Semmoinen ohjelma: Lomamatka 70-luvulla. Yksi porukka läksi köröttelemään Fiat-600:sella. "Aatos aikaan taas menneeseen rientää." Niinpä. Omassa verstassani kehityin melkoiseksi asiantuntijaksi tuohon automerkkiin. Ei hullumpi. Puutavaramarkkinoilla hinnat tuplaantuivat. Moni maanviljelijä osti "kusiaisen". Ukin ikäiset nimittivät sen itselleen tutulla käsitteellä: "Pompan nappi". Fiat-850 sai nimityksen: "Kasiainen". Sillä tavalla näillä nurkilla. Miten lie ollut rintamailla?
Teimme useita täyskorjauksia kusiaisiin. Meni niin sutjakasti, ettei niistä tullut yhtään sutta. Muista kyllä tuli susiakin ihan tarpeeksi.
Tilastonikkareille tiedoksi: Korjattavista eniten ajetulla oli mittarissa 96 000 km. Joten kestokyvyn ylärajan voi pitää 100 000 km.
Vähiten ajetun km-määrä oli 67 000 . Siihen liittyy muistin varainen tarina.
Naapuripitäjän kätilö ajoi verstalle. Selitti häiriön. Kertoi näyttäneensä kotipitäjänsä huoltoasemalla. Häntä loukkasivat henkilökohtaisesti. Nuoret miehet suunnilleen tähän tapaan. Autoileva akka ei ymmärrä. Ajoi Pielavedelle. Keiteleläinen taksi kävi aikaisemin, häneltä saanut vihjeen.
Selvä homma. Huohottava moottori kertoi tarpeesta avata moottori. Vaikka oli niin vähän ajettu.
Katkennut yksi männänrengas. Siitä "hengästys". Korjattiin onnistuneesti.
Ensimmäinen kohtaamani Fiat oli Arvi Blinnikan. En muista ongelmia.
Se taisi olla viimeinen, jonka kohtasin Nurmijärven Klaukkalassa "Villen. huoltoasemalla. Pieni vanha huoltamo muistutti hämmästyttävästi "teeveestä tuttua" Vilenin "liikeyritystä".
Ville sommitteli moottoriin männänrenkaiden asennusta. Kokemukseni perusteella epäilin onnistumista vanhaan autoon. Ville kehui:
--- Laitettiin yhteen Fiatiin. Omistaja on erittäin tyytyväinen!
Tarina sai pian jatkoa. Edessäni oli harmaa Fiat-600. Kävi vain kolmella pytyllä. Kulki vaivaisesti.
Puristusmittari kertoi: ykkös-sylinterissä ei ollenkaan puristusta!!! Käsittämätön ilmiö. Moottori pyöri, mutta mitään outoa ääntä ei kuulunut. Kuin sukkasillaan. Rikkoutunut yleensä pitää jotain kolinaa. Eihän tämmöistä olekaan!!??
Kansi auki.
Mitä ihmettä! Voihan nenä! Sylinterin yläpinnan tasolla näkyi mäntä. Männän pää.
Moottori pöydälle! Männät esiin.
Vahingoniloni kätkin sisään päin. En vinoillut: olenhan herrasmies.
Eikä minulle tarvinnut kertoa, että tämä nyt on se asiakkaan kehuma auto!
Ville piti matalaa profiilia. Pysyi vaitonaisena.
Ylin männänrengas jyskyttänyt aikansa kulumiskynnykseen. Mäntä väsyi ja katkesi renkaan kohdalta. Vioittumisen ääntä ei kuulunut. Katkennut männänpää oli ylhäällä ja männän muu osa liikkui vapaasti pyörimisen mukaan.
Villelle opetusta männänpään kautta!
Hankin itselleni Wartburgin. Päätökseni perustui tietoon: Siihen oli asennettu tehdasuusi moottori. Kuitenkin vanhempaa mallia. Pienempi kuin sen vuosimallin alkuperäinen. Eihän se mikään lentokone ollut. Huippu jotain sadan paikkeilla. Muistaakseni ilmoitettu 109 km/h .
Siihen aikaan ei ollut harmillisia nopeusrajoituksia. Minä en tarvinnut, autoni rajoitti. Matka-ajossa pyrin pitämään mittarilukemaa 90. Ohittajia vilahteli. Hui hirveetä! Loivassa myötäleessä kimmersi ohi Fiat-600. En kimmastunut. Myhäilin itsekseni. Siinä liikkuvat riskirajoilla!
Kilometrejä en pysty sanomaan, mutta kovin pitkään en matkannut, kun se ohiajanut Fiat seisoi levikkeellä takaluukku auki ja matkustajat tarjosivat sormiaan poltettavaksi. Uuden karhea Fiat!
Omaa kokemusta siitä ei ole, mutta jotain autosta ymmärtävänä uskoin kertomukseen: Kun Fiatilla ajaa "urku auki" jatkuvasti, niin pitkässä myötämäessä se kiihtyy ja kunhan vain ei höllätä kaasupolkimesta, se jaksaa pitää vauhtinsa. Siitä oli kysymys näillä hurjastelijoilla.
Moottoritekniikkaa tajuavat ymmärtävät ilmiön. Nämä matkailijat eivät ymmärtäneet, arvanneet, eivät tienneet, eivätkä osanneet pönkittää takaluukkua koholle. Suljetussa tilassa moottori kiehui.
Siksi pitävät takaluukkua koholla romurallin ajajat.
