Avatessani hymähdin; Sivun katseluja kertynyt 1931. 1932 on syntymävuoteni.
Viidentoista ikäisenä olin surkimus. Siitä tokenin hiukan muutamassa vuodessa. Talvella kirkonkylällä huomasin kaupan ikkunasta ulkoisen olemukseni. Tiesin olevani laiha, olin sairastellut.
Mutta vasta kaupan ikkunan peilikuvasta näin, kuinka kumaraharteinen olin. Tulin surulliseksi. Huonot vaatteet korostivat mitättömyyttä.
Jörn Donner sanoo mainoksessa: "Lukeminen kannattaa aina". Ryhdin oikaisemisessakin. Jossakin ohjeessa kehotettiin makaamaan mahallaan käsivarret pään alla. Korpelan penkillä makailin sillä tavalla.
Enemmän kuitenkin auttoi urheilu, jota aloin harrastamaan. Räpellystä se oli. Hiihtäjänä olin kaikista huonoin. Pentuna ei ollut suksiakaan, kukapa olisi tehnyt. Peltotilkuista sadon korjaamisen jälkeen ne sopivat urheilukentäksi. Metsän keskellä aho soveltui harjoitteluun, eikä sivulliset nähneet. Pehmeä hietasavi taipui alastulopaikaksi. Hypyt tuntui luontuvan heikkovoimaiselle.
Kentällä Suojalan takana Pielaveden Alun kilpailuissa näin hypättävän korkeutta sisäjalan tyylillä. Aake Virtanen käytti sitä tyyliä. Lähes kaikki käyttivät saksihyppyä. Sitä en osannut ja tuntui etten opikaan. Kansa hyrisi ihastuksesta kun Virtanen ylitti 154 senttiä. Minusta se näytti komealta.
Siinä hetkessä en osannut uneksiakaan, että vuoden kuluttua hyppään saman verran. Harjoittelin suoralla vahuhdilla, kuten näin Virtasen hyppäävän. Kehityin sen verran, että hyppäsin 145. Toimelan kentällä alkukesästä Jokijärven Jyryn paras hyppäsi 140. Silloin vielä oltiin Pielaveden Alun yhteydessä. Kisailin aholla. Pituushyppyä ja kolmiloikkaa. Korkeushyppy tuntui helpolta.
Seuraavana kesänä ohran korjuun jälkeen upotin peltoon lankunpätkän ponnistusta varten. Pehmeään peltoon tallautui ura vauhtia ottaessani. Nyt treenaavat solukumipäällysteillä. Lyhyessä ajassa pääsin tulokseen 155. Olin itselleni rehellinen ja mittasin sääntöjen mukaan notkuvan riman keskeltä suhteessa lankun pintaan. Useimmat pettävät itseäänkin mittaamalla telineestä riman ylätasosta ja kehuvat tuloksiaan. Riman notkoon hukkuu useita senttejä.
Edellisenä syksynä luin Urheilun Pikkujättiläisen ja osasin ulkoa kaikki maailmanenätykset. Korkeushypyn ennätyksen omisti Lester Steers; 211. Semmoinen korkeus tuntui käsittämättömältä.
Kalevi Kotkaksen Suomen ennätys; 204.
Ennen kouluun menoani luin kuvalehdestä Rymy-Eetusta. Eetu tuli rannalle kun laiva oli jo liikkeellä. "Eetu ponnisti ja potkas, niin kuin urhelija Kotkas". Riimittelyyn olin tottunut, niinpä sanan kotkas ymmärsin vahvistavana ja tulevan sanasta: kotkaaminen. Läpi menneen naulan pitävyys varmistetaan kotkaamalla sen kärki. Ison kirjaimen merkitys tuntuu olleen tuntematon.
Seuraavana keväänä olin seitsemäntoista. Urheilun harrastajia kokoontui Toimelan pihaan, jossa myös urheiltiin. Mikko Huuskonen kuullut kai hyppelyistäni ja kysyi: "Paljonko sinä out hypänny?"
-- Sataviiskymmentäviis. Sen sattui kuulemaan veljensä Martti, joka oli paikallinen urheilutähti, tokaisi, äänessään ivaa: "Seipään kanssako? Yritin hämilläni selitellä, että en siihen seivästä tarvinnut, mutta hyppään lankun päältä, kun pelto on pehmeä. Katsoi ihmettelevän näköisenä.
En tiedä, olinko vielä yhtä kumarainen kuin kaupan ikkunasta nähdessäni, mutta mitättömän näköinen, laiha ja pitkäkaulainen olin. Vaatetus kehittyi sen verran että talvella äiti ompeli kotikutoiset housut, jotka ovat pienen tarinan arvoiset. Lienenkö tälle foorumille niistä tekstiä tehnyt?
Helsingissä töissäolevat lomailivat joulun seutuun. Myös Loso-jätkä Kalevi lappalainen, iso ja pahan kurinen mies. Ihmetteli: "Sinähän out tehny hyviä tuloksia, en oes uskonu, että sinä ikinä hyppeet niin korkeelta?! "Hyvät tulokset" olivat semmoisia, että nykyään pikkutytöt hyppivät sen verran. Tuommoiset seikat kertovat, miten arvottomaksi minut arvioitiin. Ulkopuolisten vaikutus johti siihen, että ujouteni kehittyi alemmuuskompleksiksi, josta en päässyt irti koskaan. Vasta vaatimattomat urheilut nostivat lähemmäs muiden tasoa.
Jälleen oli koiralla "takkuiset" karvat. Muutin juuri Joroisiin elokuun viimeisenä päivänä. Näihin aikoihin syyskuun alkupuolella oli piirikunnalliset kilpailut. Aatto Tarvaiselta ostin velaksi vanhoja vaatteita. Musta verryttelypuku oli ensimmäiseni. Siinä oli muutamia reikiä. Piikkarit kädessäni hiippailin koekeushyppypaikalle ennen kilpailun alkamista. Hiljaisella äänellä kyselin, josko saisin hypätä, vaikka kilpailun ulkopuolella. Toimitsija, komea nuorukainen Martti Härkönen epäsi: "Kilpailun jälkeen voi hyppiä".
Heti kilpailun jälkeen menin hyppimään. Kamppeita keräilevä toimitsija näki: "Sinähän olisit voittanut äskeisen kilpailun".
Niinpä.
Tapaus johti siihen, että menin TUL:n seuran Jyskeen porukkaan. Pian olisin kelvannut Joroisten Urhrilijoidenkin seuraan, joka olisi ollut kohdallani edullisempi ratkaisu. Jyskeessä valitsivat vahingossa puheenjohtajaksi.
"Korpivaellukseni" johti Pieksämäen kautta Suonenjoelle. Myymäläauton kanssa tein 65 tuntista työviikkoa. Vapaa-aikaa jäi vähän. v 1958 keväällä oli Iisvedellä piirikunnalliset. Leikkimielellä menin mukaan, ilmoitin seurakseni Vasaman. Yhtään pikajuoksupyrähdystä tai hyppysuoritusta en tehnyt sitten edellisen kesän. Menin täysin kylmiltään uteliaana kokeilemaan. Hyppäsin 160. Kilpailusta en muista muuta kui tulokseni. Kilpailulla ei ollut merkitystä. Kuitenkin Vasaman puheenohtaja Tarvainen kutsui käymään liikkeessään syystä kun olin edustanut Vasamaa.
Sunnuntaisin kävin kentällä kevyesti harrastamassa liikuntaa. Myös vaatimattomasti pikajuoksua, jossa en ollut kummoinen. Vasaman porukka Veikko Niskasen johdolla suunnitteli 4x400 metrin viestiporukkaa. Saavuttaakseen yhden miesten B-luokan tuloksen, jonka tarvitsivat seuraluokitukseen. Toimitsijoiden joukossa oli Laitinen, joka sanoi: "Entäs Erkki?" Vastaus: "Ei myö Erkkiä tarvita". Tosi on etten ollut sellaisessa kunnossa, että 400 metriä sujuisi kunnolla.
Voitin pitäjänmesteruuden. Kun ylitin 174, sanoi Taneli Konttinen: "Ne on korkeushyppeejät erikseen".
Piirinmestaruuskilpailuissa oli korkeushyppy lauantaina. Yhden aikaan olin vielä Jalkalan kylällä kaupanteossa. Paluun jälkeen vielä auton siivoaminen, kassan lasku ja tavaroiden vieminen kylmään ja tilauksen tekeminen. Lyhyen lauantailenkin ajoin yksin. Menin kai linja-autolla, varna en ole. Joka tapauksessa taksi lähti puoli kuudelta. Väinölänniemen kentällä oltiin kahtakymmentä vaille kuusi. Tauno korhonen juoksi 800 ja ennätti hyvin. Mentiin samalla taksilla. Korkeushyppy ensimäisenä lajina alkoi 18,00. Harjoittelematon mies, kolea myrskyinen sää ja ilman verryttelyaikaa kilpailemaan. Taksissa sanoin kylmän haittaavan vähän harjoitellutta. Tauno Korhonen myönsi: "Kylmä mies kärsii enemmän olosuhteista".
Hyppäsin 175, jäin neljänneksi samalla tuloksella kolmannen kanssa.
B-luokan tulos puuttui Vasamalta edelleen. Sitten äkkäsivät: "Jospa Erkki?" Krkeushypyn
b-luokkaan tarvitsi 178. Lisäsivät kilpailuihin korkeushypyn, sitä ei ollut ohjelmassa. Löytyi toinen kilpailijaksi; Osmo Siikavirta. Oli hyvät olosuhteet ja paikka kunnossa, ylitin 178. Erkki teki sen kuitenkin yksin.
Kerran elämässäni kansainvälisissä kilpailuissa Varkaudessa. Korkeudessa Eero Salminen ja Puolasta Faprikowski. Erkki sdatistina. Kohensin kuitenkin tulostani. Pääsin pudottelemaan samalta korkeudelta, mistä mestarit aloittivat. Harmittavan läheltä piti sen ylitys.
