Todellinen kesäpäivä. En katsonut asteita, mutta lämmön tuntee kehossaan. Työnsin motorivenhon vesille. Päristelin vauhdikkaasti. Hiljensin ja tarkkailin luotainta. Syvällä näkyy kalan symboleja, sieltä en niitä tavoita. Tutun ruohikon lähellä syvänteen reunalla näkyy kaloja runsaasti, jopa 4-7 metrin syvyydessä. Näyttävät liikkuvan, oleilevat 1-2 metriä pohjan yläpuolella ja välillä häviävät. Reilun tunnin jökötän ankkurissa, mutta pilkkiin eivät suostu ottamaan. Panen aluksi pienen pätkän matoa. Aikani venattuvani lisään koukkuun kokonaisen lieron roikkumaan. Liottelin sitä aikani, mutta kokonaisena se säilyi.
Tämmöinen kalastuskertomus ei ole mistään kotoisin. Saanenko enää milloinkaan mitään? En ikävystynyt. Lähes tyyni järvi näytti parhaat puolensa. Aavistuksen verran pilveä lievitti auringon tehoa, järvi näytti utuiselta. Paitani riisuin heti ja kenngät hiukan myöhemmin, käärin housunlahkeet ja annoin auringon tehota. Käsivarsissa näkyy puna. Ensimmäinen auringonotto tänä kesänä. Naama tosin ruskettui ulkona liikkuessani.
Ajelin toiseen paikkaan. Virvelillä operoin, mutta turhaksi sen tiesin jo ennen aloittamista. Tyhjän saa pyytämättä, mutta nautin kesästä.
