Muutamia kertoja erehdyin menemään kirjoittajakurssille. Yhtä tyhjän kanssa. Vain rahanmenoa. Mitenkä tyhmä oppisi? Yksi "kriitikko" sanoi paikalleen; haukkui pystyyn surkean tekeleeni. Luin kirjoja. Stephen King vihaa adverbejä. Suorastaan jankuttaa. Kaija Valkonen Oriveden kurssilla moitti adjektiiveja. Muitakin adjektiivien vihaajia olen todennut.
Entä sitten! Kielikurssin harjoituslukemistona oli pieniä vihkosia vanhojen venäläisten mestareiden tekstejä. Niissä oli runsaasti adjektiiveja. Sain hiljattain julkaistun kirjan Juhani Ahosta. Ensimmäinen lause: "ikävä, pitkäveteinen, pahasiivoinen ja surullinen syksy." Kouluja käymätön korpifilosofi luulee tuossa olevan neljä adjektiivia ja yksi nominatiivi. Kait erehdyn? Vähän myöhemmin samalla sivulla lause: "Harmaata, ahdasta, painavaa ja märkää." Kumma juttu, tuntuu kuin koko lause olisi muodostettu adjektiiveista? Taasko erehdyn? Ei se mitään; erehdykseni ei tuota vahinkoa kellekään. Nuorempi mies arvosteli minua: "Jos et sinä tiedä, mikä on patisiippi, niin..." Partisiippia tietämättömänä kirjoitan uhallakin.
Väinö Linna: "Suomen kesä on kaunis, mutta lyhyt." Tuommoinen lause Korpifilosofin värkkäämänä ei ole mitään. Mutta Mestarin tekstinä oikeaan paikkaan sijoitettuna se on suurta kirjallisuutta. Voin kirjoittaa: Suomen kesä on kaunis ja vähäluminen. Tuonkin lainasin.
torstai 31. toukokuuta 2012
Vanhempi valtiomies
Presidentin vaalissa herätti huomiota Paavo Lipposen menestymättömyys. Muistivatko äänestäjät?
Itävalta-boikottiin kiirehti Lipponen liitämään Suomen itsevaltaisesti, kuulematta ketään, edes eduskuntaa. Valikoiva muistini sisältää Paavon kuvan teeveessä. Paavo selittää syytä menettelyynsä:
"Kun kaikki vanhat sivistysvaltiotkin... totta kai meidänkin pitää." Valikoiva muistini muistaa myös Itävallan naispuolisen edustajan vaivaantuneen olon, kun yritti esiintyä maansa puolustajana
huomiopisteessä.
Kyyninen korpifilosofi kysyi televisiolta: Itävaltako ei ole sivistysvaltio? Valikoiva muistini poimi nuo helmet talteen siksi, että koko hanke oli mielipuolinen, vainoharhainen. Itävaltaa syyllistettiin siitä, kun Hitler syntyi Itävallassa??!! Epämieluinen puoluejohtaja hankki puolueelleen "suuren" vaalivoiton. Peräti 30 % edustuksen! Uusi Hitler!!!!! Ihmettelin suuresti. Vaivihkaa tullut esiin tieto, että koko typerä hanke lähti liikkeelle vahingossa??!!
Mikä tekee valtiosta "sivistysvaltion"? Valloitettujen siirtomaiden alistaminen, joissa saattoi olla vanhempaa kulttuuria? Inkvisiitio? Noitavainot? Sotiminen? Rotuoppi? Kidutusvälineet? Giljotiini? Kaasukammiot? Tunnustan viisastelevani, mutta en pyydä anteeksi.
Nauroin television kanssa ääneen, kun Paavo Lipponen selitti sopineensa Berlusconin kanssa... Mieleeni palautui välittömästi Martti Vainio, joka sanoi sopineensa italialaisen juoksijan Antibon kassa. Sopineet vauhdinpidosta, johon ei moni halua uhrautua tasaväkisessä kilvassa. "Sopivat" että Vainio johtaa ensimmäiset kilometrit ja Antibo johtaa sen jälkeen. Urheilua seuranneet muistavat; noudattiko Antibo sopimusta? Noudattiko Berlusconi? Korpifilosofi arvasi etukäteen. Tyhmät suomalaiset!
Lipponen sanoi vakuuttavasti, että meidän pitää mennä Euroopan ytimeen, päättämään asioista. Siellä urakoivat nyt Jutta ja Jyrki. Saattavat kohdata "ytimen nävertäjän".
Itävalta-boikottiin kiirehti Lipponen liitämään Suomen itsevaltaisesti, kuulematta ketään, edes eduskuntaa. Valikoiva muistini sisältää Paavon kuvan teeveessä. Paavo selittää syytä menettelyynsä:
"Kun kaikki vanhat sivistysvaltiotkin... totta kai meidänkin pitää." Valikoiva muistini muistaa myös Itävallan naispuolisen edustajan vaivaantuneen olon, kun yritti esiintyä maansa puolustajana
huomiopisteessä.
Kyyninen korpifilosofi kysyi televisiolta: Itävaltako ei ole sivistysvaltio? Valikoiva muistini poimi nuo helmet talteen siksi, että koko hanke oli mielipuolinen, vainoharhainen. Itävaltaa syyllistettiin siitä, kun Hitler syntyi Itävallassa??!! Epämieluinen puoluejohtaja hankki puolueelleen "suuren" vaalivoiton. Peräti 30 % edustuksen! Uusi Hitler!!!!! Ihmettelin suuresti. Vaivihkaa tullut esiin tieto, että koko typerä hanke lähti liikkeelle vahingossa??!!
Mikä tekee valtiosta "sivistysvaltion"? Valloitettujen siirtomaiden alistaminen, joissa saattoi olla vanhempaa kulttuuria? Inkvisiitio? Noitavainot? Sotiminen? Rotuoppi? Kidutusvälineet? Giljotiini? Kaasukammiot? Tunnustan viisastelevani, mutta en pyydä anteeksi.
Nauroin television kanssa ääneen, kun Paavo Lipponen selitti sopineensa Berlusconin kanssa... Mieleeni palautui välittömästi Martti Vainio, joka sanoi sopineensa italialaisen juoksijan Antibon kassa. Sopineet vauhdinpidosta, johon ei moni halua uhrautua tasaväkisessä kilvassa. "Sopivat" että Vainio johtaa ensimmäiset kilometrit ja Antibo johtaa sen jälkeen. Urheilua seuranneet muistavat; noudattiko Antibo sopimusta? Noudattiko Berlusconi? Korpifilosofi arvasi etukäteen. Tyhmät suomalaiset!
Lipponen sanoi vakuuttavasti, että meidän pitää mennä Euroopan ytimeen, päättämään asioista. Siellä urakoivat nyt Jutta ja Jyrki. Saattavat kohdata "ytimen nävertäjän".
Peruspolitiikka
Perussuomalaiset perustavat samanlaisen "ajatushautomon", jollainen jo on muilla puolueilla. Tuommoisia "panimoita" en tiennyt olevan olemassakaan. Eikä niitä kukaan paheksunut, mutta nyt peheksutaan persujen aikomusta. Miksi? Kateudesta, sillä nekin nauttivat valtion tukea, vai rahoittaako valtio ne kokonaan? Siinä yksi kohde, johon tuhlataan varoja. Kaiken rinnalla pieni summa, mutta tarpeeton menoerä. Ehdotan lakkautettavaksi. Kysyvät vaihtoehtoja "säästämiselle". Tämä esimerkki kertoo omaa kieltään. Tämmöisiä löytyy uskomaton määrä, jota kukaan ei tiedä. Tämäntapaisille ei mitään "juustohöylää", vaan oksasahaa ja kirvestä.
"Subjektiivinen" oikeus lasten päivähoitoon pitää lopettaa. Kun jompikumpi vanhemmista on kotona ja toimintakykyinen, kuuluu lasten hoito itselle. Käytetään "oksasahaa". Tässä jo kaksi kohdetta. Lisää löytyy vähällä vaivalla. "Saavutettuja" etujakin pitää uskaltaa poistaa. Varsinkin kohtuuttomia. Yhteiskunnan menot eivät vähene, ellei niitä vähennetä. Ja velka lisääntyy.
"Subjektiivinen" oikeus lasten päivähoitoon pitää lopettaa. Kun jompikumpi vanhemmista on kotona ja toimintakykyinen, kuuluu lasten hoito itselle. Käytetään "oksasahaa". Tässä jo kaksi kohdetta. Lisää löytyy vähällä vaivalla. "Saavutettuja" etujakin pitää uskaltaa poistaa. Varsinkin kohtuuttomia. Yhteiskunnan menot eivät vähene, ellei niitä vähennetä. Ja velka lisääntyy.
tiistai 29. toukokuuta 2012
Lapsityövoimaako
Ajoivat tukkeja lähes kuivan Ristisjärven jäälle. Syksysateet ja kevään sulamisvedet nostivat pintaa sen verran, että jäälle ajetut tukit pääsivät kellumaan ja jokeen uitettavaksi. Ennen sitä ne täytyi kuoria.
Kuorijoita ei löytynyt tarpeeksi. Ukot arvioivat taksan liian pieneksi; viisi markaa ja kuusikymmentä penniä kappaleelta. Lupasivat kahdeksan markkaa tukilta. Silloin meidän kulmilta läksi muutama mies. Muiten mukana minä. Tapahtui huhtikuussa 1946, jonka huhtikuun lopulla täytin neljätoista. Kariahon Aukusti oli Gutzeitin työnjohtaja. Sinne mentiin pestautumaan. Tarvitsin rukkaset. Ostin tiliä vastaan rukkaset, maksoivat satakuusikymmentäviisi markkaa. Hymyilyttää näin jälkeenpäin, että miltä ne mahtoivat näyttää pienissä käsissäni, jotka eivät aikuisenakaan tulleet miehen käsien mittaisiksi.
Yhtiö varasi työmiehille elintarvikkeita ohi säännöstelyn. Isoja kimpaleita mustaa savustettua lihaa. Joku sanoi sitä tanskalaiseksi häränlihaksi, mutta ukot tiesivät sen hevoseksi. Hyvää syötävää. Muuta juustoa kuin ternimaidosta kotona tehtyä en ollut maistanut. Olin kuullut juuston olevan kuin saippuaa söisi. Sain ostaa koskenlaskijaa. Koskenlaskija juustoon muodostui nostalginen suhte. Sen arvostustani kuvaa se kun sairaalaassa kävin katsomassa Anjaa, vein hänelle Koskenlaskijaa.
Mentiin työpaikalle. Tukkien määrä näytti valtavalta. Sain oman taapelin, kuorin yksin. Kaksi samanikäistä koulukaveria olivat toinen isänsä ja toinen vanhemman veljensä mukana. Työvälineenä petkele. Sen verran sain opastusta, että joku neuvoi tekemään riu´uista puiset kanget, joilla voi käännellä tukkeja.
Kevät tuli kohisten. Lumi jään päällä hupeni uhkaavasti. Nostivat taksaa; lupasivat kympin kappaleelta. Se tepsi. Seuraavana päivänä oli jäällä mustanaan ukkoja.
Ensimmäisenä päivänä kerettiin töihin puolilta päivin. Ensimmäinen vaihe ei tuottanut hankaluutta, ensimmäisen tukin kuorin päältä päin helposti, mutta kääntäminen toi ongelmia voimattomalle, aliravitulle laiheliinille. Pikkuhiljaa opin. Ensimmäisenä päivänä kuorin neljätoista tukkia; teki rahassa sataneljäkymmentä markkaa, ei ihan rukkasten hintaa.
Viiden kilometrin matka kuljettiin jalan, mennen tullen. Parin päivän päästä kipeytyi lihakset. Yhtään kivutonta kohtaa ei ollut. Viikon päästä vertyi. Parhaana päivänä sain aikaiseksi kolmekymmentä tukkia, päivän keskiarvoksi tuli kaksikymmentäviisi. Aikuiset kuorivat neljäkymmentäviisi - viisikymmentä. Paitsi Hiski Nousiainen teki vähän pitempää päivää ja kuori joka päivä sata pölliä.
Pakkasaamuna isomman tukin tyvessä paksu jäinen kuori otti voimille, onneksi ei ollut monta pakkasyötä. Tukit olivat kahdessa kerroksessa, kerrosten välissä riu´ut. Kuorittuina piti laittaa samaan asentoon. Kaksi viikkoa kesti. Sain osuuteni valmiiksi samaan aikaan muiden kanssa.
Kuorijoita ei löytynyt tarpeeksi. Ukot arvioivat taksan liian pieneksi; viisi markaa ja kuusikymmentä penniä kappaleelta. Lupasivat kahdeksan markkaa tukilta. Silloin meidän kulmilta läksi muutama mies. Muiten mukana minä. Tapahtui huhtikuussa 1946, jonka huhtikuun lopulla täytin neljätoista. Kariahon Aukusti oli Gutzeitin työnjohtaja. Sinne mentiin pestautumaan. Tarvitsin rukkaset. Ostin tiliä vastaan rukkaset, maksoivat satakuusikymmentäviisi markkaa. Hymyilyttää näin jälkeenpäin, että miltä ne mahtoivat näyttää pienissä käsissäni, jotka eivät aikuisenakaan tulleet miehen käsien mittaisiksi.
Yhtiö varasi työmiehille elintarvikkeita ohi säännöstelyn. Isoja kimpaleita mustaa savustettua lihaa. Joku sanoi sitä tanskalaiseksi häränlihaksi, mutta ukot tiesivät sen hevoseksi. Hyvää syötävää. Muuta juustoa kuin ternimaidosta kotona tehtyä en ollut maistanut. Olin kuullut juuston olevan kuin saippuaa söisi. Sain ostaa koskenlaskijaa. Koskenlaskija juustoon muodostui nostalginen suhte. Sen arvostustani kuvaa se kun sairaalaassa kävin katsomassa Anjaa, vein hänelle Koskenlaskijaa.
Mentiin työpaikalle. Tukkien määrä näytti valtavalta. Sain oman taapelin, kuorin yksin. Kaksi samanikäistä koulukaveria olivat toinen isänsä ja toinen vanhemman veljensä mukana. Työvälineenä petkele. Sen verran sain opastusta, että joku neuvoi tekemään riu´uista puiset kanget, joilla voi käännellä tukkeja.
Kevät tuli kohisten. Lumi jään päällä hupeni uhkaavasti. Nostivat taksaa; lupasivat kympin kappaleelta. Se tepsi. Seuraavana päivänä oli jäällä mustanaan ukkoja.
Ensimmäisenä päivänä kerettiin töihin puolilta päivin. Ensimmäinen vaihe ei tuottanut hankaluutta, ensimmäisen tukin kuorin päältä päin helposti, mutta kääntäminen toi ongelmia voimattomalle, aliravitulle laiheliinille. Pikkuhiljaa opin. Ensimmäisenä päivänä kuorin neljätoista tukkia; teki rahassa sataneljäkymmentä markkaa, ei ihan rukkasten hintaa.
Viiden kilometrin matka kuljettiin jalan, mennen tullen. Parin päivän päästä kipeytyi lihakset. Yhtään kivutonta kohtaa ei ollut. Viikon päästä vertyi. Parhaana päivänä sain aikaiseksi kolmekymmentä tukkia, päivän keskiarvoksi tuli kaksikymmentäviisi. Aikuiset kuorivat neljäkymmentäviisi - viisikymmentä. Paitsi Hiski Nousiainen teki vähän pitempää päivää ja kuori joka päivä sata pölliä.
Pakkasaamuna isomman tukin tyvessä paksu jäinen kuori otti voimille, onneksi ei ollut monta pakkasyötä. Tukit olivat kahdessa kerroksessa, kerrosten välissä riu´ut. Kuorittuina piti laittaa samaan asentoon. Kaksi viikkoa kesti. Sain osuuteni valmiiksi samaan aikaan muiden kanssa.
Ateria
Katselin kylmästä, päättääkseni mitä tänään syön. Pakastettua liha-kaalisoppaa on pari rasiaa. Soppaa söin monena päivänä, sitäpaitsi en muistanut ottaa eilen jääkaappiin pehmenemään.
Jospa laittais ruokaa, otin aamulla kanttarelleja sulamaan. Voita, sipulia, kanttarelleja, suolaa, pippuria ja kermaa. Sotkin pannulla. Lisäksi keitettyjä kuoriperunoita. Eipä ollut hääviä sapuskaa.
Sitten yllätyin. Jääkaapista löytyi sulamaan pantuja kanttarelleja. Unohtuneet. Vielä joutuu huomennakin syömään kanttarelleja. Ei kai nyt joka päivä!?
Jospa laittais ruokaa, otin aamulla kanttarelleja sulamaan. Voita, sipulia, kanttarelleja, suolaa, pippuria ja kermaa. Sotkin pannulla. Lisäksi keitettyjä kuoriperunoita. Eipä ollut hääviä sapuskaa.
Sitten yllätyin. Jääkaapista löytyi sulamaan pantuja kanttarelleja. Unohtuneet. Vielä joutuu huomennakin syömään kanttarelleja. Ei kai nyt joka päivä!?
maanantai 28. toukokuuta 2012
Kalmisto
Ikkunasta tulvi valoa. Menin ulos näyttämään itseäni auringolle. Käppäilin kirkon ohi. Sinivalkoisia orvokkeja istuttaneet Sankarihaudoille. Rivistön laidalla kahdessa laatassa sama sukunimi, veljeksiäkö?
Toinen elänyt kaksikymmentäneljä vuotta, toinen kaksikymmentäkuusi. Kaksi lyhyttä miehenikää. Tänä päivänä sen ikäisistä moni kuuluu ryhmään; nuorisotyöttömät. Huomattavalla osalla vielä opinnot kesken.
Laatoissa merkintä kuolinpäiväksi 14. 9. 1940. Samassa rivissä vielä kaksi samana päivänä elonsa päättäneitä. Talvisodan päättymisestä puoli vuotta; Voipuivatko vammoihinsa, vai sattuiko joku vahinko?
Jostakin luin: "Kuinka vähällä järjellä maailmaa hallitaan?" Maailman herruuden tavoittelu maksoi kymmenien miljoonien nuorten sotilaiden hengen. Miljoonien naisten ja lapsien, syyttömien elämän.
Sankari. Kuka on sankari? Mitä on sankaruus? Sankaritarinoista kerrotaan, kirjoitetaan, maalataan tauluja, tehdään elokuvia. Sankareita vai uhreja? Molempiako? Sivarien sopii miettiä hiukan pitempään!
Tämän päivän nuoria vietäköön Sankarihaudoille. Unohtettakoon paatokselliset fraasit. Koti, Uskonto ja Isänmaa. Sen sijaan kehoitetaan katsomaan laattojen päivämääriä. Kiinnittämään huomio; minkä ikäisinä heidän matkansa päättyi? Vertaamaan omaan tilanteeseensa. Satuin syntymään ajankohtana, joka säästi minut sodan kauhuilta. Pelkäsin. Harkitsin Australiaan muuttoa, ajatellen maantiedettä; Australia ei ole valtaryhmittymien välissä. Mistään ei löydy täydellistä turvaa. Suomi oli "miekan terällä" vv. 1960 - 1961. Vakavammin, mitä yleensä tiedetään. Luonnollisesti en sitä silloin tiennyt, ihmettelin vain?!
Kaikki on paradoksaalista. Oikein on väärin ja väärin on oikein. Kaksi nurin, kaksi oikein. Suomi joutui sotaan. Talvisotaan ja jatkosotaan. Jos ei sodittu, olimme voittajan puolella. Miten kävi Itä-Euroopan maiden kehitykselle? Kaikki sen tietävät. Yleensä kun valitaan joku menetelmä, ei voi tietää, mitä vaihtoehto merkitsi. Tiedetään vain valitun menetelmän totuudet. Suomen tapauksessa kommunismin laboratorio todisti Suomen valitseman "väärän vaihtoehdon" paremmaksi, vaikka se maksoi kärsimyksiä, mutta antoi mahdollisuuden kehittymiseen. Neuvostoliittoon ei yhdytty, mutta "eurostoliitto" tuo harmeja.
En tarkoittanut, mutta haudoilla käynti oli minulle "hiljainen hetki".
Toinen elänyt kaksikymmentäneljä vuotta, toinen kaksikymmentäkuusi. Kaksi lyhyttä miehenikää. Tänä päivänä sen ikäisistä moni kuuluu ryhmään; nuorisotyöttömät. Huomattavalla osalla vielä opinnot kesken.
Laatoissa merkintä kuolinpäiväksi 14. 9. 1940. Samassa rivissä vielä kaksi samana päivänä elonsa päättäneitä. Talvisodan päättymisestä puoli vuotta; Voipuivatko vammoihinsa, vai sattuiko joku vahinko?
Jostakin luin: "Kuinka vähällä järjellä maailmaa hallitaan?" Maailman herruuden tavoittelu maksoi kymmenien miljoonien nuorten sotilaiden hengen. Miljoonien naisten ja lapsien, syyttömien elämän.
Sankari. Kuka on sankari? Mitä on sankaruus? Sankaritarinoista kerrotaan, kirjoitetaan, maalataan tauluja, tehdään elokuvia. Sankareita vai uhreja? Molempiako? Sivarien sopii miettiä hiukan pitempään!
Tämän päivän nuoria vietäköön Sankarihaudoille. Unohtettakoon paatokselliset fraasit. Koti, Uskonto ja Isänmaa. Sen sijaan kehoitetaan katsomaan laattojen päivämääriä. Kiinnittämään huomio; minkä ikäisinä heidän matkansa päättyi? Vertaamaan omaan tilanteeseensa. Satuin syntymään ajankohtana, joka säästi minut sodan kauhuilta. Pelkäsin. Harkitsin Australiaan muuttoa, ajatellen maantiedettä; Australia ei ole valtaryhmittymien välissä. Mistään ei löydy täydellistä turvaa. Suomi oli "miekan terällä" vv. 1960 - 1961. Vakavammin, mitä yleensä tiedetään. Luonnollisesti en sitä silloin tiennyt, ihmettelin vain?!
Kaikki on paradoksaalista. Oikein on väärin ja väärin on oikein. Kaksi nurin, kaksi oikein. Suomi joutui sotaan. Talvisotaan ja jatkosotaan. Jos ei sodittu, olimme voittajan puolella. Miten kävi Itä-Euroopan maiden kehitykselle? Kaikki sen tietävät. Yleensä kun valitaan joku menetelmä, ei voi tietää, mitä vaihtoehto merkitsi. Tiedetään vain valitun menetelmän totuudet. Suomen tapauksessa kommunismin laboratorio todisti Suomen valitseman "väärän vaihtoehdon" paremmaksi, vaikka se maksoi kärsimyksiä, mutta antoi mahdollisuuden kehittymiseen. Neuvostoliittoon ei yhdytty, mutta "eurostoliitto" tuo harmeja.
En tarkoittanut, mutta haudoilla käynti oli minulle "hiljainen hetki".
Puolueiden tähtihenkilöt
Vanha "dinosaurus" Paavo väyrynen sai keräsi jälleen pisteitä, mutta eihän niin vanhaa voi valita johtoon. Vallanhimo vain ei hellitä. Vaikka puheet vallasta ovat mielestäni painotusta sivuasiaan. Vallan tavoittelun sijaan pitää keskittyä asioiden hoitoon. Muun Euroopan tavoin Suomenkin talous menee "männikköön". VELKA! VELKA! VELKA!
Demareille valitsivat liian nuoria puheenjohtajistoon. Nuoruus ei ole vika; se parantuu koko ajan. Mutta nuoret eivät ole tehneet mitään vastuullista "oikeaa" työtä. Politiikassa osallistuneet vastuuttomaan yhteiskunnan varojen käyttöön.
Konkurssi tuli. Ikää oli 44 v. Silloin jankutettiin nuorista työntekijöistä. Vain nuoret oli jotain. Minulla oli vaikeuksia saada työtä. Oman alani töitä etsin. Työhönottajat katselivat ohitseni, varsinkin nuoremmat ja kokemattomat.
Voin mainita nimeltä; Helsingissä Hakaauto. Kaksi paikkaa oli avoinna. Asentajan lisäksi työnvastaanottajaksi. Siinä konttorissa odotellessani tuli itselleni selväksi, että kokemustani olisi tarvittu siinäkin kohtaa. Asiakas joutui odottamaan hermostukseen asti ja henkiö joka siihen tuli ei toiminut joustavasti, ei kai kyennyt, mutta ei ollut motiiviakaan. Korjaamopäällikkö oli minua nuorempi ja katseli kiusaantuneena ohitseni. Jouduin lähtemään masennuksissa. Ajattelin mennessäni: montakohan minua pätevämpää on edessään nähnyt? En ole alkoholisoitunut, enkä "työtä vieroksuva".
Nyt oikein virallisesti "tutkimalla" todettu ihmisen työpanos tehokkaimmaksi keskiiässä; 45 - 50 v. Tiedän kokemuksesta, "tutkimatta", sen todeksi.
Demareille valitsivat liian nuoria puheenjohtajistoon. Nuoruus ei ole vika; se parantuu koko ajan. Mutta nuoret eivät ole tehneet mitään vastuullista "oikeaa" työtä. Politiikassa osallistuneet vastuuttomaan yhteiskunnan varojen käyttöön.
Konkurssi tuli. Ikää oli 44 v. Silloin jankutettiin nuorista työntekijöistä. Vain nuoret oli jotain. Minulla oli vaikeuksia saada työtä. Oman alani töitä etsin. Työhönottajat katselivat ohitseni, varsinkin nuoremmat ja kokemattomat.
Voin mainita nimeltä; Helsingissä Hakaauto. Kaksi paikkaa oli avoinna. Asentajan lisäksi työnvastaanottajaksi. Siinä konttorissa odotellessani tuli itselleni selväksi, että kokemustani olisi tarvittu siinäkin kohtaa. Asiakas joutui odottamaan hermostukseen asti ja henkiö joka siihen tuli ei toiminut joustavasti, ei kai kyennyt, mutta ei ollut motiiviakaan. Korjaamopäällikkö oli minua nuorempi ja katseli kiusaantuneena ohitseni. Jouduin lähtemään masennuksissa. Ajattelin mennessäni: montakohan minua pätevämpää on edessään nähnyt? En ole alkoholisoitunut, enkä "työtä vieroksuva".
Nyt oikein virallisesti "tutkimalla" todettu ihmisen työpanos tehokkaimmaksi keskiiässä; 45 - 50 v. Tiedän kokemuksesta, "tutkimatta", sen todeksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)