "himolukijoita", kirjojen suurkuluttajia. Olin himolukija. Luin kaiken minkä käsiini sain. Valikoima vain oli melkein olematon.
    Tehdään semmoinen ajatusleikki, että olen "sivistynyt". Saatte nauraa! Sivistykseni perustan muodostavat osuustoiminnalliset julkaisut. Yhteishyvä ilmestyi "porvarillisen" osuuskaupan jäsenille. Kuluttajain Lehti jakoi valistusta "köyhemmille". Poliittinen ajattelu ei kantanut hedelmää liiaksi; Samaan huusholliin saattoi tulla kumpainenkin lehti. Luin molemmat. Varsinkin sarjakuvat.
Korpelaan tuli molemmat. Yhteishyvä Pekka Rytkösen nimellä. Kuluttaja tuli äidilleni. Lehtiä kustansi Osuusliike Savo ja Säviän Osuuskauppa.
Korpelasta lähettivät kermaa Säviän Osuusmeijeriin. Siitä hyvästä tuli lehti nimeltä: Karjatalous.
Ja Raamattuun tutustuin Korpelan tuvan iltahämärässä.

Muutama päivä sitten mediasta sattui silmiini maininta evankeliumista Raamatun sisältönä. Evankeliumi ei ole Raamattua, eikä Raamatun sisältöä. Raamattu on Israelin kansan eepos. Evankeliumit ovat kristittyjen keksintöä. Joka väittää vastaan, saa kysyä juutalaisuskovilta. Semmoista on pikkuhiljaa tietooni iskostunut, että juutalaiset eivät tunnusta Jeesusta Jumalan Pojaksi?!
Semmoistakin kaikua on korvissani, että syyttivät juutalaisia Jeesuksen murhaajiksi.
Enhän mitään tiedä, mutta olen kuullut ja lukenut.

Ohemäen kansakoulun uskontotunnilla luettiin kirjaa nimeltä Raamatun Historia. Tämän hetkisen ajatteluni mukaan kirjan nimi oli harhaanjohtava.

Karjatalous johdatti minua polulle. Monien mielestä väärälle. "Raamatun historian" kerronnan sanamuotoa en muista, mutta ymmärrykseni mukaan siinä kerrottiin Jaakobin karjan kasvaneen Laabanin karjaa suuremmaksi Jumalan siunauksella. En ole varma.
Raamatun kerronnasta muistan paremmin. Ei ollut pelkkää Jumalan siunausta. Jaakob jalosti karjaa haluamaansa suuntaan, että määrätyn värisiä syntyi aina vaan enemmän.
Raamatun kertomukset ovat pääosin fiktiota. Oliko kertomus jalostuksesta faktaa?

Ajattelin mahdollisuutta. Laaban lupasi Jaakobille palkaksi kaikki määrätyn väriset. Niitä syntyi vähiten. Jaakob valitsi siitokseen vain sen värisiä sonneja. Vuoden kuluttua syntyi poikkeavia hiukan enemmän. Ilmeisesti tapahtui, kuten täälläkin; eläimet tulivat sukukypsiksi parissa vuodessa. Siitokseen aina vain sopivan värisiä. Tarkoittaa sitä, että kolmen vuoden kuluttua syntyi seuraava sukupolvi. Tavoitellun väriset lisääntyivät. Nekin, jotka eivät olleet "mieleisen" värisiä lehmävasikoita, kantoivat kuitenkin isän kautta sopivia geenejä.
Tuli neljäs, tuli viides, tuli kuudes sukupolvi. Värimuutos kertautui. Laaban hermostui Jaakobin karjan määrästä. 
Laaban teki uuden kontrahdin: määräsi vielä harvinaisemman värin Jaakobin saamille. Jaakob oppi jalostuksen entistä paremmin. "Seitsemän vuotta Raakelin tähden." Toisen kerran.

Olin lukenut Karjatalous-lehdestä Karjanjalostuksesta. Minulle Karjatalous-lehti antoi aiheen epäillä pelkästään Jumalan Siunauksen ansioksi Jaakobin rikastumista.
Jaakob Petkutti sukulaismiestään. Ilkeämielinen voisi sanoa: "Huijari".         

Vanhoja juttuja

"Mene metsään takaisin Erkki"
Tuommoista otsikkoa käytti nimimerkin suojassa itsensä minua fiksummaksi arvioiva oppinut henkilö. Oli kimmastunut kirjoituksestani, jossa käsittelin ironisesti rannanremmiläisiä, torilla toikkaroivia joutilaita.
    Omana nimimerkkinäni käytän etunimeäni siksi, että henkilöni on tiedossa, sillä en kaihda tuoda julki mielipiteitäni rehellisesti. Kirjoitettaessa asioista, jotka koskettavat läheisesti toisia ihmisiä, on korrektia toimia avoimesti. Kun kirjoitetaan sinisistä kukista ja hopeareunaisista pilvistä, silloin ei kukaan pahastu. En suosi pelkän yleisen hyminän toistamista; kun kirjoitan, siinä on oltava jotain jujua.
    Tämän kaltaisten johdantojen kirjoittamisesta en tykkää, mutta teen tämän siksi, että ehkä helpottuu sanomiseni ymmärtäminen.
     Kirjoittaminen on itsekeskeistä ja kirjoittaja on itsekäs. Kun on kirjoittanut jotain julkisuuteen ja saa ehkä palautetta, huomaa kuina herkkänahkainen on. Tuon metsäänmenokäskyn kirjoittajalla ei näyttänyt olevan mitään käsitystä, mitä minä todella olen. Kun saa sapiskaa, ei kannata pukeutua säkkiin. Paras tapa lienee ottaa se vastaan kuin vesisuihku: jos se puhdistaa, hyvä on, jos se virkistää, hyvä niin. Oppia voi ottaa kaikesta, sitä voi myös varastaa.

Muuan naishenkilö oli nuoruudessaan lähettänyt kirjoituksensa arvosteltavaksi ja saanut huonon "todistuksen". Siitä pahastui niin, ettei kirjoittanut mitään vuosikymmeniin. Parempi lähettää julkaistavaksi kuin arvosteltavaksi. Julkaisu on aina ratkaisu, arvostelu vain subjektiivinen kannanotto.
    Kirjoittajan ei pidä antaa kahlita itseään, vapautta täytyy olla. Tarkoita että saa kirjoittaa laatikkoon, muovikassiin tai kansioon. Parempi että kirjoittaa kuin että ei kirjoita. Kirjoittaessa aivojen on pakko toimia. Aloittelijalla on edessään monta kynnystä. Niistä selviää yhdestä kerrallaan, tai sitten ei. Minulle oli korkea kynnys tekstini näyttäminen toisille. Kun sen ylittää, on jo helpompaa. Tarkoitukseni on kuitenkin kirjoittaa julkaistavaksi jossain muodossa.
    "Haluan oppia kirjoittamaan". Tuon lauseen olen sanonut ja olen kuullut monta kertaa. Kirjailijalta ja kirjoittajalta on turha mennä kysymään ohjetta. Ei oikeaa ohjetta ole!

Kaikki sanat on kirjoitettu moneen kertaan. Jos kirjoitetaan entisiä sanoja entiseen ennalta määrättyyn järjestykseen: mitä se on? Kun kirjoittaa niin kuin oikealta tuntuu, se riittäköön. Jos se katsotaan lukemisen arvoiseksi, hyvä niin. Jos sitä ei hyväksytä, siihen on pakko tyytyä. Tai "oottaa aikaa parempaa".
    Tieteilijät puhuvat geeneistä. Niillä varmaan on osuutensa ihmisen ominaisuuksiin. Suurempi osuus on olosuhteilla ja ympäristön vaikutuksella. Vaikka ihminen ei syntyessään ole "tabula rasa", olemme kuin astioita, joihin karttuu aineistoa. Joissakin astioissa on reikä pohjassa, jotkut tulvii yli reunojen. Toiset ammentavat ainetta sellaisenaan, toiset antavat olla. Sitten on niitä, jotka muokkaavat mieleisekseen. On niitäkin, jotka vain tarkkailevat. Muutamat harvat jalostavat.

Kaikkien ryhmien taipumus on muodostua homogeenisiksi. Erilaisuutta vierastetaan ja erilainen vierastaa itse. Sekalainen ryhmä karsiutuu joukoksi samanlaisia. Eikä ryhmä sitä tiedosta, ihmettelee vaan, miksi joukko supistuu. Kaikki ohjaajat eivät ole niin avarakatseisia, että kannustaisivat erilaisuuteen.
    Kirjoittajayhdistys Panun edustajia on vieraillut Pielavedellä. En kokenut niitä hyödyllisiksi. Pielaveteläisiä oli vähän ja ydinjoukko oli papparaisia Kiuruvedeltä, jotka näyttivät viihtyvän hyvin keskenään ja puhuivat paljon mukavia.
    Käyn mielelläni kokoontumisissa, aktiivisena. Kuitenkin haluaisin puhuttavan enemmän aiheeseen liittyvää. Keskustelu rönsyilee, eikä se ole pahasta, mutta kun suurin osa tuppaa olemaan muita asioita. Anteeksi suokaa, jos olen väärässä!
    Viimeksi kyseltiin: "Mitä odotat kokoontumisista?" Toinen kysymys voisi olla: Mitä annat?

Kosti Sironen kertoi, miten kirjoittajakurssilla Orivedellä toisena ohjaajana ollut kirjailija käveli kiukkua puhkuen lattialla edestakaisin. Syytä kysyttäessä vastasi:
    -- Ihmiset tulevat kirjoittajakurssille, eikä heillä ole sanottavaa!
   Silloinkin kun sanottavaa on, ei kaikkea uskalleta kirjoittaa. Ajatellaan ja arastellaan toisten suhtautumista. Ymmärrettävää.
    Suhtautuisiko ymmärryksellä uskonnollinen henkilö ja kestäisikö kantti, jos joku piiriläinen kirjoittaisi pornojuttuja? Poliittiset henkilöt ovat herkkähipiäisiä. Kehoitetaan välttämään uskontoa ja politiikkaa. Miksi? Elämäänhän ne kuuluvat.

vanha Erkki

Tämä teksti purkautui tajunnan virtana Nurmijärvellä Kosti Sirosen vetämässä Jukolan Kynäilijäin piirissä "Tekstien äärellä".     

Paperilappu 30 v takaa

Löysin tämän pahvilaatikosta.

Elämää minä kaipaan
jokaista unetonta yötä
kaikkea mitä sain aikaan
ja sitäkin mikä jäi tekemättä
ne unelmat elävät yhä
ja tihkuvat voimaa aina tuoreina
mitään en vaihtaisi
mitään en kadu
mutta kaipaan lapsen elämää
keski-ikiäistä ja ikääntyvää elämää
se kaikki minulla on
minä olen viisikymmentäkuusivuotias
kakara
jolla on neljä lasta

Mitä tarvitaan?

Ruudussa näkyi Ilkka Taipale. Teksti kertoi: Pasifisti.
Tunnustan olevani pasifisti. Meillä pasifisteilla ei paljon virkaa ole. Vaikutusvaltamme ei ulotu sen pitemmälle. Meitä on niin vähän, ettemme saa edes nimiä kerättyä puoluetta varten. Eikä sanomaamme kuuntele moni.
Nähneekö moni ristiriitaa. Pärjäsin hyvin asevelvollisena, mutta sotilasta minusta ei tullut. Vaikka pientä vihjettä antoivat. Panivat viimeisellä viikolla.... Niin, olin vuorokauden PU:na ?! Näkivät kai silloin, ettei minusta ole, eikä tule.
Tosi tilanteessa olisin joutunut tulilinjalle. Se selvisi pienistä jutuista v 1961. Velvollisuus.

Kaikenlaista kuului. Jotkut halusivat lopettaa Suomesta armeijan. Jotkut höperehtivät pelkästään ammattiarmeijasta.
Suomi tarvitsee armeijan ja asevelvollisuuden. Miksi? Siksi ettei tule "vihreät miehet".
Emme tarvitse Hävittäjiä. Tarvitsemme ilmatorjunnan. Toimittaja esitti kysymyksen: jos muutaman hävittäjän sijaan Ilmatorjuntaa?
Kenenkään muun en kuullut semmoista esittävän. Kukapa tosi puhetta kuuntelee? Toimittaja sysäsi minut tähän spekulaatioon. Jo edellisten hävittäjien hankinnan aikaan ajattelin tuon suuntaisesti.

Kukaan ei näytä huomioivan tärkeintä: Ihminen ja sotilas. Robotit tehtäköön RAUHAN tarpeisiin.
Vihreitä miehiä: Ei. Hyviä miehiä: Kyllä. Hyviä suomalaisia miehiä. Naisiakin, mutta en näe hyväksi uhrata elämän säilyttäjiä sodan uhreina. Kauhulla ajattelen räjäytettyjä naisen osia. Uhreilta ei välty, mutta pitää pyrkiä minimoimaan. Ei tule uhreja, jos saame elää RAUHASSA.

Kuului valitus rahan vähyydestä kertausharjoituksien järjestämiseksi. Yhden sotakoneen hankinnalla voi tehdä jotain hyödyllisempää.    

Malttia varuskuntien lakkauttamisessa.

Kättä pitempää tarvitaan. Tehokasta miehistön koulutusta. Valmiutta liikutella joukkoja nopeasti.

Tarvitaan viisasta politiikkaa. Nöyristelyäkö? Kyllä! Uhoamisesta on tarpeeksi huonoja kokemuksia.
Pakon sanelemia voi tulla eteen. Niitä ei estä Nato.
Naton liittymisessä näkevät arvostuksen lisää.
Kannattaisi ravistella suomuja silmistä. Haihatteluja harrastetaan liikaa. Esimerkkinä Turkin EU-jäsenyys. Turkki ei ole Eurooppaa.
Suomalaiset jankuttavat: "Kuulumme länteen." Kuulummeko? "Varjele vartija sitä!"
Mitä on Länsi ja mikä on Länttä? Tämä pasifisti ei pysty määrittelemään, vaikka usein määrittelyyn haksahdan.

Väittävät USA:n sotalaivojen ja lentokoneiden tuovan vakautta Itämeren alueelle. Eivät tuo! Itämeren alue on rauhallinen. Mutta kuinka kauan?
Itämeren alue pysyisi rauhallisena, ellei USA:n voimat työntyisi Venäjän porstuaan.
Vielä vähän aikaa sitten joku neropatti mainitsi Perämeren miinoituksen??!! Siinä ei ole järjen häivää! Kuuluu samaan sarjaan ruotsalaisten suunnitelmaan Gotlantiin kanava, johon hukutetaan vihollisia.

Mikä on länttä? "Parempien" suomalaisten mielestä Venäjän ja Suomen raja on Lännen raja?!   

Sota vai RAUHA?

Suomi ei voi voittaa sotia. Ei tarvitsekaan, pitää pyrkiä säilyttämään RAUHA. Nato ei takaa RAUHAA. Liittoutumisessa on se pulma, että voi liittoutua väärin. Viime vuosisadan myllerryksiä tutkaillessa kiinnittyy huomio paradoksiin: Suomi liittoutui väärin! Ei liittoutunut voittajan puolelle, vaan Saksan kanssa. Suomi kuului sodan häviäjiin. Liittoutuessaan uskoivat Saksan menestykseen.
Tapahtuneet todistavat, jos Suomi oli voittajan puolella, tämän päivän Suomi olisi jäänyt kehityksessä jälkeen. Rukajärvellä liikkuessa näkyi takapajuisuus vielä vuosisadan vaihtuessa.

Historian viisaat selittävät sitä ja tätä. Tosiasiassa sotien päättymiseen jäi vastaamattomia kysymyksiä. Miksi tapahtui niin kuin tapahtui? Kenen kanssa Mannerheim teki sopimuksen, lopettaa eteneminen? Vai kuka saneli uhkavaatimuksen? Suomalaisten suurempi kannatus oli jatkamisella.

Nyt ei ennustaminen ole sen helpompaa kuin silloin. Ratkaisuja joutuu tekemään sen hetkisen tiedon ja ennusteen avulla.

Perustelivat Saksan ylivoimaa. Korpelan tuvassa istui papparaisia. Laskivat Saksan liittolaismaiden väkilukuja yhteen. Kohtalaisen suuri määrä miljoonia asukkaita. Olivat ymmärtävinään. Stratekinen perustelu tuli Savon sydänmaille Korpelan tupaan asti. IkiWanha jatkaa perinnettä. En tosin ole sukua noille papparaisille. Ajan kuluminen teki minustakin papparaisen.

Aseistahan aioin pakista. Nyrkki ei riittänyt. Tarttuivat aina vain tehokkaampiin välineisiin.
Kivi, karahka, puukko, kirves, miekka, jousi. Tappaminen tehostui räjähtävien aineiden keksimisen jälkeen. Tänä päivänä tuhovoiman kehittämisellä ei näytä rajaa olevan.

Hävittäjistä pohtiessani ajattelin jatkumoa. Korpelan Pekka ollut Tsaarin ratsuväessä. Hylätty raakkina.
Korpelan tuvassa "taktikot" ymmärsivät, että sinä aikana ratsuväki tuli tarpeettomaksi. Totesivat tehottomaksi. "Ratsuväellä ei ou ennää mittään virkoo".
Ratsuväkeä ei tarvita. Tarvitaanko hävittäjiä? IkiWanha sanoo: Ei tarvita. Rahaa vain tuhlataan.

Sotakiihkoilija sanoo: "voidaan ulottaa vastustajan puolelle". Miksi pitää ulottaa?
"Ulottaminen" tekee kauhistuttavaa jälkeä Välimeren eteläpuolella ja Ukrainassa. Hirmuista!
Suomen pommit eivät saa "ulottua" minkään maan alueelle. Pitää yrittää säilyttää RAUHA.
RAUHAN säilyttämisestä on vain hyviä kokemuksia.
Tuntuu surulliselta, kun kaikki eivät näe RAUHASSA tarpeeksi hyvää.

Sanoivat silloin: "Häpeärauha". Suomi solmi välirauhan ja RAUHAN pakotettuna polvilleen.
Kuitenkin niukkakin RAUHA on parempi kuin "sankarillinen itsemurha".

Suomi tarvitsee armeijan.
Ukrainalla ei ollut armeijaa. "Vihreiden miesten" tuloa ei estänyt. 
Kaiken kokenut toimittaja Rauli Virtanen erehtyi puhumaan "Vapaan Syyrian armeijasta". Sellaista ei ollut, ei ole, eikä tule. Ei ole Armeijaa Syyrian hallituksella. Ei pystynyt kukistamaan kapinoitsijoita, eikä pysty. "Vapaan Syyrian Armeija" ei pystynyt ottamaan tilannetta haltuun. Eikä pysty.
Samassa Rauli Virtasen dokumentissa niin sanottu sotilas sojotti rynkyllä taivasta kohti jossain torin varrella ihmisjoukossa. Ampui sarjatulta ta-ta-ta- ta ! Semmoinen huligaani ei ole sotilas! Semmoisistako koostuu "Vapaan Syyrian Armeija"?

Seuraavassa tutkailen varusmieskersantin "pätevyydellä", mitä Suomi kenties tarvitsee?

Asehankinnoista

Timo Keränen kirjoittaa Hornetien hankinnan suunnittelusta järkeen käyvästi. IkiWanha Erkki oli samoilla linjoilla jo edellisten hankinnan aikana. Sanoin, että niitä ei tarvita muuhun kuin lentäjien kolutukseen. Sen minkä jätin sanomatta sanoi keskustelukumppani: "Natoa varten!"

Oma muistini yltää aikaan kun Suomi määrättiin maksamaan sotakorvauksia. Tämän päivän Natointoilijat ja sotahullut eivät tietenkään muista, vai eivätkö halua kenenkään muistavan?
"Sotapäälliköt" haluavat kiihkeästi hävittäjiä. Nettikirjoittaja "siviili" on minua fiksumpi. Osoittaa rohkeutta silläkin uhalla, että tulisi leimatuksi "isänmaan petturina". IkiWanhan koulusivistys jäi Ohemäen kansakoulun käymiseen. Ja sotilasarvoni luonnollisesti jäi asevelvollisena kersanttiin. Enkä vuosikymmeniin kuulunut reserviin.
Tästä mainitsen siksi, että tulisi selville, etten ihan taulapää ole.
Aliupseerikoulun pelasin matalalla profiililla. Sitä todistaa arvosanat. Heikoimmat arvosanat eivät olleet lähelläkään kiitettävää.
Sotilaallisuus ja siihen liittyvät arvosteltu sanalla: hyvä. Kuusi kaikkiaan. Sana kiitettävä liittyy tykistökoulutukseen. Niitä yhdeksään.  Kertoivat jaettavan paremmuusjärjestyksessä kymmenelle, sitten aakkosjärjestyksessä. Olin sen verran omahyväinen, että arvelin olevani rajamailla kymmentä.
Yllätyin hämmästykseen asti. Yllättyi koko oppilasporukka. Olin kärkikolmikossa. Todistuksen saatuani havaitsin: Olisin halutessani ollut priimus!? Jo pelkkä sotilaallisuuden kiitettävä olisi riittänyt. En ole sotilaallinen. Mutta muutama lukuaine olisi riittänyt.
Influenssan takia ne jotka eivät sairastuneet olimme evakossa toisessa yksikössä. Petikaverina oli Torvinen. Eri linjalta. Hänen sanomisensa kertoo kaiken:
"En minä arvannut, minkälainen pinko minun alapetillä nukkuu." 

Mainitsin matalan profiilin. Sodasta ja aseista puhuessa kannattaa Suomen poliitikkojen pitää matalaa profiilia. Luin venäläisestä kirjasta venäläisen upseerin lauseen: "Suomalaiset taistelevat sitkeästi omalla maallaan".  Muistelmissaan tällä kohtaa viittasi Ilomantsiin. Sitkeän taistelijan myytti saisi päteä vieläkin, mutta pitääkö todellisuudessa enää paikkaansa? Suomalaiset luottavat Natoon ja hävittäjiin. Suomen käytössä hävittäjät ovat lähinnä Isojen Poikien leluja.

Viittaavat historian opetukseen lyhyeltä ajanjaksolta. Talvisotaan.
Korkeinta johtoa myöten tuovat Ukrainan esimerkin. Suomi ei ole Ukrainan asemassa. Kukas muuten aloitti Ukrainassa? Miksi Ukrainassa meni hommat sekaisin? Seurausta siitä, kun Ukraina ei ollut itsenäinen, vaan osa Neuvostoliittoa. "Venäjää". Eikä Krim ole Ukrainaa. Krimin tataarit ehkä suurimpia kärsijöitä.

Neuvostoliiton ollessa voimissaan, meidän kommunistimme halusivat lopettaa Suomelta armeijan. Vannoivat Suuren suojaan. Onneksi eivät päässeet toteuttamaan. Sitä eivät paljastaneet, että suomalaiset joutuisivat Neuvostoliiton (Venäjän) sotapalvelukseen. Mieluummin suoritin RAUHAN ajan asevelvollisuuden Suomen armeijassa. Ilman intohimoa, vain velvollisuudesta.

Katkos!
Kuinkas sattuikaan? Tässä kirjoittamisessa otin tauon. Kahvittelin. Valuttelin kuumaa suodattimeen. Satuin vilkaisemaan säleverhon rakosista. Radalla vilisti avonaisia vaunuja. kuormana jokaisessa pienehkö umpikorillinen kuorma-auto jotain perässä ja henkilöauton näköinen takimmaisena. Jokaisessa vaunussa samanlainen kuorma. Juna ennätti mennä niin pitkälle, etten pystynyt laskemaan vaunujen määrää. Uteliaana olisin halunnut. Useita niitä oli.
Armeijan kalustoa menossa Pieksämäen suuntaan. Harjoituksiinko? Pilvinen ja sumuinen iltapäivä. Kaihisilla silmilläni en saanut tarkkoja havaintoja. Mutta mielikuvitus loihti kontrastin, joka huvitti.
Käsittelen amatöörinä hienoja sotakoneita, huippuluokan hävittäjiä.

Lykkään tämän keskentekoisen julkaisuun. Jatkan aiheesta pikapuoliin. Jaksamiseni mukaan       

Sukupuoli

Ahdasmielinen kalkkeutunut sovinistisika IkiWanha Erkki sanoo vielä kerran: Sukupuolineutraalia ei ole. Se on luonnon järjestys. Ikuinen elämä on sillä tavalla mahdollista, että kaikki uusiutuu. Uskon hihhulit kuvittelevat, "että ihminen tarkoitettu elämään ikuisesti." Ei ole!
Mielestäni siinä on räikeä ristiriita, kuten yleensä kaikissa utopioissa, kun puhuvat "sukupuolisista vähemmistöistä." Tuskin suunsa toinen puolisko sulkeutuu, kun vaahtoavat "sukupuolineutraaleista".
Meidän imettäväisten lahkossa ei ole sukupuolineutraaleja. Vain uroksia, naaraita ja poikkeavia.
Luonto toimii tarkoituksenmukaisesti, päämääränä jatkuvuus lisääntymällä.
Homot ja lesbot eivät lisäänny, jos toimivat ainoastaan luonteidensa mukaisesti. Virheitä kuitenkin sattuu. Homo mies pystyy hedelmöittämään, vaikka se hänelle olisikin vastenmielistä.
Lesbo nainen ei raiskattunakaan voi välttää mahdollista raskautta.
Miksi näin?
Siksi, että luonto on armoton. toimii lakiensa mukaan.

Ihmisten "inhimillisyyden" nimissä haikailevat tasa-arvon perään. Minkä tasa-arvon? Homojen kirkkovihkimyksen vaatijat ovat nyt "edistyksellisiä". Surkuhupaisaa! Muitakin uskontoja on! Kuuluuko heidän seremonioihinsa homojen parittaminen?

Pispa on esiintynyt "jumalattomissa" televisio-ohjelmissa. Nyt puoltaa avoimesti homojen kirkkovihkimistä.
Julistavat Raamatun sanaa. Piispan mielestä homostelu ei olekaan "syntiä". Miksi Raamatusta löytävät perusteen?
Ihmisille saa tuputtaa mitä tahansa. Hitlerkin väittää niin.
Niille, jotka väittävät jankuttavan omiani kerron, että luin Raamatun lähes läpi noin 9 v. Miksi en lukenut kokonaan?      Siksi että kauhistuin Johanneksen Ilmestyksestä. Nukkumaan ruvetessani silmiini nousi taívaan rannalta mustan puhuvana pilvenä kaiken tuhoava kauheus.

Onko tuo kaikki tarkoitettu ihmisten pelotteluksi?    

Harhaanjohtavat otsikot

Pielavedellä Heikki Hirvensalo otti puheeksi sanomalehtien otsikoinnin. Suunnilleen näin: "-kiinnostuu otsikosta. Kun alkaa lukemaan, huomaa otsikon aiheen vesittyvän."
Selkeästi sanottu.
Tänään semmoinen ryöpsähti silmiini sattuva esimerkki:
"Vaikka juokset hikihatussa, painosi ei putoa. Syy ei ole laiskuudessa, vaan molekyyleissä."
Toimittaja "oikolukenut" tieteilijää. Tieteilijä puhuu molekyyleistäkin, mutta ei ilmaise sitä suoraviivaisesti noin. Toimittaja tulkitsee tarkoituksenhakuisesti.

Olkoon niin tai näin; IkiWanha väittää: Hikoilusta huolimatta paino ei putoa, kun syö liikaa! Mikä on liikaa? Se mikä menee yli tarpeen.
Jos tavoittelee painon pudotusta, ei liikunta yksin riitä, jos napostelee ja mässäilee. Todella lihava ei normalisoidu, ellei syö vähemmän kuin kuluttaa.

"Itsepähän läskini kannan", ylpeili läheinen. Emme me itse kanna, ei muut, enkä minäkään. Yhteiskunta ja läheiset joutuvat kantamaan vastuuta. Minustakin.

Tavoitteeni on, että olisin mahdollisimman vähän vaivaksi, niin läheisilleni kuin yhteiskunnallekaan.
Normaali trendi ainoastaan vaatii kaiken muiden ja yhteiskunnan vastattavaksi.    

Olenkohan vanhus?

Vitsailen joskus kompuroidessani: Mitenkähän sitä vanhana pärjää?  Vanhuspalvelulaki määrää yli 65 vuotiaalle jotain. En tiedä mitä kaikkea? En tarvitse tietääkään. Pientä eläkettä saan automaattisesti.

Kuusvitosena olin työkykyinen. Vuosipäivän jälkeen tein vielä joitain viikkoja palkkatyötä. Pärjäsin nuoremmille. Lenkkeilin, voimistelin. Tasapainosta kertoo, kun pystyin kävelemään käsilläni. 66 v tuli täyteen keväällä 1998. Sydän tarvitsi kohennusta. Ohitusleikkaus.
Leikkauksen hoitivat erinomaisella tuloksella. Mutta sivuvaikutukset järkytti. Ihmettelyni poistui luettuani artikkelin: "60 prosentilla ohitusleikatuilla ilmenee neurologisia häiriöitä."
Veri kierrätetään keinotekoisesti. Aivot saattavat jäädä vähälle hapelle.
Kauhistelin jyrkkiä muutoksia. Ne eivät vaivaa mieltäni. kun tiedän osasyyn. Pahimpia on tasapainon heikkeneminen, jyrkkä muutos huonompaan muistissa ja toispuolinen heikentyminen.
Leikkauksen jälkeen oli oikea käsi lähes kunnoton. Myöhemmin havaitsin oikean rintalihaksen vasenta pienemmäksi. Jalkavaivan tullessa aloin pitämään sääriä seinällä. Onko oikea jalkani toista lyhempi? Sitä en osaa mitata, mutta havaitsin oikean pakaran vasenta pienemmäksi. Oikea reisi on ohentunut.

Kuukausi tai kaksi taapäin löi sydän vähän epätasaisesti. Leposyke vaihteli 60:n kahtapuolta. Lyöntivirhe palannut sämpläämään.
Jostain syystä palannut parempaan toimintaan. Kun istuin tähän, tunnustelin sykettä. Tasainen tahti, leposyke 55. Kohonneeseen lukemaan vaikuttaa uimahallissa käynti. Aktiivinen toiminta. Ei paha.
Jonain päivänä menneellä viikolla oli 48. eikä yhtään virhelyöntiä.
Sepelvaltimotauti antaa oikeuden alennettuun liikuntapaikkahintaan. Tavallisessa oleskelussa sitä ei huomaa ollenkaan. Ainoastaan rasituksessa väsyminen tulee vanhukselle helpommin.
Muut jutut sen sijaan antavat merkkejä. Näkö, kuulo ja huonot jalat. Vatsakin.

Kaihileikkauksen jälkeen silmien "tiputus" arveluttaa. En hallitse käden liikkeitä tarpeeksi.
Olisikohan siinä tarpeeksi syytä vaatia "vanhuslain" perusteella yhteiskunnan apua?

Herrojen Helsingin parempien kaupunkilaisten alueella asukkaat elävät 7 vuotta kauemmin kuin laitakaupungin rupusakki.  Tuokin on uutisen arvoinen. Vai onko? Voisiko tuon tajuta muutenkin.
Joskus tyrkyttävät tietoa, jonka mukaan elintaso ja ylellinen elämä rasittaa. Taitaa olla rikkaiden keksimä, että me köyhät kadehtisimme vähemmän. Kadehdimme kuitenkin.

Seitsemänkympin seutu meni ahertaessa. En edes muista, millaisessa kunnossa olin. Seitenvitosena pystyin liikkumaan tehokkaasti. Punnersin penkistä 75 kiloa.
Sen aikaisesta kunnosta on vain muisto. Syksyn korvalla aloitin kuntosalilla hyvin varovasti. Käytän mittarina penkkipunnerrusta. Vähänköhän nousee?  Niinpä. Ensimmäisellä kerralla nostin 30 kiloa. Muutamien kertojen jälkeen sain 40 kiloa. Pikkutytötkin nostaa yhdellä kädellä enemmän? Harjoittelen edelleen.

Vierastan ainaista jankutusta pitkään elämisestä. Hyvä ettei ihmisen tarvitse elää ikuisesti. Vähempikin riittää! Elää sen minkä elää. Kun pysyisi jonkinlaisessa toimintakunnossa ja kaatuisi saappaat jalassa.

Elämä päättyy viimeiseen henkäykseen ja sillä siisti. Tuon puoleisesta saavat haaveilla jotka siihen uskovat.

Asuntojen koot

Omasta viiteryhmästäni vasemmistopuolueiden piiristä nousi kritiikki ahtaasta asumisesta. Vertasivat eurooppalaiseen tasoon, ottamatta huomioon lämmityskustannuksia ja eristystarvetta. 
kirjoittivat ja esittivät näytelmiä "tuhansista yksiöistä". Vasemmistolaiseen vouhotukseen en voinut tuntea sympatiaa. Kas kummaa, kun eivät laulaneet tuhannesta yksiöttömästä!?

Vettä virtasi Vantaanjoesta ja muualtakin. IkiWanha koki ja näki kaiken. Korpelan puutteen ja ahdingon, kunnes vihdoin eläkeikäisenä vanhuuden kynnyksellä asun ikiomassa lokerossani.
Siinäpä se, puolueet ja järjestöt ajavat etuja. Väittävät ajavansa vähävaraisten etuja. Paskan marjat! Vähävaraisten edut tulevat "sivutuotteina", jos sitäkään?

Kapitalismi tai sosialismi: "tyhjästä ei nyhjästä!" Tarvitaan tuloksellista toimintaa. Lähden siitä, että taustani on vasemmistolaisuus. Tunnustan, että olen pragmaatikko. Personallisuudessani kamppailee hyödyt ja haitat. Sitä vai tätä? Vai siltä väliltä?
Sosialismin romahdus oli väistämätön. Miksi? Siksi kun sosialismia havittelivat ihmisten saavutettavaksi mahdollisuudeksi.     

Höpö-höpö! Miksi tuommoista kirjoitan?
Se on tajunnan virtaa, hallitsematonta. Piti käsitellä asuntojen kokoja!

Miten Korpelassa?

Mökki paloi. Katsoin tulta ja savua Muonan rappusilta. Rakensivat Ohemäen kärriliiteristä "uuden".
Kyläläiset sanoivat: "Iso tupa." Tapani on selvitellä. Iso tupa oli 5X3,5 m. Siis 17,5  neliömetriä. Sitten oli kamari noin 12 neliömetriä. Kamarissa nukkui Pekka ja Akaatta siihen asti kun Pekka kuoli. Tilat olivat sen aikaiset normaalit.
Että silleen!

Varkauden tehtaiden asunnossa asui Pirkon eno perheineen; kaksi tytärtä. Asunto oli hellahuone. !!!??? Liekö ollut neliöitä?
Niinä aikoina Suomi rakennettiin. Maksettiin sotakorvaukset!!!

Mentiin eteenpäin. Pirkon sukulaiset Eino ja Aili Kotilaiset pääsivät omistusasuntoon, vaatimattomaan.
Siinä vaiheessa alkoi vouhotus. Suomessa asutaan ahtaasti. Pitää rakentaa isompia asuntoja.
Oma tuumailuni keskittyi kysymykseen: kunhan olisi asuntoja. Pienituloisena kärsin asuntopulasta hakiessani työtä ja "vihreää oksaa".

Nyt kysyvät: "kuka haluaa asua 15,5 neliön asunnossa?" Otsikko jättää mainitsematta korkeuden 4 m.
Nuorukaisena olisin hihkunut riemusta, jos työtä hakiessani olisi vihjattu noin loistavasta asunnosta. Mitä tuumaisi pakolainen moista asuntoa tarjottaessa?  

Tuntuu kummalta nykyisten ihmisten valitukset!? Koskaan ei ole ollut Suomessa näin hyvät oltavat. Eikä koskaan tule sitä päivää, että kaikilla maailman kansoilla olisi näin "surkeat" oltavat kuin meillä.

Isän päivänä

Tänään se on. Isän rooli? Mikä se on? Onko sitä? Tarvitseeko sellaista? Eikö riitä, että elää ja toimii luonnon mukaisesti, "luomuna". Mielestäni yritykset olla ja tulla määrätyn laiseksi isäksi, tulevat epäonnistumaan. Siihen ei ole koulua, eikä kursseja. Jokainen toimii luonteensa mukaisesti. Voiko luonnetta muuttaa? Väitän ettei voi. Luonnetta voi kehittää johonkin suuntaan. Kovin radikaalia muutosta on turha tavoitella.

Miehen malli? Mistäpä sellaisen olisin saanut? Kasvuaikanani, pitäisi kai sanoa; lapsuudessa, jota minulla ei ollut, mieshenkilö oli Pekka Rytkönen, äitini appiukko. Äitini avuttomuutta hyödynsivät jätkät. Syntyi meitä huoripentuja. Luonnollisesti Pekka suhtautui vihamielisesti, eikä hänen persoonallisuuskaan sisältänyt malliksi kelpaavaa.  Kun Pekka kuoli olin 10 v.

Talvisodan alkaessa olin 7 v. Sotien loputtua olin 12 v. Miehet olivat rintamalla.  Sitä vanhemmat siinä ympäristössä tuskin kävivät kansakoulua ja aikanaan suhtautuivat kielteisesti koulun käyntiin. Poikia tarvittiin maa- ja metsätöihin elannon hankintaan. Niissä maisemissa oli sivistyneet ihmiset harvassa. En tavannut ainuttakaan.

Semmoisen asenteen omaksuin, että minusta ei saa näkyä Korpelan leima. Aioin kehittyä siitä pois. Sekin saattoi olla haitaksi. Kehityin ja en kehittynyt.

Meitä äitini pesuetta ajatellessani päätin, että minun takiani ei tarvitse kukaan nainen, eikä lapset kärsiä.
Niin päätin, mutta kohtalon ironiaako, vai tähtiin kirjoitettu, perheessäni en murheilta välttynyt. Lasteni äiti aloitti "harrastuksen" jo lasten pieninä ollessa.
Työpaikalla oppipoika ihmetteli:
 --- Mikä sinulla on, kun sinä oot tuommonen? Ennenhän sinä hymyilitkin.

Kuinka olisin voinut noilla eväillä tulla hyväksi isäksi?
En minä pohtinut semmoisia. Olin vain tullut isäksi. Toimin normaalisti. Vastuuntuntoisesti, enkä kokenut mitään ihmeellisiä hankaluuksia. Saattoi olla parasta aikaa, kun tytöt kasvoivat. Enemmän huolta tuottaneet aikuisina. Tuntenut voimattomuutta, kun en voinut järjestellä.

Lapsena en saanut olla lapsi. Isänä olen saanut olla isä.     

Huomenna se on

Alkoivat mainitsemaan isänpäivästä. Nuorena isänä en sitä noteerannut miksikään. Äitienpäivä kyllä, mutta iänpäivä, ehkä ei.
Nyt on tilanne muuttunut. Nyt olen jo isoisän isä. Vuodet vinhana vierivät.
Tänään pistäytyi Seija. Toi tuliaisina syömistä ja juomista.
Pystyin tarjoamaan kahvia ja kahvikakkua. Kakkua voitin vanhusten karonkassa arpajaisista. Hyvää kakkua, kuka lie tehnyt?
Posti toi Leenalta valokuvan: Neljä tyttöä samanlaisissa mekoissa. Kuva lähes viiden vuosikymmenen takaa.

Tämmöisiä päiviä ei ole enää monta. Lähestyn viimeistä pysäkkiä.

Päivitäistä vaihtelua

Maanantaina jalat tottelivat melko hyvin. Sivullinen ei kai olisi isompaa huomannut. Tiistaina tein pienen treenin kuntosalilla ja uin muutamia satoja metrejä. Ei tuntunut pahalta. Tänään keskiviikkona jalat ovat ihan vetämättömissä. Hoipertelin kävellen kaupassa. Heti aamusta käytin autoa pikku huollossa.
Uimahallissa käyn autolla kun rupesi paluumatkalla väsyttämään. Jossain vaiheessa kai pitää ruveta käymään kaupoillakin autolla. Ja niin pieni matka.
Tänään en käy kävelyllä, vietän aikaa muuten.
Sydämen lyönti on tasainen. Viidenkymmenen paikkeilla. Nyt ei ollut yhtään virhettä, jota viime aikoina oli havaittavissa.
Mitenkähän sitä vanhana pärjää?

Onneksi ihmisen ei tarvitse elää ikuisesti.

Suomalaisen rasismin eräs puoli

Sain kävijältä tuliaisina Simo Hämäläisen Kätkäläisen. Lähikaupungissa Pietu Aholainen tutustui originelliin tyyppiin, joka opasti paikkoihin. Peliautomaattien hallissa ihastui ilmaiseen kahvitarjoiluun.  Mutta ei voinut istua, eikä saanut juoda sumppiaan pelikoneiden lähellä. Tärveltyisivät jos kahvia roiskuisi.
    Pietu aikoi mennä ainoaan pöytään jossa istui näköjään joutilaina tummaihoisia nuoria miehiä. Vahtimestari kauhistui: --- Ei sinne, ei saa, ei missään tapauksessa! Minkä tähe???
 --- Pääsevät sanomaan rasistiksi!

Kirja on tietenkin fiktiota ja fiktiona pidin tuotakin tapausta. Luin kirjaa eilispäivänä ja eilen kuulin vielä hurjemman tarinan.
Naapurin leidi kertoi tuttavastaan joka vakavasti sairaana poti sairaalassa. Samassa huoneessa oli potilaana romani. Naista ei saa sanoa naiseksi. Päiväkodissakin lapset eivät saa viettää isänpäivää: Se on nimitetty läheisen päiväksi. Mustalaistakaan ei saa sanoa mustalaiseksi. Ei siltikään vaikka tähtilaulaja hurmaava Anneli Sari käytti heimostaan nimitystä: mustalainen.

Se ei riitä ettei saa nimittää satojen vuosien perinnettä meitä tummaihoisempaa heimoa mustalaiseksi.
eikä heidän tarvitse noudattaa minkään laista kohteliaisuutta, eikä sairaalan sääntöjä. Meille on säädetty tarkat vierailuajat, joita noudatamme.
Tummien ei tarvitse välittää. Tulevat hälisevänä joukkona milloin haluavat.
Sairaanhoitaja sanoo olevansa voimaton.
Jos huomauttaa käyttäytymisestä, valittavat rasismista.
Tämä oli faktaa.
Kirjailijan fiktio on joka päivänä faktaa.

Katsoin itseni kohtalaisen suvakiksi. Olen äärihetero, enkä uskovainen. Kuitenkaan en sylje homojen päälle, enkä polta kirkkoja.

Tämä menee jo korpifilosofinkin ymmärryksen yli.
Me olemme rakentaneet tämän yhteiskunnan napapiirin raukoille rajoille. Pitääkö meidän nöyristellä??
Kukas sanoikaan?:
 --- Vieras kulkee ajallaan, talo elää tavallaan.

Ellen muista väärin, kirjoitin joskus tällä foorumilla suhtautumisestani mustalaisiin: Lindströmeihin; Topiin ja Kalleen. Elivät joukossamme sopuisasti.

Panen tähän vielä esimerkin.
Kalle Lindström näki verstaani tontilla huonokuntoisen rekisteristä poistetun Mersun.
Halusi ostaa. Kysyi hintaa? Tein tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä:
 ---Viisisataa markkaa.
 Sopi Kallelle. Antoi setelin kouraan. Minulla oli ehto:
 --- Vietkö heti pois?  Kalle lupasi.

Viikon päästä tuli kaksi heimolaistaan. Tulivat hakemaan Mersua. Katselin huvittuneena, miten hakijat pitivät omia puoliaan. Olin kasannut Mersun takaosaan mielestäni joutavaa tavaraa. Joukossa romuiksi laskemiani kaiuttimia ja radion osia. Pyörittelivät niitä käsissään ja kantoivat omaan autoonsa.

Mikä tässä on oleellista: Se, kun Kalle oli joutunut sairaalaan, niin sieltäkin hoiti asiansa!              

Näinä päivinä

Yritän sovitella kuntosalin ja uimahallin semmoiseen ajankohtaan, kun ei ole liikuntaryhmiä. Kuntosali on avara, mutta ei sinne kuitenkaan voi mennä ryhmien aikaan. Uimahallissa olen uinut vesijumpparyhmien aikaan. Se ei ole sujuvaa. Siirtelevät rataköysiä suppuun. Tilaa on vähän.

Tiistaina sattuu hyvin. Kuntosali kuuden jälkeen ja sitten uimaan. Toinen päivä on perjantaina sama ohjelma. Keskiviikkona pääsisi kuntosaliin, mutta vesivoimistelijat hallitsevat uimahallia.
Tänäpänä torstaina käyn vain uimassa.

Tiistaina aamupäivällä kävelin ehkä kolmisen kilometriä. Kävely kohtuullisessa kunnossa, en väsähtänyt. Kuntosalilla tein kohtuullisen tehokkaan treenin. Uin kolmisensataa metriä. Mahdoinko olla liian kauan löylyssä? Kahdenlainen vaikutus. Kuumuus rasittaa. Toisaalta lämpö laajentaa verisuonia.

Keskiviikkoaamuna ei tuntunut hyvältä. Kaupalta tullessa ostoskori painoi liikaa. (muutamien kilojen kuorma?)
Huomenna perjantaina yritän taas.

Halli on auki lauantainakin, mutta vain 12.00 - 18.00.  Kun ruokailen ennen liikuntaa, se rasittaa. Jos en sitä ennen syö mitään, ei sekään ole hyväksi. Joskus käyn lauantaisinkin uimassa, mutta vältän rasitusta.

Päädyin tutkailemaan tuntojani. En oivaltanut, että totaalinen väsymys johtui sääristäni.
Toisaalta kävellessä voimistelin joen rannan laitteessa. Kolme erilaista sarjaa, yhteensä 60 - 100 liikettä. Paikalle tullessa oli kävely kohtuullista, mutta voimistelun jälkeen jalat haparoivat. Kuitenkin voimistelussa rasitin vain käsiä ja hartioita?!
Voisin ymmärtää tuon niin, että rasituksessa sydän pumppaa tehokkaammin ja laskimoiden ahtaus jarruttaa.

Tulin siihen tulokseen, että kaikkiin väsymystiloihini vaikuttaa säärien laskimot. Vaikka tämmöiseen päädyinkin, en suinkaan ole varma. Tietäneekö lekuri varmuudella?  En kysy, kuulostelen.