Suomi-laiva joutuu tuuliajolle

Sotiin joutumista selitettiin ajopuuteorialla.  Suomen asioiden hoito on jo pitkään ollut ajopuuna. Yleisen mielipiteen vankina.  Kannatuslukuja mittaavat kolmesti viikossa.  Kannatusluvuilla ei maata hallita. Suomi on ajopuu ja poliitikkomme tuuliviirejä.

Ei hyvältä näytä!  Jänishousut pakenevat hallituksesta. Vasemmisto, Katainen ja demaritkin todennäköisesti. Seuraava hallitus on "korkeemman kädessä".
Katseet kohdistuvat Sipilään ja Soiniin. Kestääkö terveys?  Pienempienkin puljujen johtajia menehtyy ylivoimaisissa vastoinkäymisissä.

Kun Katainen valittiin puolueensa johtoon, erkki arveli: --- Jyrki-Boy pieree vielä verta.  Nyt hän herkesi "längilleen" rintamakarkuriksi.
Mitäs hallitus lupasikaan? Lupasi taittaa Suomen velkaantumisen.  Liikaa luvattu.  Lupasivat sen tapahtuvan tällä hallituskaudella!  Siihen ei uskonut erkkikään. 
Väitin velan olevan yli sata miljardia vielä seuraavankin hallituskauden jälkeen, siitä riippumatta, kuka mahtaa maata silloin hallita.
Nyt joku pyörsi puheita: Eivät he tarkoittaneetkaan selvää miljardimäärää, vaan velan suhdetta kansantuloon!!??
Voi pyhä....
Tulot ovat tuloja, menot ovat menoja. Semmoinen käsitys oli, että velat maksetaan ja miljardit ovat miljardeja. Eivät ne siitä muutu vertaamalla virtuaalilukuihin.   Suomen valtion velka on kaksinkertainen vuoden budjettiin verrattuna ja velkoja ei pysty maksamaan, ellei tulot ylitä menoja. Eivätkö tuota ymmärrä?

Kielletään lailla kannatusmittaukset; uhkasakkona miljardi €.  Kannatuslukuja vahtiessa kuluu energia hukkaan. Energiaa hukkuu myös toimittajille vastaamiseen, kommentoimiseen.
Jyrkille oli Suomi liian suuri haaste.  Hamuaa Euroopan "lihapadoille". Sinne kun pääsee, ei joudu vastuuseen mistään.

Urheilua seuraamattomille selvennän:  Tunninjuoksu tarkoittaa juostua matkaa yhden tunnin aikana. Harrastivat sitä, tavoitteena kaksikymmentä kilometriä.  Sen rajan ylittivät, eivätkä nykyään paljoa harrasta.

Suomen taloutta hoitavat samaan tapaan, kuin Pekka Puupää tunninjuoksua.  Pekka väsyi ja piipahti kioskille juomaan. Toimitsija meni torumaan.  Pekka puolusti:  "--- ei mitään hätää, vielä on 35 minuuttia aikaa!

Semmoinen on poliitikko: "paksu nahka ja rennot lihakset".  "Hyttynen ei pistä norsua".  Vai pistääkö. Pettuleipä ei maistu sille, joka tottui täytekakkukahveihin.

                                                      *****

Käytin vertauksena Pekka Puupään tunninjuoksua.  Tämän aamun teeveessä Pekka Ervasti käytti myös urheilutermiä Kataisesta:" Kuin lopettaisi maratonjuoksun 30 kilometrin kohdalla."
Ylemmän osan kirjoitin eilen.

Eivät he uskalla jatkaa hallituksessa. Pelkäävät maineensa menettämistä lopullisesti.  Leikkauksista nousee äläkkä. Joka päivä uikuttavat television ruudussa kaltoin kohtelusta.  Helpommalla pääsee eikä maine tahraannu, kun annetaan etuja, sekä otetaan velkaa. Valtion menoja ei saa vähentää, eikä tuloja lisätä.

Eihän velkaantuminen ole tämän hallituksen aikaansaannos. Paisunut muutamien vuosikymmenien aikana.  Kansa ei muista. eivätkä näytä muistavan toimittajatkaan. 
Radion ohjelmassa joku sanoi: "Lamalla ei ole kasvoja".  Nuori toimittaja paljasti tyhmyytensä:
"---- Kyllä on, Ahon ja Viinasen hallitus"  Sitä hallitusta moittivat myös Suomen velkaannuttamisesta. 
Ahon ja Viinanen joutuivat pelastamaan konkurssipesää, jonka rapauttivat edelliset hallitukset. Siitäkään ei ottaneet opiksi.
Vähitellen alkanut talouden sivuluisu, muuttui nelipyöräluisuksi Holkerin ja  Sorsan johdolla. Eikä luisu oikene lähiaikoina.
Viimeisessä julkisessa haastattelussaan kuolemansairas Kalevi Sorsa tunnusti: " ---- Minä uskoin, että kun vain veroja kerätään tarpeeksi, niin kaikki järjestyy."
Kun aloitin haparoivaa elinkeinotoimintaani, oli liikevaihtoprosentti kymmenen.  Nostivat sen yhteentoista. Sanoivat. "Väliaikaisesti."  Uskoiko joku, että se palautetaan kymmeneen?  Yhteentoista nostaminen oli lupauksen mukaan "väliaikainen".  Sitä on nostettu monta kertaa. Nyt sitä sanovat ALVI ksi.  Se on reilusti kaksinkertainen silloiseen verrattuna. Taitavat nostaa vielä.

Mediassa vatvovat; kuka milloinkin on vallassa. Valta on vahva sana. Kun kirjoittaa kaksi kertaa peräkkäin, se näyttää VALTAVALTA.
Senkö takia vastuullisuus näyttää unohtuvan.

Tämmöistä voisi kirjoittaa viikkokaupalla, mutta terveydentila rajoittaa. Päässä puuroutuu, tulee liikaa lyöntivirheitä, enkä huonoja lauseita viitsi editoida.       

Tyylikkäitä naisia!

Ravintopyramidihuijaus oli aiheena pariskunnalla eilen. Minäkin pidän noita ympyröitä ja pyramideja vouhotuksena.
Mutta tämä asiani koskettaa pukeutumista. Naisessa herätti huomioni pitkä musta kapealinjainen leninki, mekko. Arvelin omiani. Onko tuo jonkin uskonnon määräämää? Niin tai näin, kuitenkin virkistävä poikkeus. Tyylikäs!

Suljin juuri television. Jätin keskustelun, se ei "satuttanut". Mutta toimittaja, kaunis nainen, tyylikäs!
Liekö saanut palkankorotuksen, kun oli varaa ostaa riittävästä kangasta pukineensa helmaan!  Helma laskeutui sopivan pitkälle polvien yli, silti kuitenkaan kätkemättä jalkojen viehättävyyttä.
Taitaa olla kovin rohkea, kun uskaltaa erottua joukosta? Edukseen!

Presidentitkin näyttävät köyhiltä liian lyhyissä hameissaan. Niin lyhyet hameet eivät tee tyylikkääksi. Television kameroiden edessä näkyy olevan tavoitteena reisien näyttäminen. Hame yltää tuskin vesirajaan ja istuessa ei riitä mihinkään.
Istuminen näyttää koomiselta, kun joutuu varomaan ja kamera etsii, miten syvälle pystyy "sukeltamaan".

Nyt tämä ruikelomuoti? Voi sentään!  Trendikästä!
Jossain iskelmässä lauloi mies: "Tulkaa tytöt takaisin, olkaa niin kuin ennenkin....
NAISET olkaa TYYLIKKÄITÄ!

Pitihän se arvata

Koko talvena lumisade oli harvinainen luonnonilmiö. Vaihdoin auton alle kesäpyörät. Yöllä valkaissut maanpinnan. Sen verran lunta pakkaskelillä, jotta voipi olla liukastakin.
Viikolla en ajanut yhtään. Vallitsi kesäkeli. Kuiva asvaltti.
Lauantaina ja sunnuntaina suunnittelin ajavani.  Säätieteilijäin ennusteen mukaan vähän lämpenee näillä seuduilla.
Pitävätkö lupauksensa, vai saapiko toyota levätä? 

Urakka

Sulilla teillä nastarenkaat jyrisee. Vaihdan kesärenkaat. Ylemmästä kerroksesta Saikku huikkasi:
---- Luotatko, ettei lunta tule?
---- Ei haittaa, jos tulee, sellaisena päivänä en lähde liikenteeseen.
Renkaat olivat vintissä, siis neljä kerrosta kompuroitavana. Otin ensimmäisen renkaan. Kannoin sen alas, vaikka totesin; ei tule mitään, tarvitsen tukivyön, muuten ei selkä kestä.   
Menin kämppääni, laitoin tukivyön. Kannoin kolme rengasta alas. Hikosin. Ulkona puhalsi kylmä viima. En halua vilustua, se on riskitekijä. Taas kämppääni. Vaihdoin kuivan paidan, lisäsin lämmintä väliin.
Kellarista tunkki, levyn pala alustaksi, tippakannu, minun autossani ei pyörien mutterit saa jumittua. Hidastavan tekijän muodostaa halpahallin tunkki. Se valuu hiljalleen alaspäin, tarvitsee pumpata välillä. Tunkkia en tarvitse muuhun kuin renkaan vaihtoon. Annettakoon anteeksi etten vaivaudu korjaamaan tunkkia.

Väkisin tuli mieleen:
---- Mitenkähän sitä pärjää vanhana, kun nyt jo jarruttaa, vaikka en ole edes yhdeksääkymmentä??
Mokoma pikku puuha; pyörien vaihto!

Koville otti.  Sydän ei tällä kertaa valittanut.  Mutta polvet, kipeytynyt olkavarsi ja muu hankaluus.
Kesärenkaat ovat paikallaan. Talvirenkaita en kantanut neljänteen kerrokseen. Pinosin ahtaaseen kellarikomeroon. Pakko!

Viinakauppaan mennessä tuntui, että polvet pettävät. Kestivät vaivoin, ostin brantya.

Herää epäilys: Saattoi olla viimeinen pyörien vaihto?!  Viimeinen kevät???

Liftari

Se oli vielä vanhan tien aikaa. Leivät oli jaettu. Köröttelin pois Varkaudesta. Heti kohta viittoili tien vieressä mies. Otin kyytiin. Miekkosen mukana leijui vahva parfyymin tuoksu.  Puhui Suomea ymmärrettävästi.
Ranskalainen. Ollut vuoden suomessa. Kahdessa tehtaassa, Oulussa ja Varkaudessa, kuusi kuukautta kummassakin. Ymmärsin hänet insinööriksi.
Kyseli matkani määränpäätä. Joroisiin sanoin meneväni. Halusi mukaan lyhyeksikin matkaa.

Havahduin talon navetan kohdalla.  Minunhan pitää teurastaa Särkän sika, en sitä muistanut, enkä maininnut matkan keskeytymistä.

Pysäköin ajokkini tien viereen. Keräsin kojetaulun alta välineitä.  Kolme veistä, kaksi pitkäteräistä kalttaukseen ja yksi pieni puukko pistämiseen. Ja pistoolikotelo.

Kauhistui, pitkä vihellys:
--- Fiiiuuu --- rrrrevolveri!
--- Olen teurastaja.
---- Ahaa!

Ei tuntenut aseita, ei se ollut revolveri vaan pistooli.

Sattumuksia

Kuljetin leipää Varkauteen. Palasin Könönpellosta jostain putiikista. Tie jatkui ilmeisesti rautatien yli. Kapealla sillalla leikki koulupoika. Juoksi edelläni "soitellen" lapasellaan teräksistä sillan kaidetta. Osasin varoa ja hiljensin vauhtia.  Poika kuitenkin pääsi yllättämään. kääntyi äkkiä pökäisemään sillan yli toiselle puolen. Jarrutin. Poika törmäsi pakettiauton oikeaan etukulmaan. Karvahattu korvillaan ei kuullut hiljaa tulevan auton ääntä.
Auto pysähtyi pian. Kiirehdin ulos. Poika makasi vatsallaan sillalla. Näytti elottomalta. Juoksujalkaa menin pojan luo.
Varovasti tartuin olkapäähänsä ja kohotin vähän. Kuului nyyhkytystä. Se ilahdutti "lieventävänä asianhaarana."
Poika näytti virkoavan.  Koskettelin kylkiään: --- koskeeko? --- Ei.
Helpotti minua. Nostin hänet seisaalleen: --- Pystytkö seisomaan?  Seisoi tukevasti.
Mitäs nyt?
Kuinkas sattuikaan?!  Tehtaalla oli kahden tuuri päättynyt, miehiä kotimatkalla. Kyselin?
Muutaman sadan metrin päässä tuli polkupyörällä pojan vanhempi veli. Selitin tapahtunutta. Veljensä sanoi rauhallisesti:
---- Mitenkäs sinä sillä lailla?
Shokissa oleva poika ei pystynyt vastaamaan.
Veli nosti pojan pyöränsä tarakalle ja lähti työntämään kotia kohti.
Harkintakykyni ei enempään riittänyt. Shokki itsellenikin. Toimin kuitenkin järkevästi.

Ehkä poliisi? Ehkä sairaalaan?  Kovin paljoa en stressannut enää. Auton kyljessä oli liikkeen nimi.

Ajoin Varkauden keskustaan.  Siellä odotti kyytiläiset, nuoria kuten itsekin. Kysyivät:
---- Mitä sinulle on sattunut?

Sattumuksia

Eläkeläisten tanssitilaisuus Hankasalmella päättyi.  En pidä tungeksimisesta. Odottelin kiireisimpien takinottajien poistumista. Menin ulos viimeisten joukossa. Ulkorapuissa ohitin hitaasti liikkuvan pariskunnan.
Kauas en ennättänyt kun kuulin takaani jotain. Nainen kompuroi alimmilla askelmilla ja rojahti selälleen kentälle.  Heikko ihminen ei pystynyt kohottautumaan. Täydessä paniikissa. Lähellä olleet kauhistelivat: Verta!  Pyyhkivät poskeen tulleita naarmuja.  Miehelle kaikki kunnia. Huolehti naisestaan! Yritti ottaa takaa olkapäistä, muka nostaakseen. Vierellä nainen tarttui käsipuolesta, muka auttaakseen.
Nainen kirkui: Ei - ei - ei, et sinä jaksa!
Kaikki katsoivat. Sinisissä vaatteissa keski-ikäinen, terveen näköinen vahva mies katsoi vain muiden lailla. Mielestäni hänen olisi pitänyt puuttua asioiden kulkuun.
Pääni on siinä kunnossa, etten aina hallitse. Ajoittain olen höperehtinyt. Ihme kyllä, siinä tilanteessa ajatukseni toimi kirkkaasti.  Näkemästäni päättelin ettei käsissä eikä kyljissä ollut vaurioita. Naarmuuntunut poski oli pikku juttu, vaikka sivulliset huomioivat sen ensiksi.
Sääret sojottivat suorana. Toinen jalkaterä alimman rapun etureunaa vasten hiukan taipuneena.
Kysyin:
--- Pystyisitkö ehkä seisomaan, jos nostetaan pystyyn?
--- Ei, ei, ei!  Kirkui nainen.  Et sinä jaksa!
Lempeällä otteella siirsin miehen sivuun. Tartuin naista takaa kainaloiden alta tukevalla otteella.
Nainen intti: ---- et sinä jaksa!
Nostin varovasti. Tuntui painavalta. Jatkoin nostamista. Tuntui keveämmältä. Nainen pystyi seisomaan.  Kuulin sanottavan:  Tuodaan auto tähän.
Poistuin vähin äänin. Ajoin pois parkkipaikalta ja näin miehen tulevan autoaan hakemaan.

Jälkeenpäin en muista paljoakaan. Sen jälkeen kun aloitin noston, en nähnyt mitään. En nostettavaa, enkä ympärillä olevia. Aivan kuin olisin ollut yksin. Suljinko ehkä silmäni tai olinko hämärän rajamailla?  Tai auttoivatko toiset, kun olin aloitteellinen?

Riskipelihän sellainen on minulle.  Yhdeksäs vuosikymmen aluillaan. Sepelvaltimotauti, ohitusleikattu ja selkä työn rasittama.  Imuroidessa tarvitsen tukivyön. Pari päivää aikaisemmin piti yksi voimisteluliike jättää kesken, sattui selkään.
Ja nyt mikä ihme?! Selkään ei koskenut yhtään?!

En minä niitä siinä miettinyt. Maassa retkottava nainen näytti avuttomalta. Pakko tarttua.


Antavat ohjeita siltä varalta, jos sattuu tapaturman silminnäkijäksi.  Hätänumeroon pystyn soittamaan. Siinä se sitten kai onkin? Elvytyksestä ovat näyttäneet mallia. Pystynkö siihen?  Tuskin. Kumarassa työskentelyn rasittaa sydäntä, jopa kengännauhat!  Tokkopa kestän sellaista jännitystä?
Eri asia sitten, pystynkö olemaan toimettomana? Luulen sen olevan vaikeaa.

Tapaus toi mieleeni kuuden vuosikymmenen takaisen. Kun nostin pystyyn koulupoikaa, jota retkotti elottoman näköisenä maantiellä.
Sitä tapausta en varmaankaan kirjoittanut mihinkään. Panen sen tälle foorumille, kunhan vähän lepäilen.