Alku

 Vuosi oli 1950. Elokuun viimeinen päivä matkustin linja-autolla Kuopion kautta Pielavedeltä (Jokijärveltä) Joroisiin. Putiikin otsassa oli kyltti: LIHA ja SIIRTOMAATAVARAIN KAUPPA  EDV MUSTONEN puh joroinen 48. Sinne meno oli itse asiassa väärä valinta. En ollut sovelias liikealalle, enkä kykenevä yrittäjäksi. Moni ajatteli minua sopivaksi kauppaan myyjäksi. Yksikään kauppa ei tuonut mahdollisuuksia onnistumiseen. Ei parantunut vaihtamalla. 

Tällä kertaa en paneudu muistelemaan, istahdan joskus "astialle". Kirjoittaminen on viime aikoina jumittunut.

Potkulaudat

Sähköpotkulauta on vihoviimeinen keksintö. En myöntäisi käyttölupaa, kuin suljetulle alueelle. Kauhistuttavaa nähdä kaksi nuorta naista huristamassa moisella laitteella. Molemmilla runsaasti paljasta ihoa. Entä kun jotain sattuu? Ja varmasti sattuu. On jo sattunut monta kertaa! Tullut turhia kuolemia. Yhteiskunnalle kallista lystiä.

Mikään lain säädäntö ei tehoa. Eikä moinen laite ole tarpeellinen, vain vahingollinen. Jossain maailmalla ovat kiellettyjä. Puhuvat promillerajasta. Minulla on hassu käsitys, että millään laitteella ei saa ajaa humalassa, vai saako sähköpotkulaudalla?

Sähköpotkulauta on ratkaisematon ongelma. Sen laitteen hyväksyminen liikenteeseen oli virhe.   

Tyhmyys

 Tuntuu, etten osaa enää kirjoittaa. Lukea osaan. Lukemisen, kuten kirjoittamisenikin muistan huonosti. Moskun luin tiukasti. Luen kohta toisen kerran. Havaitsin lukemisen hyödylliseksi. Lukeminen virkisti. Kunpa lähitulevaisuudessa kirjoittaminenkin virkistäisi, vaikka tosi asiassa näyttää kyky vähentyneen.

Tänä aamuna heräsin tavallista virkeämpänä. Otin lääkkeet ja kahvin. Keppien kanssa kävelyllä heti aamusta. Puuhailin. Äkkiä muistin: - Enhän ole syönyt vielä puuroa! Ennätin keittää. Kahdeltatoista söin lämmitettyä keittoa. Paljon tiskattavaa.   Tiskatessa sekoilin.  Väsytti. En kuitenkaan saanut sängyssä unta.                                                                                                                                                                    Televisiossa paljon sotaa. Entisiä ja nykyisiä. Satuin syntymään sellaisena hetkenä etten joutunut sotatantereelle. 1961 kriisien aikaan läheltä piti. Sotilaspiiristä vahtivat minuakin, vähäpätöistä. Tämä sujuu kehnosti. Yritän jatkaa jo heti huomenna.          

Rauhallista elämää

 Illalla katsoin mittaria, keskiyötä lähestyttäessä vielä lämpöä reilut kaksikymmentä astetta. Jätin kaksi tuuletusikkunaa auki. Nukuin kuin tukki. Heräsin hikoiluun. Lakanan päälle hikiseen kohtaan panin pyyheliinan. Peiton yläpään asettelin alapääksi. Nukuin pian. Kun sitten heräsin oli kylmä ja koski jalkoihin. Suljin tuuletukset. Nukuin sikeästi. Havahduin kusettamiseen. Tiesin ennestään, että pienen puuhailun jälkeen neljän aikaan on vaikea nukahtaa. Jostain on semmoinen jäänyt mieleeni, että kauralla on  hyvä vaikutus unen tuloon. Tuli todistettua jälleen kerran. Keitin puuron, kauraa ja riisiä, syötyäni painuin pehkuihin. Seuraava muistikuva oli puoli kahdeksalta. Eikä koskenut jalkoihin. 

Mosku kirja on erittäin mielenkiintoinen. Sen kaltaista oli silloin elämä Lapin kansalla. Kovaa ponnistelua. Mosku menestyi puuhissaan. Kirjailija mainitsee ominaisuuksia, tarkkaan harkitseva, peloton ja häikäilemätön. Ei Erkillä noita ollut, vain muita "vikoja". En ole enää nopea lukija. Joudun pähkäilemään tuntemattomia asioita ja sanoja. Eipä ole kiirettä. Palaan vielä asiaan, kun aika on sopiva.

      

    

Kitumista

  Ihmettelin, miksi en osaa keittää mustikkasoppaa? Kaupasta ostin pakasteita. Soppa ei ole enää soppaa, mustikat uivat liemessä, mehun joukossa. Sairaamman puolen, oikean, käsi ei vispaa riittävän nopeasti, veteen sekoitetut perunajauhot sakenevat liian nopeasti, ennen kuin kunnoton käteni ennättää sekoittaa. Niin yksinkertaista se on. Senpä takia ei lakanoiden käsittely onnistu.

Viemäri ja suihkuhuone ovat kunnossa. Sydämen oirekaan ei tullut sen jälkeen, kun näin paikkojen olevan kunnossa.

Mietin Tuijan kohtaa. Haitallisempi sairaus, mitä minulla. Toista kymmentä vuotta meni pienillä haitoilla. Pystyin toimimaan kohtuullisesti. Haitat lisääntyvät, mutta eivät pitkään. "Tulee se joka kyttyrät korjaa."   

Raju on ajan riento

 Joku poliitikko toteaa noin tarkkaillessaan elämänsä vaiheita. Minun kohdallani se on ollut pelkkää kitkuttelua. Ikkunasta vilahtaa Suomen Lipun helma. Mille lippu heiluu? Digilaitteeni kertoo: lauantai 6. heinäkuuta 2024. Allakka viettää päivää Eino Leinon kunniaksi. Ajan kulu päässäni on kuin umpinaisessa säkissä, pilkahtelee kuin Uuno Turhapurolla, pätkittäin. Mukaudun hitaasti. Hatara muistikuvani tietävinään heinäkuun viidennen liittyvän johonkin amerikkalaiseen. Mutta sehän on Leenan merkkipäivä. Sieltä kaaoksen joukosta tulee, heinäkuun viides v 1956. Pian seitsemänkymmentä! Kaiken todennäköisyyden mukaan erkkiä ei silloin ole. Harmitukset kuormittavat, lyhentävät elämää osaltaan. Merkityksetöntä vaellusta. 

Taas angervot kukkivat

 Pienellä huviajelulla kiinnitin huomion angervojen kukintojen runsauteen. Aiheesta olen pakinoinut omiani aikaisemminkin. Tämä otsikko on lainaus. Sen ajan lehden kertomuksessa vanha mies muisteli. Muisteli nuoruudessaan menettänyttä onnen mahdollisuutta. Siihen liittyi kukkivat angervot. Olin jotain toisella kymmenellä, enkä lukiessani tiennyt, minkä näköinen on kukkiva tai muukaan angervo. 

Jos ajatellaan lukemiseni aikaista ikääni, on siitä suunnilleen seitsemänkymmentäviisi vuotta. Vanhan miehen muistelu sijoittuu kauemmas kuin sadan vuoden takaiseen. 

Täytettyäni kahdeksankymmentä vuotta, sanoi Leena: - olet sinä sentään aika vanha mies.                             Ja yhä vain vanhenee!