v 1960 työkaveri Hannikainen oli kulttuurihenkilö, vaikka tetki työnään autonkorjausta. Hän tiesi kertoa kansalais-sodan historiasta asioita, joita ei yleisesti kerrottu. Hän oli sitä mieltä, että länsivaltojen ja Neuvostoliiton välinen sota tulee väistämättömästi. Kysyin häneltä: miten pian? -- Kolmen vuoden kuluttua, todennäköisesti ennemmin kuin myöhemmin.
Hän ei ollut näkemyksessään yksin. Itsekin kuvittelin vaaran uhkaavan. Suunnittelin jopa Australiaan muuttoa, se muka oli mielestäni kaukana tulenarasta alueesta. Harhakäsitys. Missään ei ole turvassa.
Hannikaisen ennustus jäi totteutumatta ainakin viideksi vuosikymmeneksi.
Suomenkin puolustuslaitos oli varuillaan, vaikka ei enempää elämöinyt. Siinä vaiheessa muutin useasti työn perässä. Vaikka olin vain reservin kersantti, tuli joka muuton jälkeen sotilaspiiristä kysely: "missä olet ja missä kunnossa?" Yksi kortti tuli ennenkuin ennätin uuteen paikkaan asumaan.