Soini-Väätäinen jupakka aktivoi pääni sisustaa. Suhtautuako huumorilla, vai vakavasti? Huumoria saa puhua vakavastakin asiasta, hirtehishuumoriakin! Mustaa huumoria.
Tosi on, että myös Timo Soini on ylipainoinen. Ennen sanottiin että liikalihava. Tykönäni ihmettelen, miksi järkevät (ehkä omasta mielestään keskimääräistä fiksummat?) eivät välitä. Miksi tupakoivat, vaikka se on terveydelle haitallista? Miksi syövät itsensä sairaaksi? Miksi lääkäri on lihava? Miksi sairaanhoitaja on lihava? Miksi opettaja on lihava? Miksi pappi on lihava? Miksi piispa on lihava? Miksi Timo on lihava? Soinikaan ei pysty väittämään, ettei lihavuus rasita.
Lihava ihminen ylpeili: "Itepähän läskini kannan." Kyllä niitä läskejä joutuu kantamaan yhteiskunta. Katsokaa kaikkia lonkka- ja polvileikattuja. Leikkauksen jälkeen eivät näytä välittävän, vaan jatkavat lihomista. Kaikkiin sairauksiin ei pysty vaikuttamaan, mutta monta jalkaleikkausta välttyisi, jos painot olisivat normaaleja.
Totta kai bisnesviisaat keksivät oitis mahdollisuuden. Dieettiohjeiden markkinoinnissa mahdollisuuden rikastumiseen. Suurin osa humpuukkia! Yksi ja ainoa diettioje pitää paikkansa, varsinkin ennaltaehkäisevänä: "Älä syö liian paljon!" Sitä ohjetta noudatan. Oma "jojoni" liikkui kymmenen kilon verran.
Ei se helppoa ole. 140-kiloinen punnersi polkupyörällä vastamäkeen. Näin sellaista tapahtuvan vain yhden kerran. Kasvojen tuskasta näkyi vaivalloisuus. Myöhemmin maitsi siitä jotain. Suorastaan vihaksi pistää painon hallinnasta saarnaavien "gurujen" sanoma. Luulisi olevan päivänselvää, ettei sen kokoinen huonojalkainen pysty liikunnalla keventämään painoaan, se on mahdottomuus! Jos tai kun alkaa pyöräilemällä tai juoksemalla kuntoilemaan, ei pidä mennä ensiksi punnertamaan pyörällä vastamäkeen. Aluksi tasaisella maalla lyhyitä matkoja, vaikka pari kertaa päivässä ja lisätä matkaa ja rasitusta maltillisesti.
Ei se helppoa ole! Lihava joutuu syömään vähemmän kuin tarvitsee, pystyäkseen laihtumaan. Attkinsin dieetti ja karppaaminen vaikuttavat samantapaisilta. Attkinsin dieetin tutkimisesta luin. Tutkijat totesivat sen tehoavan. Mutta erkkikään ei usko semmoisen olevan terveellistä!
Kaikissa dieettiohjeissa on perustava virhe. Jotain hyödyllistä ravinnetta saattaa jäädä pois ja unohtavat miten erilaisia ihmiset ovat ja miten erilailla eri ravinteet vaikuttavat.
Jos elintavat todella ovat "törkeät", on paikallaan tehdä "täyskäännös", mutta suhteellisen kunnollista
käyttäytymistä ei pidä muuttaa radikaalisti, stressiä seurauksena. Pienin askelin. Nykyistä kymmenen kiloa painavampana paneuduin asiaan. Siinä vaiheessa elämääni rasitti vaikeudet ja suuret muutokset, kunnon ylläpitäminen jäi.
Jäi tyhjää aikaa. Katsoin lautaselleni. Havaitsin syöväni enemmmän kuin nuorena. Vähensin määrää kolmasosan. Kolme perunaa vähensin kahteen kaksi leipäpalaa yhdeksi. Sama kaikkeen muuhun. Mitään en jättänyt pois. Joka päivä punnitsin. Kolmen kuukauteen ei paino pudonnut yhtään. Jatkoin. Vähensin ehkä aavistuksen verran. Siinä vaiheessa alkoi pieni pudotus. Vuoden kuluttua aloituksesta painoin seitsemän kiloa vähemmän. Siitä on aikaa kaksikymmentäviisi vuotta. Leikkauksen jälkeen nousi paino ainoan kerran, kun toipumisen asetin ensi sijalle. Kun pitää painon pitemmän ajan kurissa, se ei liian helposti ala nousemaan.
Järjen vastaista ovat "suuret pudotukset" ja kampanjat. Neljäkymmenen kilon pudotuksista ei moni jää pysyväksi. Julkkisten saavutukset näkyy televisiossa. Mikko Kivinen tuli tunnetuksi suuresta painonpudotuksesta ja oli miehen näköinen. Mutta ei kauan.
Mikä kiire on? Kolmessa kuukaudessa kymmeniä kiloja vaikuttaa mielipuoliselta. Entäpä laihtuminen vaikkapa kilon viikossa? Kolmessa kuukaudessa kolme kiloa. Vuodessa kaksitoista. Kahdessa kaksikymmentäneljä. Kolmessa kolmekymmentäkuusi. Neljässä vuodessa neljäkymmentäkahdeksan kiloa. Satanelikymmenkiloinen pääsisi yhdeksäänkymmeneenkahteen. Aika kohtuullinen verrattuna kymmenien vuosien läskiintymiseen.
Jos kuvittelen hennon varteni päälle kolmenkymmenen kilon repun ta painovyön... ei, en voi edes kuvitella?! Kuitenkin kokoisiani sata kiloa ja ylikin painavia on runsaasti.
Monipuolista ruokaa, mutta jatkuvasti hiukan vähentäen ja liikuntaa varovasti aloittaen. Viinaa vähentäen. Tupakoimatta. Siinä aineksia terveelliseen suuntaan. Ravintoviisaat puhuvat kylläisyyden tunteesta, miten se saavutetaan. Miksi pitää olla kylläinen? Ei nälän tunne tapa? Kun syödään paljon, elimistö kaipaa yhä enemmän.
Ruuanlaitossa en "piperrä", en ole "gastronomi". Männeellä viikolla tein läskisoosia, harvinaista. Maistui hyvälle, kuten perunatkin. Sitä tuli pariksi kerraksi. Kun lopetin ahmimisen, tuntui että olisin halunnut vielä, mutta lopetin, eikä kylläisyys tullut, mutta kolmem tunnin kuluttua uimahallissa tuntui maha liian täydeltä.
