Uskonnot kieltävät itsenäisen ajattelun ja mielipiteen muodostuksen. Pitää uskoa sokeasti ja ajatella niin kuin profeetat opettavat. Ihminen on muotoutunut sellaiseksi, että kaikkeen haetaan selityksiä. Uskonnon tarvetta tuntevat sellaiset, jotka eivät halua tai uskalla tunnustaa voimattomuuttaan perimmäisten kysymysten edessä. Kun eivät tiedä, tarvitsevat uskoa.
Kun joku uskaltaa epäillä Ramatun luomiskertomusta, häneltä tivataan että mitä sitten ja miten? Darwinin oppia ja evoluutioteoriaa tarjotaan ja uskontoon nojaavat yrittävät todistella niitä vääriksi.
Joku viisas kirjoitti, että evoluutiota ei ole, vaan 6000 vuoden takainen luominen on totuus. Tuohan on naurettava väite, kaikki havainnot todistavat ajan ihmisjärjelle käsittämättömäksi. Aikamittarimme ovat tarpeeseen laadittuja. Tässä liikun alueella, johon en omaa kykyä, enkä tietämystä, tunnustan etten tiedä. Kukaan ei tiedä. Pappi ei tiedä, piispa ei tiedä, paavi ei tiedä, eivätkä profeetat tiedä.
Tunnustan tietämättömyyteni ja tunnustan etten tarvitse tietää, enkä tarvitse uskoa. Tiedemiehet arvioivat kaikkeuden syntymisen ja mittaavat miljardeissa vuosissa, mutta eihän sitä voi edes mitata ihmisjärjen mittareilla. Ihmiset eivät lakkaa ajattelemasta, vaikka uskonnot kieltävät moiset väärät opit. Minun ajatteluni ei häiriinny, vaikka ymmärrrykseni rajat tulevat vastaan, ennen kuin pääsen kunnolla alkuun. Hyväksyn sen.
Suuri osa tietämyksestäni perustuu uskomiseen. En suorita tieteellisiä kokeita. Uskon todeksi, kun useampi tutkija todistaa. Uskoa lisää monet todeksi todistetut teoriat. Perustava itselleni on maapallon pyöreäksi todistettu ja käytännössä havaittu. Raamatun opin vastaisesti.
Kolumbus uskoi tulleensa Intiaan, kun eksyi Amerikkaan. Hänen mukaansa vieläkin Amerikan asukkaita kutsutaan indiaaneiksi. (intialaisiksi). Tiedemiehet eivät uskoneet Kolumbusta, siitä yksinkertaisesta syystä ettei maapallo ole niin pieni, osasivat laskea kaarevuuden mukaan. Nykyisen tiedon siitä uskon todeksi, vaikka en pysty itse laskemaan. Uskon paljon muutakin, mutta en usko läheskään kaikkia tilastoja, epäilen usein, mutta harvoin väitän vastaan, sellaistakin on tapahtunut, että arvioni tilaston pätemättömyyteen osoittautui oikean suuntaiseksi.
Kun historian kirjsta luettiin, että Kolumbus löysi Amerikan, pidin sitä totena, mutta en koko elämäni aikaa.
Uskonnon opetuksen näen ristiriidassa muuhun opetukseen, jossa pyritään tosiasialliseen tietoon tai teorioiden tutkimiseen tarkoituksena tiedon lisääminen. Teorioita vastaan pystyy väittämään ja se on luvallista. Uskonnosta keskustelu kriittiseen sävyyn on kielletty. Uskonnon opetus on uskomaan opetusta. Uskontotunnilla Raamatun luomiskertomus tuodaan oppilaille totena, vaikka muilla tunneilla opiskellaan sitä vastaan. Joitakin se saattaa ahdistaa.
Uskonnoilla hallitaan kansoja. Juutalaisten uskosta en tiedä, mutta kristinuskon valta murentuu.
Islamin usko hallitsee vielä melko täydellisesti sitä päätellen mitä tietoa tulee. Uhataan kuolemanrangaistuksella, joka rohkenee epäillä ja sanoa sen. Sellaistakin tulee ilmi, että tavoitellaan maailman laajuista Islamivaltiota. Tuttu lause, Jeesuksen sanomaksi väitetty: "Menkää ja tehkää kaikista kansoista..." Sitä käytettiin aseena. Sijoittivat vain käytännössä tehkää sanan tilalle; "alistakaa". Alistivat suuren osan maailman kansoista (pakanoista?). Sen tekivät kristityt! Joihin itsekin kuulun, syntynyt ja kastettu, rippikoulun käynyt.
lauantai 30. kesäkuuta 2012
perjantai 29. kesäkuuta 2012
Sellaista elämä on
Kaivelin sottaamiani papereita. Löysin tämmöisen. Kirjoitin tämän jonain menneenä kesänä.
Naukkailin pienestä pullosta Suomiviinaa, sellaisina pieninä teelusikallisen mittaisina suupaloina, kaappijuopoille ominaiseen tapaan. Pienen pullon ostoa motivoi halpa hinta, mutta harmittelin erehdystäni, viina maistui huonolaatuiselta. Teksti kyljessä väitti aineen valmistetun viljasta ja vedestä. Juoman valmistaja on epämääräinen helsinkiläinen firma, siitä päättelin huonolaatuiseen pirtuun sotketun kaupungin kraanavettä. Piti ostaa Koskenkorvaa? Pienestä viinasta tullut pieni humala ei sammuta ajatusten leikkiä. Kirjaston hyllystä otan summittaisesti sellaisten kirjailijain teoksia, joiden teoksia en muista aikaisemmin lukeneeni. Pienen pullon lisäksi oli seuranani kirja. Kirjan tarina alkoi onkivasta miehestä ja huolehtivasta vaimosta. Lukiessani oletin heitä keski-ikäisiksi. Seuraavalla sivulla lause kertoi valmisteltavan Ossin 80-vuotispäiviä.
Lause irrotti hiljaa hersyvän naurun, jota jatkui useita minuutteja. Olenhan kuin tuo Ossi. Kolmevarttisen vuosipäiväni ilmoitin haluavani olla juhlimatta, mutta jos jaksan sinnitellä kahdeksankymppiseksi, saa jälkikasvu juhlistaa, jos haluavat.
Jatkettuani lukemista, totesin etten kuitenkaan ole Ossin kaltainen; en valehtele koskaan, enkä kerro kenellekään itsestäni.
Tunsin angervon tuoksun. Miehen mittainen angervo kukki täyteläisenä, eteläinen tuulen henkäys kuljetti aistittavakseni lievän huumauksen. Kuusi vuosikymmentä siitä on, kun haistoin angervon tuoksun kanavan varrella. Muistin lukeneenni jostain julkaisusta tarinan: "Taas angervot kukkivat". Kertomuksessa ikääntynyt mies muisteli angervon kukintaa miehuutensa vuosina. Angervon kukintaan liittyi nainen ja toteutumaton unelma.
Varhaisessa nuoruudessa lukemani tarina palautui mieleeni, vaikka yksityiskohtia siitä en muista. Muistan vain aistineeni alakulon vaikutelman ja ikävöimisen. Jälleen angervot kukkivat. Nytkin niiden tuoksua hengittää ikääntynyt mies ja muistelee toteutumattomia unelmia.
Naukkailin pienestä pullosta Suomiviinaa, sellaisina pieninä teelusikallisen mittaisina suupaloina, kaappijuopoille ominaiseen tapaan. Pienen pullon ostoa motivoi halpa hinta, mutta harmittelin erehdystäni, viina maistui huonolaatuiselta. Teksti kyljessä väitti aineen valmistetun viljasta ja vedestä. Juoman valmistaja on epämääräinen helsinkiläinen firma, siitä päättelin huonolaatuiseen pirtuun sotketun kaupungin kraanavettä. Piti ostaa Koskenkorvaa? Pienestä viinasta tullut pieni humala ei sammuta ajatusten leikkiä. Kirjaston hyllystä otan summittaisesti sellaisten kirjailijain teoksia, joiden teoksia en muista aikaisemmin lukeneeni. Pienen pullon lisäksi oli seuranani kirja. Kirjan tarina alkoi onkivasta miehestä ja huolehtivasta vaimosta. Lukiessani oletin heitä keski-ikäisiksi. Seuraavalla sivulla lause kertoi valmisteltavan Ossin 80-vuotispäiviä.
Lause irrotti hiljaa hersyvän naurun, jota jatkui useita minuutteja. Olenhan kuin tuo Ossi. Kolmevarttisen vuosipäiväni ilmoitin haluavani olla juhlimatta, mutta jos jaksan sinnitellä kahdeksankymppiseksi, saa jälkikasvu juhlistaa, jos haluavat.
Jatkettuani lukemista, totesin etten kuitenkaan ole Ossin kaltainen; en valehtele koskaan, enkä kerro kenellekään itsestäni.
Tunsin angervon tuoksun. Miehen mittainen angervo kukki täyteläisenä, eteläinen tuulen henkäys kuljetti aistittavakseni lievän huumauksen. Kuusi vuosikymmentä siitä on, kun haistoin angervon tuoksun kanavan varrella. Muistin lukeneenni jostain julkaisusta tarinan: "Taas angervot kukkivat". Kertomuksessa ikääntynyt mies muisteli angervon kukintaa miehuutensa vuosina. Angervon kukintaan liittyi nainen ja toteutumaton unelma.
Varhaisessa nuoruudessa lukemani tarina palautui mieleeni, vaikka yksityiskohtia siitä en muista. Muistan vain aistineeni alakulon vaikutelman ja ikävöimisen. Jälleen angervot kukkivat. Nytkin niiden tuoksua hengittää ikääntynyt mies ja muistelee toteutumattomia unelmia.
torstai 28. kesäkuuta 2012
Euroopan parhaat
En saa selville, mikä on urheilua, mikä sirkusta, mikä bisnestä? Ja mitä varten? Eniten ärsyttää toimittajat, olivatpa he miehiä tai naisia, aina samoja fraaseja, samoja tyhmiä kysymyksiä. Olen kuullut sanottavan, että tyhmiä kysymyksiä ei ole. Väitän että turhia kysymyksiä on. Semmoisia jotka eivät etsi totuutta, ei tiedonhalua, vaan juorun kaltaista utelemista. Seuraavan suuremman tapahtuman yhteydessä, tai kenties pitkän ajan seurattuani kokoan toimittajien kysymykset ja esiintymistiheyden. se tulee sisältämään tahatonta komiikkaa.
Keihäskarsinnan aikana toimittaja ennätti ilakoimaan, että heittäjien valinta sattui kohdalleen. Ainoa suomalainen heittäjä kisassa oli Ari Mannio. Kunnia hänelle, mutta miinus siitä, kun karsinnan jälkeen sanoi parantavansa finaalissa. Ei pidä kehua etukäteen. En muista, kehuiko Lasse Viren? Sinivalkoiset silmälasit ovat paikallaan, mutta katteeton optimismi ei.
"Asiantuntijat" , johtoporras ja valmentajat puhuvat potaskaa. Selittävät etukäteen. Toimittajat tunkevat mikrofonin uhrin suuhun. Utelevat: mitä tapahtuu tänään? Mitä tapahtuu huomenna? mitä tapahtuu ensi viikolla? Entä sitten? Kysyvät mahdottomia sekä semmoisia joihin tietävät, tai haluavat vastauksen ennakolta ja vastaukset joita kansa muka odottaa.
Kaksi nuorta naista (tyttöstä) seisoivat kameran edessä television loisteessa. Mitäpä he osasivat vastata? Ympäripyöreitä. Ajattelin siinä hetkessä, että nuorille heittäjille pitää antaa keskittymisrauha. Piruako se muilla kuuluu? Toinen kesti "paineet". Sana paineet tulee toimittajien suusta niin usein, että luulisi heidän ymmärtävän (jos ovat täysjärkisiä?) että paineet ovat henkilökohtaisia, eikä niitä pidä tieden tahtoen lietsoa. Jos kilpailija ajattelee paineita, ei hyvää tulosta synny. Paineita tuntee, mutta niitä ei saa ajatella.
Toimittaja juoksi Mika Häkkisen jäljessä, työnti mikrofoniaan liian lähelle: "Onko paineita?" Mika kääntyi tivaajan puoleen, sanoi: "Miks sä tommosia kysyt?" Mielestäni reagoi oikein. Siitäkin joku sai aiheen yleisönosastoon, moitti Mikaa kiukuttelijaksi. Seppo Räty saisi saada matkijoita. Ovatko toimittajat aatelia?
Naistoimittaja tenttasi epäonnistunutta heittäjää, joka ei saanut tulosta. Mies oli maahan lyöty, lytätty karsinnassa. Nainen kysyi tyhmiä kysymyksiä toisensa jälkeen. Osasi tämänkin: "olitko huolimaton?" Naisetko empaattisia? Miksei edes pientä hienotunteisuutta? "Veistä haavassa".
Sponsorit kuulemma vaativat näkyvyyttä. Mutta miksi epäonistumisesta? Miksi lyötyä lyödään?
Keihäskarsinnan aikana toimittaja ennätti ilakoimaan, että heittäjien valinta sattui kohdalleen. Ainoa suomalainen heittäjä kisassa oli Ari Mannio. Kunnia hänelle, mutta miinus siitä, kun karsinnan jälkeen sanoi parantavansa finaalissa. Ei pidä kehua etukäteen. En muista, kehuiko Lasse Viren? Sinivalkoiset silmälasit ovat paikallaan, mutta katteeton optimismi ei.
"Asiantuntijat" , johtoporras ja valmentajat puhuvat potaskaa. Selittävät etukäteen. Toimittajat tunkevat mikrofonin uhrin suuhun. Utelevat: mitä tapahtuu tänään? Mitä tapahtuu huomenna? mitä tapahtuu ensi viikolla? Entä sitten? Kysyvät mahdottomia sekä semmoisia joihin tietävät, tai haluavat vastauksen ennakolta ja vastaukset joita kansa muka odottaa.
Kaksi nuorta naista (tyttöstä) seisoivat kameran edessä television loisteessa. Mitäpä he osasivat vastata? Ympäripyöreitä. Ajattelin siinä hetkessä, että nuorille heittäjille pitää antaa keskittymisrauha. Piruako se muilla kuuluu? Toinen kesti "paineet". Sana paineet tulee toimittajien suusta niin usein, että luulisi heidän ymmärtävän (jos ovat täysjärkisiä?) että paineet ovat henkilökohtaisia, eikä niitä pidä tieden tahtoen lietsoa. Jos kilpailija ajattelee paineita, ei hyvää tulosta synny. Paineita tuntee, mutta niitä ei saa ajatella.
Toimittaja juoksi Mika Häkkisen jäljessä, työnti mikrofoniaan liian lähelle: "Onko paineita?" Mika kääntyi tivaajan puoleen, sanoi: "Miks sä tommosia kysyt?" Mielestäni reagoi oikein. Siitäkin joku sai aiheen yleisönosastoon, moitti Mikaa kiukuttelijaksi. Seppo Räty saisi saada matkijoita. Ovatko toimittajat aatelia?
Naistoimittaja tenttasi epäonnistunutta heittäjää, joka ei saanut tulosta. Mies oli maahan lyöty, lytätty karsinnassa. Nainen kysyi tyhmiä kysymyksiä toisensa jälkeen. Osasi tämänkin: "olitko huolimaton?" Naisetko empaattisia? Miksei edes pientä hienotunteisuutta? "Veistä haavassa".
Sponsorit kuulemma vaativat näkyvyyttä. Mutta miksi epäonistumisesta? Miksi lyötyä lyödään?
maanantai 25. kesäkuuta 2012
Kirjailijat tienasivat köyhiä kuvaamalla
Ruustinna Brofeld sanoi Kauppis-Heikistä: Hänestä olisi tullut kelpo työmies, tai kenties torpan isäntä, mutta sattui pappilaan rengiksi, niin tehtiin kirjailija.
Tästä kertoi Aarno Kelperg. Kertoi Juhani Ahon arvostaneen Kauppis-Heikkiä. Aho antanut käsikirjoituksensa Heikin luettavaksi. Heikki arvostellut:
--- Sinä pilkkaat köyhiä ihmisiä.
Aho ryhtynyt välittömästi korjaamaan.
Mainio esimerkki olosuhteiden vaikutuksesta. Äpäränä syntynyt Joel Lehtonen päässyt pienenä hyvään hoitoon ja oli mahdollissus kehittyä.
Muutama nousee kaikesta huolimatta. Minä en pystynyt. Entäpä jos? Vasta melko iäkkäänä oivalsin: jos olisin kasvanut hyvän kirjaston vieressä, olisin kehittynyt toisenlaiseksi. Opin varhain lukemaan, muistin lukemani, oivalsin nopeasti, Lukunopeuteni testattiin ylitettyäni jo neljännen kymmeneni: 485 sanaa minuutissa. Pystyn tekemään tekstiä. Sellaisenkin havainnon tein leikkauksen jälkeen, että muisti huononi totaalisesti. Kun menen toiseen huoneeseen en muista, mitä varten? Joudun tapailemaan, hakemaan sanoja, mutta kirjoittaessa sanat löytyvät paremmin. Mainitessani muistamattomuuttani, sanovat sen iän syyksi. Ikä on vain osasyy, sillä muutos tapahtui niin äkkiä leikkauksen yhteydessä, että huomasin itse ja hämmästyin.
Nämä tuumailuni juontuvat tyttärieni antamista kirjoista. Juhani Niemi Tulivuori sammuessaan ja muita lastuja. EeroMarttinen Ilmari Kianto korpikirjailijan elämä.
Ilmari Kiannon Punainen Viiva teki vaikutuksen. Ryysyrannan Jooseppi menetteli huumorin takia, mikä huumori on kuitenkin pilkkaavaa ja ihmisarvoa alentavaa. Lukiessani olin nuori. Liian nuori tajutakseni.
Lukiessani Joel Lehtosen Putkinotkoa olin jo vanhempi ja kirjan pillkka sattui kipeästi. Niin paljon on ryysyrantaa, kurjuutta ja häpeää lapsuudessani ollut, ympäristössä ja elämässäni. Sekavat tunteet valtaavat joka kerran kun mainitaan Putkinotko mestariteoksena. Elokuvan muistan irvokkaana, ei yhtään naurattanut.
Erehdyn liian usein tuppautumaan itseäni parempaan seuraan. Kuten kirjoittajakursseille. Oriveden Opistossa Kaija Valkosen kurssilla oli enemmistö naisia. Naisten tasa-arvon perään huudetaan, mutta tuolla kurssilla en ollut tasa-arvoinen joukossa. Oppiarvoja omistavat naiset katsoivat sivuviistoon, olin epähenkilö, en kuulunut joukkoon. Ainut läheltä "säätyäni" oli ikäiseni entinen maatilan emäntä, mutta hän sai huomiota, kun häntä tuki oppinut tyttärensä. Tiesin silloin ja tiedän tänä päivänä kirjoittamiskykyni olevan yli sen porukan keskiarvon.
Paikalla oli lisäkseni kaksi miestä, arkkitehtejä, toinen heistä ohjaajamme mies. Istuin heidän välissään. Ohjaajan mies läksi ennen loppua pois.
En salannut taustaani. Voisin hyvin esittää olevani insinööri, kun vain valitsisin sopivan alan. En teeskentele. Persoonani tuli esiin teksteistäni.
Paikalle jäänyt arkkitehti sanoi:
--- Kun minulla ei ole kosketusta tuohon (köyhien?) elämään, niin on hyvä, että kirjailijat ovat sitä kuvanneet, että tietää siitäkin.
Ei hyvältä tuntunut.
Rahaa tuhlasin turhaan Marja Myyryläisen kurssilla. Hankaluutta aiheutti huonetoverin kuorsaus, joka jyrisi lähes aamuun. En kertakaikkiaan pystynyt nukkumaan kuin pari tuntia, kun moottori hiljeni hetkeksi. Jälkeen päin on turha pohdiskella, miksi en vaihtanut huonetta. Omasta huoneesta olisi mennyt lisämaksu ja entisestä maksamani olisi myös mennyt. Etsin sellaista soppea, jossa voisi nukkua, mutta paljaalla lattialla en tietenkään saa unta, eikä missään ollut sohvaa. Yhden yön käppäilin maastossa.
Viikosta jäi sekava vaikutus. Ohjeista en ymmärtänyt mitään, enkä muistanut. Lupasivat opastaa kurssin jälkeen kaksi vuotta, että saadaan kirja. Paskan marjat. Yritin tehdä opettajan ohjeiden mukaan. Metsään meni. Kriitikko Laitinen lyttäsi lyttyyn sekavan sopan. Heidän takia se oli sekava.
Myöhemmin jonkin lehden palstalla esiintyi Marja Myyryläinen sen huonetoverini Eeron kanssa. Hymyilin vinosti.
Tämän kurssin ja Oriveden kurssin yhdistää tunteiden kuvaus. Arkkitehdin ymmärrys köyhiä kohtaan jää pintapuoliseksi, tunnetta ei voi kuvitella. Ei pysty kokemaan koskaan semmoista tunnetilaa, mikä meikäläistä ahdisti.
Sen sijaan kriitikko Laitinen moitti tekstissäni esiintyvää katkeruutta. En kertaakaan kirjoittanut sanaa: katkeruus, enkä edes ajatellut sitä. Kuitenkin kriitikko Laitinen pystyi sen lukemaan tekstin yhteydessä. Ylellisesti elävä kirjailija ei siihen pysty.
Tästä kertoi Aarno Kelperg. Kertoi Juhani Ahon arvostaneen Kauppis-Heikkiä. Aho antanut käsikirjoituksensa Heikin luettavaksi. Heikki arvostellut:
--- Sinä pilkkaat köyhiä ihmisiä.
Aho ryhtynyt välittömästi korjaamaan.
Mainio esimerkki olosuhteiden vaikutuksesta. Äpäränä syntynyt Joel Lehtonen päässyt pienenä hyvään hoitoon ja oli mahdollissus kehittyä.
Muutama nousee kaikesta huolimatta. Minä en pystynyt. Entäpä jos? Vasta melko iäkkäänä oivalsin: jos olisin kasvanut hyvän kirjaston vieressä, olisin kehittynyt toisenlaiseksi. Opin varhain lukemaan, muistin lukemani, oivalsin nopeasti, Lukunopeuteni testattiin ylitettyäni jo neljännen kymmeneni: 485 sanaa minuutissa. Pystyn tekemään tekstiä. Sellaisenkin havainnon tein leikkauksen jälkeen, että muisti huononi totaalisesti. Kun menen toiseen huoneeseen en muista, mitä varten? Joudun tapailemaan, hakemaan sanoja, mutta kirjoittaessa sanat löytyvät paremmin. Mainitessani muistamattomuuttani, sanovat sen iän syyksi. Ikä on vain osasyy, sillä muutos tapahtui niin äkkiä leikkauksen yhteydessä, että huomasin itse ja hämmästyin.
Nämä tuumailuni juontuvat tyttärieni antamista kirjoista. Juhani Niemi Tulivuori sammuessaan ja muita lastuja. EeroMarttinen Ilmari Kianto korpikirjailijan elämä.
Ilmari Kiannon Punainen Viiva teki vaikutuksen. Ryysyrannan Jooseppi menetteli huumorin takia, mikä huumori on kuitenkin pilkkaavaa ja ihmisarvoa alentavaa. Lukiessani olin nuori. Liian nuori tajutakseni.
Lukiessani Joel Lehtosen Putkinotkoa olin jo vanhempi ja kirjan pillkka sattui kipeästi. Niin paljon on ryysyrantaa, kurjuutta ja häpeää lapsuudessani ollut, ympäristössä ja elämässäni. Sekavat tunteet valtaavat joka kerran kun mainitaan Putkinotko mestariteoksena. Elokuvan muistan irvokkaana, ei yhtään naurattanut.
Erehdyn liian usein tuppautumaan itseäni parempaan seuraan. Kuten kirjoittajakursseille. Oriveden Opistossa Kaija Valkosen kurssilla oli enemmistö naisia. Naisten tasa-arvon perään huudetaan, mutta tuolla kurssilla en ollut tasa-arvoinen joukossa. Oppiarvoja omistavat naiset katsoivat sivuviistoon, olin epähenkilö, en kuulunut joukkoon. Ainut läheltä "säätyäni" oli ikäiseni entinen maatilan emäntä, mutta hän sai huomiota, kun häntä tuki oppinut tyttärensä. Tiesin silloin ja tiedän tänä päivänä kirjoittamiskykyni olevan yli sen porukan keskiarvon.
Paikalla oli lisäkseni kaksi miestä, arkkitehtejä, toinen heistä ohjaajamme mies. Istuin heidän välissään. Ohjaajan mies läksi ennen loppua pois.
En salannut taustaani. Voisin hyvin esittää olevani insinööri, kun vain valitsisin sopivan alan. En teeskentele. Persoonani tuli esiin teksteistäni.
Paikalle jäänyt arkkitehti sanoi:
--- Kun minulla ei ole kosketusta tuohon (köyhien?) elämään, niin on hyvä, että kirjailijat ovat sitä kuvanneet, että tietää siitäkin.
Ei hyvältä tuntunut.
Rahaa tuhlasin turhaan Marja Myyryläisen kurssilla. Hankaluutta aiheutti huonetoverin kuorsaus, joka jyrisi lähes aamuun. En kertakaikkiaan pystynyt nukkumaan kuin pari tuntia, kun moottori hiljeni hetkeksi. Jälkeen päin on turha pohdiskella, miksi en vaihtanut huonetta. Omasta huoneesta olisi mennyt lisämaksu ja entisestä maksamani olisi myös mennyt. Etsin sellaista soppea, jossa voisi nukkua, mutta paljaalla lattialla en tietenkään saa unta, eikä missään ollut sohvaa. Yhden yön käppäilin maastossa.
Viikosta jäi sekava vaikutus. Ohjeista en ymmärtänyt mitään, enkä muistanut. Lupasivat opastaa kurssin jälkeen kaksi vuotta, että saadaan kirja. Paskan marjat. Yritin tehdä opettajan ohjeiden mukaan. Metsään meni. Kriitikko Laitinen lyttäsi lyttyyn sekavan sopan. Heidän takia se oli sekava.
Myöhemmin jonkin lehden palstalla esiintyi Marja Myyryläinen sen huonetoverini Eeron kanssa. Hymyilin vinosti.
Tämän kurssin ja Oriveden kurssin yhdistää tunteiden kuvaus. Arkkitehdin ymmärrys köyhiä kohtaan jää pintapuoliseksi, tunnetta ei voi kuvitella. Ei pysty kokemaan koskaan semmoista tunnetilaa, mikä meikäläistä ahdisti.
Sen sijaan kriitikko Laitinen moitti tekstissäni esiintyvää katkeruutta. En kertaakaan kirjoittanut sanaa: katkeruus, enkä edes ajatellut sitä. Kuitenkin kriitikko Laitinen pystyi sen lukemaan tekstin yhteydessä. Ylellisesti elävä kirjailija ei siihen pysty.
lauantai 23. kesäkuuta 2012
Ihmeparantumiset
Lehdistössä levisi semmoinenkin uutiskuva, jossa lavan edessä seisova nuorukainen piti kainalosauvoja kohotettuna ylös oikealla kädellään. Huru-uskovaiset väittivät pojan jalkojen parantuneen lavalla messunneen profeetan ansiosta, josta osa kerrottiin Jeesuksen ansioksi. En sentään mahdottomia usko. Joku uskoon luottava ja toisten vakuuttelun harhauttamana lopetti lääkityksen ja kuoli kolmen kuukauden kuluttua.
Huru-uskovaiset eivät oikaisseet valhetta kainalosauvoista. Osa varmaan uskoi hamaan hautaan asti pojan parantuneen saarnaajan rukoillessa. Uutisena eivät kertoneet totuutta, jonka sain lukea jostain asiatekstistä. Nuorukainen sairasti jotain luuston heikkoutta. Kainalosauvoja käytti rasituksen välttämiseksi. Tuli lavan lähelle nojatakseen siihen ja asetti kainalosauvat viereensä lavaa vasten pystyyn. Joku huru huomasi tilaisuuden. Käski pojan nostaa kainalosauvat käsiinsa koholle ja napsautti kuvan kuten paras papparazzi. Kuva levisi kuin huhu. Ja huijarisaarnaajan maine kasvoi.
Niistä lääkityksen lopettaneista, jotka kuolivat pian, ei myöskään voi väittää varmana mitään. Kannattaa kysyä: Sen takia vai siitä huolimatta? Kun tiedetään vain toinen mahdollisuus toteutetuksi.
Kaupassa käydessäni näin lööpin suurin kirjaimin:"Ihmeparantuminen, syöpää sairastava parantui, kun lopetti lääkityksen". Tuntemani henkilö koki saman, mutta sitä ei uutisoitu missään. Hänelle annettiin ennuste elinajaksi kuusi kuukautta. Yksinkertainen ihminen ajatteli yksinkertaisesti: "Kun minä kuitenkin kuolen, niin mitä varten syön lääkeitä. Herkeän syömästä turhaan, kun niistä tulee niin paha olo." Ei kuollut niin pian. Syöpä oli poissa.
Minäkin teen harkitsemattomia päätelmiä. Koetan välttää. Helposti voi päätellä lääkityksen turhaksi. Eihän sitä voi tietää. Entäpä jos? Lääkitys oli välttämätön, mutta oliko jo aika lopettaa lääkitys? Ja juuri siinä kohdassa, jossa sattuma tuli peliin potilaan päätöksen mukana?
Lääkkeitä käytetään liikaa. Äitini lokerikkoa katsoessani ihmettelin. Lääkkeitä paljon, vaikka varsinaisia sairauksia ei ollut. Heikko kuulo oli pahin, joka korjautui laitteella kohtuulliseksi. Ja pietä häikkää psyykessä. Äitiä kehottanneet juomaan paljon. Kaksi litraa kaiken muun normaalin ruuan ja kahvin mukana tulevan nesteen lisäksi. Yritin selittää sitä liiaksi, mutta eihän hän kuunnellut. Tuli vaikeuksia virtsaamisen kanssa. Akuutin lääkäri sanoi täsmällisesti: --- Kokonaisuus ratkaisee. Saman ohjelman loppupuolella kuultiin terveysammattilaista, joka antoi sellaisen vaikutelman, mitä ohjetta äiti noudatti, vaikka oli vaikeaa. Kuulee monenlaisia "totuuksia".
Sellainenkin päivä tuli, että lääkäri sanoi äitini lääkkeistä: --- Tuota ei tarvitse. Pitäisi sanoa useammin.
Pysyin "terveenä" kuuskymppiseksi. Lainausmerkin siksi, että sepelvaltimotauti ei asettanut rajoituksia alkuvaiheessa. Liikuntaa en unohtanut pitkiksi ajoiksi, vain pikkutaukoja. Kun liikuin, tein sen tehokkaasti. Eturauhanen vaivasi aikaisemmin. Ensimmäinen tukos tuli siinä kuudenkymmenen vaiheilla. Iisalmen aluesairaalassa olin sen takia 62 vuotisena. Eivät korjanneet, sorkkivat verille ja lääkäri määräsi lääkettä. Praziol. Kirjapainoammattilaiselta katsoin opuksesta kyseisen vaikutuksista. Järkeni mukaan täysin sopimaton lääke. Vuoden söin sitä. Vuorossa uusi amerikalaisten keksintö: Proscar. Ei auta uskokaan. Uskoin kalliiseen lääkkeeseen, jonka hintaa apteekin tyttö hirvitteli. Harhaisesti uskoin ja sinnittelin pitkään pelkästään tarkan itsekontrollin avulla. Ei auttanut, vain rahaa meni yhteiskunnalta ja minulta. Melkein seitsemän vuotta.
Ensimmäisen tukoksen purkamisen jälkeen lääkäri sanoi: --- Eturauhanen on normaali. Toisen tukoksen jälkeen lääkäri sanoi: --- Eturauhanen on normaali. Nuoria olivat lääkärit; mies ja nainen. Väärät diaknoosit. Enhän silloin tiennyt. Vasta kolmannella kerralla lääkäri Kari Haring sanoi:
--- On se suurentunut! Äänensä ihmettelevä sävy johtui kai, kun olin sanonut aiemmin manitun se normaaliksi. Jälkeenpäin tietää sen jo silloin olleen melko suuren.
Ohitusleikkauksen yhteydessä tulppasi kunnolla, v 1998. Odotettiin urologia, jota ei kuulunut, kotiutettiin. Kutsuivat Kuopioon tutkittavaksi. Saivat sorkittua veret irti. Lausunnossa sanotaan eturauhasen kokoarvioksi 43 g . Jälkeenpäin ristiriitaisia kysymyksiä itselläni. Tyhmän kysymyksen tein, kun luin eteurauhasen leikkauksen uudesta menetelmästä ja tekniikkaa tajuavana arvelin sen entisiä paremmaksi. Esitin kysymyksen Pielavedellä johtava lääkäri Sakari Kalliselle. Sanatarkasti vastasi näin: --- Se ei ole primääri hoitomuoto, vaan pitää saada urologin lausunto ja urologeille on pitkä jono. Ei kysynyt mitään minulta. Ei siitä mitä on tehty, miten voit, miten haittaa, miten jaksat. Olin sitä mieltä jo silloin, että mitkään primäärit ei tule kysymykseen, vaan hoito. Vähäpätöinen ihminen ja matalalla profiililla: ei suhtauduta vakavasti.
Sydämen kohdalla kävi eri tavalla. Johtuiko siitä, kun sydänfilmi kertoi. Todennäköinen äkkikuolema tilastoihin, ellei hoidettu. Eturauhasesta vain kärsimykset ja haitat. Kun syöpää ei ollut.
Vasta Karjalan metsissä pienen virheen jälkeen tuli lopullinen seis. Näin ja koin Venäjän surkean tilanteen. Tramaattisten vaiheiden jälkeen pääsin Suomeen ja Kuopioon. Kuopiossa höylättiin asianmukaisesti. Kun käskivät kääntää selkä ja koukistaa jalat, tunsin kun koskettivat selkää ja välittömästi nukahdin. Heräsin hämärään ja näin miehen sivussa putsaavan välineitä, kysyin: ---Mitä minulle on tehty? --- Teidät on höylätty. Tähän kohtaan aioin laittaa korjauksen, mutta teen kokonaan uuden nyt 12 v jälkeen
Höyläyksen jälkeen kummitteli pitkään. Tuli verta. Joskus punaisena suihkuna, toisinaan veripalttuna. Operoitiin toukokuussa. Vielä heinäkuussa tuli kerran värikäs suihku. Höyläyksen jälkeen antoivat määräajaksi ohjeen ottamatta Primaspania. Lakkasin uudelleen ottamasta sitä. Tapahtui v 2001.
Joskus tuli pieniä hyytyneitä hiutaleita. Kävin Rautalammilla lääkärissä. Sanoi antavansa lähetteen Kuopioon Lähetettä ei kuulunut. Vuoden kuluttua samasta tilapäisestä oireesta. Jälleen lupaus lähetteestä, joka tuli pian. Pestiin ja huuhdottiin. Sanoivat eturauhasen hieman suurentuneen, höylättäiskö? --- Tehdään mikä on tarpeellista. Tapahtui v 2007.
Tekivät hyvin, mutta jälki ratkesi, jouduin jatkohoitoon. Siinä vaiheessa tuli esille kännyköiden hyöty, ambulanssista soittelivat ja saatiin mennä suoraan Kuopioon, ilman mutkallisia välikäyntejä.
Kertomuksessa mainitaan höyläys tehdyn juuri sillä sähkölankasysteemillä, josta Kalliselta kyselin.
Lääkkeet kummittelevat koko ajan, vaikka joku lääkäri sanoi: --- Itse asiassa lääkkeetön hoito. Primaspan ja simvastatin. Toisen höyläyksen jälkeen tuntuu paremmalta kuin ensimmäisen jälkeen.
Kuitenkin joskus yllätti punainen suihku. Vältin tilapäisesti Primaspania. Kunto heikkeni, epäilin sepelvaltimoita. Tutkittiin. Kuopion rautatieasemalta Kauppakadulle Mehiläiseen muutamien satojen metrien matka tuotti tuskaa. Seisahduin välillä lepäämään. Kerran asetuin porttikäytävään suojaan tuulelta. Nuori nainen tuli ulos, katsoi kummeksuen, ehkä pelkäsi. Siirryin välittömästi pois. Mehiläiseen sinniteltyäni annoin paperit tiskille tytön eteen. Menin sivuun tuolille lepäämään, tyttö hoiti hommansa siinä. Sekopäisenä en osannut jäädä junasta, yritin väärältä puolelta ja jouduin menemään Pieksämäelle. Ei ollut kivaa.
Hemoglobiini näkyi kontrollissa hieman alentuneena. Keuhkoputkentulehduksen makasin sairaalassa. Jossain vaiheessa mainitsin jollekin terveyskeskuksesa mahdollisesta Primaspanin vaikutuksesta. Sanoi; --- Ei se tihku. Tulin varmuuteen kun näin pytyssä muun tavaran joukossa suunnilleen kourallisen mustia hiiliä. Voiko olla muuta kuin verta?
Nyt toimii omahoito, josta vakavasti varoittavat. Primaspanin pitoisuuden puolitin kaikkein miedoimmaksi ja otan säännöllisen epäsäännöllisesti. Samalla tavalla teen kolesterolilääkkeen kanssa. Jaksan kuntoilla. Kahdessa vuodessa kunto kohosi hiljalleen. Kaukana aika, jolloin haukoin henkeä uimahallissa, ponnistelin Mehiläiseen henkihieverissä ja joskus kaksisataa metriä käveltyäni piti kääntyä takaisin. Viime kesänä pisin kävelyretki oli noin 18 kilometriä. Osittain maantiellä ja metsäpoluilla mäkisessä maastossa. Uin joskus reilun kilometrin, viimeksi 750 m ilman yhtään oirehtimista. Kunnosta todistaa hemoglobiinilukema, joka normalisoitui. Nykyisestä kunnostani tunnen kiitollisuutta, mitä siitä; kuolenko aikaisemmin tai myöhemmin.
Sydämen omituisen rytmin takia kävin muutaman kerran terveyskeskuksessa. Sydänhoitajan kanssa keskustelin lääkkeiden vaikutuksesta. Jätettiin kolesterolilääke kuukaudeksi, ei tepsinyt. Sairaanhoitaja oli oikeassa epäillessään beetasalpaajaa. Sijaislääkärinä oli nuori "tyttönen". Keinautti istuintaan ja vakuutti, että lääkkeitä pitää ehdottomasti ottaa. Kutsuivat Kuopioon vuosi leikkauksesta.
Lääkäri suoritti jotain kansainvälistä tutkimusta. Kuunteli kertomani oireet ja vaikutukset. Sanoin epäilyni lääkkeestä. Tarkasteli papereitani, sanoi: --- Ei se ole välttämätöntä. Annoin jäljellä olevat naapurin emännälle, hänellä oli sellainen lääkitys. Emconcordia käytin vuoden, se oli tarpeellista aikansa rytmin takia, mutta kun lopetin ottamisen alkoi kunto kohentua ja pystyin treenaamaan.
Semmoisen periaatteen joskus kuulin, että kun lääkettä otetaan, sitä ei saa lopettaa. Harvinainen sattumus; lääkäri kuunteli minua kuin ainakin tervejärkistä ja suostui suosittelemaan lääkkeen jättämistä.
Tämmöisestä löpinästä sa helposti vaikutelman, että purjuan lääkärissä yhtä mittaa. Meni välillä vuosia. Kerran kävi kolesterolilääkken resepti uusittavana. Lääkäri liittänyt mukaan kehoituksen kontrollikäyntiin, kun edellisestä on kaksi vuotta.
30.10 2012
Olen ihmetellyt, miksi tätä tekstiä ovat katsoneet kaikkein useimmin. Sekavaa tekstiä ja paljon virheitä, joista voi saada vääriä käsityksiä. Tämmmöistä tekstiä ei yleensä päästetä julkisuuteen. Sinänsä asiaa, mutta vaatisi korjaamista, jota sanovat editoinniksi. En korjaa; "kirjoitin minkä kirjoitin".
Kävin kirjoittajapiireissä ja opetuksessa. Kirjoittaa voidaan rehellisesti sekä monella muulla tavalla. Enimmäkseen taktikoidaan. Kirjoitetaan miten soveliaaksi katsotaan. Odotusten mukaan ja hyväksi hyväksytyllä tyylillä.
Ohjaajat tuovat tapetille määritelmän: Tajunnan virta. Piiriläiset yrittivät kirjoittaa "tajunnan virtaa".
Mielestäni teeskentelivät. Miten voidaan kirjoittaa tajunnan virtaa tietoisesti??? En ymmärrä?
Tuo kirjoitukseni on tajunnan virtaa, kuten kirjoitukseni yleensä ovat.
Tässä tapauksessa tajunnan virta tulee havainnolliseksi. Alkaa teemalla: "ihmeparantumiset", mutta eksyy pian aiheesta. Poikkelehtii sinne tänne aiheesta toiseen ja päätyy kauaksi alkuperäisestä.
Kirjoitukseni ovat enimmäkseen tajunnan virtaa. Vaikka minulla on olevinaan aihe ja teema, en niiden kahleissa pysy. Aloittaessani en ajatellut lähellekään samoin, mitä tekstistä syntyy.
Pakinoin aikoinaan paikallislehdessä ihan maksua vastaan. Paljon kirjoitin silloinkin tajunnan virtaa ja moni juttu olisi saanut mennä Ö-mappiin. Mutta vein aina useampia toimitukseen. Toimittaja valitsi minkä hyväksi koki, enkä siihen koskaan puuttunut. Mutta mielestäni olisin jättänyt jonkin pois ja valinnut julkaistavaksi, sen minkä toimittaja "hyllytti".
Poikkeuksen muodostivat harkitut tekstit, joita pähkäilin arkitoimieni ohella. Sanoin joskus, että pakina syntyy vaikka kusella käydessä. Itse asiassa kirjoitin pakinan "päässäni" ja koneen luo päästyäni vain "tulostin" sen. Silloin minulla ei ollut kompuutteria. Nyt ei semmoinen onnistu, muisti ei pelaa. Huomenna en muista, mitä tänään kirjoitin! Onneksi voin kirjoittaa tajunnan virtaa. Tekstiä voi haukkua vapaasti.
Huru-uskovaiset eivät oikaisseet valhetta kainalosauvoista. Osa varmaan uskoi hamaan hautaan asti pojan parantuneen saarnaajan rukoillessa. Uutisena eivät kertoneet totuutta, jonka sain lukea jostain asiatekstistä. Nuorukainen sairasti jotain luuston heikkoutta. Kainalosauvoja käytti rasituksen välttämiseksi. Tuli lavan lähelle nojatakseen siihen ja asetti kainalosauvat viereensä lavaa vasten pystyyn. Joku huru huomasi tilaisuuden. Käski pojan nostaa kainalosauvat käsiinsa koholle ja napsautti kuvan kuten paras papparazzi. Kuva levisi kuin huhu. Ja huijarisaarnaajan maine kasvoi.
Niistä lääkityksen lopettaneista, jotka kuolivat pian, ei myöskään voi väittää varmana mitään. Kannattaa kysyä: Sen takia vai siitä huolimatta? Kun tiedetään vain toinen mahdollisuus toteutetuksi.
Kaupassa käydessäni näin lööpin suurin kirjaimin:"Ihmeparantuminen, syöpää sairastava parantui, kun lopetti lääkityksen". Tuntemani henkilö koki saman, mutta sitä ei uutisoitu missään. Hänelle annettiin ennuste elinajaksi kuusi kuukautta. Yksinkertainen ihminen ajatteli yksinkertaisesti: "Kun minä kuitenkin kuolen, niin mitä varten syön lääkeitä. Herkeän syömästä turhaan, kun niistä tulee niin paha olo." Ei kuollut niin pian. Syöpä oli poissa.
Minäkin teen harkitsemattomia päätelmiä. Koetan välttää. Helposti voi päätellä lääkityksen turhaksi. Eihän sitä voi tietää. Entäpä jos? Lääkitys oli välttämätön, mutta oliko jo aika lopettaa lääkitys? Ja juuri siinä kohdassa, jossa sattuma tuli peliin potilaan päätöksen mukana?
Lääkkeitä käytetään liikaa. Äitini lokerikkoa katsoessani ihmettelin. Lääkkeitä paljon, vaikka varsinaisia sairauksia ei ollut. Heikko kuulo oli pahin, joka korjautui laitteella kohtuulliseksi. Ja pietä häikkää psyykessä. Äitiä kehottanneet juomaan paljon. Kaksi litraa kaiken muun normaalin ruuan ja kahvin mukana tulevan nesteen lisäksi. Yritin selittää sitä liiaksi, mutta eihän hän kuunnellut. Tuli vaikeuksia virtsaamisen kanssa. Akuutin lääkäri sanoi täsmällisesti: --- Kokonaisuus ratkaisee. Saman ohjelman loppupuolella kuultiin terveysammattilaista, joka antoi sellaisen vaikutelman, mitä ohjetta äiti noudatti, vaikka oli vaikeaa. Kuulee monenlaisia "totuuksia".
Sellainenkin päivä tuli, että lääkäri sanoi äitini lääkkeistä: --- Tuota ei tarvitse. Pitäisi sanoa useammin.
Pysyin "terveenä" kuuskymppiseksi. Lainausmerkin siksi, että sepelvaltimotauti ei asettanut rajoituksia alkuvaiheessa. Liikuntaa en unohtanut pitkiksi ajoiksi, vain pikkutaukoja. Kun liikuin, tein sen tehokkaasti. Eturauhanen vaivasi aikaisemmin. Ensimmäinen tukos tuli siinä kuudenkymmenen vaiheilla. Iisalmen aluesairaalassa olin sen takia 62 vuotisena. Eivät korjanneet, sorkkivat verille ja lääkäri määräsi lääkettä. Praziol. Kirjapainoammattilaiselta katsoin opuksesta kyseisen vaikutuksista. Järkeni mukaan täysin sopimaton lääke. Vuoden söin sitä. Vuorossa uusi amerikalaisten keksintö: Proscar. Ei auta uskokaan. Uskoin kalliiseen lääkkeeseen, jonka hintaa apteekin tyttö hirvitteli. Harhaisesti uskoin ja sinnittelin pitkään pelkästään tarkan itsekontrollin avulla. Ei auttanut, vain rahaa meni yhteiskunnalta ja minulta. Melkein seitsemän vuotta.
Ensimmäisen tukoksen purkamisen jälkeen lääkäri sanoi: --- Eturauhanen on normaali. Toisen tukoksen jälkeen lääkäri sanoi: --- Eturauhanen on normaali. Nuoria olivat lääkärit; mies ja nainen. Väärät diaknoosit. Enhän silloin tiennyt. Vasta kolmannella kerralla lääkäri Kari Haring sanoi:
--- On se suurentunut! Äänensä ihmettelevä sävy johtui kai, kun olin sanonut aiemmin manitun se normaaliksi. Jälkeenpäin tietää sen jo silloin olleen melko suuren.
Ohitusleikkauksen yhteydessä tulppasi kunnolla, v 1998. Odotettiin urologia, jota ei kuulunut, kotiutettiin. Kutsuivat Kuopioon tutkittavaksi. Saivat sorkittua veret irti. Lausunnossa sanotaan eturauhasen kokoarvioksi 43 g . Jälkeenpäin ristiriitaisia kysymyksiä itselläni. Tyhmän kysymyksen tein, kun luin eteurauhasen leikkauksen uudesta menetelmästä ja tekniikkaa tajuavana arvelin sen entisiä paremmaksi. Esitin kysymyksen Pielavedellä johtava lääkäri Sakari Kalliselle. Sanatarkasti vastasi näin: --- Se ei ole primääri hoitomuoto, vaan pitää saada urologin lausunto ja urologeille on pitkä jono. Ei kysynyt mitään minulta. Ei siitä mitä on tehty, miten voit, miten haittaa, miten jaksat. Olin sitä mieltä jo silloin, että mitkään primäärit ei tule kysymykseen, vaan hoito. Vähäpätöinen ihminen ja matalalla profiililla: ei suhtauduta vakavasti.
Sydämen kohdalla kävi eri tavalla. Johtuiko siitä, kun sydänfilmi kertoi. Todennäköinen äkkikuolema tilastoihin, ellei hoidettu. Eturauhasesta vain kärsimykset ja haitat. Kun syöpää ei ollut.
Vasta Karjalan metsissä pienen virheen jälkeen tuli lopullinen seis. Näin ja koin Venäjän surkean tilanteen. Tramaattisten vaiheiden jälkeen pääsin Suomeen ja Kuopioon. Kuopiossa höylättiin asianmukaisesti. Kun käskivät kääntää selkä ja koukistaa jalat, tunsin kun koskettivat selkää ja välittömästi nukahdin. Heräsin hämärään ja näin miehen sivussa putsaavan välineitä, kysyin: ---Mitä minulle on tehty? --- Teidät on höylätty. Tähän kohtaan aioin laittaa korjauksen, mutta teen kokonaan uuden nyt 12 v jälkeen
Höyläyksen jälkeen kummitteli pitkään. Tuli verta. Joskus punaisena suihkuna, toisinaan veripalttuna. Operoitiin toukokuussa. Vielä heinäkuussa tuli kerran värikäs suihku. Höyläyksen jälkeen antoivat määräajaksi ohjeen ottamatta Primaspania. Lakkasin uudelleen ottamasta sitä. Tapahtui v 2001.
Joskus tuli pieniä hyytyneitä hiutaleita. Kävin Rautalammilla lääkärissä. Sanoi antavansa lähetteen Kuopioon Lähetettä ei kuulunut. Vuoden kuluttua samasta tilapäisestä oireesta. Jälleen lupaus lähetteestä, joka tuli pian. Pestiin ja huuhdottiin. Sanoivat eturauhasen hieman suurentuneen, höylättäiskö? --- Tehdään mikä on tarpeellista. Tapahtui v 2007.
Tekivät hyvin, mutta jälki ratkesi, jouduin jatkohoitoon. Siinä vaiheessa tuli esille kännyköiden hyöty, ambulanssista soittelivat ja saatiin mennä suoraan Kuopioon, ilman mutkallisia välikäyntejä.
Kertomuksessa mainitaan höyläys tehdyn juuri sillä sähkölankasysteemillä, josta Kalliselta kyselin.
Lääkkeet kummittelevat koko ajan, vaikka joku lääkäri sanoi: --- Itse asiassa lääkkeetön hoito. Primaspan ja simvastatin. Toisen höyläyksen jälkeen tuntuu paremmalta kuin ensimmäisen jälkeen.
Kuitenkin joskus yllätti punainen suihku. Vältin tilapäisesti Primaspania. Kunto heikkeni, epäilin sepelvaltimoita. Tutkittiin. Kuopion rautatieasemalta Kauppakadulle Mehiläiseen muutamien satojen metrien matka tuotti tuskaa. Seisahduin välillä lepäämään. Kerran asetuin porttikäytävään suojaan tuulelta. Nuori nainen tuli ulos, katsoi kummeksuen, ehkä pelkäsi. Siirryin välittömästi pois. Mehiläiseen sinniteltyäni annoin paperit tiskille tytön eteen. Menin sivuun tuolille lepäämään, tyttö hoiti hommansa siinä. Sekopäisenä en osannut jäädä junasta, yritin väärältä puolelta ja jouduin menemään Pieksämäelle. Ei ollut kivaa.
Hemoglobiini näkyi kontrollissa hieman alentuneena. Keuhkoputkentulehduksen makasin sairaalassa. Jossain vaiheessa mainitsin jollekin terveyskeskuksesa mahdollisesta Primaspanin vaikutuksesta. Sanoi; --- Ei se tihku. Tulin varmuuteen kun näin pytyssä muun tavaran joukossa suunnilleen kourallisen mustia hiiliä. Voiko olla muuta kuin verta?
Nyt toimii omahoito, josta vakavasti varoittavat. Primaspanin pitoisuuden puolitin kaikkein miedoimmaksi ja otan säännöllisen epäsäännöllisesti. Samalla tavalla teen kolesterolilääkkeen kanssa. Jaksan kuntoilla. Kahdessa vuodessa kunto kohosi hiljalleen. Kaukana aika, jolloin haukoin henkeä uimahallissa, ponnistelin Mehiläiseen henkihieverissä ja joskus kaksisataa metriä käveltyäni piti kääntyä takaisin. Viime kesänä pisin kävelyretki oli noin 18 kilometriä. Osittain maantiellä ja metsäpoluilla mäkisessä maastossa. Uin joskus reilun kilometrin, viimeksi 750 m ilman yhtään oirehtimista. Kunnosta todistaa hemoglobiinilukema, joka normalisoitui. Nykyisestä kunnostani tunnen kiitollisuutta, mitä siitä; kuolenko aikaisemmin tai myöhemmin.
Sydämen omituisen rytmin takia kävin muutaman kerran terveyskeskuksessa. Sydänhoitajan kanssa keskustelin lääkkeiden vaikutuksesta. Jätettiin kolesterolilääke kuukaudeksi, ei tepsinyt. Sairaanhoitaja oli oikeassa epäillessään beetasalpaajaa. Sijaislääkärinä oli nuori "tyttönen". Keinautti istuintaan ja vakuutti, että lääkkeitä pitää ehdottomasti ottaa. Kutsuivat Kuopioon vuosi leikkauksesta.
Lääkäri suoritti jotain kansainvälistä tutkimusta. Kuunteli kertomani oireet ja vaikutukset. Sanoin epäilyni lääkkeestä. Tarkasteli papereitani, sanoi: --- Ei se ole välttämätöntä. Annoin jäljellä olevat naapurin emännälle, hänellä oli sellainen lääkitys. Emconcordia käytin vuoden, se oli tarpeellista aikansa rytmin takia, mutta kun lopetin ottamisen alkoi kunto kohentua ja pystyin treenaamaan.
Semmoisen periaatteen joskus kuulin, että kun lääkettä otetaan, sitä ei saa lopettaa. Harvinainen sattumus; lääkäri kuunteli minua kuin ainakin tervejärkistä ja suostui suosittelemaan lääkkeen jättämistä.
Tämmöisestä löpinästä sa helposti vaikutelman, että purjuan lääkärissä yhtä mittaa. Meni välillä vuosia. Kerran kävi kolesterolilääkken resepti uusittavana. Lääkäri liittänyt mukaan kehoituksen kontrollikäyntiin, kun edellisestä on kaksi vuotta.
30.10 2012
Olen ihmetellyt, miksi tätä tekstiä ovat katsoneet kaikkein useimmin. Sekavaa tekstiä ja paljon virheitä, joista voi saada vääriä käsityksiä. Tämmmöistä tekstiä ei yleensä päästetä julkisuuteen. Sinänsä asiaa, mutta vaatisi korjaamista, jota sanovat editoinniksi. En korjaa; "kirjoitin minkä kirjoitin".
Kävin kirjoittajapiireissä ja opetuksessa. Kirjoittaa voidaan rehellisesti sekä monella muulla tavalla. Enimmäkseen taktikoidaan. Kirjoitetaan miten soveliaaksi katsotaan. Odotusten mukaan ja hyväksi hyväksytyllä tyylillä.
Ohjaajat tuovat tapetille määritelmän: Tajunnan virta. Piiriläiset yrittivät kirjoittaa "tajunnan virtaa".
Mielestäni teeskentelivät. Miten voidaan kirjoittaa tajunnan virtaa tietoisesti??? En ymmärrä?
Tuo kirjoitukseni on tajunnan virtaa, kuten kirjoitukseni yleensä ovat.
Tässä tapauksessa tajunnan virta tulee havainnolliseksi. Alkaa teemalla: "ihmeparantumiset", mutta eksyy pian aiheesta. Poikkelehtii sinne tänne aiheesta toiseen ja päätyy kauaksi alkuperäisestä.
Kirjoitukseni ovat enimmäkseen tajunnan virtaa. Vaikka minulla on olevinaan aihe ja teema, en niiden kahleissa pysy. Aloittaessani en ajatellut lähellekään samoin, mitä tekstistä syntyy.
Pakinoin aikoinaan paikallislehdessä ihan maksua vastaan. Paljon kirjoitin silloinkin tajunnan virtaa ja moni juttu olisi saanut mennä Ö-mappiin. Mutta vein aina useampia toimitukseen. Toimittaja valitsi minkä hyväksi koki, enkä siihen koskaan puuttunut. Mutta mielestäni olisin jättänyt jonkin pois ja valinnut julkaistavaksi, sen minkä toimittaja "hyllytti".
Poikkeuksen muodostivat harkitut tekstit, joita pähkäilin arkitoimieni ohella. Sanoin joskus, että pakina syntyy vaikka kusella käydessä. Itse asiassa kirjoitin pakinan "päässäni" ja koneen luo päästyäni vain "tulostin" sen. Silloin minulla ei ollut kompuutteria. Nyt ei semmoinen onnistu, muisti ei pelaa. Huomenna en muista, mitä tänään kirjoitin! Onneksi voin kirjoittaa tajunnan virtaa. Tekstiä voi haukkua vapaasti.
perjantai 22. kesäkuuta 2012
Laskuongelmat
Suoraveloitus oli mutkaton homma, ei tarvinnut huolehtia, eikä pelätä unohtumista. Se on tietysti liian vaivalloinen ja ehkä kallis palvelu tilinomistajan hyväksi tehtävästä? Tyrkyttävät e-laskua. Ensimmäinen e-lasku oli Soneralle. Huolimatta e-laskulla maksusta, tuli karhukirje ja lisämaksu. Suutuin hommaan ja muutenkin Soneraan. Sain vängättyä irtisanomisen.
Nyt olen laatinut asioita e-laskulle. Tähänastiset lankeavat maksuun myöhemmin. Viimeksi annoin e- laskulle dna:n. Tuli karhukirje. Muistelin maksaneeni ja ihmettelin. Tarkastin tilin. Huomasin etten ollut maksanut toukokuussa. Maksoin tililtä.
Katselin uteliaisuuttani pankin netistä. Siellä sanotiin olevan hyväksymätön e-lasku dna:lle. Katsoin erääntyvistä. Siellä oli kaksi samankokoista. Hyväksymätön e-lasku ja odottamassa eräpäivää karhuttuna maksamani. Onneksi aloin kurkkimaan. Niin paljon kamppailin aikoinaan laskujen ja karhujen kanssa, että tulin yliherkäksi maksumuistutuksille.
Oletin sen sillä hyväksi, että e-lasku hoituu. Kaikki ovat vakiomaksuja, mutta ei samansuuruisia. Samansuuruinen on määräajan yhtiövastike, sen laitoin aina toistuvaan maksuun ja olin huoleti. Nyt pitää e-lasku hyväksyä. Hyväksytään, mutta en tiennyt menettelytapaa. Pankin verkkoon on asiaa harvoin, enkä niin ollen katsonut pankin sivulle, kun en mielestäni tarvinnut.
Kauankohan e-lasku on käytössä? Ainakaan muuttumattomana se ei pysy, jos nörttien metkuja ajattelen. Piti helpottua, mutta jatkuvasti sekoilen, vaikka luulen olevani suhteellisen selväjärkinen.
Mummo käytävän toisella puolella sotki televisionsa, ei näkynyt minkäänlaista kuvaa, pelkkä ruutu vain. Voidaan päätellä, että mummo ei pysty asioimaan nettipankissa. Entä moniko toinen mummo?
Huijarit luottavat tähän ja kauppaavat liittymiä toiten päälle. Minullekin tekivät jekun, jonka selvittely ei meinannut onnistua.
Nyt olen laatinut asioita e-laskulle. Tähänastiset lankeavat maksuun myöhemmin. Viimeksi annoin e- laskulle dna:n. Tuli karhukirje. Muistelin maksaneeni ja ihmettelin. Tarkastin tilin. Huomasin etten ollut maksanut toukokuussa. Maksoin tililtä.
Katselin uteliaisuuttani pankin netistä. Siellä sanotiin olevan hyväksymätön e-lasku dna:lle. Katsoin erääntyvistä. Siellä oli kaksi samankokoista. Hyväksymätön e-lasku ja odottamassa eräpäivää karhuttuna maksamani. Onneksi aloin kurkkimaan. Niin paljon kamppailin aikoinaan laskujen ja karhujen kanssa, että tulin yliherkäksi maksumuistutuksille.
Oletin sen sillä hyväksi, että e-lasku hoituu. Kaikki ovat vakiomaksuja, mutta ei samansuuruisia. Samansuuruinen on määräajan yhtiövastike, sen laitoin aina toistuvaan maksuun ja olin huoleti. Nyt pitää e-lasku hyväksyä. Hyväksytään, mutta en tiennyt menettelytapaa. Pankin verkkoon on asiaa harvoin, enkä niin ollen katsonut pankin sivulle, kun en mielestäni tarvinnut.
Kauankohan e-lasku on käytössä? Ainakaan muuttumattomana se ei pysy, jos nörttien metkuja ajattelen. Piti helpottua, mutta jatkuvasti sekoilen, vaikka luulen olevani suhteellisen selväjärkinen.
Mummo käytävän toisella puolella sotki televisionsa, ei näkynyt minkäänlaista kuvaa, pelkkä ruutu vain. Voidaan päätellä, että mummo ei pysty asioimaan nettipankissa. Entä moniko toinen mummo?
Huijarit luottavat tähän ja kauppaavat liittymiä toiten päälle. Minullekin tekivät jekun, jonka selvittely ei meinannut onnistua.
keskiviikko 20. kesäkuuta 2012
Urheilusta hyötyäkin
Vuotispäivän tilaisuudessa siskon poika Jorma kertonut tapahtuneesta 44 vuoden takaisesta. Sanonut ajatelleensa, että on siitä urheilusta hyötyäkin. Urheilin kyllä, mutta se oli vain harrastusta. Tilanteen muistan hyvin.
Aamuvarhaisella Nilakalle pilkille. Auto oli pikkuinen Steyr-Pugh, moottori takana. Tulimme Kotalahden rantaan. Ajoimme yöpakkasen liukastamalle jäälle. Pikkuauto teki aluksi pari piruettia, ennenkuin sain sen ohjattavaksi.
Paluumatkalle läksimme Nilakan selältä puolenpäivän jälkeen. Koko lämpimän aamupäivän hiostanut aurinko pehmitti jään kuoppaiseksi. Ajoin kohtuullisen vauhdikkaasti, ettei ajoneuvo juutu pehmeyteen.
60 senttisen jään railo oli sulanut syväksi uraksi, johon ajokkimme takapyörät putosivat syvälle. Keveämmän keulan etupyörät ylittivät sen, mutta vauhti hidastui ja takapyörät juuttuivat. Yritimme nostaa autoa, mutta moottori ja voimansiirto painoivat sen verran, ettemme jaksaneet saada autoa pois urasta ja alusta oli kiinni railon reunassa.
Nastarenkaita ei ollut, se helpotti. Ruuvasin tyhjäkäynnin isolle, kytkin ykkösen päälle ja takapyörät pyörivät railossa tyhjää, luistivat. Ei kun nostamaan. Heti kun saimme nostettua sen verran, että alusta irtosi railon reunasta, auto syöksähti liikkeelle. Tuli kiire! Hyökkäsin perään ja nipin napin ennätin avonaisesta ovesta autoon.
Hengästyneenä odotin Jormaa. Liikkeellä ollessa annoin auton mennä isolla tyhjäkäynnillä. Mittari näytti neljääkymppiä. Huippuluokan pikajuoksijan vauhtia. Pilkkivarusteissa juoksen humattavasti hitaammin. Urheillessa kehittynyt reaktiokyky auttoi nopeaan päätökseen ja lähtöön. Muutaman sekunninkymmenystä hitaanpana oli käveltävänä laaja Nilakan selkä. Sille naureskelimme, mutta toinen tapaus veti vakavaksi, ei naurattanut, vaikka onnistuin vaaran välttämisessä.
Korjaamohallissa yhtenä välineenä oli suuren moottorin vauhtipyörästä tehty alusta tukevilla rautaisilla jaloilla. Tehty takomisalustaksi, mutta sopivan matala istuimeksi, se saattoi olla missä kohtaa tahansa. Sillä kertaa se oli jossain selkäni takana.
Tein henkilöauton huoltotyötä kumartuneena moottoritilan ylle. Kuulin takaani torven törähdyksen. Mitä ne pojat soittelee? Kurkkasin kuitenkin taakseni: Mosse tuli täyttä vauhtia muutaman metrin päässä, suoraan kohti. Aika oli täpärällä.
En ennättänyt muuta kuin taivuttaa lantioni taaksepäin ja heittäytyä. Mosse oli niin lähellä, että kyynärpääni osui sen etulyhtyyn. Ainoa pieni kolhu tuli kyynärpäähän. Mosse meni ja työnsi edellään sitä rautaista painavaa "jakkaraa" edellään sen auton etuhelmaa vasten jossa olin seisonut. Tarkasti siinä asennossa, että molemmat jalkani olisivat ruhjoutuneet.
Tilanne juontui siitä, kun huoltamani auto oli tavan mukaan perä vasten seinää. ja samalla kohtaa vastapäisellä seinällä iso ovi ja hultomonttu.
Nuori mies ajoi Mossen huoltomontulle nuoren miehen vauhdilla. Jarrupoljin painui pohjaan. Sen jälkeen vetäisi käsijarrun kahvaa, käsijarrukaan ei toiminut ja Mosse kulki koko ajan. Oikea käsi kahvassa, painoi vasemmalla kädellä hätäisesti lyhyen äänimerkin, joka pelasti jalkani. Ei naurattanut. Jonkun toisen jalat siinä paikassa olisivat olleet entiset.
Urheilun hyöty! Sinä vuotena en ollut hyvässä urheilukunnossa. Hyppäsin kuitenkin korkeutta
170 cm. Jossain vaiheessa harrastin notkeusvoimistelua, pystyin panemaan molemmat jalkani niskan taakse, pystyin kävelemään käsilläni ja hoikka rakenteeni on edullinen. Nopea reraktio, notkeus ja ponnistusvoima kehittyivät urheillessa.
Aamuvarhaisella Nilakalle pilkille. Auto oli pikkuinen Steyr-Pugh, moottori takana. Tulimme Kotalahden rantaan. Ajoimme yöpakkasen liukastamalle jäälle. Pikkuauto teki aluksi pari piruettia, ennenkuin sain sen ohjattavaksi.
Paluumatkalle läksimme Nilakan selältä puolenpäivän jälkeen. Koko lämpimän aamupäivän hiostanut aurinko pehmitti jään kuoppaiseksi. Ajoin kohtuullisen vauhdikkaasti, ettei ajoneuvo juutu pehmeyteen.
60 senttisen jään railo oli sulanut syväksi uraksi, johon ajokkimme takapyörät putosivat syvälle. Keveämmän keulan etupyörät ylittivät sen, mutta vauhti hidastui ja takapyörät juuttuivat. Yritimme nostaa autoa, mutta moottori ja voimansiirto painoivat sen verran, ettemme jaksaneet saada autoa pois urasta ja alusta oli kiinni railon reunassa.
Nastarenkaita ei ollut, se helpotti. Ruuvasin tyhjäkäynnin isolle, kytkin ykkösen päälle ja takapyörät pyörivät railossa tyhjää, luistivat. Ei kun nostamaan. Heti kun saimme nostettua sen verran, että alusta irtosi railon reunasta, auto syöksähti liikkeelle. Tuli kiire! Hyökkäsin perään ja nipin napin ennätin avonaisesta ovesta autoon.
Hengästyneenä odotin Jormaa. Liikkeellä ollessa annoin auton mennä isolla tyhjäkäynnillä. Mittari näytti neljääkymppiä. Huippuluokan pikajuoksijan vauhtia. Pilkkivarusteissa juoksen humattavasti hitaammin. Urheillessa kehittynyt reaktiokyky auttoi nopeaan päätökseen ja lähtöön. Muutaman sekunninkymmenystä hitaanpana oli käveltävänä laaja Nilakan selkä. Sille naureskelimme, mutta toinen tapaus veti vakavaksi, ei naurattanut, vaikka onnistuin vaaran välttämisessä.
Korjaamohallissa yhtenä välineenä oli suuren moottorin vauhtipyörästä tehty alusta tukevilla rautaisilla jaloilla. Tehty takomisalustaksi, mutta sopivan matala istuimeksi, se saattoi olla missä kohtaa tahansa. Sillä kertaa se oli jossain selkäni takana.
Tein henkilöauton huoltotyötä kumartuneena moottoritilan ylle. Kuulin takaani torven törähdyksen. Mitä ne pojat soittelee? Kurkkasin kuitenkin taakseni: Mosse tuli täyttä vauhtia muutaman metrin päässä, suoraan kohti. Aika oli täpärällä.
En ennättänyt muuta kuin taivuttaa lantioni taaksepäin ja heittäytyä. Mosse oli niin lähellä, että kyynärpääni osui sen etulyhtyyn. Ainoa pieni kolhu tuli kyynärpäähän. Mosse meni ja työnsi edellään sitä rautaista painavaa "jakkaraa" edellään sen auton etuhelmaa vasten jossa olin seisonut. Tarkasti siinä asennossa, että molemmat jalkani olisivat ruhjoutuneet.
Tilanne juontui siitä, kun huoltamani auto oli tavan mukaan perä vasten seinää. ja samalla kohtaa vastapäisellä seinällä iso ovi ja hultomonttu.
Nuori mies ajoi Mossen huoltomontulle nuoren miehen vauhdilla. Jarrupoljin painui pohjaan. Sen jälkeen vetäisi käsijarrun kahvaa, käsijarrukaan ei toiminut ja Mosse kulki koko ajan. Oikea käsi kahvassa, painoi vasemmalla kädellä hätäisesti lyhyen äänimerkin, joka pelasti jalkani. Ei naurattanut. Jonkun toisen jalat siinä paikassa olisivat olleet entiset.
Urheilun hyöty! Sinä vuotena en ollut hyvässä urheilukunnossa. Hyppäsin kuitenkin korkeutta
170 cm. Jossain vaiheessa harrastin notkeusvoimistelua, pystyin panemaan molemmat jalkani niskan taakse, pystyin kävelemään käsilläni ja hoikka rakenteeni on edullinen. Nopea reraktio, notkeus ja ponnistusvoima kehittyivät urheillessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)