Vuotispäivän tilaisuudessa siskon poika Jorma kertonut tapahtuneesta 44 vuoden takaisesta. Sanonut ajatelleensa, että on siitä urheilusta hyötyäkin. Urheilin kyllä, mutta se oli vain harrastusta. Tilanteen muistan hyvin.
Aamuvarhaisella Nilakalle pilkille. Auto oli pikkuinen Steyr-Pugh, moottori takana. Tulimme Kotalahden rantaan. Ajoimme yöpakkasen liukastamalle jäälle. Pikkuauto teki aluksi pari piruettia, ennenkuin sain sen ohjattavaksi.
Paluumatkalle läksimme Nilakan selältä puolenpäivän jälkeen. Koko lämpimän aamupäivän hiostanut aurinko pehmitti jään kuoppaiseksi. Ajoin kohtuullisen vauhdikkaasti, ettei ajoneuvo juutu pehmeyteen.
60 senttisen jään railo oli sulanut syväksi uraksi, johon ajokkimme takapyörät putosivat syvälle. Keveämmän keulan etupyörät ylittivät sen, mutta vauhti hidastui ja takapyörät juuttuivat. Yritimme nostaa autoa, mutta moottori ja voimansiirto painoivat sen verran, ettemme jaksaneet saada autoa pois urasta ja alusta oli kiinni railon reunassa.
Nastarenkaita ei ollut, se helpotti. Ruuvasin tyhjäkäynnin isolle, kytkin ykkösen päälle ja takapyörät pyörivät railossa tyhjää, luistivat. Ei kun nostamaan. Heti kun saimme nostettua sen verran, että alusta irtosi railon reunasta, auto syöksähti liikkeelle. Tuli kiire! Hyökkäsin perään ja nipin napin ennätin avonaisesta ovesta autoon.
Hengästyneenä odotin Jormaa. Liikkeellä ollessa annoin auton mennä isolla tyhjäkäynnillä. Mittari näytti neljääkymppiä. Huippuluokan pikajuoksijan vauhtia. Pilkkivarusteissa juoksen humattavasti hitaammin. Urheillessa kehittynyt reaktiokyky auttoi nopeaan päätökseen ja lähtöön. Muutaman sekunninkymmenystä hitaanpana oli käveltävänä laaja Nilakan selkä. Sille naureskelimme, mutta toinen tapaus veti vakavaksi, ei naurattanut, vaikka onnistuin vaaran välttämisessä.
Korjaamohallissa yhtenä välineenä oli suuren moottorin vauhtipyörästä tehty alusta tukevilla rautaisilla jaloilla. Tehty takomisalustaksi, mutta sopivan matala istuimeksi, se saattoi olla missä kohtaa tahansa. Sillä kertaa se oli jossain selkäni takana.
Tein henkilöauton huoltotyötä kumartuneena moottoritilan ylle. Kuulin takaani torven törähdyksen. Mitä ne pojat soittelee? Kurkkasin kuitenkin taakseni: Mosse tuli täyttä vauhtia muutaman metrin päässä, suoraan kohti. Aika oli täpärällä.
En ennättänyt muuta kuin taivuttaa lantioni taaksepäin ja heittäytyä. Mosse oli niin lähellä, että kyynärpääni osui sen etulyhtyyn. Ainoa pieni kolhu tuli kyynärpäähän. Mosse meni ja työnsi edellään sitä rautaista painavaa "jakkaraa" edellään sen auton etuhelmaa vasten jossa olin seisonut. Tarkasti siinä asennossa, että molemmat jalkani olisivat ruhjoutuneet.
Tilanne juontui siitä, kun huoltamani auto oli tavan mukaan perä vasten seinää. ja samalla kohtaa vastapäisellä seinällä iso ovi ja hultomonttu.
Nuori mies ajoi Mossen huoltomontulle nuoren miehen vauhdilla. Jarrupoljin painui pohjaan. Sen jälkeen vetäisi käsijarrun kahvaa, käsijarrukaan ei toiminut ja Mosse kulki koko ajan. Oikea käsi kahvassa, painoi vasemmalla kädellä hätäisesti lyhyen äänimerkin, joka pelasti jalkani. Ei naurattanut. Jonkun toisen jalat siinä paikassa olisivat olleet entiset.
Urheilun hyöty! Sinä vuotena en ollut hyvässä urheilukunnossa. Hyppäsin kuitenkin korkeutta
170 cm. Jossain vaiheessa harrastin notkeusvoimistelua, pystyin panemaan molemmat jalkani niskan taakse, pystyin kävelemään käsilläni ja hoikka rakenteeni on edullinen. Nopea reraktio, notkeus ja ponnistusvoima kehittyivät urheillessa.
