Ajattelenko minä? Joidenkin mielestä en. Joku sanoi suoraan --- ethän sinä noin voi ajatella. Ajattelua tukahdutetaan niinkin, että määrätään, miten on lupa ajatella. Tänä aamuna TV:ssä kuulin lauseen: "Ihmisten ajatuksia ei ole dokumentoitu".
Olen lukenut Hitlerin Taisteluni kirjasta joka rivin. Kukaan ei ole minulle sanonut lukeneensa, ikäänkuin se olisi rikos tai häpeä. Ainoastaan Heikki Hirvensalo. Kysyin häneltä, onko kirjan suomentanut Lauri Hirvensalo Heikin sukulainen. Ei lähisukulainen, vaan toista sukuhaaraa.
Neuvostoliitossa se kirja oli kielletty. Miksi? Mielestäni se olisi pitänyt olla pakollinen. Niin Neuvostoliitossa kui Britanniassakin. Niin selvästi Hitler sanoo aikomuksensa ja tavoitteensa.
Eilen oli esillä ruotsalaisen kirjailijan jälkiviisaus: "Saksan olisi pitänyt voittaa ensimmäinen maailmansota. Silloin Hitler ei olisi päässyt valtaan, eikä toista maailmansotaa olisi tullut."
Spekulointi tuskin on hedelmällistä. Tapahtumat ja valinnat ovat sillä hetkellä tehtyjä, eikä toista tai useampiakaan valintoja ole verrattavissa. Vain arvioitavissa. Ruotsalaista kirjailijaa ei voi moittia, hän ainakin ajattelee. Jos minä ajattelen? Minä kuitenkin ajattelen toisin?
Hitler sanoo syyksi Saksan häviöön propagandan laiminlyönnin. Siinä Hitler toimi menestyksekkäästi.
Itsekin olen taipuvainen uskomaan todeksi Hitlerin määrittelemän jakauman. Tarkkaa sanamuotoa en tietenkään voi muistaa, mutta pääpiirteiltään näin: Ihmiset voidaan jakaa kolmeen ryhmään: On sellaisia, jotka eivät usko mitään. On sellaisia, jotka kyllä kuuntelevat, mutta muodostavat sen perusteella omat ajatuksensa. Suurin osa kuitenkin uskoo mitä tahansa, kunhan vain vakuuttavasti todistetaan. Hitlerin propaganda vaikutti Suomeenkin. Seuraavasta lainauksesta en ole varma, onko se Hitlerin kirjasta, mutta jotenkin se siihen liittyy: "Kun valehtelet vähän, sinua epäillään. Jos valehtelet riittävän paljon, sanovat:
" ei noin paljon voi valehdella?!"
Propagandan oveluus ilmeni Nurmijärvellä Kosti Sirosen kirjoittajapiirissä. Saimme luettavaksemme pieniä otteita teksteistä, joita saimme arvostella ja arvella, kenen tekstiä? Yksi esimerkki, joka sai myönteiset arviot, oli peräisin Hitlerin kirjasta. Ainoana kirjan lukeneena tunnistin sen propagandaksi.
Ajattelenko minä? Ehkä? Ainakin suuri osa saamastani opetuksesta oli väärää profetiaa. Uskoin herkästi, kunnes ilmeni oppimani paikkansapitämättömäksi. Moni sanoo: "minulla on oma uskoni". Ei ole, jokainen uskonto on opetettua. Ihminen uskoo siihen, mikä opetetaan. Uskoin lähetyssaarnaajien levittäneen Kristinoppia. Lähetyssaarnaajat palvelivat omia hallituksiaan. Kristinusko levitettiin valloituksilla ja alistamisella. Suomeenkin. Tarinat Kupittaan lähteellä kastamisesta eivät kerro miekan käytöstä. Vai kertonevatko?
Vielä aivan hiljattain television kirjainleikissä oli tehtävä: "Kolumpus löysi Amerikan v ....." Vai löysi? Eksyi Amerikkaan ja luuli tulleensa Intiaan. Siksi tänä päivänäkin silloisia Amerikan asukkaita kutsutaan Intiaaneiksi. (Indian = Intialainen). Hämmennyin kun luin maininnan: Länsi-Intian saaret. Missäs ne ovatkaan? Kartta kertoi paikan; lähellä Keski-Amerikkaa. Olin ihmeissäni?
Selvisihän se aikanaan. Se oli Kolumbuksen Intiaa?! Nyt se on Caribiaa.
Kaksi ryhmää, jotka tuhosivat sotimalla ja alistamalla, näännyttämällä vankileireillä ja muilla julmuuksilla ovat Kristityt ja Kommunistit. Rauhan asialla?! Berijan tarhat ja Pol-potin kansanmurhat kauhistuttavat. Vaietaan siitä, miten veriset jäljet on Kristittyjen toimilla. Koulussa luimme uskonnontunnilla Kristittyjen vainoista. Ei koskaan kuinka Kristityt vainosivat!
Poikakirjoista luin miten julmia Intiaanit ovat. Sankarit taistelivat kalpeanaamojen puolesta. "Ainoa hyvä Intiaani on kuollut intiaani!" Mitä on "länsimainen sivistys"? Se tuhosi Inkojen kulttuurin. Ryösti heidän kultansa. Tappoi asukkaat lähes sukupuuttoon. Ryösti heidän kotimaansa. Kirjoista luin heidän tekojaan sankaruutena. "Suuret löytöretkeilijät". Suuret ryöstöretkeilijät!
Eikä se vielä riittänyt; rahtasivat Afrikasta mustien nuoria ihmisiä orjikseen. Uskovaiset harjoittavat menojaan ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut.
Euroopalaiset valloittivat puoli maapalloa. Brittiläinen kansanyhteisö hallitsi ympäri maailman, mielestään alempirotuisia kansoja. Ruotsi ratsasti sotaretkillään ympäri Eurooppaa. Kansakoulun Suomen historia oli Ruotsin historiaa. Sotia voittava kuningas oli hyvä kuningas. Hakkapeliitat joutuivat mukaan ryöstöretkille vuosikymmeniksi. Ruotsalaisten mielissä olimme alempaa rotua. Kenties vieläkin?
Opettaja Ida Remes piirsi taululle ruotsalaisten taisteluryhmityksen. Keskellä oli kuningas ja pääjoukko. Vasen siipi suoritti ensi-iskun. Oikea siipi hyökkäsi sen jälkeen ja pääjoukko korjasi menestyksen hedelmät.
Vasen siipi muodostui suomalaisista. Ida Remeksen mukaan siksi, kun olivat urhoollisia! Kärkipää kärsi suurimmat tappiot. Suomalaiset joutivat uhrattaviksi!
Ei hyvältä näytä tänä päivänäkään. Joka puolella mellakkaa ja sodalla uhkailua.
Sattui syntymäni semmoiseen ajankohtaan, etten joutunut sotaan. En ole sotilaallinen. Kuitenkin asevelvollisena rauhan aikana pärjäsin, minkä kansakoulupohjalta voi; hyviä arvosanoja ja natsoja, joista viimeisiä en olkapäilleni kiinnittänyt.
Pian pääsen rauhaan.
perjantai 28. syyskuuta 2012
torstai 27. syyskuuta 2012
Katinkultaa
Katinkultaa laulavat Ruohosen veljekset. Mitä katinkulta on? Enimmäkseen sillä tarkoitetaan vertauskuvallisesti arvotonta ulkoista kiiltoa.
Nuorena luin kertomuksen, eräänlaisen novellin ukkelista, joka löysi kallion kolosta "kultaa". Hurmaantui höperyyteen asti.
Koputteli siitä nokareen, jonka vei asiantuntijalle. Asiantuntija sanoi sen olevan rikkikiisua. Jos se olisi ollut kultaa, asiantuntija olisi narrannut ukkoa ja ominut kultakaivoksen itselleen. Sellaista elämän meno on. Mutta kultaa ei niin vain löydy, rikkikiisua kylläkin.
En tiennyt, mitä se kiiltävä pilkku oli kivessä muuripadan alla. Muuripadan kivet murenivat palasiksi, joiden joukosta erottui erivärisiä aineksia. Kiiltäviä pyöryläisiä olisi voinut luulla kullaksi, mutta enhän tiennyt, minkä väristä kulta on.
Kasvinseutuni sijaitsee malmialueella. Sitä sanotaan malmikriittiseksi vyöhykkeeksi, joka ulottuu rajan takaa Karjalasta Suomen poikki aina Ruotsin Kiirunaan.
Noista muuripadan alla tulen kuumentamista murenneista kivistä sain aiheen runontapaiseen. Tietenkin siihen liittyi vielä muutakin.
Se on präntättynä Nurmijärvellä Jukolan Kynäilijäin antologiaan v 1986 - 1987.
PERHONEN
Olin kivi tuulisella rannalla,
aaltojen rosoiseksi kuluttama.
Toiset kivet
hioutuvat veden hyväilyssä sileiksi.
Sellaiset, joisa on rautaa,
ruostuvat punertaviksi, karheiksi.
Sinä lensit perhosena
keskipäivän auringossa.
Istahdit.
Miksi valitsitkaan
levähdyspaikaksesi karhean kiven?
Turhuuksien turhuus. Katinkulta tuli mieleeni katsoessani teeveestä ykköseltä ohjelmaa puoli seitsemän. Sitä ohjelmaa ei tämän ikäinen juuri viitsi katsoa. Se muistuttaa pikkukakkosta lapsellisine juontajineen.
Tällä kertaa ohjelma täytti kiiltokuvallisen vaikutelman täydellisessä typeryydessään. En voi väittää, etteikö Tamara Lund aikoinaan olisi viehättänyt. Tämän ohjelman Maria Lund oli äitinsä irvikuva. Tekohymyilevä juontaja mainitsi Marian meikanneen itsensä matkalla junassa. Paskapuhetta, sanon minä. Niin räikeään tulokseen ei pääse kuin ammattilaiset.
Mukaan tuli toinenkin nainen, jos mahdollista vieläkin teeskentelevämpi. Tekohymyä ja valkaistujen hampaiden näyttelyä kyllästymiseen asti. Keikistelevää kiemailua.
Pian ihmiset, varsinkin juuri kehittyvät nuoret, luulevat tuommoista oikeaksi elämäksi. Tavoittelevat sellaista mahdottomuutta. Uutisissa näyttävät mellakoivia ihmismassoja. Ovat tyytymättömiä elämäänsä.
Ei mene kauan, kun Suomessa mellakoidaan samalla tavalla. Ei tuommoiseen elämään ole varaa, kukaan ei sitä pysty kustantamaan.
Kehottavat ihmisiä unelmoimaan! Ei unelmilla eletä! Elämmekö unessa? Hyvässä vai pahassa unessa? Kenties vuosien kuluttua painajaisessa?
Nuorena luin kertomuksen, eräänlaisen novellin ukkelista, joka löysi kallion kolosta "kultaa". Hurmaantui höperyyteen asti.
Koputteli siitä nokareen, jonka vei asiantuntijalle. Asiantuntija sanoi sen olevan rikkikiisua. Jos se olisi ollut kultaa, asiantuntija olisi narrannut ukkoa ja ominut kultakaivoksen itselleen. Sellaista elämän meno on. Mutta kultaa ei niin vain löydy, rikkikiisua kylläkin.
En tiennyt, mitä se kiiltävä pilkku oli kivessä muuripadan alla. Muuripadan kivet murenivat palasiksi, joiden joukosta erottui erivärisiä aineksia. Kiiltäviä pyöryläisiä olisi voinut luulla kullaksi, mutta enhän tiennyt, minkä väristä kulta on.
Kasvinseutuni sijaitsee malmialueella. Sitä sanotaan malmikriittiseksi vyöhykkeeksi, joka ulottuu rajan takaa Karjalasta Suomen poikki aina Ruotsin Kiirunaan.
Noista muuripadan alla tulen kuumentamista murenneista kivistä sain aiheen runontapaiseen. Tietenkin siihen liittyi vielä muutakin.
Se on präntättynä Nurmijärvellä Jukolan Kynäilijäin antologiaan v 1986 - 1987.
PERHONEN
Olin kivi tuulisella rannalla,
aaltojen rosoiseksi kuluttama.
Toiset kivet
hioutuvat veden hyväilyssä sileiksi.
Sellaiset, joisa on rautaa,
ruostuvat punertaviksi, karheiksi.
Sinä lensit perhosena
keskipäivän auringossa.
Istahdit.
Miksi valitsitkaan
levähdyspaikaksesi karhean kiven?
Turhuuksien turhuus. Katinkulta tuli mieleeni katsoessani teeveestä ykköseltä ohjelmaa puoli seitsemän. Sitä ohjelmaa ei tämän ikäinen juuri viitsi katsoa. Se muistuttaa pikkukakkosta lapsellisine juontajineen.
Tällä kertaa ohjelma täytti kiiltokuvallisen vaikutelman täydellisessä typeryydessään. En voi väittää, etteikö Tamara Lund aikoinaan olisi viehättänyt. Tämän ohjelman Maria Lund oli äitinsä irvikuva. Tekohymyilevä juontaja mainitsi Marian meikanneen itsensä matkalla junassa. Paskapuhetta, sanon minä. Niin räikeään tulokseen ei pääse kuin ammattilaiset.
Mukaan tuli toinenkin nainen, jos mahdollista vieläkin teeskentelevämpi. Tekohymyä ja valkaistujen hampaiden näyttelyä kyllästymiseen asti. Keikistelevää kiemailua.
Pian ihmiset, varsinkin juuri kehittyvät nuoret, luulevat tuommoista oikeaksi elämäksi. Tavoittelevat sellaista mahdottomuutta. Uutisissa näyttävät mellakoivia ihmismassoja. Ovat tyytymättömiä elämäänsä.
Ei mene kauan, kun Suomessa mellakoidaan samalla tavalla. Ei tuommoiseen elämään ole varaa, kukaan ei sitä pysty kustantamaan.
Kehottavat ihmisiä unelmoimaan! Ei unelmilla eletä! Elämmekö unessa? Hyvässä vai pahassa unessa? Kenties vuosien kuluttua painajaisessa?
keskiviikko 26. syyskuuta 2012
Autovero
Postiluukussa kolisi ajoneuvoverolippu. Kahdenhintaista vuorokausimaksua. Miksi? Ahaa! Vuoden alusta ovat nostaneet 1,37 senttiä päivältä. Siitä seuraa, että edellinen vuosimaksu oli alle sadan euron. Nyt se on reilusti yli. Vielä tämän jaksan maksaa.
Ei ole varaa ostaa vähäpäästöistä autoa. Vähävaraisia vanhuksia eivät armahda. Vihreätkin ekologisessa hurmoksessa haluavat romuttaa kaikki vanhat autot. Luonto kuulemma säästyy. Raha ei ainakaan säästy, jos tuhlataan hylkäämällä käyttökelpoiset ajoneuvot. Nykyajan tavoite: tehdään vähemmän työtä ja tuhlataan enemmän, ei mahdu vanhuksen päähäni. Tänäkin päivänä pätee säästäminen sillä tavalla, että autolla liikennöidään niin kauan, kun se järkevästi pystytään korjaamaan. Korjaustyö on kotimaista työtä.
Toyotani ostin 800:lla eurolla. Kolme vuotta kulunut ja kolmannen kerran aion kohta katsastaa sen. Suorastaan rikoksena pitävät näin vanhalla autolla ajamisen. Otettu käyttöön v 1989. Ollut liikenteessä 23 vuotta.
Asun junaradan vieressä, mutta sillä matkustaminen on rajallista. Semmoisia matkoja kurvailen, joihin en pääse yleisillä. Syrjäytymistä välttääkseni liikun. Naapurit ajavat autolla kauppaan muutamia satoja metrejä. Minä kävelen. Kävelen myös uimahallille noin puolitoista kilometriä. Toyota seisoo isoimman ajan. Marjassakin kävin polkupyörällä muutamien kilometrien matkan, marjasanko selkärepussa.
Ajokkini rasittaa luontoa vähemmän kuin vähäpäästöisen auton valmistaminen. Uutta autoa puoltaa seikka, että siitä maksetaan veroa. Mutta köyhä? Saako köyhä ajaa autolla? Köyhän ei kannata kuluttaa paljoa kallista bensaa. Ostan polttoainetta keskimäärin kerran kuukaudessa. Kymppejä siihen kuluu.
Voi tuntua tyhmältä niin vähien ajojen takia auton pitäminen. Ilman autoa olisin vanki. Yleisillä ei ole vuoroja tarpeeksi, eikä käyntipaikkoihini niitä kulje. Pitääkö köyhän syrjäytyä?
Valto Itkonen kertonut, miten häntä pilkattiin suksisauvojen käytöstä huonoja jalkojaan tukemassa. Kuinka ollakaan, yhtäkkiä sauvakävelystä tuli trendikästä. Sekin villitys hiljenee ajan kuluessa ja taas pääsevät pilkkaamaan huonojalkaisia.
Vanhoissa vaatteissa kulkevaa ja vanhoja esineitä käyttävää ylenkatsotaan. Mutta hienostelemiseen varallisuudensa puolesta pystyvät ovat trendikkäitä. Puhuvat ylpeinä vintakkeesta ja kierrätyksestä.
Kävi vaan niin, että itse olen arvotonta vintaketta. En kelpaa muuhun kierrätykseen kuin madon suuhun.
Ei ole varaa ostaa vähäpäästöistä autoa. Vähävaraisia vanhuksia eivät armahda. Vihreätkin ekologisessa hurmoksessa haluavat romuttaa kaikki vanhat autot. Luonto kuulemma säästyy. Raha ei ainakaan säästy, jos tuhlataan hylkäämällä käyttökelpoiset ajoneuvot. Nykyajan tavoite: tehdään vähemmän työtä ja tuhlataan enemmän, ei mahdu vanhuksen päähäni. Tänäkin päivänä pätee säästäminen sillä tavalla, että autolla liikennöidään niin kauan, kun se järkevästi pystytään korjaamaan. Korjaustyö on kotimaista työtä.
Toyotani ostin 800:lla eurolla. Kolme vuotta kulunut ja kolmannen kerran aion kohta katsastaa sen. Suorastaan rikoksena pitävät näin vanhalla autolla ajamisen. Otettu käyttöön v 1989. Ollut liikenteessä 23 vuotta.
Asun junaradan vieressä, mutta sillä matkustaminen on rajallista. Semmoisia matkoja kurvailen, joihin en pääse yleisillä. Syrjäytymistä välttääkseni liikun. Naapurit ajavat autolla kauppaan muutamia satoja metrejä. Minä kävelen. Kävelen myös uimahallille noin puolitoista kilometriä. Toyota seisoo isoimman ajan. Marjassakin kävin polkupyörällä muutamien kilometrien matkan, marjasanko selkärepussa.
Ajokkini rasittaa luontoa vähemmän kuin vähäpäästöisen auton valmistaminen. Uutta autoa puoltaa seikka, että siitä maksetaan veroa. Mutta köyhä? Saako köyhä ajaa autolla? Köyhän ei kannata kuluttaa paljoa kallista bensaa. Ostan polttoainetta keskimäärin kerran kuukaudessa. Kymppejä siihen kuluu.
Voi tuntua tyhmältä niin vähien ajojen takia auton pitäminen. Ilman autoa olisin vanki. Yleisillä ei ole vuoroja tarpeeksi, eikä käyntipaikkoihini niitä kulje. Pitääkö köyhän syrjäytyä?
Valto Itkonen kertonut, miten häntä pilkattiin suksisauvojen käytöstä huonoja jalkojaan tukemassa. Kuinka ollakaan, yhtäkkiä sauvakävelystä tuli trendikästä. Sekin villitys hiljenee ajan kuluessa ja taas pääsevät pilkkaamaan huonojalkaisia.
Vanhoissa vaatteissa kulkevaa ja vanhoja esineitä käyttävää ylenkatsotaan. Mutta hienostelemiseen varallisuudensa puolesta pystyvät ovat trendikkäitä. Puhuvat ylpeinä vintakkeesta ja kierrätyksestä.
Kävi vaan niin, että itse olen arvotonta vintaketta. En kelpaa muuhun kierrätykseen kuin madon suuhun.
maanantai 24. syyskuuta 2012
"Läski on ikuista"
Soini-Väätäinen jupakka aktivoi pääni sisustaa. Suhtautuako huumorilla, vai vakavasti? Huumoria saa puhua vakavastakin asiasta, hirtehishuumoriakin! Mustaa huumoria.
Tosi on, että myös Timo Soini on ylipainoinen. Ennen sanottiin että liikalihava. Tykönäni ihmettelen, miksi järkevät (ehkä omasta mielestään keskimääräistä fiksummat?) eivät välitä. Miksi tupakoivat, vaikka se on terveydelle haitallista? Miksi syövät itsensä sairaaksi? Miksi lääkäri on lihava? Miksi sairaanhoitaja on lihava? Miksi opettaja on lihava? Miksi pappi on lihava? Miksi piispa on lihava? Miksi Timo on lihava? Soinikaan ei pysty väittämään, ettei lihavuus rasita.
Lihava ihminen ylpeili: "Itepähän läskini kannan." Kyllä niitä läskejä joutuu kantamaan yhteiskunta. Katsokaa kaikkia lonkka- ja polvileikattuja. Leikkauksen jälkeen eivät näytä välittävän, vaan jatkavat lihomista. Kaikkiin sairauksiin ei pysty vaikuttamaan, mutta monta jalkaleikkausta välttyisi, jos painot olisivat normaaleja.
Totta kai bisnesviisaat keksivät oitis mahdollisuuden. Dieettiohjeiden markkinoinnissa mahdollisuuden rikastumiseen. Suurin osa humpuukkia! Yksi ja ainoa diettioje pitää paikkansa, varsinkin ennaltaehkäisevänä: "Älä syö liian paljon!" Sitä ohjetta noudatan. Oma "jojoni" liikkui kymmenen kilon verran.
Ei se helppoa ole. 140-kiloinen punnersi polkupyörällä vastamäkeen. Näin sellaista tapahtuvan vain yhden kerran. Kasvojen tuskasta näkyi vaivalloisuus. Myöhemmin maitsi siitä jotain. Suorastaan vihaksi pistää painon hallinnasta saarnaavien "gurujen" sanoma. Luulisi olevan päivänselvää, ettei sen kokoinen huonojalkainen pysty liikunnalla keventämään painoaan, se on mahdottomuus! Jos tai kun alkaa pyöräilemällä tai juoksemalla kuntoilemaan, ei pidä mennä ensiksi punnertamaan pyörällä vastamäkeen. Aluksi tasaisella maalla lyhyitä matkoja, vaikka pari kertaa päivässä ja lisätä matkaa ja rasitusta maltillisesti.
Ei se helppoa ole! Lihava joutuu syömään vähemmän kuin tarvitsee, pystyäkseen laihtumaan. Attkinsin dieetti ja karppaaminen vaikuttavat samantapaisilta. Attkinsin dieetin tutkimisesta luin. Tutkijat totesivat sen tehoavan. Mutta erkkikään ei usko semmoisen olevan terveellistä!
Kaikissa dieettiohjeissa on perustava virhe. Jotain hyödyllistä ravinnetta saattaa jäädä pois ja unohtavat miten erilaisia ihmiset ovat ja miten erilailla eri ravinteet vaikuttavat.
Jos elintavat todella ovat "törkeät", on paikallaan tehdä "täyskäännös", mutta suhteellisen kunnollista
käyttäytymistä ei pidä muuttaa radikaalisti, stressiä seurauksena. Pienin askelin. Nykyistä kymmenen kiloa painavampana paneuduin asiaan. Siinä vaiheessa elämääni rasitti vaikeudet ja suuret muutokset, kunnon ylläpitäminen jäi.
Jäi tyhjää aikaa. Katsoin lautaselleni. Havaitsin syöväni enemmmän kuin nuorena. Vähensin määrää kolmasosan. Kolme perunaa vähensin kahteen kaksi leipäpalaa yhdeksi. Sama kaikkeen muuhun. Mitään en jättänyt pois. Joka päivä punnitsin. Kolmen kuukauteen ei paino pudonnut yhtään. Jatkoin. Vähensin ehkä aavistuksen verran. Siinä vaiheessa alkoi pieni pudotus. Vuoden kuluttua aloituksesta painoin seitsemän kiloa vähemmän. Siitä on aikaa kaksikymmentäviisi vuotta. Leikkauksen jälkeen nousi paino ainoan kerran, kun toipumisen asetin ensi sijalle. Kun pitää painon pitemmän ajan kurissa, se ei liian helposti ala nousemaan.
Järjen vastaista ovat "suuret pudotukset" ja kampanjat. Neljäkymmenen kilon pudotuksista ei moni jää pysyväksi. Julkkisten saavutukset näkyy televisiossa. Mikko Kivinen tuli tunnetuksi suuresta painonpudotuksesta ja oli miehen näköinen. Mutta ei kauan.
Mikä kiire on? Kolmessa kuukaudessa kymmeniä kiloja vaikuttaa mielipuoliselta. Entäpä laihtuminen vaikkapa kilon viikossa? Kolmessa kuukaudessa kolme kiloa. Vuodessa kaksitoista. Kahdessa kaksikymmentäneljä. Kolmessa kolmekymmentäkuusi. Neljässä vuodessa neljäkymmentäkahdeksan kiloa. Satanelikymmenkiloinen pääsisi yhdeksäänkymmeneenkahteen. Aika kohtuullinen verrattuna kymmenien vuosien läskiintymiseen.
Jos kuvittelen hennon varteni päälle kolmenkymmenen kilon repun ta painovyön... ei, en voi edes kuvitella?! Kuitenkin kokoisiani sata kiloa ja ylikin painavia on runsaasti.
Monipuolista ruokaa, mutta jatkuvasti hiukan vähentäen ja liikuntaa varovasti aloittaen. Viinaa vähentäen. Tupakoimatta. Siinä aineksia terveelliseen suuntaan. Ravintoviisaat puhuvat kylläisyyden tunteesta, miten se saavutetaan. Miksi pitää olla kylläinen? Ei nälän tunne tapa? Kun syödään paljon, elimistö kaipaa yhä enemmän.
Ruuanlaitossa en "piperrä", en ole "gastronomi". Männeellä viikolla tein läskisoosia, harvinaista. Maistui hyvälle, kuten perunatkin. Sitä tuli pariksi kerraksi. Kun lopetin ahmimisen, tuntui että olisin halunnut vielä, mutta lopetin, eikä kylläisyys tullut, mutta kolmem tunnin kuluttua uimahallissa tuntui maha liian täydeltä.
Tosi on, että myös Timo Soini on ylipainoinen. Ennen sanottiin että liikalihava. Tykönäni ihmettelen, miksi järkevät (ehkä omasta mielestään keskimääräistä fiksummat?) eivät välitä. Miksi tupakoivat, vaikka se on terveydelle haitallista? Miksi syövät itsensä sairaaksi? Miksi lääkäri on lihava? Miksi sairaanhoitaja on lihava? Miksi opettaja on lihava? Miksi pappi on lihava? Miksi piispa on lihava? Miksi Timo on lihava? Soinikaan ei pysty väittämään, ettei lihavuus rasita.
Lihava ihminen ylpeili: "Itepähän läskini kannan." Kyllä niitä läskejä joutuu kantamaan yhteiskunta. Katsokaa kaikkia lonkka- ja polvileikattuja. Leikkauksen jälkeen eivät näytä välittävän, vaan jatkavat lihomista. Kaikkiin sairauksiin ei pysty vaikuttamaan, mutta monta jalkaleikkausta välttyisi, jos painot olisivat normaaleja.
Totta kai bisnesviisaat keksivät oitis mahdollisuuden. Dieettiohjeiden markkinoinnissa mahdollisuuden rikastumiseen. Suurin osa humpuukkia! Yksi ja ainoa diettioje pitää paikkansa, varsinkin ennaltaehkäisevänä: "Älä syö liian paljon!" Sitä ohjetta noudatan. Oma "jojoni" liikkui kymmenen kilon verran.
Ei se helppoa ole. 140-kiloinen punnersi polkupyörällä vastamäkeen. Näin sellaista tapahtuvan vain yhden kerran. Kasvojen tuskasta näkyi vaivalloisuus. Myöhemmin maitsi siitä jotain. Suorastaan vihaksi pistää painon hallinnasta saarnaavien "gurujen" sanoma. Luulisi olevan päivänselvää, ettei sen kokoinen huonojalkainen pysty liikunnalla keventämään painoaan, se on mahdottomuus! Jos tai kun alkaa pyöräilemällä tai juoksemalla kuntoilemaan, ei pidä mennä ensiksi punnertamaan pyörällä vastamäkeen. Aluksi tasaisella maalla lyhyitä matkoja, vaikka pari kertaa päivässä ja lisätä matkaa ja rasitusta maltillisesti.
Ei se helppoa ole! Lihava joutuu syömään vähemmän kuin tarvitsee, pystyäkseen laihtumaan. Attkinsin dieetti ja karppaaminen vaikuttavat samantapaisilta. Attkinsin dieetin tutkimisesta luin. Tutkijat totesivat sen tehoavan. Mutta erkkikään ei usko semmoisen olevan terveellistä!
Kaikissa dieettiohjeissa on perustava virhe. Jotain hyödyllistä ravinnetta saattaa jäädä pois ja unohtavat miten erilaisia ihmiset ovat ja miten erilailla eri ravinteet vaikuttavat.
Jos elintavat todella ovat "törkeät", on paikallaan tehdä "täyskäännös", mutta suhteellisen kunnollista
käyttäytymistä ei pidä muuttaa radikaalisti, stressiä seurauksena. Pienin askelin. Nykyistä kymmenen kiloa painavampana paneuduin asiaan. Siinä vaiheessa elämääni rasitti vaikeudet ja suuret muutokset, kunnon ylläpitäminen jäi.
Jäi tyhjää aikaa. Katsoin lautaselleni. Havaitsin syöväni enemmmän kuin nuorena. Vähensin määrää kolmasosan. Kolme perunaa vähensin kahteen kaksi leipäpalaa yhdeksi. Sama kaikkeen muuhun. Mitään en jättänyt pois. Joka päivä punnitsin. Kolmen kuukauteen ei paino pudonnut yhtään. Jatkoin. Vähensin ehkä aavistuksen verran. Siinä vaiheessa alkoi pieni pudotus. Vuoden kuluttua aloituksesta painoin seitsemän kiloa vähemmän. Siitä on aikaa kaksikymmentäviisi vuotta. Leikkauksen jälkeen nousi paino ainoan kerran, kun toipumisen asetin ensi sijalle. Kun pitää painon pitemmän ajan kurissa, se ei liian helposti ala nousemaan.
Järjen vastaista ovat "suuret pudotukset" ja kampanjat. Neljäkymmenen kilon pudotuksista ei moni jää pysyväksi. Julkkisten saavutukset näkyy televisiossa. Mikko Kivinen tuli tunnetuksi suuresta painonpudotuksesta ja oli miehen näköinen. Mutta ei kauan.
Mikä kiire on? Kolmessa kuukaudessa kymmeniä kiloja vaikuttaa mielipuoliselta. Entäpä laihtuminen vaikkapa kilon viikossa? Kolmessa kuukaudessa kolme kiloa. Vuodessa kaksitoista. Kahdessa kaksikymmentäneljä. Kolmessa kolmekymmentäkuusi. Neljässä vuodessa neljäkymmentäkahdeksan kiloa. Satanelikymmenkiloinen pääsisi yhdeksäänkymmeneenkahteen. Aika kohtuullinen verrattuna kymmenien vuosien läskiintymiseen.
Jos kuvittelen hennon varteni päälle kolmenkymmenen kilon repun ta painovyön... ei, en voi edes kuvitella?! Kuitenkin kokoisiani sata kiloa ja ylikin painavia on runsaasti.
Monipuolista ruokaa, mutta jatkuvasti hiukan vähentäen ja liikuntaa varovasti aloittaen. Viinaa vähentäen. Tupakoimatta. Siinä aineksia terveelliseen suuntaan. Ravintoviisaat puhuvat kylläisyyden tunteesta, miten se saavutetaan. Miksi pitää olla kylläinen? Ei nälän tunne tapa? Kun syödään paljon, elimistö kaipaa yhä enemmän.
Ruuanlaitossa en "piperrä", en ole "gastronomi". Männeellä viikolla tein läskisoosia, harvinaista. Maistui hyvälle, kuten perunatkin. Sitä tuli pariksi kerraksi. Kun lopetin ahmimisen, tuntui että olisin halunnut vielä, mutta lopetin, eikä kylläisyys tullut, mutta kolmem tunnin kuluttua uimahallissa tuntui maha liian täydeltä.
Pitkä kuuma kesä?!
Televisiosta tuon nimistä sarjaa katsoimme muinaisina aikoina. Suomen kesä ei ole pitkä, eikä kuuma. Joskus harvoin sattuu lämpenemään ja sitä valittelevat kuumaksi. Kuumuudesta ja kuivuudesta kertovat maailman uutiset. Kertovat rankkasateista ja tulvien tuhoista.
Amatöörit ennustelivat tätäkin kesää. Helteitäkin kertoivat tulevan ja "intiaanikesää". Vanhat merkitkään eivät enää pidä paikkaansa. Jos erkki tulloo paeta piällä, niin kesä tulloo turkki piällä. Erkki 18 toukokuuta ja Urpo 25 toukokuuta. Urpostakin sanoivat samaa kuin erkistä.
Tämän kesän alun satun muistamaan. Niin erkki kuin urpokin tulivat turkki piällä, eikä turkki riisuuntunut koko kesänä kuin muutamaksi päiväksi. Televisionkin sääviisaat erehtyivät monta kertaa, kun käyttivät ilmaisua: "vähitellen lämpenee". Ei lämmennyt.
Ei edes syksyllä lämpimiä tullut pitemmäksi aikaa.
Nyt ei voi odottaa muuta kuin "rönttäsyksyä". Toivomme tietenkin kuulakkaita ilmoja.
Näen ikkunasta tuulen heiluttavan puiden oksia. Osittain näkyy vielä runsaasti vihreää. Eilinen myrskytuuli riipoi keltaisia lehtiä valtavat kasat talon ympärille. Kaupalle lähtiessä katsoin parhaaksi panna jalkaan tukevia housuja, sekä niskaan ulkoilutakin. Kumisaappaille tuli käyttöä. Häijynilkinen sää tuntui kasvoissa. Vihmoi vettä ja tuuli kylmensi käsiä. Kaipasin käsineitä, kun en hoksannut niitä ottaa.
Pihlajissa runsaasti punahehkuisia marjoja. Niistäkin ennustavat: "Tulee vähäluminen talvi; pihlaja ei peräkkäin kahta suurta kuormaa kanna." Toisen ennustuksen mukaan luonto varaa linnuille ravintoa kovan talven varalle. Siis pihlajan marjat kertoisi kahdella tavalla?! Mikään luonnossa ei kerro tulevaa, vaan menneistä olosuhteista. Merkille pantavaa on, että Pihlajan hedelmien lisäksi muutkin kasvit kantavat runsasta satoa, vaikka kesän laatu ei sellaisesta kerro. Omenia tuli paljon. Tuttava kertoi luumupuissa olleen hedelmiä tavallista enemmän. Ja puolukoita.
Eivät ne ennusta seuraavasta kesäsätä, vaan todistavat suotuisista olosuhteista. Oliko kylmien kevätpäivien lomassa suotuisia hetkiä? Vai johtuuko runsaus kentien edellisten kesien perinnöstä?
Kuulin nuorena noita ennustuksia. Melko pian havaitsin, ettei ne päde.
Vakavissaan ennustavalle sanoin: "ennustuksessa on 50 prosenttia; sattuu taikka ei". Myöhemmin samaisen miekkosen puheesta kuulsi loukkaantuminen. Vahvisti enustustaan: "Eikä se ole 50 prosenttia"! Samainen profeetta sanoi muiden ohella: "Minä ennustan Japaniin lähiaikoina suurta maanjäristystä". Sille maailmankolkalle voi ennustaa semmoista huoletta. Varmasti tapahtuu. Suomeenkin voisi ennustaa samaa, mutta tieto todistaa, että Suomen järistyksiä tuskin huomaa. Edes uskovaiset eivät väitä, että Jumala halutessaan järisyttäisi Suomen hajalle. Sen sijaan "viisaat" ihmiset tuhoaseillaan pystyvät semmoisen.
Amatöörit ennustelivat tätäkin kesää. Helteitäkin kertoivat tulevan ja "intiaanikesää". Vanhat merkitkään eivät enää pidä paikkaansa. Jos erkki tulloo paeta piällä, niin kesä tulloo turkki piällä. Erkki 18 toukokuuta ja Urpo 25 toukokuuta. Urpostakin sanoivat samaa kuin erkistä.
Tämän kesän alun satun muistamaan. Niin erkki kuin urpokin tulivat turkki piällä, eikä turkki riisuuntunut koko kesänä kuin muutamaksi päiväksi. Televisionkin sääviisaat erehtyivät monta kertaa, kun käyttivät ilmaisua: "vähitellen lämpenee". Ei lämmennyt.
Ei edes syksyllä lämpimiä tullut pitemmäksi aikaa.
Nyt ei voi odottaa muuta kuin "rönttäsyksyä". Toivomme tietenkin kuulakkaita ilmoja.
Näen ikkunasta tuulen heiluttavan puiden oksia. Osittain näkyy vielä runsaasti vihreää. Eilinen myrskytuuli riipoi keltaisia lehtiä valtavat kasat talon ympärille. Kaupalle lähtiessä katsoin parhaaksi panna jalkaan tukevia housuja, sekä niskaan ulkoilutakin. Kumisaappaille tuli käyttöä. Häijynilkinen sää tuntui kasvoissa. Vihmoi vettä ja tuuli kylmensi käsiä. Kaipasin käsineitä, kun en hoksannut niitä ottaa.
Pihlajissa runsaasti punahehkuisia marjoja. Niistäkin ennustavat: "Tulee vähäluminen talvi; pihlaja ei peräkkäin kahta suurta kuormaa kanna." Toisen ennustuksen mukaan luonto varaa linnuille ravintoa kovan talven varalle. Siis pihlajan marjat kertoisi kahdella tavalla?! Mikään luonnossa ei kerro tulevaa, vaan menneistä olosuhteista. Merkille pantavaa on, että Pihlajan hedelmien lisäksi muutkin kasvit kantavat runsasta satoa, vaikka kesän laatu ei sellaisesta kerro. Omenia tuli paljon. Tuttava kertoi luumupuissa olleen hedelmiä tavallista enemmän. Ja puolukoita.
Eivät ne ennusta seuraavasta kesäsätä, vaan todistavat suotuisista olosuhteista. Oliko kylmien kevätpäivien lomassa suotuisia hetkiä? Vai johtuuko runsaus kentien edellisten kesien perinnöstä?
Kuulin nuorena noita ennustuksia. Melko pian havaitsin, ettei ne päde.
Vakavissaan ennustavalle sanoin: "ennustuksessa on 50 prosenttia; sattuu taikka ei". Myöhemmin samaisen miekkosen puheesta kuulsi loukkaantuminen. Vahvisti enustustaan: "Eikä se ole 50 prosenttia"! Samainen profeetta sanoi muiden ohella: "Minä ennustan Japaniin lähiaikoina suurta maanjäristystä". Sille maailmankolkalle voi ennustaa semmoista huoletta. Varmasti tapahtuu. Suomeenkin voisi ennustaa samaa, mutta tieto todistaa, että Suomen järistyksiä tuskin huomaa. Edes uskovaiset eivät väitä, että Jumala halutessaan järisyttäisi Suomen hajalle. Sen sijaan "viisaat" ihmiset tuhoaseillaan pystyvät semmoisen.
perjantai 21. syyskuuta 2012
Vasenkätisen muki ja muita havaintoja
Nousin sohvalta lojumasta, vilkaisin ulos. Taivaalla näkyi valtava musta pilvi, kadun toisella puolella puiden värikkäät lehdet. Kurkistin vasemmalle. Kirkkaana loistava aurinko valkaisi taivaanrannan pilvet. Videolle vangitsemisen väärti näkymä. Värkkäsin kahvin. Tuulen voima hajotti mustan pilven ja verhosi auringon.
Kadulta lähti iso musta mies isolla mustalla autolla.
Kahvia juodessa tuntui mukin reunassa jotain, likaako? Eilen putosi merkattu muki lattialle, eikä se putoamista kestänyt. Tämän otin tilalle. Reunan häiriö ei ollut likaa, vaan Iittalan tehtaan merkki. Heräsi epäilys, ettei muki ole Iittalan tekemä, kun tummoinen virhe sillä puolella, josta ryyppään. Siinä oli jotain muovikelmua, rapsutin sen pois.
Vasta sitten hoksasin; tämä on vasenkätisen muki!
Kadulta lähti iso musta mies isolla mustalla autolla.
Kahvia juodessa tuntui mukin reunassa jotain, likaako? Eilen putosi merkattu muki lattialle, eikä se putoamista kestänyt. Tämän otin tilalle. Reunan häiriö ei ollut likaa, vaan Iittalan tehtaan merkki. Heräsi epäilys, ettei muki ole Iittalan tekemä, kun tummoinen virhe sillä puolella, josta ryyppään. Siinä oli jotain muovikelmua, rapsutin sen pois.
Vasta sitten hoksasin; tämä on vasenkätisen muki!
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Oksalla ylimmällä
Säätieteilijät "lupaavat" aina jotakin. Eilisaamuksi ennustivat auringonkin näyttäytyväksi. Mutta en ollut virkku, nukuin pitkään ja tuuli navakasti. Suunnittelemani jäi tekemättä. Täksi aamuksi ennuste oli samantapainen.
Epäröin, kun näytti pilviä harhailevan aamun hämäryydessä. Läksin kuitenkin liikkeelle kuvausvälineet repussa. Pysäköin jäähallin lähettyville. Reppu selkään ja suunta kohti hyppyrimäkeä. Jalkoja raukaisi ja hengitys vei voimia, kun kapusin pitkät portaat hyppyrin juurelle. Vauhtimäen portaat ovat lyhyemmät. Varovasti nousin ylätasanteelle. Tunsin kateutta oravan kiipeämiskyvyistä. Kurre kirmaili ylimmällä kaiteella. Säikkyi minua. Muisti kyllä reitin alas, mutta näytti häkeltyvän häirinnästäni. Pujahti viimein vastaisen puolen kaiteelle, josta sai reitin ja muutamassa sekunnissa pomppi jo maassa.
Varasin tarpeellisen vaatetuksen kylmän varalle. Ei ollut hallayö, aamulla vallitsi leuto sää. Suunnalla, josta auringonnousua odotin, liukui tummia pilviä. Vain pieni valoviiru pilkisti pilven keskeltä. Aivan tyyni sää oli ihanteellinen. Myrskyllä ei uskalla yrittää. Kamera voi pudota tai jalusta kaatua, eikä oma tasapainoni kummoista hallitse. Tämä ei suinkaan ole lentomäki, mutta kaiteesta pitelin koko nousun ajan ja istuin tukevasti tasaiselle, ennenkuin uskalsin kaivaa vehkeet repusta.
Ensin otin kuvaa alhaalla mustana läiskänä peilaavasta lammesta. Saatta olla hyvääkin. Vasemmalta näkyi enemän rusottavaa. Siinä oli mänty edessä. Nouseekohan aurinko tuolta? Laskeuduin varovasti alemmas, josta oli hyvä näkymä joka suuntaan. Ei aurinko sieltä noussut, eikä kunnolla mistään.
Pilvestä näkyvä viiru laajeni ja siinä takana oli aurinko. Pilvet kulkivat ja jättivät valoisaa aluetta. Aurinko ei näkynyt kokonaan, mutta kamera näki paremmin kuin minä. Liikkui tummaa pilveä ja näkyi vaaleampaa, joita aurinko väritti. Olen varma, että kuva on kaunista. Pilkon kuvia sopivasti, saan siihen taiottua liikettä.
Näkymä ylhäällä on kiipeämisen väärti. Siitä on kauan kun semmoista nautintoa olen maisemasta katsellut. Amuhetki teki taianomaisen tunnelman, hämäryys juuri häipymässä ja aurinko valaisi kitsaasti, mutta hyvältä näytti.
Alaspäin kompuroin varoen. Pitkiä portaita en mennyt alas, vaan kiersin polkuja pitkin.
Epäröin, kun näytti pilviä harhailevan aamun hämäryydessä. Läksin kuitenkin liikkeelle kuvausvälineet repussa. Pysäköin jäähallin lähettyville. Reppu selkään ja suunta kohti hyppyrimäkeä. Jalkoja raukaisi ja hengitys vei voimia, kun kapusin pitkät portaat hyppyrin juurelle. Vauhtimäen portaat ovat lyhyemmät. Varovasti nousin ylätasanteelle. Tunsin kateutta oravan kiipeämiskyvyistä. Kurre kirmaili ylimmällä kaiteella. Säikkyi minua. Muisti kyllä reitin alas, mutta näytti häkeltyvän häirinnästäni. Pujahti viimein vastaisen puolen kaiteelle, josta sai reitin ja muutamassa sekunnissa pomppi jo maassa.
Varasin tarpeellisen vaatetuksen kylmän varalle. Ei ollut hallayö, aamulla vallitsi leuto sää. Suunnalla, josta auringonnousua odotin, liukui tummia pilviä. Vain pieni valoviiru pilkisti pilven keskeltä. Aivan tyyni sää oli ihanteellinen. Myrskyllä ei uskalla yrittää. Kamera voi pudota tai jalusta kaatua, eikä oma tasapainoni kummoista hallitse. Tämä ei suinkaan ole lentomäki, mutta kaiteesta pitelin koko nousun ajan ja istuin tukevasti tasaiselle, ennenkuin uskalsin kaivaa vehkeet repusta.
Ensin otin kuvaa alhaalla mustana läiskänä peilaavasta lammesta. Saatta olla hyvääkin. Vasemmalta näkyi enemän rusottavaa. Siinä oli mänty edessä. Nouseekohan aurinko tuolta? Laskeuduin varovasti alemmas, josta oli hyvä näkymä joka suuntaan. Ei aurinko sieltä noussut, eikä kunnolla mistään.
Pilvestä näkyvä viiru laajeni ja siinä takana oli aurinko. Pilvet kulkivat ja jättivät valoisaa aluetta. Aurinko ei näkynyt kokonaan, mutta kamera näki paremmin kuin minä. Liikkui tummaa pilveä ja näkyi vaaleampaa, joita aurinko väritti. Olen varma, että kuva on kaunista. Pilkon kuvia sopivasti, saan siihen taiottua liikettä.
Näkymä ylhäällä on kiipeämisen väärti. Siitä on kauan kun semmoista nautintoa olen maisemasta katsellut. Amuhetki teki taianomaisen tunnelman, hämäryys juuri häipymässä ja aurinko valaisi kitsaasti, mutta hyvältä näytti.
Alaspäin kompuroin varoen. Pitkiä portaita en mennyt alas, vaan kiersin polkuja pitkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)