Nälvimistä, kiitos ei

Otsikon lainasin Minna Kettusen kolumnista Savon Sanomissa. Samasta syystä olen lopettanut poliittisten keskusteluohjelmien seuraamisen.
Ei minulla ole käsitystä, mistä sain päähäni sosialidemokraattisen ajatustavan. Korpelaan ei tullut joka vuosi Savon Sanomat. Silloin kun sain käsiini jonkin lehden, luin kiinnostuksella. Usein läpi. Kuuden vuoden iässäni piirtyi mieleeni tekstit lehden nurkissa: "jos maamies kestää, niin kaikki kestää" "jos maamies taipuu, niin kaikki vaipuu".
Lähes koko kyläkunta oli "korpikommunisteja". Sodan jälkeen pääsivät ääneen ja ääni myös kuului.

Olin nelissäkymmenissä kun kansakoulun luokkatoverini ihmetteli: "miksi sinä et ole kommunisti, vaikka olet huonommista oloista kuin minä?"
En siihen pysty vastaamaan tänäkään päivänä. Jo toinen jalka haudan partaalla.
Naapureille tuli Kuopiossa ilmestynyt Kansan Sana. 
En tiennyt paljon mitään, enkä paljon ymmärtänyt. Ehkä valheiksi käsittämäni ristiriitaisuudet tympäisivät.  Stalinin jumaloiminen meni liiallisuuksiin.

"Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista."  Politikointia seuratessa tulee väkisin toisenlaiseen päätelmään. Ylevä lause ei tunnu olevan realismia. Riitely velloo päällimmäisenä.
Se nälviminen. Nuorukaisena kuuntelin radiosta.  Puolueiden edustajat riitelivät. Maalaisliiton edustaja puhui luontevasti maaseudun asiaa. Vertasi etäisyyksiä epätarkalla ilmaisulla: "Jos Salosta mentäisiin äänestämään Turkuun, niin kuin Lapissa...
Minua hävetti kannattajana, kun demariedustajalla välähti: "--- koska Lapista on menty Turkuun äänestämään?!
Kalevi Sorsankin sanomiset hävetti pari kertaa.
Olen rehellinen ja lapsellinen ja sen vuoksi pitävät tyhmänä. 
Poliitikkojen nälviminen ja käytöstapojen täysin unohtaminen tuntuu nololta. Media kunnostautuu nälvimisessä ja tahallisessa väärinymmärtämisessä. Haastattelijat ja juontajat kyttäävät odottaen uhrin pientäkin horjahtamista, johon pääsevät tarttumaan ja riepottelemaan.  
 

Vähemmän miellyttäviä yllätyksiä

Haastattelivat menestynyttä yritysjohtajaa. Semmoistakin asiaa sivusivat millaisen vaikutelman saa yrityksestä työpaikkaan tultuaan.

Siinäpä se! Työpaikan vaihto onnistui kyllä. Kauppaliikkeet, niin yksityiset kuin osuuskaupatkin varasivat myymälänhoitajille asunnon.
Ainoa huono puoli siinä oli, että ei voinut perääntyä. Muutto on sen veran työläs.

Eskelisellä kiinnitin huomioni varsinaiseen työalueeseen. Myymälä oli siisti ja asialliset välineet.
Muusta en tiennyt, eivätkä esitelleet. Enhän arvannut käydessäni kopeloida jokaista ovea. Eikä ollut mahdollista. Katsoin minkä näyttivät ja niihin olin tyytyväinen.

Edeltäjääni Pekka Uotista jotkut kehuivat kuplille. Paitsi yksi.  Karjalainen ikämies, Mölkänen, näkyi olevan Eskelisten tuttava. Kuljin jonkin pienen huoneen läpi. Siellä istui Mölkänen.
Olin ollut hommissa jonkin kuukauden.
Sanoin päivää. Mölkänen virkkoi totisena: "Sinä oot kunnon mies, mutta minä sanon suoraan: Pekka oli rosvo".
Tuntui kummalta. Enhän tiennyt asioista.

Eräänä aamuna Pekka Eskelinen ohjasi varsinaiseen "kylmävarastoon. Pitkässä hirsirakennuksessa oli useita varastohuoneita. Yhteen oli sullottu jäämursketta ja lunta lattian kokoinen kasa. Siinä päällä oli naudan ruhon osia ja kaloja, isoja kuhia.
Meneillään tammikuu ja elintarvikkeiksi tarkoitetut olleet siellä syksystä asti.
Minun raukan piti ruveta niitä myymään.  Pekka Uotisen jäljiltä. Ei ne olleet viimesen tuoreita! Minua hävetti niitä myydessäni. Kärsimysnäytelmä minulle. Riittävästi stressaantumiseen.
Kuhat olivat komeita. pätkin niistä hyvän näköisiä kuhan palasia.

Näin jälkeenpäin ihmettelin, ettei suurempaa hälinää syntynyt! Tänä päivänä semmoisesta joutuu käräjiin. Pidän selviönä, että tyytymättömiä varmasti oli, mutta ei kukaan tullut valittamaan.
Oletan monien havainneen ja vähentäneet tai lakanneet ostamasta Eskelisen lihakaupasta.
Ei onnistanut erkille myynnin kehittäminen.

Seuraava harmi.
Melkoinen vikapisto, kun menin Keski-Savon Osuusliikkeen Tahiniemen myymälään. Liian lähellä päämyymälää. Silloin pienet myymälät vetelivät viimeisiään kannattamattomina.
Asunto oli siisti. Tapetoitu ja maalailtu. Arvelimme viihtyvämme.  
Kävimme ensi kertaa levolle. Peti kuntoon ja puhtaat valkeat lakanat.

Yöllä vaimo herännyt. Herätti minut. Jotain outoa!  Käänsin valot. Valkean lakanan päällä satapäinen lutikka-armeija vilkkaassa touhussa. "Arjen koura utulinnan kaas".
Perääntyminen mahdotonta.
Myrkytin omintakeisella systeemillä. Neksion-nimistä kärpäsmyrkkyä ruiskuttelin lutikoiden asemiin ja kankaiseen vuodesohvaan.
Riittävästi usein myrkyttämällä pysyivät poissa nahkoistamme.
Sinä aikana syntyi Leena.

Urheilu ja sirkus.

Töllötin eilen Puijon mäkikisaa. Älyvapaata hommaa. Tuulen vahtimista. Vaikka laskevat tuuli- ja puomihyvitykset, lottoamista se on. Ja arpomista, pystytäänkö hyppäämään yksi tai kaksi kierrosta vai eikö ollenkaan?

Eläkeläisten karkeloissa Hankasalmella tuli lattialle nuori harrastajapari, lienevätkö kymmenen paikkeilla. Kuulemma harrastaneet puolitoista vuotta. Vieressäni istui Pekka Vattulainen. Puhe lähti nuorten tanssijoiden jännittämisestä. 
Puhui keihäänheittäjä Eino Leppäsestä: "harjoituksissa heitti seitsemänkymmentä, mutta kilpailussa ei pärjännyt jännittämisen takia".
Keroin hänelle nähneeni Leppäsen heittävän. Menin hänen taakseen nurmikolle istumaan. Halusin nähdä heittotekniikkaansa.
Tapahtui v 1954. Silloin odottivat maailmalla kahdeksankymmenen metrin ylitystä. Halusin katsoa ja arvioida sen rajan ylittämisen mahdollisuutta.
Leppänen heitti seitsemänkymmentäneljä metriä. Sinä aikana koivukeihäällä se oli merkittävä tulos.
Leppäsen heitto ei mennyt optimaalisesti "putkeen", lähti vähän poikittain, kuitenkin lensi noinkin pitkälle. Näkemäni perusteella oli helppo päätellä kahdeksankymmenen ylittyvän lähiaikoina.

Tapahtui Jyväskylässä Harjun kentällä. Käytiin TUL:n Keski-Suomen ja Savon piirien välistä ottelua.
En pystynyt heittämään keihästä. Yhden kerran on heittoni mitattu.  Kymmenottelutalkoissa. Sain tulokseksi neljäkymmentäkaksi metriä.
Savon piiriä edustin korkeushypyssä. Kolme miestä joukkueessa. Jos oli kaksimiehiset joukkueet, en olisi päässyt mukaan.
Pekka Pitkänen ja Leo Seppänen eivät itse asiassa olleet minua parempia korkeushyppääjinä. Pekka Pitkänen oli Seiväshyppääjien kärkeä. Seiväs ei ollut ohjelmassa.  Mutta kumpaakaan en voittanut. Kummankin kanssa kilpailin kerran. Pääsin mukaan kolmantena.

Jyväskylässä kentälle mentyä olin allapäin, hiukan masentunut. Keski-Suomalaisia hyppääjiä en tuntenut. Katselin heidän riman yli roiskimistaan verrytellessään. 
En muista varmasti, mutta semmoinen tuntuma on etten hypännyt yhtään harjoitushyppyä.
Kevyesti verrytellessä kerroin Leo Seppäselle epävarmuudestani. Tunsin olevani porukan huonoin.
Riman korkeudeksi ilmoittivat 167, 170, 173 ja 176.
Hyvin määritelty. Koko porukalle oli mahdollista ylittää 176.

Kilpailu on kilpailu, ennusteet ennusteita.
Lähti käyntiin kohtuullisesti. Kolme meni ensiyrittämällä. Tuntui menevän hyvin. Menin istumaan nurmikolle odottamaan vuoroani. Keskityin aikeissa hypätä ennätykseni 176. En seurannut kilpailua. Istuin näpräämässä piikkareitani, kun kutsuivat hyppäämään. --- Eihän vuoroni vielä ole, vuoroni ei ollut ensimmäisenä.
Selvisi, ettei kukaan muu  ylittänyt 173.  Olin voittaja! Jonniinmoinen yllätys.
En hypännyt ennätystäni. Jännitys laukesi. Hiuksenhieno pudotus.
Silloin urheiltiin. Nyt on eri meininki. Sirkusta!    

Eskelisen kauppa

Kirjaston seinällä valokuva Pekka Eskelisen kaupasta. Vihreää oksaa etsiessäni ajauduin tuohon putiikkiin.
Lihaosaston hoitajaksi.
Kuvassa on harmaa puutalo. Kookas kaksikerroksinen. Kuvan oton aikaan ollut myös kahvila. Minun aikanani kahvilan paikalla oli vaatemyymälä.
Ajoittain kaverina oli Tauno Nenonen.  Sitten ilmestyi apulaiseksi hiukan minua vanhempi mies. Aarre Kivistö.
Kivistöä kävi tervehtimässä Pielavedeltä Tauno Karel. Tauno oli rötöstellyt ja tiesin hänen käyneen lusimassa.
Ihmettelin että missä hän on tutustunut Tauno Kareliin?  Keksi siihen jonkin selityksen, mutta salasi tuttavuuden vankila-ajoilta.
Minähän olen hyväntahtoinen hölmö, enkä niin ollen epäillyt mitään.
Tulihan korviini vihje, että oli tullut Pieksämäelle vankilasta. Minulle kertoi olleensa jossain liikkeessä. kirjanpitäjänä.  Pieksämäkeläinen kertoi Kivistön olleen työssä ratapölkkyvarastolla. Ymmärrettävää, että vankilasta ohjasivat valtion yhtiöön. Millä tavalla kulkeutui Eskeliselle, siitä en tiedä.

Pientä epäilyä heräsi pikkuhiljaa. Osasi kyllä myyntityön, mutta ulkopuolisille sanoi olevansa myymälänhoitaja.
Sattui niinkin, että myymälän hoitajaa halusi tavata joku tuntematon mies. Kivistö ei ollut paikalla, mutta oli Sulo Eskelinen, joka oikaisi, että tämä tässä on vanhin.
Siinä vaiheessa tuli Myyjäkohtaiset kassat. Kivistö ryhtyi kiilaamaan. Halusi saada korkeat lukemat. Minähän olin välillä lihanhankinnassa ja teurastamassa.
Esimerkki:
Myymälään tuli tuntemani miesasiakas. Pyysi minulta makkaraa. Kivistö tarttui Makkarapötkyyn: minkä verran?  Halusi numeron omaan kassaansa.
Pekka Eskelinen kysyi epäluuloisena: mikä mies se on?  En osannut selventää. Kaikesta voi päätellä hänen olleen myymälätyössä.
Kivistö soitti johonkin kauppaan. Lopetti puhelun lyhyeen. Hämillään sanoi siellä kysytyn: oletko se sinä?

Minulle oli raskasta työ. Fyysisesti ja psyykkisesti, muutaman harmillisen seikan takia. Kivistökin alkoi epäilyttää. Saattaa tehdä kuprun kylkeeni. Vaihdoin paikkaa. En löytänyt sieltäkään vihreää oksaa. 

Kivistö jäi uuden myymälänhoitajan Väinö Holopaisen kaveriksi.  Myöhemmin Kivistö oli lähtenyt Eskeliseltä. Kävi morjestamassa Kun olin Tahiniemen myymälässä.

Miekkonen oli tehnyt ahkerasti pitkää päivää. Kaupan alalla toimittiin niin. Ylitöistä ei maksettu.  Kivistö merkannut tarkasti tunnilleen ja päivälleen työaikansa. Oli hiljaa siksi aikaa kunnes lähtiessään vaati kaikista korvauksen. Eskeliseltä pitkä penni. Kukaan muu ei saanut ylityökorvausta, kun eivät vaatineet.
Minähän tein sopimuksen palkasta kokonaisuutena. Kun sitten Sulo Eskelinen halusi minut panemaan käyntiin myymäläautoprojektin, koin loukkaavana, kun Sulo pani eteeni paperin, jossa sanottiin, että ylitöistä pitää pyytää välittömästi. Allekirjoituksena: tämän olen lukenut: .....
Kirjoitin mukisematta. Olihan tehty sopimus kokonaisuudesta ja asuntoedusta. Ensimmäinen myrkkypisto. Minulle, ehkä rehellisimmälle palkolliselleen. Olin suorastaan lapsellisen rehellinen.

Myymälöissä ei noudatettu työaikalakia. Ei yksityisissä, eikä osuuskaupoissa. Siirryin sivuun. Opettelin muita hommia.
Pian lähtöni jälkeen se rakennus paloi. Luin lehdestä.
Uudessa rakennuksessa kävin vierailulla. Kuulin tarinan:
Suonenjoen asemalla pysähtyi vankivaunu. Siellä mieshenkilö kertonut olleensa Eskelisellä myymälänhoitajana. Ensimmäinen arvelu: Jauhiainen!  Varmaankaan ei vaikuttanut uskottavalta. Muistaneet Sitten: Kivistö!
Aiheesta jatkan uudemman kerran. 
   

Jalosukuiset

Ruotsista tuli tyhjäntoimittajapariskunta Suomeen. Valtiovierailulle.  "Kuninkaallista loistoa", julisti lehdistö.
Millä oikeudella tämä Kustaa on kuningas?  Vain perimysoikeudella.  Entä kuningatar Silvia? Etsivät kissain koirain kanssa sopivaa ehdokasta. Päätyivät Silviaan. Irvileuat nimittelivät Silviaa halventavilla nimityksillä. Nimittäin suomalaiset, enhän tiedä ruotsalaisista? Missään tapauksessa Silviaa ei voinut pitää "jalosukuisena".

Suomalaiset koiranleuat viisastelivat: "ruotsalaiset ovat hiukan ymmällä, kun tottuivat siihen, että kuningas on aina vanha ja viisas, mutta tämä nykyinen ei ole?"

erkki saa kirjoittaa kriittisesti Ruotsin kuninkaasta.
Sanoivat Farukin lausuneen: "v 2000 ei ole kuninkaallisia kuin korttipakassa ja Englannissa."
Vielä niitä löytyy. Vallattomina, seremoniallisina koristeina. Joutavanpäiväistä väkeä.

Suomalaiset heitä jumaloivat ja huutavat hurraata.
erkki ei.

Tuonelan kutsu

Tuonelan viikate niittänyt tunnettujen poliitikkojen läheltä. Eero Heinäluoman aviopuoliso ja Juha Sipilän poika poistuivat yllättäen.
Kuolema on osa elämää. Päätepiste. Kuolema on tabu, siitä ei puhuta.  Omalla kohdallani se tapahtuu lähiaikoina, eikä se tule yllätyksenä, mutta en sitä odota.
Nuoren ihmisen kuolema järkyttää. Sitä ei osata odottaa. Yhdeksättä vuosikymmentään käyvällä ei se yllätä, eikä järkytä. Luonnollinen poistuma.

"Ei niin saa puhua!" Sanovat kun lasken leikkiä päivieni päättymisestä. Miksi ei saa puhua?  Todistaahan se levollista suhtautumista.  

EU = Euroopan uneksijat

Suomen Pankin Pääjohtaja Erkki Liikanen puhui vuolaasti. Kreikan taloudesta.  Päätelmä: "Kreikan talous kasvaa".  !!!???
Mikä talous? Onko Kreikalla taloutta?
Jättimäinen työttömyys ja ulkomaankauppa jumissa! 
"Talousnerot" piirtelevät viivoja, käyriä ja asteikkoja joihin piilottavat utopistisia odotuksia. Valtioiden johtajat näkevinään tilanteen. Heidän silmiinsä näkyy OPTINEN HARHA. Vanha korpifilosofi sanoo: Eurooppa uneksii.

Siitäkin uneksivat, että Kreikan lainaohjelmat onnistuisivat. Vakavalla naamalla puhuvat mahdottomasta. Vaikka herrat kävelisivät käsillään, ei aurinko nouse lännestä. Miljardit ovat miljardeja, vaikka yrittävät selittää "tieteellisesti" kansantulon prosentteja, erkki ei usko. Miljardit voi laskea päässään. Miljardi euroa on vielä mahdollista käsittää ja valtioiden hallita. Kreikan kokoiselle valtiolle sadat miljardit eurot ovat mahdottomia käsitellä, eikä velan maksu onnistu.  "Tukipaketti" toisensa jälkeen menee "Kankkulan kaivoon".  Harakoille.  Eikä EU:n tukipaketti auttanut Kreikkaa millään tavalla. Tukipaketin avulla pystyi ottamaan lisää velkaa!?

Entä Suomi? Pystyykö Suomi maksamaan velkansa?  Näillä näkymin ei pysty. Lipposen aikaan kinastelivat: pitääkö sopeuttaa kaksi vai neljä miljardia? Hataralla päälläni muistan. Korpifilosofin aivot kertoivat sopeuttamistarpeeksi seitsemän miljardia. Oliko sekään summa riittävä?

Samaa virttä veisaavat: "kaksi vai neljä miljardia?"   Todellinen vähimmäismäärä on kymmenen miljardia! Riittääkö sekään?
Kukaan johtava poliitikko ei uskalla tuoda totuutta esiin! Eivätkä uskalla, eivätkä pysty tekemään mitä pitää.
Lauri Lyly näkyi ruudussa. Joku "tutkinut" kansan mielipidettä. Kansa ei halua "kuristamista". Lauri Lyly kieltäytyi hyväksymästä toimenpiteitä. Niitä jotka ovat välttämättömiä.
Taannoin oli keskusteluun tuotu vasemmistolainen typerys, joka totisella naamalla väitti työajan lyhentämisen vähentävän työttömyyttä.
Työaikaa lyhensivät lyhentämästä päästyäänkin. Miksi työttömyys ei loppunut?

"Valtion velan kasvu pitää taittaa". Ei se taitu! Toiset vaativat valtion rahojen käyttöä kaikkeen hyvään, mutta ei velan maksuun. Toiset haluavat alentaa veroja, siis vähentää tuloja!  Ja velkaa otetaan suruttomasti!

Eurooppa vaikuttaa konkurssikypsältä. Täältä köyhyysrajan alapuolelta nähtynä suurella osalla ihmisistä näyttää menevän hyvin.