Kaupalta tullessa ostoskori tuntui painavan kuin synti. Paljonkohan tämä oikein painaa? Paino tuntuu rasittavan jalkojakin!
Kalapuntarin totesin aikaisemmin melko oikeaa näyttäväksi. Kohotin koria puntarin koukulla.
= 5530 g. Olenpa tosi heikko! Mitä se oli kuusi vuosikymmentä sitten? Siihen Suomen aikaan sementtisäkki painoi 50 kiloa. Niitä kannettiin kaksi kerrallaan. Tosin vain lastatessa. Mutta 50 kg vehnäjauhosäkki olalle ja rinteelle Haukan mökkiin.
Uimahallille kuljin kävellen. Noin kahdeksan vuoden ajan. Vain kovimmilla sateilla käytin autoa. Yleensä vahdin vähiten satavan hetken.
Sitten vaan alkoi tuntumaan väsymys kotimatkalla. Piti nöyrtyä kulkemaan autolla. Jokusen puolenkymmentä vuotta kulunut siitä heikosta hetkestä, kun uiminen vaikeutui. Haukoin henkeä altaan päädyssä. Siihen liukui Leidi. Kysäisi:
--- Ottaako henkeen?
--- Kun en jaksa kunnolla uida.
--- Elä ui, jos et jaksa!
Ei tuommoinen sovi ohjeeksi! Jatkoin vain räpeltämistä. En nähnyt muuta mahdollisuutta. Silloin hengästyneenä nääntymiseen tuli aikanaan selvyys. Yksinkertaisesti; anemia! Verta hävisi kusen ja paskan mukana. Vielä on viime kesänä kerättyä nokkosta. Keräsin jo lisää.
Edellisessä kontrollissa hemoglobiini 154.
Vanhuuskin jarruttaa jonain päivänä. Kuitenkin Juhannuksen alla, kun halli meni kiinni, uin 700 metriä. Oli hyvä päivä!
Pahimman jalkavaivan aikaan oikean säären sisäpuolen pitkä laskimo pullotti koholla. Aivan kuin jänne. Tuntu piukalta sormella koittaessa.
Eilen lenkiltä tullessani yllätyin. Riisuin tukisukistani löysimmän. Ihme: suoni ei pullottanutkaan! Eikä muutkaan suonet tuntuneet pingottuneen.
Aikoessani Lintharjulle ulkoilemaan, en kestä asfaltilla kävelemistä pitkään. Ajelen lähistölle autolla.
Tuntuu nololta!
Näillä mennään. Nöyrin mielin.
