Sunnuntaiaamun rauha. Auringon säteet värittävät ruskanpunaisia pihlajanlehtiä. Loistava läikkä näkyy kun käännän päätäni vasempaan. Minkäänlaista ääntä ei kuulu. Asemakadun pörriäisetkin nukkuvat aamutokkuraansa. Myrskytuuli viettää lomaa. Aamupuuro, aamukahvi ja aamutoti nautittu. Ainoa häiriötekijä ilmaantui, kun avasin teeveen katsoakseni kahdeksan uutiset. Asumukseeni tulvi maailmanlaajuiset mellakat.
Viimeisenä näkyi mellakoivat kiinalaiset. Olen ymmärtänyt, että sosialistisissa valtioissa ei mellakoida. Neuvostoliitossa ei mellakoitu, ennenkuin valta mureni. Siitä päättelen, että Kiinassa ei isommin mellakoida, ilman hallinnon tahtoa, ainakaan kun mellakka kohdistuu Japaniin ja valtameren pikkusaarien hallintaan. Sille en mahda mitään, että pelottavat näkymät pyrkivät tajuntaan.
"Hämmästyttävän vähällä järjellä maailmaa hallitaan".
"Läntisessä" mediassa riemuitsivat "Afrikan keväästä". Tapahtui muka demokratian voitto ja uuden huomisen sarastus alistetuille kansoille. Korpifilosofi seurasi kansainvälisiä tapahtumia Suomen talvisodasta lähtien. Mitä muka ymmärsin? Epäily on aiheellinen, en ymmärtänytkään. Kuitenkin muistan lauseen: "Sota on syttynyt!" Sittemmin opin ymärtämään, että sota ei syty! Sota aloitetaan. Sotaa lietsotaan propakandan avulla. Sotaan joutuu syytömätkin. Sodasta kärsivät eniten syyttömät. Siviilit, naiset ja lapset. "Jumalan sotiin" yllytetään nuoria ihmisiä. Luvataan sankaruuden jälkeen paratiisin riemut. Valtaa pitävät suojautuvat bunkkereihin.
Euroopassa mellakoivat, kun loistavasta elämästä, kulutusjuhlasta, pitäisi tinkiä. Suomenkin johto nikkaroi EU:ssa. Toivottomassa tilanteessa. Euroopan kansat mellakoivat, pullikoivat vastaan. Sääntöjen nikkarointi osoitautuu turhaksi. "Kriisivaltiot" eivät pysty, eivätkä halua noudattaa päätettyjä sääntelyjä.
Meneillään oli ehkä vuosi 1945. Jokijärvellä juhlapaikkana oli Toimela. Ensimmäisen elokuvan näin siellä. Mustavalkoisesta mykkäfilmistä muistan vain pianon kiitävän vauhdilla katua pitkin. Osuusliike Savon järjestämät ensimmäiset sodan jälkeiset osuuskauppajuhlat vetivät väkeä. Kansa seisoi tiiviinä massana. Juhlapuhuja seisoi selin välittömässä kontaktissa yleisöön. Seisoin etupuolisen porukan edummaisena. Pimeyden muistan, heikko öljylampun valo riitti vain aivan lähelle. Puhujan hahmo piirtyi tajuntaani: Keskimittainen kansanomainen mies puhui vuolaasti. Käytti käsiään elehtimisen apuna. Vertauskuvallisesti suu vaahdossa. Puheen lopun muistan kuin filmiltä: Käsi näytti luonnottoman pitkältä, kun heilautti alakautta laajassa kaaressa tehostaen viimeiset sanat: ".... ikuiselle maailman rauhalle!" Sai vaikutelman, että puhuja tosissaan uskoi utopiaan.
Hämmästelevät USA:n lähetystöihin suunnattua väkivaltaa. Korpifilosofi ei ylläty tuosta. Jonnekin paperille ole raapustanut USA:n pommituksista YK:n nimissä. Jokainen pudotettu pommi, jokainen vammautunut ihminen, jokainen tuhottu asumus kasvattavat vihamielisyyttä USA:ta kohtaan. Oikeutetuksi katsotut organismien päälliköiden murhat näkyvät muslimien silmissä vihollisuuksina.
En aavista, eikä ehkä kukaan muukaan, mihin suuntaan kehitys johtaa. Tähänastisen kokemuksen mukaan maailmanrauhaa ei ole, eikä tule. Maailmanherruuden tavoittelijat ei ole uhanalainen laji.
Heidän edustajansa sanoi tavoitteeksi Islamilaisen Maailmanvaltion.
Jo alakoulusta muistan lauseen: "... menkää ja tehkää kaikki kansat..."
