Ruudussa näkyi Ilkka Taipale. Teksti kertoi: Pasifisti.
Tunnustan olevani pasifisti. Meillä pasifisteilla ei paljon virkaa ole. Vaikutusvaltamme ei ulotu sen pitemmälle. Meitä on niin vähän, ettemme saa edes nimiä kerättyä puoluetta varten. Eikä sanomaamme kuuntele moni.
Nähneekö moni ristiriitaa. Pärjäsin hyvin asevelvollisena, mutta sotilasta minusta ei tullut. Vaikka pientä vihjettä antoivat. Panivat viimeisellä viikolla.... Niin, olin vuorokauden PU:na ?! Näkivät kai silloin, ettei minusta ole, eikä tule.
Tosi tilanteessa olisin joutunut tulilinjalle. Se selvisi pienistä jutuista v 1961. Velvollisuus.
Kaikenlaista kuului. Jotkut halusivat lopettaa Suomesta armeijan. Jotkut höperehtivät pelkästään ammattiarmeijasta.
Suomi tarvitsee armeijan ja asevelvollisuuden. Miksi? Siksi ettei tule "vihreät miehet".
Emme tarvitse Hävittäjiä. Tarvitsemme ilmatorjunnan. Toimittaja esitti kysymyksen: jos muutaman hävittäjän sijaan Ilmatorjuntaa?
Kenenkään muun en kuullut semmoista esittävän. Kukapa tosi puhetta kuuntelee? Toimittaja sysäsi minut tähän spekulaatioon. Jo edellisten hävittäjien hankinnan aikaan ajattelin tuon suuntaisesti.
Kukaan ei näytä huomioivan tärkeintä: Ihminen ja sotilas. Robotit tehtäköön RAUHAN tarpeisiin.
Vihreitä miehiä: Ei. Hyviä miehiä: Kyllä. Hyviä suomalaisia miehiä. Naisiakin, mutta en näe hyväksi uhrata elämän säilyttäjiä sodan uhreina. Kauhulla ajattelen räjäytettyjä naisen osia. Uhreilta ei välty, mutta pitää pyrkiä minimoimaan. Ei tule uhreja, jos saame elää RAUHASSA.
Kuului valitus rahan vähyydestä kertausharjoituksien järjestämiseksi. Yhden sotakoneen hankinnalla voi tehdä jotain hyödyllisempää.
Malttia varuskuntien lakkauttamisessa.
Kättä pitempää tarvitaan. Tehokasta miehistön koulutusta. Valmiutta liikutella joukkoja nopeasti.
Tarvitaan viisasta politiikkaa. Nöyristelyäkö? Kyllä! Uhoamisesta on tarpeeksi huonoja kokemuksia.
Pakon sanelemia voi tulla eteen. Niitä ei estä Nato.
Naton liittymisessä näkevät arvostuksen lisää.
Kannattaisi ravistella suomuja silmistä. Haihatteluja harrastetaan liikaa. Esimerkkinä Turkin EU-jäsenyys. Turkki ei ole Eurooppaa.
Suomalaiset jankuttavat: "Kuulumme länteen." Kuulummeko? "Varjele vartija sitä!"
Mitä on Länsi ja mikä on Länttä? Tämä pasifisti ei pysty määrittelemään, vaikka usein määrittelyyn haksahdan.
Väittävät USA:n sotalaivojen ja lentokoneiden tuovan vakautta Itämeren alueelle. Eivät tuo! Itämeren alue on rauhallinen. Mutta kuinka kauan?
Itämeren alue pysyisi rauhallisena, ellei USA:n voimat työntyisi Venäjän porstuaan.
Vielä vähän aikaa sitten joku neropatti mainitsi Perämeren miinoituksen??!! Siinä ei ole järjen häivää! Kuuluu samaan sarjaan ruotsalaisten suunnitelmaan Gotlantiin kanava, johon hukutetaan vihollisia.
Mikä on länttä? "Parempien" suomalaisten mielestä Venäjän ja Suomen raja on Lännen raja?!