maanantai 30. tammikuuta 2012

Kasvihuone

Taas tänä aamuna oli "kasvihuoneilmiö" parhaimmillaan. Säätieto kertoi lämpötilan olleen Kuopiossa
- 29 C-astetta. Jyväskylässä - 23. Suonenjoella näytti osuuskaupan mittari -21. Viimeksi kun oli muutamia lauhoja talvia, haikailivat ettei enää tule kunnon talvia. Lähipiirissäni vakuutin, että vielä tulee pakkastalvia ja tulee leutoja talvia. Muutamasta kuluneesta talvesta ei voi vetää johtopäätöksiä.

Television säätieteilijä erehtyi sanomaan: "Nyt oli kaikkien aikojen lämpimin tammikuu". Naurahdin; Nyt nyrjähti! Jos tiedemiesten ja -naisten tutkimukset pitävät paikkansa, on näillä seuduilla ollut paljon nykyistä lämpimämpää. Joskus sellainen lämpötila kuin nykyään on Keski-Euroopassa.

v 1925 ovat menneet veneillä soutaen joulukirkkoon. Toinen tarina kertoi mennyn laivalla Kuopion tammimarkkinoille. Kuopiossa yöpyneet eivät päässeet laivalla takaisin. Silloinkin on ollut alkutalvi keskiarvoa lämpimämpi. 

Turhaan itkevät ilmastonmuutoksesta. Kansakouluaikaan ennustivat mentävän kohti jääkautta. Saattaa niin käydäkin. Tieteilijöiden mukkaan jääkausiakin on ollut useita. Ihminen on maapallolla vain käymässä, enkä usko meidän pääsevän taivaaseen. Dinotkin kuolivat sukupuuttoon, niin käy ihmisenkin. Elämme vinksahtaneessa maailmassa. Maapallo pyörii kallellaan. Ehkä ei mene miljoonaakaan vuotta, kun joku möykky avaruudesta tönäisee ja pallomme vinksahtaa toisenlaiseen asentoon, tai sitten ei.