Tv-ohjelmat

 Uimahallin saunassa erehdyin moittimaan tv-ohjelmia. Joku tyrkkäsi "todellisen viisauden":           - Televisionhan voi panna kiinni!                                                                                                    Mitäpä tuohon on sanomista. Kun epäilevät minut niin taitamattomaksi etten tuommoista osaa! En alkanut kinaamaan. Paikallislehti on julkaissut tekstejäni. Aluksi lähetin nimelläni. Sitten keksin ruveta käyttämään muotoiltua IkiWanha Erkki. Semmoinen tuli Lennin suusta: "Ikivanha pappa." - Lasten suusta totuus.                                                                                                               Kysyjälle osaavat kertoa nimimerkin käyttäjän. Saunassa varon puheitani, eikä se ole minulle vaikeaa.

Sattuma ohjaa joskus mieleiseen ohjelmaan. Löydän kultajyvän. Kuluneella viikolla istuin harvinaisen paljon ruudun ääressä.                                                                                                       Saksalaisten sotilaiden suhteista sota-ajan Suomessa puhuttu paljon. Ihmiskohtaloita.                En tullut ajatelleeksi Norjaa siltä kantilta. Norjassa se on ollut paljon suurempi vaikuttaja. Suomessa oli saksalaisia sotilaita 200 000 . Norjassa heitä oli 400 000 . Norja oli itseasiassa valloitettu ja saksalaiset herrakansaa. Katsoin norjalaisten dokumenttia uutena asiana. Suomessa tapahtui enimmin pohjoisessa. Norjassa koko valtakunnan alueella. Mausteena Hitlerin esittämä "ihailu" pohjoisen kansan rodusta.                                                                                                      Nuorukaisen mieltäni kalvoi, missä arjalaiset asuivat? Hitler mainitsi pohjoisen. Pidin vain itseäni tietämättömänä, kun en lukenut mistään arjalaisista. Hitlerin keksimä "kummitusjuttu"!

"Naisia vallan takana" kiinnosti, vaikka ei ollut hajua, kenestä ja millaisista kerrotaan. Eleanor Roosevelt ollut aikanaan "elämää suurempi" vaikuttaja. Jopa uhmannut rotuerottelua omalla esimerkillään. Ehkä jopa vaarantanut henkensä. Rohkea!! Tänään oli Kennedyt. Tarunhohtoinen  lyhyt ajanjakso. Elämä ydinsodan uhkan alla. Presidentin rouva Kennedy kasvoi huomattavaan rooliin. 

Kotoistakin aihetta. Luonto kiehtoo. Erinomainen esitys Oulankajoesta. Sarjasta "jokiemme helmiä".       

Verenpainneet

 Muutama korkea lukema johti tarkempaan mittailuun. 148    101    50      Näytti hurjata 101 ?!         Toinen mittaus      148    91     47            tasoittui syönnin jälkeen    140    72     48 

Juhannuksena kaksi mittausta     143    76    51      ja    136     77      55

27.6    kaksi mittausta   139   68    53      Ja   142    69    49   Normaaleja

30.6  aamulla   162     75     46,         160     79    46,     165      83    46                                                Syönnin jälkeen     146   72   49

Lukemat 101 ja 91 tavallista korkeampia. 68 - 77  ovat tavallisia.                                                                   160 - 165                                      Yleensä alle 150                                                              Sykkeet normaalilla alhaisella tasolla.    Turhaa syynätä!    Sydän sykyttää joka päivä!     

Keihäsmiehet

Antti Ruuskanen oli puhelias. Odottelee pääsyä olympiakisoihin. Jotkut paheksuivat Pitkämäen ja Ruuskasen saamia valmennusrahoja. Kyllähän se vähän pahalta näytti. Nuoret tarvitsevat tukea. Tero Pitkämäki älysi siirtyä valmennuksen puolelle. Antti Ruuskasella oli menestystä. Kiinnitin huomioni Antin häpeämättömyyteen. Vielä ruudussakin puntaroi. Valmennusrahojen paheksujan kanssa olen samoilla linjoilla. Sanoin itsekseni ääneen. - Pitkämäki ja Ruuskanen ovat kehäraakkeja. Se on aivan luonnollista. Ruumiin jäsenet eivät kestä, eikä näiden herrojen pidä mennä häpäisemään itseään ja yleisöä. Antti heitti viisitoista metriä vähemmän kuin saksalainen mestari. Ei ole rahkeita huipputuloksiin. Eikä tarvitse olla! 

Käärmeen lumooja

 Itämainen taikuri soittaa huilua - edessään korissa käärme kohoaa pystyyn ja käärme liikkuu soiton mukaan. Harhauttaa uskomaan, että juju on soitossa.

Mediassa oppinut mies sanoi, ettei käärmettä lumoa soitto, vaan huilun liike. IkiWanha sai oivalluksen dokumentista joka oli tehty eläintenkesyttäjästä. Verrattain nuori nainen. Kertoi menetelmistään. Toimittaja kysyi: "miten ohjaat käärmettä                                                             - Lämmitän sen tien.                                                                                                                           Siinäpä totuus. Ei soitto, eikä huilun liike, vaan lämpö! Semmoinen muistikuva on että näkemäni elokuva oli pimeällä kuvattu. Illan viileys ja kenties kellarissa säilytetty käärmekori. Huilun läpi tuli hengitysilma. Lämpö vilvoittaa ja taitavasti ohjattu puhallus tekee tehtävänsä - käärme kurottautuu huilua kohti.

Oma kokemukseni vahvistaa. Rovajärven leirillä armeijassa Piippo soitti puista huilua. Soitti illat pitkät lepoaikana. Ruokailusta palattua nousi teltassa metakka:                                                   Piippo perkele, et soita milloinkaan enää sitä huilua. Kutsut käärmeitä! Tulevat telttaan!               Ruokailua odottavan porukan lämpö viipyi teltassa.

Istuin poterosssa. Potero on juuri sen syvyinen, että päälaki on juuri maanpinnan alapuolella. Läpimittaa ei tehdä tarpeettoman paljon. Mahtui istumaan konepistooli jalkojen välissä. Siinä on todella yksinäinen. Ajatukseni harhautuivat jonnekin kauas. Hätkähdin, kuin olisin herännyt unesta. Edessäni poterossa oli kyykäärme. Samanlaisessa asennossa pää ylös kurkkaamassa kuin itämaisessa kuvassa, puoli käärmeen mittaa pystyasennossa avoimessa kidassa lipoi kaksihaaraista kieltään. Ja sihisi. Muistelen tai kuvittelen sen sihisseen. En uskalla vannoa todeksi, kun en kuvauksia kuullut aikaisemmin.

   Toimin typerästi, mikä oli luonnollista - armeijassa, eikä muuallakaan opetettu kyykäärmeen kohtaamista, mielessä vain ikiaikainen käärmeen pelko. Opittu asia. Käsillä oli konepistooli perä valmiina maata vasten. Nuijin viattoman käärmeen hengiltä. Semmoistahan sota on Propaganta opettaa tappamaan syyttömiä. Isänmaan puolesta.

Pohjoisen viilenevässä illassa aisti käärme poterosta henkivän lämmön. En silloin ymmärtänyt ainutlaatuista tilaisuutta luonnon tarkkailuun. Jos voisin lähettää terveisiä käärmeiden taivaaseen, pyytäisin anteeksi ja armeliaisuutta rikoksesta luontoa vastaan. Käärme oli vaaraton, ei se halunnut minulle pahaa, vain hitusen lämpöä.     

    

Iilimato

 Otsikossa piilee pientä piruilua. Aloin kertomaan aiheesta; pikkunahkiainen. Kansalaisopiston Ensio Pietikäinen tuhahti: "Iilimatoja". Samanlaisen kohtelun sain kaikilta. Kerron tässä koko tarinan pikkupiirteineen.

Ensimmäinen vihje oli kivenmuruset hauen sisällä. Pienien murusten joukossa suurin oli parisenttinen. Vain se kerta. Muulloin ei ollut. Heräsi kysymyksiä. Mahtuuko noin iso poistumaan  hauen sisältä? Mitä varten kala ahnehti pohjan pieniä kiviä? Olen perkannut melkoisen määrän haukia, enkä koskaan löytänyt niiden sisältä kiviä. Kivilöydöksen ajankohta ei asetu muistissani aikajanalle. Ei ole minkäänlaista hajua, miten pitkä väli oli todella hämmästyttävään hauen sisältä löytyneeseen. Samasta paikasta. Hauen sisällä oli pallo. Hämmästykseltäni en selvinnyt mittaamaan pallon kokoa - jotakin golf-palloon verrattavaa. Kuin nauhasta kierretty pallo. Nauha vaan oli pätkissä.

Mielenkiintoni kerää kohtaan loppui pian. Kaksi "pätkää" oli ehjiä. Olin ymmällä. Hauen siivosin kalapaikalla. Kaksi pätkää vein kotiin ja tutkailin sen minkä pystyin. Toinen oli ihan kokonainen, toisesta ennättänyt sulaa vain pyrstöntapaisesta toinen haara. Toinen oli pituudelta 12 cm, toinen 13 cm. Mustia "iilimatoja. Erityisesti huomioni kiintyi "silmiin". Silmiksi ne mielessäni nimitin. Ovat kuulemma kidusaukkoja! Pieniä pisteitä ei voinut käsittää siihen tarkoitukseen. Yhteensä 14. seitsemän pistettä vasemmalla ja seitsemän pistettä oikealla puolella. Viivyin melko pitkään kirjastossa. Nuo pääpuolen "silmät" todisti ja todistaa. - Kaikkea muuta kuin iilimato.

Kirjasta löytyi kaikki tarpeellinen tieto. Ainoa poikeus oli koko. Kirjan mukaan 16 cm. Kirjan kertomasta ymmärsin myös kokoeron. Ihan looginen selitys. Arvelen sen liittyvän aikaan. Tarinan alku lähtee mannerjään sulamisesta. Pikkunahkiainen samalla tavalla jäänyt vangiksi veden laskettua, kuten Saimaan norpat. Pikkunahkiaisten löytöpaikan vedet laskee Vuoksen vesistöön.

Kun tapaan pielaveteläisiä, pitää kysyä Olavi Sulasmasta. Laillani sydänvikainen, muutamia vuosia minua vanhempi, olisi jo yli 90, Mahdollisesti poistunut maisemista. Laillani luku- ja kirjoitusihminen. Otuksen nähdessään aprikoinut ja tullut tulokseen: "näiden täytyy olla nahkiaisia."

Asuinpaikkani ympäristöstä muistan kaksi kertaa. Patikoimme oikoteitä Nilakan Paanaslahdelle. Polku ylitti pikkupuron. Sillan päällä kaveri sanoi: "tuossa purossa on nahkiaisia". Eikä osattu puhua enempää. Luulen muistavani puron lähtevän Kivilammesta, sanotiin Kivipuroksi. Sanotiin Ohetieksi, nykyään Ristisentie kohtaa karttulantien. Karttulantien takana on pieni suo. Kulkiessa joku seudun poika sanoi: "tuon suon takana lammessa on nahkiaisia." Ajankohta oli 1940-lukua. En osannut kummemmin ajatella. Poikien kertomissa paikoissa on ollut nahkiaisia kaiken todennäköisyyden mukaan. Siitä ajasta noin 80 vuotta, on maisema ja maaperä muuttunut ihmisten vaikutuksesta, eikä noissa paikoissa liene nahkiaisia.                                         Uskoneeko kukaan minun nähneen nahkiaisia? Voin vakuuttaa olleen. Petäjäjoessa Petronkosken alapuolella, Olkkosen niityllä on pieniä lampareita, sellaisesta löysin hauen sisältä.

Eteeni tulleet tiedonmuruset selittävät mahdolliseksi. Olemme vedenjakajalla. Pielaveden suunnasta Maaningalle tien 77 varrella pajuskylän kohdalla oikealla puolella on Pajusjärvi, sen vedet virtaa Pielaveteen. Vasemmalla puolella on Löytynjärvi, siitä alkava vesistö virtaa Korkeakosken kautta Maaningalle, Vuoksen vesistöön. Järvien väliä maantietä mitaten ehkä kilometri. 

Suomen joet ovat aikojen saatossa saattaneet muuttaa suuntaansa. Korkeakosken maiseman synnystä kertoo opastaulu. Vesimassat ryöstäytyneet, murtaneet tiensä itään. Maiseman nykyinen muoto todistaa. Tiedemiehet niin kertovat. Siinä rytäkässä Petäjäjärven nahkiaiset sulkeutuneet länsipuolelle. Tarkkaa mittaa ei tämä luokan asioissa tarvita. Petäjäjärveltä käsin kävin kuvaamassa Korkeakoskella. Maantiellä mitaten Petäjäjärven nahkaisista Korkeakoskelle on parikymmentä kilometriä. 

"Enhän tohtorin hattua tällä mä voita!" Kaikesta päätellen Petäjäjärven nahkiaiset ovat erittäin uhanalaisia. Eikä niitä varmaan kukaan suojele. 

Kirjasta en ymmärtänyt, tapahtuuko kierto vain joka seitsemäs vuosi, vai joka vuosi. Haukia ongin joka vuosi. Vain yhtenä kesänä löytyi kiviä ja yhtenä kesänä nahkiaisia. Tekee mieli päätellä: sinä vuotena, kun sain kiviä, luultavasti siinä vaiheessa oli hauki sulattanut pehmeämmän.

Jäi kertomatta. Nahkiaiset olivat kutemassa, siitä kertoivat pikkuruiset pyöreät "ryynit". Mätimunia. 

Entä iilimato? Onko se harvinainen jossain päin? Olen nähnyt ja kahlannut monessa järvessä. Iilimatoja näin ja koin vain kerran. Taipaleen kylässä on talo nimeltä Linna. Linnan rannassa oli iilimatoja, tarttui sääreen. Sen koommin en tavannut. Rautamalmiakin pitelin käsissäni. Sitä oli pienen järven pohjalla  

       

Luonnon ilmiöitä

 En ole ajatellut itseäni luonnon tutkijaksi. Enkä opiskellut. Jonkinlainen vaatimaton tarkkailija kuitenkin olen. Pysähdyn ja havahdun katselemaan.

Ensimmäinen muistamani ilmiö olikin hämmästyttävä. Muistan selaisen kun äiti kantoi minua sylissään. Voi arvella olleeni parin vuoden ikäinen. Luontoihmeen koin siinä kolmen- neljän paikkeilla. Mitään sitä vahvistavaa ei jäänyt muistiini.

Korpelan riihen avoimesta ovesta tulvi auringon paistetta. Valaisi ja lämmitti lattian. Tiesin sen olevan sisilisko. Kai äiti lie sanonut. Laskeuduin nelinkontin lattialle - lähestyin liskoa. Uteliaana yritin ottaa käteeni. Hui hirveetä! siltä irtosi häntä,  joka hyppi ja kiemurteli. Säikähdin kahtia katkennutta ryömijää. Etuosa meni, häntä jäi. 

Olen naputellut tälle palstalle kahdenvärisistä sudenkorennoista. Saattaa tulla tekstiä useampaan kertaan samasta aiheesta. Muistini on "ylikunnossa", ilmaistuna urheilijain kielellä.

Iso-äiti askarteli hellan luona. Tapahtumien kulusta tiedän - olin viiden tai kuuden. Sanoin: "Tuolla metässä ol korree lintu, sillä ol punanen piälaki." Iso-äiti sanoi: "Se on palokärki".              Tämä esimerkki kertoo oleellisen ja kertoo siitä, miksi erkki poloisen kehitys oli hidasta.              Onhan päivänselvää, että kun sanoin: korree, se lintu ei ollut musta. Pitihän se ymmärtää aikuisen, mutta ymmärrettävää lienee, etten minä ollut selvillä. Sen ajan ja seudun murteessa en siihen mennessä kuullut sanaa: kaunis.

Kaunis lintu seurasi mukanani muistona vuosikymeniä. Opin palokärjen, mutta minkä sortin tikka oli noin kaunis? Käpytikkoja oli runsaasti, mutta tuo kaunis oli erilainen. Jossakin mustavalko kuvassa oli piirrettyjä lintuja. Yhden kohdalla laji: kirjotikka. Olikohan se kaunis mahdollisesti tuo? Siinäkin viisastuin - kirjotikka tarkoittaa värikkäitä tikkalintuja, kuulemma ruotsalainen määritelmä.

Valkoselkätikka kummitteli. Mistään kuvasta ei saanut sellaista kaunista vaikutelmaa, mikä säilyi "sieluni silmissä". Vaihtui useita televisioita, kunnes sain riittävän laadukkaan väritelevision, joka toisti kunnolla värit. Valkoselkätikka!  

Sekin oli ongelma, kun Korpelan metsä ei ollut lajille tyypillinen. Lintu ei viihtynyt, vain yksi näköhavainto. Valtaosa nuorta hoikkaa koivikkoa ja pienempää närettä. Näin kauniin hyvin läheltä - se nakutteli valkoista koivun kylkeä. Vasta viime aikoina selvisi: joidenkin lajien nuoret yksilöt poikkeavat väritykseltään aikuisista ja käyttäytyvät "tyhmästi".         

"Rauhan" turvaajat

 Suomalaiset sotilaat esiintyvät eri puolilla maailmaa. Kutsuvat niitä rauhanturvaajiksi. Minun tietämättömän pääkoppaan ei oikein istu nimitys, rauhanturvaajat, kun koko ajan on sota. Afganistanissakin. Vieläkin, vaikka suomalaiset kotiutettiin. 

Kirjallisuudesta on tuttu; "Afgaanikapina" siltä ajalta kun Englanti ryösti puolta maailmaa. Englannin valta mureni siltä maailmankolkalta. Venäjä ei kesyttänyt Afganistania. Eikä kesyttänyt USA. 

Joku amerikkalainen kirjoittanut tähän tapaan: "Eurooppa on ollut epäjärjestyksessä vuodesta 1914 lähtien." Eurooppalaiset eivät itse saaneet aikaan järjestystä. Eivät ilman USAn apua. 

Sisäpolitiikka, ulkopolitiikka, kansainvälinen politiikka vai "väärä politiikka", vai joku muun niminen, jonka johdosta jokunen sata miljoonaa ihmistä kokivat suunnatonta kärsimystä ja valtavat määrät kuolleita. Toisia mainittiin rikollisiksi ja toisia sankareiksi. Molemmat täysin syyttömiä. 

Miksi suomalaiset menivät Afganistaniin? Kuulemma "nöyristelivät" USAta. Nöyristellään vuoroin. Aikanaan nöyristeltiin Venäjää. Moni suomalainen häpeää Venäjälle nöyristelyä. Kiiruhtavat todistelemaan Venäjän vastaisuutta. Tosin eivät sitä sano muuten kuin kiertoilmauksilla. 

Miksi Suomi harjoittelee sotaa yhdessä amerikkalaisten kanssa?

 Sanovat: "Sotarikollinen", kun tuomitsevat keski-euroopan tyranneja. Vietnamin hirvittävyyksistä eivät syyttäneet USAn presidenttejä. 

Suomi tehköön sen minkä voi rauhaa edistääkseen. Vime sodista sanottava; niitä ei voinut Suomi välttää, mutta selvisi uhrauksin. Max Jakobsonin sanovat kehittäneen ilmaisun: "Torjuntavoitto." Onko se kohtalon ironiaa, kun sodassa hyödyttiin niistä mitä jätettiin tekemättä. Ei hyökätty Leningratiin. Ei katkaistu "Elämän tietä". Ei menty Muurmannin radalle. Kaikki nuo olisi voitu tehdä, mutta suuremmat asiat voitti ja Suomi on suhteellisen itsenäinen. 

Muurmannin radasta kirjoittaa venäläinen: "Yhdessä asiassa onnistuttiin, ei päästetty vihollista Kirovin rautatielle." Kunnian peräänhän me kaikki.  Siellä ja täällä.