Postiluukussa kolisi ajoneuvoverolippu. Kahdenhintaista vuorokausimaksua. Miksi? Ahaa! Vuoden alusta ovat nostaneet 1,37 senttiä päivältä. Siitä seuraa, että edellinen vuosimaksu oli alle sadan euron. Nyt se on reilusti yli. Vielä tämän jaksan maksaa.
Ei ole varaa ostaa vähäpäästöistä autoa. Vähävaraisia vanhuksia eivät armahda. Vihreätkin ekologisessa hurmoksessa haluavat romuttaa kaikki vanhat autot. Luonto kuulemma säästyy. Raha ei ainakaan säästy, jos tuhlataan hylkäämällä käyttökelpoiset ajoneuvot. Nykyajan tavoite: tehdään vähemmän työtä ja tuhlataan enemmän, ei mahdu vanhuksen päähäni. Tänäkin päivänä pätee säästäminen sillä tavalla, että autolla liikennöidään niin kauan, kun se järkevästi pystytään korjaamaan. Korjaustyö on kotimaista työtä.
Toyotani ostin 800:lla eurolla. Kolme vuotta kulunut ja kolmannen kerran aion kohta katsastaa sen. Suorastaan rikoksena pitävät näin vanhalla autolla ajamisen. Otettu käyttöön v 1989. Ollut liikenteessä 23 vuotta.
Asun junaradan vieressä, mutta sillä matkustaminen on rajallista. Semmoisia matkoja kurvailen, joihin en pääse yleisillä. Syrjäytymistä välttääkseni liikun. Naapurit ajavat autolla kauppaan muutamia satoja metrejä. Minä kävelen. Kävelen myös uimahallille noin puolitoista kilometriä. Toyota seisoo isoimman ajan. Marjassakin kävin polkupyörällä muutamien kilometrien matkan, marjasanko selkärepussa.
Ajokkini rasittaa luontoa vähemmän kuin vähäpäästöisen auton valmistaminen. Uutta autoa puoltaa seikka, että siitä maksetaan veroa. Mutta köyhä? Saako köyhä ajaa autolla? Köyhän ei kannata kuluttaa paljoa kallista bensaa. Ostan polttoainetta keskimäärin kerran kuukaudessa. Kymppejä siihen kuluu.
Voi tuntua tyhmältä niin vähien ajojen takia auton pitäminen. Ilman autoa olisin vanki. Yleisillä ei ole vuoroja tarpeeksi, eikä käyntipaikkoihini niitä kulje. Pitääkö köyhän syrjäytyä?
Valto Itkonen kertonut, miten häntä pilkattiin suksisauvojen käytöstä huonoja jalkojaan tukemassa. Kuinka ollakaan, yhtäkkiä sauvakävelystä tuli trendikästä. Sekin villitys hiljenee ajan kuluessa ja taas pääsevät pilkkaamaan huonojalkaisia.
Vanhoissa vaatteissa kulkevaa ja vanhoja esineitä käyttävää ylenkatsotaan. Mutta hienostelemiseen varallisuudensa puolesta pystyvät ovat trendikkäitä. Puhuvat ylpeinä vintakkeesta ja kierrätyksestä.
Kävi vaan niin, että itse olen arvotonta vintaketta. En kelpaa muuhun kierrätykseen kuin madon suuhun.
