"Ohutta yläpilveä"

Kuulas syksyaamu. Taivaalla näyttää olevan kevyttä pilviverhoa, mutta nousevan auringon säteet pääsevät värjäämään huurteisia koivun latvoja pronssinvärisiksi. Ilmeisesti aamurusko, ikkunattomalta puolelta se ei kämppääni näy. Jos pilvet kaikkoavat, päivä on kirkas.

Eilisaamu valkeni pienessä pakkasessa. Olemustani vaivaa saamattomuus, tuntuu, että laiskuus valtaa. Pakotin ruhoni liikkeelle. Jälleen jouduin huomaamaan, että päävärkki ei toimi kunnolla. Pyöräilin ohi metsän-
tutkimuslaitoksen tienhaaran Iisvedelle. Viitta on tien varressa, eikä se näy kauemmas pyörätielle. Vasta takaisin käännyttyäni näin, että se on Juntintie. 
Kuvasin maisemaa, mutta pisteaitaa en löytänyt, jalkaisin menen hiihtolenkin kautta. Pisteaitaa siksi, kun se on aivan väärin rakennettu. Siinä on komea taulu, jossa mainitaan tekijät. Opiskelijat eivät osaa, mutta jonkun olisi pitänyt ohjata.

Eilisiltana uutisoivat tietokonepoikien osaavan hyvin englantia. Pelaavat kolme tuntia päivässä.
Osaavatkohan tehdä mitään? Osaavatko laittaa ruokaa, siivoavatko kämppänsä, taitavatko taloudensa?  Näyttää huonolta siitä päätellen, kun viskovat lenkkarinsa lattialle sikin sokin.    

TV-dokumentti

Aioin sulkea television. Perinnönjaosta kertovan dokumentin en uskonut kiinnostavan, mutta jäinkin ruudun vangiksi. Sikäli riskitön tekijöille, että haastateltavina oli vain asiantuntijoita, jotka pystyivät esiintymään ja sanomaan asiansa.
Semmoiset haastattelut ärsyttävät, jotka tehdään "nykyaikaisesti", aivan kuin pätkiminen ja pilkkominen olisi ansioksi. Toimittajat tekevät omasta osuudestaan liian tärkeän. Haastateltava ennättä sanoa muutaman sanan, kun leikkaavat mielivaltaisesti, eivät anna esittää kokonaista lausetta. Juuri kun kiinnostun sanottavasta, puhe leikataan poikki, haluaisin kuulla enemmän.
Eilisiltaisessa dokumentissa edettiin verkkaisesti, varmaan joidenkin mielestä  pitkäveteisesti. Ilmeisesti haluttiin luoda vainajia kohtaan kunniottava asenne.
Toimittajaa ei näkynyt eikä kuulunut koko ohjelmassa. Mielestäni niin pitää olla, asia ja haastateltavat ovat tärkeimmät.
Erinomaisen kuvaajan materiaalista tehty taidetta. Muutaman vinkin otan omiin pikkujuttuihini.

Hankala alku

Syyskuun 1 päivänä armon vuotta 1950 seisoin mustosen kaupassa ennen avaamista. Kauppias Edvard Mustonen, Rouva Lyyli Mustonen ja Lyylin tytär Saimi Lipsanen katselivat arvostelevina uutta puotipoikaa.Edellisenä iltana tulin junalla. Tarkoituksena aloittaa työt. Omaisuutta polkupyörä ja tarakalla pahvilaatikossa jotain vaatetta.
Mustosen porukka katsoi vaatetustani. Äidin ompelemat; jonkinlainen pahainen paita ja housut, joihin ei kangas kunnolla riittänyt, lahkeet jäivät lyhyeksi. Äiti ratkaisi pienen puutteen laittamalla lahkeen suihin kuminauhan, semmoisia sanoivat golfhousuiksi. Eivät ne olleet muodin mukaiset, vaikka Mannerheimilla on valokuvassa semmoiset housut ja häntä sanotaan täydelliseksi herrasmieheksi. Mutta kun en ollut herrasmies.

Seisoin siinä ujona ja autuaan tietämättömänä, mihin olin pääni pistämässä.
Kauppa avattiin. Mitään eivät neuvoneet. Ei sanallakaan mitä on, mitä maksaa ja miten tehdään?

Ensimmäisenä asiakkaana tuli nuori neito, suunnilleen ikäiseni. Rouva Mustonen katsoi minuun ja käski: "mäne kysymään!". Mahdoton tehtävä!
Arkana lähestyin lasivitriiniä, jonka toisella puolella neitokainen seisoi:
 - Mitä sais olla?
 - Kaks aleksanteria.
 - ?!?!
Siinä seisoin hämilläni tumput suorana äimän käkenä, miten vain haluaa ilmaista. Häväistynä nuoren naisen edessä.
Tiesinhän toki Aleksanteri Suuren, Tiesin Keisari Aleksanterin, Tunsin Aleksanteri Koslosen ja jonkun hevosen nimi oli Aleksanteri. Mutta mistäpä korven kasvatti tiesi, että Aleksanteri on leivos?
Pääsivät huomauttamaan tyhmyydestä eräänkin kerran.

Tein työtä nurisematta, ilman työaikalakia, tai ylityökorvauksia. Alkuun piti päästä. Muut työt sujuivat kitkatta. Iltasella hain Häyrisestä kolme litraa maitoa. Hakkasin puut. Tyhjensin sianpaskat karsinasta. Teurastin. Työnsin kärryllä leipomosta leivät linja-autolle, usein myöhässä, kun leivät ei olleet valmiit. Kieli vyön alla ponnistelin jyrkkää, jäistä ja hiekoittamatonta rinnettä. Linja-auto odotti ja rahastaja moitti viivettä, aiheesta, vaikka ei se minun syytäni ollut.
Pienellä palkalla, mutta asuin ja söin talossa. Siinä suhteessa ei ollut hankaluuksia.

Vähitellen hyväksyivät hiljaisesti, eivät antaneet lopputiliä. Mutta arvostusta sain ulkopuolelta, asiakkaat oppivat luottamaan. Yhden hyödyllisen tavan kuitenkin voin viedä mukanani työpaikkaani.
Kolmen ja neljän kilometrin päässä kävin kauppa-asioilla kuusivuotisesta asti. 
Kauppaan tuli myös posti. Väkeä oli paljon. Odotin leuka tiskin korkeudella vuoroani. Mutta takaani kuulin: - poeka joutaa outtamaan, poeka joutaa outamaan, poeka joutaa outtamaan, poeka joutaa.....
Kotiin tultuani sanoi iso-äiti:
 - Viivyit kaavan.
Siihen ei tarvinnut minua nevoa. Kun kauppaan tuli lapsiasiakas, huolehdin ja otin vuorollaan, samanarvoisena muiden kanssa.

Aatto Tarvaisen kanssa kävimme Varkaudessa iltakurssina oppimassa oikeaoppisen lihan paloittelun. Jonkin aikaa myöhemmin Mustonen kertoi kauppias Metsälän pyytäneen antamaan minut hänelle. Metsälä arvioinut minut kelvolliseksi.

Halusin edetä, hain paikkaa ja sain sen. Mutta hunajalaaksoa en löytänyt, en edes hyvää työpaikkaa.

Lähtöni tuli asiakkaiden tietoon. Kirkonkylän tyylikkäin rouva sanoi: 
 - Se on harmi, että tällainen miellyttävä herrasmies lähtee paikkakunnalta!
En osannut vastata mitään. En osannut nauttia koteliaisuudesta, varsinkaan noin uskomattomasta. Olin yhtä ymmällä kuin ensimmäisen asiakkaani kanssa.

Liputus

Rajakadun toisella puolella liehuu tangossa lippu. Onko nyt liputuspäivä? Meidän talon tangossa ei näy lippua. Ei myöskään pihan puolella Pihlajakadun talossa. Uuden vuokratalon tanko seisoo tyhjänä. Virastotalon tangossa on lippu. 
Kaikkialla lähistön rakennuksissa sama tilanne, joissakin retkottaa lippu, toisissa ei. En tiedä, miksi liputtavat ja miksi toiset ei?
Järjestelen ostokseni paikoilleen ja muistan liput. Seinäallakka kertoo: Ruotsalaisuuden päivä. Kustaa Adolf.
Ilmankos! Pakkoruotsin vastustajat eivät liputa!

Joutilaalla on jotakin

Otsikon sananparren luin jostain painetusta sanasta. Aprikoin, jotta mitähän tuo tarkoittaa? Joutilaisuutta paheksuttiin.

Vilkaisin edellisiin teksteihin, näkyy lyöntivirheitä. Olkoot korjailematta, jääpähän lukijoille moittimisen aihetta.

Vanha asentaja

Kokee vanha asentaja
kovaa elämää.
Aina mustaa kynnen alla,
elantonsa raatamalla
vaivoin heltiää.

Ajaa vanha asentaja
ikä-ooppelilla.
Toisilla vain turbot soivat,
bemareillaan keikaroivat
huippunopeilla.

Kylmät verstaat, ihmekö jos
niskaa pakottaa.
Raskaat hommat aikaansaivat
sairaan selän, rauhasvaivat.
Joskus janottaa.

Kapakkajuttuja.
Restentin alakertaan tuli kolmekymppinen, siistisä asussa, hyväkäytöksinen nuori mies. Asteli baaritiskin ääreen, sai eteensä lasiin kirkasta juomaa, maistoi.
Lattiapöydässä istui yksi "meidän herramme muurahaisista", tunsi tulijan ja huikkasi: "tarjoo ryyppy!"  Sai vastauksen: "jos otat tätä mitä minäkin?" 
- Kyllä kelepoo. 
Siisti mies tyhjensi lasinsa, toi pummaajalle täyden lasin ja poistui rivakasti.
Pummaaja katsoi ilahtuneena lasiin ja poistujan perään.
Malttoi mielensä, katsoi kotvasen lasiin ennenkuin maistoi:
- Vettä perkele!

Tanssiravintolan nurkkapöydässä istui hiljainen mies. Tarkkaili yleisöä. Irmeli istui parketin vierellä. Irmelin vierelle saapasteli leuhka jätkä: lausahti:
 - Tarjoan sinulle paukun, mitä juot?
 - Kokakolaa.
 - Höh?
Jätkä meni menojaan.
Vaitelias mies kävi tiskin luona, toi Irmelille lasin:
 - Ole hyvä! tässä kokakolaa.
 - Sinä olet herrasmies!

Lukutaito

Opin lukemaan varhain. Istuin Tervarannan tuvan penkillä. Augusti hakkasi hakkurissa petkeleellä kessuja. Meidän välissä penkillä oli Yhteishyvä. Augusti osoitti sormellaan kirjaimia, opetti minua. Oppi lankesi otolliseen maaperään. Päättelyni mukaan olin viiden vanha.
Jälkeenpäin aprikoin, kun en muista, koska opin lukemaan. Sillä kohtaa on muistini tyhjä, ikäänkuin ei sitä aikaa ollut ollenkaan. Augustin opetuksen jälkeen muistan vain, kun jo osasin lukea sujuvasti, tavailusta en muista mitään.
Vasta kovin myöhään ymmärsin yhdistää ajanjaksoon, kun äiti odotti Anjaa.
Tilanteessa on ollut ristiriitoja, rähinää, joista en mitään ole ymmärtänyt ja synkkä talvi on pyyhkiytynyt mielestä. Hyvämuistisena mieleeni tallentui hyvinkin varhaisia tapahtumia. Siltäkin ajalta, kun äiti kantoi sylissään. Sen sijaan muistan kevättalven aamun, jolloin Anja syntyi Korpelan saunassa. Kuin olisin juuri herännyt unesta. Sinä keväänä täytin kuusi vuotta ja osasin lukea. 
Kuin kaiken painetun tekstin, minkä käsiini sain. Savon Sanomat tuli harvoin. Yhteishyvä, Kuluttajain Lehti ja Karjatalous. Raamattu. Eila oli vanhempi ja luki romaaneja. Luin nekin. Ohemäen koulun lainaston luin läpi. Kantokosken kämpällä oli Enso Gutzeitin siirtokirjasto n:o 4. Siitä muistan urheiluaiheet ja Samuli Paulaharjun. Kotiani lähin lainasto oli pieni sivukirjasto Jokijärvellä Rantalan kaupan takana jonkun mökissä. Sieltä sain Urheilun Pikkujättiläisen. Siitä opin kaikki merkittävät tapahtumat ja muistin jokaisen maailmanennätyksen.
Joroisissa oli kirjasto Hilja Holopaisen mökissä keskellä kylää. Lainasin ahkerasti.
Näiden kirjastojen valikoima oli tarkoin valikoitu. Niistä, kuten muistakin romaaneista välittyi vastaanottavaan mieleeni aivan väärä kuva elämästä, ohjeeksi niistä ei ollut. Jos olisin kasvanut hyvän kirjaston kupeessa, olisin kehittynyt kypsemmäksi ja olisin erilainen ihmisenä.
Lukemistani kritisoitiin. Kertoivat esimerkkejä nuorista, jotka lukivat paljon ja tulivat hulluksi. Minä vaan luin. Vielä aikuisena Joroisissa asuessani muurari Kauppisen yläkerrassa, Kauppinen sanoi: "Taejat olla himolukija, lukemisseen tulloo himo. Luen minäkin, mutta minä luen sanomalehtiä".
Olis pitäny olla lukematta, niin en olisi tullut hulluksi.
Konkurssin jälkeen oli aikaa, jouti lukemaan. Ylätyin Pielaveden kirjastosta. Vaikka tilaa oli vähän koulun yhteydessä, kirjastossa oli paljon laatukirjallisuutta. Minun kannaltani laatua. Kirjastonhoitajan ansioko? Viime aikoina olen lukenut vähemmän. Motiivi kuihtuu ja kirjoitan vuorostani. Sairastelun takia tärkeintä on kunnosta huolehtiminen ja video täyttää toimintatarpeen.

Marraskuun aamu

Nukuin välillä heräämättä kuusi tuntia. Heräsin puoli viiden aikaan, eikä uni enää tullut, lojuin pedissä kolme varttia.
Nousin virkeänä. Uudella koneella pelasin sakkia. Pelasin hyvin. Päänuppi suostui toimimaan, mitä se ei aina tee. Siirsin mokkulan vanhalle koneelle.
Tekniikan kehitys on epäjohdonmukaista ja välineet vanhenevat liian nopeasti, se on tuhlausta ja yhteiskunnassa paasataan leikkauksista ja säästöistä. Kukaan ei virka mitään tuhlauksen välttämisestä.

Uusin koneeni on varsin edistyksellinen ja toimii tarpeideni mukaan. Tärkeintä minulle on videoeditointi. Mutta näppäimistö on kelvoton. Mustasta on vaikea hahmottaa näppäiden sijaintia ja valkeissa numeroissa on vain muutamia selviä, jotkut näyttävät aivan kuin ne olisivat lian peittämät.

Tämä näppäimistö on v 2000 ostetusta halpiskoneesta. Selkeydensä takia otin sen käyttöön tälle koneelle. Beigen värisessä näkyy mustat kirjaimet terävinä. Kirjoitan semmoisella kymmenjärjestelmällä, että kahdeksan lepää.
Uusimmalle koneelle ei tämä parhaana pitämäni käy. Tässä on pyöreä töpseli ja uusimmassa USB. Tulee hirvittävät määrät kallista romua, kun lisälaitteetkin pitää uusia. Tarpeettomasti. v 2004 ostin tämän koneen. Ensimmäisellä ei pystynyt editoimaan ja tämän hieno näppäimistö on vintissä. Tällä vanhimmallla näppäimistöllä kirjoittaisin mielelläni viimeiseen tappiin. 

Junalipun ostaminenkin mutkistui nörttien innovaation takia. Toiminta on hankaloitunut entisestään. Ei millään suostunut myymään lippua siihen junaan, johon halusin. Vaikka sain näkyviin aikomani junan tiedot, jatkaessani se vaihtoi toiseen. Olkoon sitten siihen junaan! Sain kuin sainkin näplättyä siihen asti, että maksu meni. Sitten yhteys häipyi, ei lippua.
Yritin toisen kerran, siinä uskossa että saanhan rahani takaisin, kun pankin tiedoista selviää maksamani. Osasin jo paremmin ja maksamisen jälkeen tuli kaistale, jossa luki tulosta lippu täältä. Napsautin, mutta mitään ei tapahtunut.  
Sekaisin oli ja pahasti. Katsoin sähköpostista tilausvahvistuksen. Siellä oli kaksi matkalipun "näköispainosta", joka ei kuulemma kelpaa matkalipuksi. Tulostin ne ja matka meni niillä. Konduktööri todisti nimellään, että matkustajia oli vain yksi. Mutta asemalla lipunmyyjä pidätti kympin peruutusmaksua, vaikka virhe oli vr:n.
Tästä asiasta oli kolumni Savon Sanomien pääkirjoitus-sivulla.
Suunittelijat tienaavat, kun systeemejä muutetaan, eikä ne aina parane. Pitäisi yksinkertaistaa, mutta usein käy päinvastoin. TUHLAUSTA!!