Leenaa etsimässä

Asuttiin Helsingissä Pengerkadulla. Talonmiehenä. On semmoisia poikkikatuja, joilla on nimenä jonkin numeroinen linja. Pengerkadun ja Hämeentien välillä.
Siellä elokuvateatterissa näyttivät sunnuntaisin lasten elokuvia. Leena oppi käymään yksin. Ei kuitenkaan aina aivan yksin, muitakin tenavia oli menossa.

Lippu maksoi 50 markkaa. Semmoisen rahan aikaa. Kerran annoin lippua varten satasen. Leenalla ei ollut tullessaan viisikympistä. Kysyin siitä?
--- Ostin kaksi lippua.
Ihmettelin sitä?
---- Suan minä ostoo kaks lippua, jos haluan.
No joo. suathan sinä.
Tuota jäin tässä pohtimaan.

Kesäinen päivä. Aurinko helotti. Leena läksi elokuviin.
Menin teatterin luo Leenaa vastaan. Menin Hämeentietä. Penskalauma purkautui ulos. En nähnyt joukossa Leenaa.
Ennättikö se livahtaa Pengerkadun puolelle?  Kiiruhdin Pengerkatua kotiin. Normaalisti olisin tavoittanut Leenan jo ennen kotia.
Leena ei ollut kotona. Missä Leena?
Etsin häntä ympäristöstä. Kiersin Karhupuiston. Kävin Katri Valan puistossa, joskus Leena kävi siellä. Leena tunsi hyvin ympäristön. Kävin välillä kotona, taas ravaamaan.

Melkoinen aika kului. Menin taas kotiin. Leena istui pöydän ääressä nauttimassa jotain suuhunsa.
Tyttö oli likainen. Ei osannut sanoa mitään mistään seikkailusta.
Näytti olevan kunnossa. Ehkä jostain hämillään. En tohtinut udella liian tarmokkaasti. Kuitenkin ehjänä kotona.

Siitä ei ole kauankaan kun Leena kymmenien vuosien kuluttua mainitsi poikien sulkeneen hänet roskasäiliöön!
Siinä hetkessä en muistanut, enkä osannut yhdistää sanomistaan elokuvareissun mysteeriin.

Leena oli tietenkin koko elokuvan ajan ja koko ajan minkä ravasin ympäristössä, roskasäiliössä!
Kuka hänet mahtoi sieltä päästää?

Tässä tuli mieleen kiusaajat. Kun Leena osti kaksi lippua, ostiko hän toisen jollekin pojalle?
Ja ryöstivätkö Leenalta lippurahan ja panivat tytön roskasäiliöön?


                                                    **********

Asuimme jossain muualla. Menimme käymään Helsingissä. Meillä oli tukikohta Velin porukan asunnossa Kapteeninkadulla. Tytöt läksivät mielellään katselemaan kaupungin ihmeitä.
Muistan tapahtumat siitä asti kun tulimme Siltasaarenkadulle lähelle Pitkää Siltaa.
Siltasaarenkatua Hämeentien suuntaan menevä kulkue tuli juuri kohdallemme.
Naisvoimistelijoita. Kenties valtakunnallinen juhla. Heitä oli niin paljon.

Pysähdyimme katsomaan. Vaikuttava näky!
Pidin Tuijaa kädestä. Kehotin Leenaa seisomaan Tuijan vieressä. Jalkakäytävälle ilmaantui runsaasti katsojia. Siksi huolehdin.
Kulkue ei vielä ohittanut kokonaan kun harkitsin lähtemästä liikkeelle.
Tuija tietenkin pysyi käteni otteessa, mutta Leenaa ei näkynyt????!!!!!
Yritin seurata kulkueen suuntaan, mutta Tuijan kanssa ei voinut liikkua nopeasti.
Mahdollisimman kiireesti Kapteeninkadulle ja poliisiasemalle.

Poliisit halusivat aloittaa etsinnän Kapteeninkadun suunnalta. Ymmärsin mahdottomaksi, että Leena olisi osannut mennä Pitkänsillan luota Kapteeninkadulle. Sokkeloisinta Helsinkiä. Siltasaarenkatua ja sen ympäristöä pidin todennäköisenä.
Poliisit eivät halunneet sulkea pois Kapteeninkadun mahdollisuutta. Vaikka se oli mahdotonta, se kuitenkin johti onnistumiseen.
Menimme Mannerheimin tietä Erottajan suuntaan. Haukan katseeni näki rautatieaseman edessä Leenan. Vierellään nainen. Ehkä viisikymppinen.
 ---- Tuolla on Leena!!
----- Onko varmasti?
---- On, on!
---- No, mene sitten!
Avasivat oven, vasemmanpuoleisen. Siinä tapauksessa vasen oli oikea!  Loikkasin salamana ulos ja juoksin kovaa!
Nainen nähnyt ymmällään olevan tytön, mennyt kysymään.
Helsinkiin matkustimme junalla. Siitä päätellen Leena arvellut naiselle, jos pääsisi rautatieasemalle, siitä hän ehkä osaisi perille.
Kun hätä ja pelko laukeaa helpotukseen, tunne-elämän muutos on niin raju, ettei ajatukset toimi selkeästi. Kiitinkö naista? Jos kiitin, niin ilmaisinko kyllin voimakkaasti?

Menimme Leenan kanssa Rautatien Torin poikki siihen suuntaan, mistä hyppäsin poliisiautosta. Puolivälissä pysäytti vanhempi herra. Havaitsin kyllä hänet. En aivan kaatanut häntä juostessani.
---- Jäin katsomaan, kun poliisiautosta karkasi mies. Juoksi lujaa!

Sattumia. Poliisien ajatus Kapteeninkadusta oli mahdoton. Yhtä mahdoton Leenan arvelu rautatieasemasta. Kaksi mahdotonta oletusta johti suotuisaan lopputulokseen! 

Uutiset valehtelevat

"Ainutlaatuista Euroopassa. Lohi nousee kutemaan keskelle kaupunkia."
Missäs tuommosta tapahtuu?
Ei missään. Ei tietenkään!
Oulussa näkevät unta. Toiveajatelua. Vai onko se vain median vouhotusta. Suurimpana uutisena hehkutettu valhe! Tuskin toteutuu koskaan? Ei usko erkkikään.
Minä vähä eppäelen.

Joku ihminen halusi tietoa.
---- Kato netistä!
Televisiossa uutisten lukija sanoo lopuksi: "Lisää uutisia Ylen nettisivulla."
Mitä uutisia?
Samoja juoruja: Oottako kuullu, oottako kuullu!

Kato netistä!
Kato netistä!
Kato netistä! 

Hankalasti avattavat

"Kuinkahan saisin rikki kookospähkinän". Lauluntekijä pähkäilee. Perisuomalaiset kinastelevat: Puukolla! Kirveellä! Puukol....
Saksasta tullut liikemies, jo eläkkeellä. Kierteli poikansa firmassa. Rupatteli, kahvitteli. Käynyt ostamassa paakkelsia. Minun kiroamaa leivospakkausta kehui:
----Hyvä pakkaus, mutta kolmenkymmenen vuoden päästä tällaista ei ole. Öljy loppuu!
Kolmekymmentä vuotta meni että hujahti. Öljy ei loppunut.

Ei öljyn loppuminen lopeta materiaalien kehitystä. Kun pakkauksia tarvitaan, tekniikka niitä suoltaa rajattomasti.
Huipputason tiedemies raplasi pakkausta:
--- Minä osaan laskea avaruuslaskuja, mutta en osaa avata elintarvikepakkausta!

IkiWanha saattaa päräyttää suomalaisen sanan pakkauksia availlessaan. Sehän lasketaan minun tyhmyyteni tiliin.

Maitokorkin avaaja päässyt Ylen palstoille. Apuvälineiden valmistaja halunnut lahjoittaa kaupunkinsa vanhuksille jonkun tuhat maitopurkin korkin avaajaa. "Yrittäjäystävällinen" kaupunki ei saanut (halunnut?) järjestää luovutustilaisuutta. Politiikkaako?
Yrityksille syytävät rahaa kauhakuormaajilla. Tämän yrityksen mainostaminen ei olisi maksanut senttiäkään.
Katsovatko "koiraa karvoihin"?

Onkos minulla tuommoinen?
No ei. Sydänliiton arpajaisista sain työkalun. Valkoinen rasia, viitisen senttinen neliö. kannessa JSA
Jyvässeudunajoharjoittelurata. Hankala sana kirjoittaa!  Toisella puolen pyöreä kolo. Sen ulkoreunassa tartuntauritus. Korkkia varten. Sivuista taittuu muovinen korkkiruuvi yhdeltä sivulta. Vastapäiseltä sivulta olutpullon avaaja.

Välähti mielessä, onko tuo maitotölkin avaaja? Ei ole. Se on Alkoja varten.
Olkoon! semmoisia maitopurkkeja en osta, vaikka tämä sopisikin.

Ensimmäisestä viinakaupassa käynnistäni vierähtänyt enemmän kuin kuusikymmentä vuotta.
Jonniin verran on kehittynyt. Silloin Alkon myyjät (miehiä) olivat "aatelisia". Ammattien arvostuksen huipulla. Asemastaan tietoisia yrmeitä jätkiä. Pilkun nussijoita.
Esimerkki:
Alkon tiskillä seisoi pitkä nuori mies. Metsätyömies työvaatteissa. Reppu selässä. Kaikesta päätellen mennyt kevättalven valoisana aamuna metsään. Mahdollisesti ennen viinanmyyjän ylösnousua.
Kopistellut lumet useasta puusta. Tuli A-kauppaan ennen sulkeutumista. Halusi ostaa kymmenen pulloa olutta.
Mutta ei! No, olihan se pykälien mukaan "laitonta".

Nuori mies työvaatteissa ei ollut alaikäisen näköinen vaan raskaaseen metsätyöhön pystyvä. Mahdollisesti arveli ettei häneltä papereita kysellä.

Nuori mies näytti sotilaspassin.
"--- Ei riitä."
IkiWanha sanoo:  Armeija puolusti ja metsätöillä rikastui. Suomi!
Armeijan käynyt, sotilaspassin esittänyt Metsätyömies oli vailla kansalaisoikeuksia! Hän ei ollut oikeutettu ostamaan olutta!!!!!

Jonain menneenä kesänä Alkon myymälässä asioi liikuntarajoitteinen. Istui ajoneuvossaan tyytyväisenä myhäillen. Pyyti myyjältä apua. Sai hyvää palvelua. Myyjä "napsautti" pullojen korkeista kierrelukituksen.
Tarvittavaa käsivoimaa ei löytynyt asiakkaalta. Valmiiksi "napsautetut" korkit avutuvat kotona asiallisesti.
Hyvää palvelua!

Tänään käpäisin A-kaupassa. Myymälään mennessä sain kahdelta myyjänaiselta hurmaavan hymyn. Semmoinen tuntuu IkiWanhasta harvinaisen hyvältä.
Nivaskastani löytyy Työtodistus. Siinä maininta: "Herra J omaa miellyttävän asiakaspalvelutaidon."
Niinpä!

IkiWanha on "vanha. köyhä ja ruma. Tuommoisesta ei tarvitse välittää!" Varmaan ajattelevat sillä tavoin Sisä-Savon liikkeissä. Palvelu on kortilla.
Marketit pelaavat automatiikalla. Ei valittamista.
Hyvää palvelua saan A-kaupasta!   

Urheilijat uikuttavat

"Urheilu on yhteiskunnan syöpä.!
Tuo huumorilause taitaakin olla nykyään totta.
Luin koko litanian. Koko pitkän valitusvirren urheilijoiden ankeasta elämästä.

Ennen urheileminen käsitettiin harrastuksena. Niukka elanto kitkutettiin alipalkattuina.
Yhteiskunnan tuki joutaa lopettaa. Sirkusurheilijat tulkoot toimeen omillaan Harjoitelkoot omalla ajallaan huippukuntoon. Tai olkoot urheilematta, jos turhuuden markkinoilta eivät saa mammonaa ja gloriaa.
Sirkus valikoi "suurimmat ja kauneimmat". Urheilusirkustakaan ei pidä tukea. Jos se ei pysty tienaamaan tarpeeksi.

Esimerkki: Suomen keihäänheittäjät. Kehittyvät nuorina omilla avuillaan. Saavuttavat hyviä tuloksia vähällä rahalla. Kun heistä tulee huippu-urheilijoita ison rahan kanssa leikkijöitä: tulokset heikkenevät.
Pitkämäki. Järvenpää. Mannio. Haatainen. Varis. Wirkkala. Laukkanen ym.
Lahjakkaita nuoria. Tulokset tippuivat jatkossa.
Silmääni pisti Juha Laukkasen muskelit. Sitä mukaa kun muhkurat suurenivat, tulokset heikkenivät.

Sehän on vain urheilua. Vai onko se vain?

Sattumalta olin joukon jatkona Savonlinnassa pituushypyssä.
Pääsin palkinnolle: 620.
EM-mitalisti Valto Olenius hyppäsi kaksi yliastuttua noin 640 pitkiä. Kolmas lipsahti epäonnisesti, ei päässyt kuuden joukkoon.

Varkaudessa hyppäsin muina miehinä 608. 
Mestarimies Jorma Valkama hyppäsi 680.
Jorma Valkama sai pronssia Melbournessa v 1956.  748 cm

Pekka Pitkänen rehvasteli huumorilla:" Minä olen voittanut Starkin. Stark on voittanut Oleniuksen. Olenius on voittanut Katajan. Kataja on voittanut Richardin.  Mitenkäs hyvä olenkaan.

Richard voitti kultamitalin Melbournessa. Kataja oli hopealla Lontoossa v 1948.

Minun pituushypystä ei tullut lasta eikä paskaa. Ei voinut onnistua.  Ponnistusvoimaa vähin oli, mutta ulkonevat jalkaterät ponnisti vinosti lankkua vasten. Päkiän teho jäi pois. 
Vasta nyt vanhuksena näen videolta, että toiminnassa on vasen jalka vielä enemmän vinossa kuin oikea. Ponnistin vasemmalla. Vinoilla jalkaterillä ei pikajuoksukaan suju hyvin.

Hällä väliä!     

Sotahulluutta vai Ryssävihaa?

Venäjää ei kannata nujertaa. Ei ainakaan Suomen osallistua.
Saksan nujertaneet ensimmäisessä maailmansodassa. Saksan "alennustila" oli suurin valtti Hitlerille!
Aarne Saarinen väitti sanoneensa: "Noin suurta maata ei voi valloittaa." Osoittautui todeksi. Jos nyt kukaan tosissaan kuvitteli sellaista?

Onko Ahtisaari erehtymätön? Joku sanoi jotain tulevaisuuden ennustamisesta. Urho Kekkonen "kääntänyt takkia".
Paasikivi oli joskus erehtyväinen. Jotkut karjalaiset ilmaisivat närkästyksensä, kun Paasikivi ei ymmärtänyt niin suuren kansanosan siirtämistä, vaan kuvitteli rajan siirtämisen jälkeen asukkaiden jäävän asuinsijoilleen.

Ahtisaari puhuu jumalan suulla: "Suomen pitää liittyä Natoon jo ennen Ruotsia."
IkiWanha sanoo: Ei pidä liittyä!
Nämä viisaat eivät näy ymmärtävän, että jos (kun?) Baltiassa soditaan, silloin on yhdentekevää ollaanko Natossa tahi ei?
"Pieni Suomi ei yksin pärjää". Juuri sen takia, kun olemme pieni, ei pidä sotkeutua kansainvälisiin selkkauksiin.

"Oikealla puolella" ei takaa menestystä. Vai takaako?
Sodassa Suomi oli "väärällä" puolella. Suomi hävisi sodassa. Sankaritarinoijat puhuvat "torjuntavoitosta".
IkiWanha sanoo: Vältettiin miehitys. Hävittiin sodassa, mutta voitettiin RAUHA !
V 1941 olin 9 v. Enkä ymmärtänyt, mutta muistan. Mökin ukotkin puntaroivat. Hehkuttivat Saksan voimaa ja laskivat Saksan liittolaisten väkilukuja. "Akselivallat."
Ahtisaaren ja Alpo Rusin puheet muistuttavat kauhistuttavasti tuon ajan henkeä.

Suomen irtautuessa sotatoimista v 1944 olin 12 v. Ymmärrystä kehittyi "kynnen mustuaisen verran".
Määrätty taho oli sitä mieltä, ettei Suomen olisi pitänyt lähteä sotimaan Saksan rinnalla.
Jälkeenpäin Spekuloivat: oliko Suomi "myötäsotija"? Vai oliko erillis-sotija, omalla asiallaan.?
Ymmärsin silloin, että Suomi oli "pakkorakosessa".
Tavoitteena "Suur-Suomi" läksivät Saksan mukaan. Kävi niin kuin kävi.

Tajusin pikkupojan aivoillani sen mahdollisuuden, että Suomi olisi pysytellyt erillään, tai liittoutunut (liittynyt?) Neuvostoliiton kanssa. Siinä tapauksessa sota olisi vyörynyt kaksi kertaa Suomen yli.
Kerroin arvioni lähimmälle tuntemalleni sotaveteraanille, mökinmiehelle.
Hän sanoi: "Eivät ne tänne syvänmualle olis tullu."

"Ilkka Kanerva: Suomi vaatii Venäjältä selvitystä epäillystä ilmatilaloukkauksista."
IkiWanha ei ymmärrä. Miksi keskustellaan television välityksellä? Menettely tuntuu omituiselta. Ja miksi Ilkka Kanervan pitää julistaa? Miksi ei EU?
Ikivanha tapa oli, että keskustelivat asiallisesti.
Miksi ei anneta sotilasjohdon. Puolustusvoimien ja rajavartioston päällystön hoitaa?
Luulisin yksinkertaisesti riittänyt kertoa "naapurille": Kyllä me huomasimme! Koneenne hipaisi minuutin ilmatilaamme, Oliko se vahinko?

Ei todista kehittynyttä diplomatiaa, kun ruvetaan nokittelemaan julkisuudessa Venäjän kanssa!!!!???
Luulevatko nämä ressukat Venäjän ihan vähällä tunnustavan?????
Eivät tunnustaneet silloinkaan kun Tzernobyl räjähti. Eivät tunnustaneet silloinkaan, vaikka sukellusveneensä rojotti Itämeren karikolla!!!!

Harmittaako "sotahulluja" edusmiehiämme,
että saimme elää RAUHASSA vuosikymmeniä?
IkiWanha ei moiti sotien aikaisia johtajia, jotka joutuivat ratkaisemaan "mahdottomia" tehtäviä.
En kuitenkaan kehu "Suur-Suomea" haikailleita. Enkä häpeä "suomettumista".
"Häpeärauha" ja suomettuminen olivat pakon sanelemia. Takasivat "Tynkä-Suomen" itsenäisyyden".
Nykyiset edusmiehemme uhraavat uhreilla saadun itsenäisyyden EU:n ja Naton alttareille.
Joidenkin "isänmaallisten" mielestä olisi pitänyt tehdä "sankarillinen itsemurha"! 

Uutiset Kertovat USA:n ja Suomen vahvistavan keskinäistä puolustus-sopimustaan. Jotain sinne päin olin ymmärtävinäni. Tasapuolisetko?
Suomi, "Kartalla täin kokoinen valtio" ja USA, maailman Herra!!

Suomi on turvassa niin kauan, kun rajojemme sisällä ei ole vieraan valtion sotilaita, eikä vieraan vallan kalustoa. Nyt arveluttaa USA:n varusteiden tulo ja "sotaharjoitukset".
Suomen ainoa toivo on harjoittaa RAUHAA. Ei harjoitella sotimista!  En tarkoita, että Suomi ei puolustaudu sotilaallisia uhkia vastaan. "Siili ja Kettu".
Nykyiset edusmiehemme vouhottavat.  "HATO, NATO, NATO!"
IkiWanha sanoo: RAUHA, RAUHA, RAUHA!!!

Meidän tyhmyrimme eivät näytä tietävän, mitä varten perustivat Warsovan liiton ja Naton?
Pitääkseen sodanuhkan poissa omilta alueiltaan. En kyllä ymmärrä, miten Eurooppa uhkaisi USA:ta?
Tai Venäjä????
Tosiasia ei saa unohtua. Venäjää on uhattu ja Venäjälle on hyökätty. On hyökätty Suomeenkin!

Onko USA oikeassa?  Venäjän pommitukset tuomitaan Suomessakin! Miksi ei tuomita USA:n pommituksia saman  Syyrian alueella. USA:n pommit surmaavat samalla tavalla siviilejä ja tuhoavat omaisuutta, aiheuttaen sunnattomia kärsimyksiä syyttömille!!
Pyhittääkö "tarkoitus keinot"?  Onko USA pyyteetön?  "Minä vähä eppäelen." Lainaan mieluusti tyttäreni Seijan lausumaa. Kulmakunnan pojat isottelivat. Silloin Seija sanoi: "Minä vähä eppäelen".

Suomettumista ymmärtää George F Kennan: "Suomi on nelimiljoonainen kansa ja sillä on pitkä vaarallinen raja."
Suomen "jälkiviisaat" ovat tietävinään paremmin: "NATO".
Suomen nykyiset poliitikot eivät näytä ymmärtävän vaarallisen rajan hyväksi käyttöä!
Kun Venäjä tietää rajan rauhalliseksi ja uskoo Suomen sen sellaisena haluavan pitää, olemme suhteellisen turvattuja.
Suomen etu ei ole missään tapauksessa tehdä siitä Naton raja!

Miksi emme pyrkisi maailman ehkä rauhallisimmasta rajasta pitämään se sellaisena edelleen?

Natointoilijat pelottelevat suomalaisia Ukrainan esimerkillä. Eivät paljon ajattele. Jos ajattelevat, ajattelevat hurskastellen. Venäjällä ei ole intressejä Suomea kohtaan. Suomi ei ole merkittävä. Onneksi Ahvenanmaalla ei ole vieraita tukikohtia. "Se Oolannin sota oli kauhia, kun kolmellasadalla laivalla, seilas Engelsmanni Suomemme rannoilla...."

Jotenkin kummalta tuntuu, kun poliitikot Ahtisaaren johdolla vetoavat Suomen haluavan kuulua länsimaisen demokratian piiriin. Mitä se on ja mitä se tarkoittaa? Mitä on länsimainen? Mitä on demokratia? Ja mitä on länsimainen demokratia?

Tässä yhteydessä tulee mieleen tapahtuma v 1967. Lomamatkalla Vuokatin urheiluopistolla majailimme porukoissa. Seurueemme nokkamies antoi tehtäväkseni laatia asukasluettelo. Miksiköhän valitsi minut, vaikka olin tuntematon?
Se johti siihen, että tuli puhetta muistakin asioista.
En muista, mistä oli kysymys. Jostain Amerikan (USA:n) periaatteista. Yksinkertaisen ihmisen yksinkertaiseen tapaani sanoin: ---Korulauseita.
Sivistyneempi, tietävämpi ja koulutetumpi opetti minua. Esimerkkinä länsimainen sivistys.
Vaikenin. En ole väittelijä, vaikka joskus kinaankin.
Eihän Amerikka ole länsimaisen sivistyksen kehto! Amerikan mantereella vallitsi aivan toisenlaiset kulttuurit, jotka kristityt tuhosivat.

Mistä länsimainen sivistys periytyy?       
Sympaattinen toimittaja Lauri Karhuvaara sanoi: Olen luullut länsimaisen sivistyksen juurien tulevan Kreikasta. Nyt ilmenee, että se juontuukin Egyptistä.
Siinäpä se! Mitä opetetaan ja mitä uskotaan!
IkiWanhan mieleen on syöpynyt jostakin määritelmä: Kaksoisvirran maa. Mitä se tarkoittaa? Mieleeni tulee vain Eufrat ja Tigris.

Kauppias Kämäräinen sanoi:
"Siitä asti kun foinikialaiset keksivät rahan, minulla on ollut sitä riittävästi."
Keksivätkö foinikialaiset rahan?
En minä tiedä?
Ja ketä olivat foinikialaiset?

Uskon lähettiläät

Edellistä sekasotkua naputellessani kilahti jotain. Huono kuuloisissa korvissani on pumpulitupot puhdistustarkoituksessa. En ollut varma. Oliko ovikello?
Kuihtuneen näköinen mummo esitti keräyslistaa. Aihetta en kuullut. Valehtelin ettei ole kotona rahaa. Tarjosi lukemista. En huolinut.
Ei pitäisi torjua lähimmäistä. Ei hänellä nälänhätää ole. Takuueläke on vain vähän omaa eläkettäni pienempi.
Ei hän itselleen, vaan seurakunnalleen. Parempi kun ei veljeile. Jos suhtautuu kohteliaasti, saa heistä jatkuvan riesan. En kuitenkaan halua pilkata uskoaan.
Tietävät tässä osoitteessa asustavan vanhan miehen. Kuoleman lähestymistä pelkääväksi arvioivat.
Tällä hetkellä suhtaudun asiaan levollisesti.

Tuli mieleen tapaus kahdeksantoista vuoden takaa.
Olin menossa portaita alas. Puolivälissä törmäsin pariskuntaan. Sinänsä ihan miellyttävän oloisia ihmisiä. Jehovia.
Mutta. Hyökkäsivät haukan lailla kimppuuni:
--- Kun ikää tulee ja sairauksiakin, niin pitää ajatella näitäkin......
Väärä oletus! Tulin juuri muutamia viikkoja aikaisemmin sairaalasta. Ohitusleikkaus. Olin "veitsen terällä".
Paikkakunnalla aistineet dramatiikkaa kuullessaan minut viedyn ambulanssilla.  Nämä lähettiläät veikkasivat väärää hevosta. Koko ruljanssin aikana en tuntenut kuoleman pelkoa.
Vihjailunsa koin loukkaavana. Olin epäkohtelias.

Taktikoivat miehen heikkoudella.
Kauniina päivänä kilahti. Menin rappusille vastaan. Kaksi naista. Jehovan uskovia. Madami: iältään kuusissa kymmenissä. Nuori nainen, kolmenkymmenen kieppeillä. Alkoi käännytys. Madami pysyi vaiti. Nuori nainen aktivoitui. Yritti pehmittää kovalla painostuksella. Vaikutti siltä, että naista harmitti minun penseyteni. Niin pontevasti ei minulle koskaan ole uskoa tyrkytetty.
Nainen luotti olevansa vahvoilla. Tiesi tehonsa. Varsin komea nainen. Vanha ukko voi sen kaltaisesta vain uneksia.
Poistuivat. Nuori nainen vaikutti suuttuneelta. Suuttuiko minuun vai itseensä, kun ei pystynyt vaikuttamaan.
Ajattelin kyllä piruilla. Josko olisin sanonut: ---Tule yksin!  Eivät varmaan laske!

"Jumala loi taivaan ja maan." Jostakin tekstistä tavasin kysymyksen: "Kuka loi Jumalan?"
Ja minkä Jumalan?

Kävisikö tuohon vastaukseksi lainaus Golda Meirin kirjasta Elämäni. Suomen kielisestä painoksesta sivulta 14 löytyy Golda Meirin ajatuksena:
"Israelin kansa ei ole Jumalan valittu kansa. Jumala ei valinnut Israelin kansaa, vaan Israelin kansa valitsi Jumalan."
Kun puhuu "suulla suuremmalla", ei kukaan pysty sanomaan valehtelijaksi!
   

Milloin tulin hulluksi?

Istuin Tervarannan tuvassa penkillä. Oikealla puolellani penkillä lojui sanomalehti. Lehden vieressä Aukusti hienonsi petkeleellä hakkurissa kessuja. Nuorille ihmisille kessuhakkuri lienee outo. Liekö mokomia museossakaan?
Se näytti kirnulta. Muuten saman näköinen. Siinä vaan oli mahottoman paksu pohja. Kulutusta kestävä. Petkele oli sama työkalu, jonka kaltaisella kuorin tukkia myöhemmin. Tunsin hakkurin ennestään. Pekka Rytkösellä ja muillakin mökkien ukoilla samanlainen.
Kotihalmeella kasvattivat kessuja. Kaupasta sai siemeniä. Niitä oli kahta sorttia: Virginia ja Havanna.
Havanna oli pyöreämpi lehtinen, muistutti kaalin lehteä. Virginia suipompi.
 Vanhemmat ukot polttivat piipulla. Pienenniemen Heikki kaivoi piipun pesästä palamatta jääneet perskat kämmenelleen ja kopisti suuhunsa pureksittavaksi.  Nuoremmat tekivät sätkiä sanomalehtipaperiin.

Tervarannan Aukusti käytti petkelettä oikealla kädellään. Vasemman kätensä etusormella näytti lehden kirjaimia. Matkin, kun hän sanoi kirjaimen. Ei Aukusti arvannut, mihin minua usutti.
Hulluuteenko?
Korpelaan ei tullut joka vuosi Savon Sanomia. Pekka Rytkösen nimellä tuli Yhteishyvä ja Karjatalous. Kerttu Jauhiaiselle Kuluttajain Lehti. Kuluttajan sarjakuvaa Pekka Puupäätä en osannut vielä lukea.
Yhteishyvässä oli Tommi Typykkä ja Sattuman Ville.
Sattuman Villessä oli vain kuvia. Muistaakseni neliruutuinen sarjakuva. Ymmärsin.
Makasin tuvan lattialla. Puhelin ääneen Sattuman Villen tapahtumia. Tupaan tuli naapurista Paavo Rytkönen, tuumasi:
--- Aena kun minä tulen käämään, tuo poeka lukkoo Sattuman Villee.

Joitakin psykologien höpinöitä pidän joutavina. Olen kuitenkin taipuvainen uskomaan mielen taipumukseen hävittää epämieluisia vaikeita tapahtumia. Minulla oli hyvä muisti, mutta sitä en muista, milloin opin lukemaan. Aukustin opetuksen muistan selvästi. Ja vähän muidenkin avustuksen.
Muistan vain, että kuusivuotisena paljon ennen kouluun menoa osasin lukea.
Myöhemmin pohtiessani ymmärsin selviä syitä.  
Osasin lukea, kun Yhteishyvässä alkoi Antti Puuhaaran kiehtova tarina.

Luin kaiken minkä käsiini sain. Eilalle kantautui naapurien nuorilta naisilta romaaneja. Akaatta moitti roskaromaaneiksi. Vaikka ei niitä yhtään lukenut. Osasi lukea fraktuurakirjaimilla painettuja hartauskirjoja. Ei osannut kirjoittaa.
Akaatta oli siinä oikeassa, ne olivat todella roskaromaaneja, mutta enhän sitä ymmärtänyt.

Luin Raamattua. Se oli Akaatan mieleen.
Käytän ajan paaluna Pekka Rytkösen kuolemaa. Syksyllä 1942.
Luin Raamattua Pekka Rytkösen eläessä. Aloin lukemaan hämärässä. Korpelan tuvassa hellan luona. Sen puolen ikkunasta tuli hiukan valoa. Tilanne todistaa iäkseni yhdeksän vuotta.
Kuulin Akaatan tietona jonkun lukeneen Raamatun läpi. Kertoi ihmeenä.  Mielessäni häivähti: josko minäkin?

Nopealle lukijalle tuo ei kummoinen urakka ole. Minkäänlaista käsitystä ei ole siitä milloin pääsin niin pitkälle, että piti lopettaa kesken. Lukeminen loppui Johanneksen Ilmestykseen. Se tuntui kauhistuttavalta. Koko ilmestyksestä jäi mieleen painostava synkkä pimeys. Se kummitteli mielessäni kohoavan taivaan yli.
Mutta eihän se ole Raamattua, vaan Uutta Testamenttia. Koulussa opin nimityksen Vanha Testamentti. Se on varsinainen Israelin eepos.
Sen luin kokonaan. Tietenkään en ymmärtänyt, enkä muista kuin muutamia kohtia.

Jotain kuitenkin ymmärsin, mikä vahvisti "uskomattomuuttani".
Raamattu kertoo Jumalan siunanneen Jaakobia, jonka karjan osuuteen syntyi määrätyn laisia vasikoita. Siitä seurasi Jaakobin osuuden kasvaminen. Vuoroon määräsi Laaban pilkulliset tai raidalliset tulevaksi Jaakobin karjaan. Vaikka Laaban muutti väritysehtoa, sitten alkoi tulla semmoisia vasikoita. Taas Jaakobin karja kasvoi.  Siinäpä vasta karjapaimen.
Jumalan osuudesta tapahtumiin en tiedä, mutta Jaakobin osuuden tiesin lukiessani. Se on sanottu Sanassa selvästi.
Karjatalous-lehteä lukiessani opin karjanjalostuksesta.
Jaakob jalosti Laabanin karjasta itselleen sopivia. Siinäpä karjan jalostajan malli!
Oliko se petosta?  Jaakob huijasi!
Ensin kiusasi Laaban: "Seitsemän vuotta Raakelin tähden". Ja vielä toinen mokoma!

Kansakoulussa oli kirjasto. Pienen komeron täysi. Kunnan kirjaston sivupiste oli Jokijärvellä
yksityisen kotona. 
Kantokosken kämpällä oli Enso Guzeitin siirtokirjasto N:o 4.
Joroisissa oli Kunnan kirjasto. Sitä hoiti Hilja Holopainen omassa mökissään. 
Nuo kirjastot luin suunnilleen läpi.
Kehitykseni kannalta kirjojen anti jäi vähäiseksi. Jokijärvellä Urheilun Pikku Jättiläinen oli kiinnostavin. Muistin pitkään siinä kerrotut urheilutapahtumat ja maailman ennätykset.

Guzeitin kämpällä oli Samuli Paulaharjua. En muista siitä mitään, vain sen minua kiehtoneen eksotiikan. Mieleinen oli Volmari Isohollon: Mailista maratoniin.

Meninpä minne tahansa, aina lukemiseni herätti kielteistä huomiota. Kukaan muu ei lukenut niin paljon.
Toistivat usein samaa: "Se luki paljon, tuli hulluksi". Semmoista kuulin Pielavedellä. Niin arvioivat nuoret miehetkin kämpällä.
Muurari Kauppinen huomasi: "Taejat olla himolukija. Lukemiseen tulloo himo! Minä luen sanomalehtiä".

Kiertelyn jälkeen palasin Pielavedelle. "Meni rahahommat pieleen". Jäi aikaa lukemiselle. Ja minä luin. Kirjaston hoitaja Pakarinen paimensi kirjoja Rannankylän koulun yhteydessä. Yllätyin suuresti kirjojen laadusta. Näin jälkeenpäin totesin: Minähän opiskelin!

Välillä Piipahdin "Pääkallon paikalla". Jälleen Pielavedelle. Hommat eivät poikineet. Aloin kirjoittelemaan.
Lisääntyykö hulluus? Kirjoittamista karsastavat vielä enemmän.  Kunnanjohtaja sanonut: "--Erkin kirjotukset pitää saada kuriin."
Sillä lailla!