Kaivelin sottaamiani papereita. Löysin tämmöisen. Kirjoitin tämän jonain menneenä kesänä.
Naukkailin pienestä pullosta Suomiviinaa, sellaisina pieninä teelusikallisen mittaisina suupaloina, kaappijuopoille ominaiseen tapaan. Pienen pullon ostoa motivoi halpa hinta, mutta harmittelin erehdystäni, viina maistui huonolaatuiselta. Teksti kyljessä väitti aineen valmistetun viljasta ja vedestä. Juoman valmistaja on epämääräinen helsinkiläinen firma, siitä päättelin huonolaatuiseen pirtuun sotketun kaupungin kraanavettä. Piti ostaa Koskenkorvaa? Pienestä viinasta tullut pieni humala ei sammuta ajatusten leikkiä. Kirjaston hyllystä otan summittaisesti sellaisten kirjailijain teoksia, joiden teoksia en muista aikaisemmin lukeneeni. Pienen pullon lisäksi oli seuranani kirja. Kirjan tarina alkoi onkivasta miehestä ja huolehtivasta vaimosta. Lukiessani oletin heitä keski-ikäisiksi. Seuraavalla sivulla lause kertoi valmisteltavan Ossin 80-vuotispäiviä.
Lause irrotti hiljaa hersyvän naurun, jota jatkui useita minuutteja. Olenhan kuin tuo Ossi. Kolmevarttisen vuosipäiväni ilmoitin haluavani olla juhlimatta, mutta jos jaksan sinnitellä kahdeksankymppiseksi, saa jälkikasvu juhlistaa, jos haluavat.
Jatkettuani lukemista, totesin etten kuitenkaan ole Ossin kaltainen; en valehtele koskaan, enkä kerro kenellekään itsestäni.
Tunsin angervon tuoksun. Miehen mittainen angervo kukki täyteläisenä, eteläinen tuulen henkäys kuljetti aistittavakseni lievän huumauksen. Kuusi vuosikymmentä siitä on, kun haistoin angervon tuoksun kanavan varrella. Muistin lukeneenni jostain julkaisusta tarinan: "Taas angervot kukkivat". Kertomuksessa ikääntynyt mies muisteli angervon kukintaa miehuutensa vuosina. Angervon kukintaan liittyi nainen ja toteutumaton unelma.
Varhaisessa nuoruudessa lukemani tarina palautui mieleeni, vaikka yksityiskohtia siitä en muista. Muistan vain aistineeni alakulon vaikutelman ja ikävöimisen. Jälleen angervot kukkivat. Nytkin niiden tuoksua hengittää ikääntynyt mies ja muistelee toteutumattomia unelmia.
