Rukajärvi

Esimerkki mielettömyydestä on tapahtumat "Pallossa".   Venäläisessä kirjassa se on Piesimän kukkula.  Ensiksi se mainitaan "Neptun" kukkulana.  Myös kapteenin kukkula ja kärsimysten kukkula.  Venäläisten sotilaiden nimittämänä Päärynä (kruusa).  Suomalaiset sanovat edelleen Palloksi. 

Sissikoulutuksen osasto noin 120 miestä (tarkemmin en muista) komennettiin puolustustaisteluihin, mihin ei ollut koulutettu.  Päällikön kertomuksesta päättelen sen tapahtuneen silloin kun suomalaiset etenivät Palloon.  Sivujuonteista voi päätellä hänen menettäneen 40 miestä.
Sissipäällikkö ei saanut miehilleen "pieniä lapioita"  häntä ylemän upseerin välinpitämättömyyden ja perivenäläisen byrokraatin taipumattomuuden takia:  "Propuska, propuska, pitää olla propuska!" Eikä aikaa ollut, joutuivat tappeluun viime tingassa.  Suri miehiensä puolesta, jotka joutuivat tulitukseen ilman kaivautumisvälineitä. 

Saattaa olla, että minua moititaan epäisänmaalliseksi, kun tarkastelen sotaa inhimillisestä näkökulmasta.  Voi myös kysyä;  mitä inhimillisyydellä tarkoitetaan?  Sotia käyvät inhimilliset ihmiset ja käyttäytyvät epäinhimillisesti.  Sota on epäinhimillinen rikos. 

Venäläiset suuntasivat Stalinin Uruilla niin valtavan iskun, että kauempaa katsoen näytti siltä kuin kumpu olisi noussut ilmaan. Valtasivat Pallon.  Valtauksesta kertovat tyypilliseen tapaan sankarillisena saavutuksena. 
Luutnantti Kusnetsov arvelee valtauksen melko helpoksi sen takia, kun ilmaan tuli niin paljon hiekkaa, että suomalaisten aseet pilaantuivat ampumakelvottomiksi.

Suomalaisten taipumattomuus Pallon hallinnassa luultavasti oli harkittua taktiikkaa.  Laajemmassa merkityksessä.  Typerän tuntuisessa kahakoinnissa menetettiin molemmin puolin paljon materiaalia ja satoja miehiä.  Maailman historiaa sekin?!  Vain pieni yskäisy. 

Ontrosenvaarassa oli yksi pataljoona "väärässä" paikassa, suomalaiset eivät siihen hyökänneet.  Toiselta pataljoonalta loppuivat ammukset ja ruoka. 
Joutilaalta pataljoonalta tivasivat:  --- Miksi ette mennet apuun?  ---- Meidät määrätiin ehdottomasti pysymään paikallaan! 

Kirjassa siteerataan julkilausumaa, jossa sotatoimet lakkaavat 4:s päivä.  Se on sillä puolella virallinen "totuus".   Luutnannti Kusnetsov kertoo tarkasti kellonaikoja myöten esimiehensä puhelinsoitosta aamulla 5:s päivä:  "Onko teillä ammuksia? -  Onko teillä maaleja?  Tuon pystyy tulkitsemaan vain yhdellä tavalla?!
Toinenkin maininta löytyi:  Miehistön jäsen muistelmissaan jossain toisella suunnalla sanoo sotatoimien loppuneen 5:s päivä! 
Korkeiden upseerien tarinat noudattavat "kaavaa" .   Tapahtumista saa parempaa selkoa alempiarvoisten kerronnasta.  Tässä kirjassa Luutnantin ja kersantin.

Ydinaseiden johtavat kehittäjät Oppenheimer ja Shaharov eivät tajunneet, millaisia aseita onnistuivat luomaan.  Tekivät vain suurta pommia, joka tuhoaa enemmän materiaalia.  Myohemmin molemmat tulivat siihen tulokseen ettei niitä olisi pitänyt valmistaa, eikä käyttää.  Siitä syystä joutuivat molemmat omiensa joukossa vainotuiksi, syytetyiksi. 

Sota on rikos ihmisyyttä vastaan.

Unet

Jotkut näkevät enneunia, minä en, mutta kummallisia näen.
Tulin jostakin matkalta. Astuin hämärään ikkunattomaan huoneeseen.  Semmoinen vanha rautatieaseman odotushuone.  Tulin siihen päädystä. Oikealla sivulla oli kaksi lipunmyyntiluukkua. Ne olivat mustia kuin taulu, elottomia.  Kävelin eteenpäin, aikoen kulkea huoneen läpi pituus-suunnassaan.  Kengänkärkieni edessä lattialla lojui passi, samanlainen sininen kuin omani. Suomen passit olivat siihen aikaan sinisiä.
Nostin passin ja työnsin sen ensimmäiseen aukkoon. Mitään siellä ei näkynyt, mutta kuitenkin passi työnettiin takaisin. Mitään ei sanottu, mutta jotain tapahtui: se oli Humbrey Bogardin passi ja minä olin sen jälkeen Humbrey Bogard. Otin sen käteeni ja ihmettelin?  Kysyin hätääntynenä: mitenkä minulle nyt tulee Savon Sanomat,  kun se on tilattu Erkki Jauhiaisen nimellä???

Viime yöunen nukuin kahdessa pätkässä. Toisen jakson aikana näin lyhyen unen.  Ajoin polkupyörällä tien yli.  Sen vierellä ei ollut ojia. Ajoin nurmikolta tielle aikomuksena ajaa toiselle puolelle nurmikolle.  Ennätin keskelle tietä, kun oikealta tuli auto. Pelkäsin sen ajavan ylitseni, mutta se pysähtyi aivan lähelle.  Kuljettaja tuli ulos, varoitti: --- täältä voi joku tulla kovallakin vauhdilla! en puhunut mitään, katsoin outoa ajoneuvoa. Se oli ikäänkuin puolitoista kerroksinen pakettiauto.  Valkoinen väri ei ollut maalin valkoista, vaan hohtavaa, joka säteili salaperäistä loistoa. 

Rukajärvi

Olen uskonut suullisesti tai kirjallisesti esitetyn asian, silloin kun se näyttää loogiselta tietämyksen ja kokemusten kannalta.  Mutta usein jää tuntemattomia seikkoja pimentoon, kunnes ne joskus tulevat esille.  Propaganta, poliittinen suuntaus ja eri näkökulmat muovaavat julkisuuteen tulevia tarinoita.  

Minut pystyy todistelemaan asiantuntemattomaksi. Hyväksytään.  Kuitenkin vuosien mittaan auktoriteettia omaavien asiantuntijoiten väitteet ja enusteet osoittivat harhaan.  Tarkoituksellakin harhautetaan, mutta harhautukseksi ei voi todistaa varmuudella.  
Sodan loputtua olin kahdentoista.  Harvojen kanssa pystyin sanaakaan vaihtamaan.  Kalle Rytkönen oli sodassa.  Hänen kuultensa sanoin, että Suomelle olisi käynyt  huonosti sotimatta.  Perustin ajatukseni yksinkertaiseen:  Talvisodassa puolustautumatta  olisi Venäjä vallannut.  Saksan hyökätessä olisi Suomi jauhautunut jalkoihin.  Mitä tähän sanoi Kalle?    --- Ei ne tänne syvänmualle  olis tulleet.  Niinpä! 
Kaksitoista vuotisena en ollut asiantuntija, mutta Pielaveden veteraanienkin asiantuntemus kehittyi myöhemmin.

Tuntemattoman Hietasta mukaillen:  "Ihmettelen vallan kauhiast".    Ihmettelen ja kysyn itseltäni.  Kun mielenkiinto herää, saatan etsiä valaistusta tai jätän hautumaan, kunnes uutta pähkäiltävää ilmaantuu.  Viime aikoina en paljon lukenut, enkä enää jaksa paneutua.  Vaikka asiantuntemus puuttuu, naputtelen täpliä taululle.   Nämä sanailut perustuvat pikkiriikkiseen osaan.   Muutamiin seikkoihin en saanut selkoa.  Muutamat selvinneet myöhemmin.  Mutta pohtinut olen semmoisiakin, joihin vähäinen harrastukseni ei johtanut.   Tarkkailen tämän hetken näkökulmastani. 

Hyvällä syyllä voi sanoa: --- Mitä tyhjää.   Varsinkin kun olen arvoton ja arvovallaton.  Moni kuvittelee arvovallan sisältävän aina asiantuntemusta. 

Eivät kertoneet, millä tavalla, kenen tai keiden kanssa Mannerheim teki sopimuksen pysäyttää hyökkäys juuri sillä hetkellä, vaikka vastustusta oli?  Painostettiinko Mannerheimia?  Uhattiinko?  Samalla Mannerheim rikkoi sopimuksen Saksan kanssa.  Miksi Saksa ei reagoinut voimakkaasti?   Eihän Saksa sopimusta tiennyt, mutta havaitsi varmasti Suomen passivoitumisen. 

Minua kiinnostaa paradoksit.  Sotaan osallistumalla Suomi saavutti raskaalla hinnalla osan.   Osan Suomi saavutti toteuttamatta Saksan kanssa sovittuja.  Leningrad ja "elämän tie" sekä Muurmannin rata (Kirovin rautatie).  Suomen armeija oli niihin kykenevä. 

Videon julkistamistilaisuudessa Suojalassa paikalla ollut eversti lausui Majewskin retken tarkoituksesta ja saavutuksesta:  "Siitä oli hyötyä".   Asiantuntematon korpifilosofi ei näe  mitään "sotilaallista" etua täysin järjettömässä operaatiossa.  Sillä rautatien haaralla ei suurta vaikutusta ollut.
Venäläisten mukaan:  "Suomalaiset ovat säyseitä". 

Maij Gubassa ihmettelin rakennuksen pienuutta, jonka pohja näkyi yhä selvästi.  Sen perusteella pahainen koppero.   Pystyivät ilmoittamaan: "Tuhottiin asemarakennus"!   Dokumentin mukaan räjäytettiin 800 metriä rautatietä!
Miten räjäytettiin?   Pienillä panoksilla ammuttiin kiskot sivuun.  Jäätynyt perustus tuskin paljon vaurioitui.  Videolla pielavetinen veteraani sanoi:  "Onneksi ei tarvinnut perustaa sinne rintamaa".  Veteraanin vilpitön lause sisältää totuuden.   Koko retki oli alueella, jonne oli luvattu olla menemättä!?   Tämä seikka askarrutti minua, mutta ei ollut sanomiseen saumaa.   Kirjoittamista ei kukaan estä.  Pahaa verta voin aiheuttaa. 

Tässä kohtaa hymyilyttää.  Kirjan alkupuolella kerrotaan:  "Kesäkuussa 1941 suomalainen tuhoojaosasto meni Kirovin rautatielle;  tuhosi 800 metriä rataa.  Meidän iskuryhmä tuhosi osaston. 
Sanamuoto on muistinvarainen.  Räikeä esimerkki siitä, miksi lukemaansa pitää suhtautua varauksella.   Valheiden ei kuitenkaan pidä sumentaa ajatuksia, eikä estää totuuden siemenien etsimistä. 

Sodan päätyttyä sen suunnan sotilashenkilö kirjoittaa heidän tärkeimmästä saavutuksestaan:  "Estettiin suomalaisia menemästä Kirovin rautatielle.!
Majewskin retki ei suuntautunut Sorokkaan!?

Toinen järjetön reissu Jeljärvelle oli semmoinen reissu, jolla ei suuria ylvästellä.   Surkea "huvimatka." 
Molemmista hankkeista kysyn:  Miksi???

Näillä lienee yhtymäkohta lukemaani, kuinka Saksa painosti suomea toimintaan.  "Tuommoinen täin kokoinen valtio kartalla ja uskaltaa uhmata Fyhreriä!" 
Majewskin retki dokumentoitu tarkasti, kiskojen räjäyttelyä myöten.   Ei kai noin epäloogisia partioita tehty ihan turhan päiten?   Saksalaisia vartenko?   Hämäykseksi? Tiesikö venäläiset?   

Rukajärven tiellä

Muutaman kerran Pielavetisten videoryhmän porukassa pääsin tutustumaan venäläiseen sotakirjaan, jossa sen puolen sotilaat kertoivat tapahtuneista.  Kirja sellaisenaan ei anna todellista kuvaa.  Yleensäkään sodista ei kerrota totuudenmukaisesti.  Oman puolen asioista kerrotaan sankaritarinoita ja propagantaa.  Ikäänkuin vastapuolella ei olisi ollut ihmisiä.  Samanlaisia nuorukaisia molemmilla puolilla.  Määrättynä isänmaalliseen tehtävään.  Pakotettuna vuodattamaan verta, menettämään terveyttään, ruumiinosiaan ja henkensä.  Vain fanaatisten typeryksien maailmanherruuden tavoittelun uhreina.

Luin kirjasta otteita Pielaveden veteraaneille.  Eivät he tykänneet siitä, että yleensä luin, eivät halunneet kuunnella.  Vaikutti kuin olisivat luulleen minun uskoneen kaiken todeksi.  En selitellyt, arvelin heidän ymmärtävän.

Yritin jotakin todeksi tajuamaani kertoa, mutta kumosivat heti, kun tiesivät paremmin.  Tiesivätkin todella, mutta eivät kaikkea.

Omelian motin kauheuden tiesivät, mutta ei sitä, mitä Venäjän puolella tapahtui.  En tiedä, onko lännen puolen historiassa sitä kuvattu.  Oleellista on, että korkeammat upseerit kirjoittavat "virallista" totuutta, mutta parhaiden selviää alempiarvoisten muistelmista.

Kun kerroin Pielaveteläisille Omelian motista päässeiden kertomuksista, miten olivat täysin hunningolla kuusi vuorokautta muun muassa ilman radiota.  Veteraanit kumosivat.  Kertoivat suomalaisten sieppaamasta radiosanomasta.   En käynyt kinaamaan. 
Todellakin, suomalaisten sieppaama sanoma täsmää venäläisten kertomaan.  Kirjassa katkonainen sanoma sisältää saman, mitä suomalaisissa lähdeissä kerrotaan.   Mutta   sitä eivät   suomalaiset tienneet, että se viesti oli viimeinen sillä radiolla.  Patterit loppuivat!   

Tunnen epävarmuutta kirjoittamaan näistä, mutta mieleni tekee, kun olen paljon omissa oloissani pohtinut laajempiakin kokonaisuuksia.  Siinä suhteessa olen erilainen, että varsinaisia sotakirjoja olen lukenut olemattoman vähän.  Sen sijaan taustoista kertovia luin niin paljon kuin kirjastosta löysin.  Moskovan neuvotteluista luin Paasikivestä alkaen ja kun sain tietooni ketä siellä kulloinkin oli, niin sellaisten henkilöiden muisteluja luin.  

Paasikivi kertoo usein tapaamisistaan "hyvän ystävänsä"  Rotsin suurlähettiläs Assarssonin kanssa.  Mielenkiintoni sai tyydytystä, kun Pielaveden kirjastossa oli Sven Assarssonin muistelmat.   Assarsson kertoo, miten hän taas oli Molotovin puhuttelussa.   Vaikeuksiin sanoo saaneensa lohtua lukiessaan Mcciavellin Ruhtinasta.
Koko kirjassa ei mainita sanallakaan Paasikivestä.  Eikä hyvästä ystävästä.  Assarssonin vaikeuksia ei voi verrata Paasikiven kokemiin.

Pielaveden kirjasto sisälsi yllättävän paljon mielenkiintoista.  Pakarisen ansiotako.  Löytyi Macciavelli, löytyi Taisteluni, löytyi Speer, löytyi von Bylow ja paljon merkittäviä.  Yhden ohitin; paksun kovakantisen: Tigersted   Vastavakoilu iskee. Iskevä nimi johti harhaan, luulin tavanmukaiseksi seikkailukirjaksi.   Kun todellinen sisältö tuli tietooni, sitä ei enää ollut.

Rauhansopimus sisälsi kirjojen hävittämisen.  Totta kai jotain talletettiin, mutta julkisissa kirjastoissa ei.  Sodan jälkeen varoivat.  Ohitin monta kertaa kirjan Aino Kuusinen  Jumala syöksee enkelinsä. 
Jostain kirjasta sain selville kyseessä olevan Otto Wille Kuusisen vaimon muistelmat?!

Nuorena uskoin lukemiini, Raamattuunkin.  Lukemaansa pitää aina suhtautua varauksella.  Kokemuksen lisääntyessä oppii arvioimaan muutamat paikkansapitämättömiksi.  Suoraan ei kannata tyrmätä mitään, eikä kritiikittömästi uskoa.  Olen erehtynyt monta kertaa kumpaankin suuntaan ja myöhemmin joutunut "kääntämään takkia".   "Takin kääntämistä" paheksuvat ja pilkkaavat, vaikka se kertoo kehityskyvystä.

Yhdeltä istumalta en jaksa kovin paljoa, selkä köyristyy.  Pistän kannen kiinni ja palaan "astialle".

Sään oikut

Ulkosalla kuntoilu jäänyt vähälle.  Märkääkin ollut.   Ikkunasta katsoen näytti kuivalta.  Katsoin sopivaksi pienen pyöräilylenkin.  Läksin polkemaan Iisveden suuntaan, siellä ei ole raskaita mäkiä. Rautatien ali kylän pintaan päästyäni näin mustat pilvet.  Puhalsi vastainen tuuli ja kasvoihin vihmoi muutamia pisaroita.  Muutin suunnitelmaa.  Kaatronlammen kautta Tervalaan ja rantapolkua kotiin päin.  Sade ei tullutkaan niskaan, niimpä jatkoin joen taakse.  Rantapolun kuntolaitteilla voimistelin kevyesti.  Kun tulin Siionin sillalle, ilmestyi taivaalle outo valoilmiö, joka valaisee ja lämmittää. 
Äsken katsoin ikkunasta.  Asemakatu on märkä. 
Nyt näkyy vaaleaa ja tummaa pilveä.  Odotan tummien väistymistä, eikä tuulikaan puhalla kovin tarmokkaasti.  Tekee mieli piipahtamaan vesillä.  Edellisellä kerralla puolimetrinen aallokko keikutti ja paukutti soutuveneen keulaa. 
"Onni täällä vaihtelee",  niin sääkin.  Tänä kesänä ei sää suosinut.  Ehkä elokuussa?
"Kasvihuoneilmiö" ja ilmaston muutos?

Kasvihuoneilmiö ei mielestäni vastaa määritelmänä kasvihuonetta.  Jos kaasukerros estää säteiden pekenemisen avaruuteen,  kai se estää tuleviakin säteitä?  Kaasukerroksen vahvistuessa luulisi sen vähentävän myös tulevia säteitä samassa suhteessa kuin "karkaavia"?

Kasvihuone ei lämpiä sen takia että katto estää lämpösäteilyn "karkaamista".   Läpinäkyvä katto ei estä säteiden kulkua mihinkään suuntaan.  Kasvihuone lämpiää kun auringon lämmittämä ilma ei pääse karkaamaan läpinäkyvän katon alta.  Maan pinnalla lämmennyt ilma liikkuu vapaasti.

Satu Huttunen luennoi televisiossa.  Todisteli metsien tuhoutuvan.  En ymmärtänyt, kun omien havaintojeni mukaan puut kasvoivat nopeammin kuin ennen.  Happosateet lannoittivat, eikä tuhonneet.  Happosateiden rajoittaminen on paikallaan.  Suomessa on tänä päivänä puuta enemmän kuin Huttusen mittauspäivina.
Jo alle kouluikäisenä kiinnostuin tarkkailemaan puiten pituuskasvua.  Ihmettelin kun Korpelan  näreissä kasvoi kolmenkymmenen sentin kerkkä, mutta Kivimäen kankaalla kuusien latvat pitenivät vain vähän.   Siitä ajasta ymmärrys kasvoi. 

Metsiä hakataan.  Luontoihmiset pelottelivat metsien loppumisella.  Hakkaajat sanoivat puiden lahoavan, kun ei hakata tarpeeksi.  Hakattu on ja hakataan vastakin, mutta jokainen säästynyt puu on omaisuutta.  Pientä vaihtelua.  Pelkäävät ettei puut mene tulevaisuudessa kaupaksi.  Puuta tarvitaan kaikkina aikoina.  Jos sellu keitetään lämpimissä ja halvemmissa maissa, niin aina joku keksii uusia käyttötapoja.  Puu on arvokas raaka-aine ja luonnon koristus.

Vouhottivat ja jotkut neropatit organisoivat koivun tuhoamisen.  Tavoitteena Suomeen koivuista vapaa alue.  Muka "valkoinen valhe".  Liikun metsissä teitä pitkin ja maastossa.  Tarkkailen samoin kuin kakarana, mutta eri näkökulmasta.  Tärkein havainto kertoo koivujen runsaudesta.  Kokemus kertoo käyttötapoja aina löytyvän.   

Tulevaisuus

Ruudussa selitti herra, jonka titteli on tulevaisuuden tutkija.  Ei tulevaisuutta voi tutkia, vain ennustaa, laatia ennusteita.  Tätä heraa haastattelija tenttasi minkä taisi.  Mies vaikutti tyhmältä, ainakaan puheissa ei ollut mitään "kipinää".  Kaikki hänen sanomansa on kuultu tuhansia kertoja tuhansista suista.  Nokiasta ja Suomen talouden tukijaloista.  Ei juuri tulevaisuuden edestä verhoa raottanut.  Päinvastoin; mainitsi renessanssin 1400 luvulta ja toivoi toista renessanssia.  Voi pyhä yksinkertaisuus?!   Sanon tämmöisiä tyhjäntoimittajiksi.  Kuka maksaa hänen palkkansa?  Valtioko?
Montako tyhjäntoimittajaa valtio palkkaa?   Leikkaukset voisi aloittaa tyhjäntoimittajista.  Mutta sekään ei pelasta, joutuu maksamaan työttömyyskorvausta,  elättämään sosiaalituella.

Muodin orjat

Mikä näyttää typerämmältä vaatetukselta kuin frakki.  Päähäni mahtuu huonosti, että täyspäiset miehet pukeutuvat frakkiin.  Hoikka mies tulee tyhmän oloiseksi liehuvien helmuksien kanssa. Pönäköityminen lisääntyy ja mahtaa olla miellyttävää kaikien läskien päälle pyntätä valkoista mahansuojusta ja paksu kaula ahtaa kauluksen ja rusetin sisään.  Poliittiset päättäjät keekoilevat vuokratuissa hepenissä.   Ei tee luotettavaa vaikutusta.  Viime vuoden juhlissa pällistelyä katsoin ehkä kuusitoista minuuttia.  Tarkkailin, jotta moniko uskaltaa tulla ilman hännystakkia hännystelemään.  

Naisten euro on samanpitunen kuin hame.  Pitävät usein housuja mukavuuden vuoksi.  Naisten eurosta valittaminen tuntuu liioitellulta, kun näkee Linnan loisteessa Daamien vetävän monen metrin pituista laahusta.  Tosin köyhyydestä kertoo, ettei ole varaa palkata kamaripalvelijoita laahusta kannattelemaan. Pöljältä näyttää. Linnan Juhlat muodostaa valtavan näyteikkunan turhuuden markkinoille. Mihin rakoon mahtuu Isänmaallisuus?

Raukoilla ei ole varaa ostaa riittävästi hamekangasta.  Reidet pitää näkyä puoleen mittaan.  Jukisuusnaisillakaan ei näe tyylikästä mekkoa tai hametta.  Istuminen vaikeutuu.   Räikeimmillään tuli esille kun nainen istui polvet ristissä, että jokin häpy säilyisi ja kamera kurkisti reiden sivua niin pitkälti kuin pääsi.  Kuka mahtoi saada sapiskaa, ohjaaja vai kuvaaja?  Vai onko kyseinen henkilö niin "härski", että viisveisaa mokomasta pienestä?   Hyttynen ei pistä----!   Presidentin rouvillakaan ei ole varaa pukeutua tyylikkäästi julkiseen esiintymiseen.

Kuvaruudussa alkoi näkymään kummallisia "kaulahuiveja".  Kaksinkerroin "surmansilmukalla"  sitaistu  "ryysy", ruman näköinen tursake.  Harmaa lattialuuttu  piti panna rumentamaan sisätiloissa studiossakin.  Selvisi, ettei se ollut ainoastaan kylmän ilmanalan ihmisillä.  Kaukomailtakin tulleissa lähetyksissä näkyi samanlaisia.

Jonniin verran huvittaa nähdessäni naisten puseron avara kaula-aukko vetäisty sivuun, niin että olkapää jää paljaaksi ja tissiliivin olkain näkyviin.  Televisiota varten. Ei ollenkaan tyylikästä.  Mutta "muodikasta"?

Oli minullakin "muodikkaat"  housut.  Kotikutoinen kangas; Korpelan pellolla kasvatetusta hampusta loimet ja omien lampaiden villoista kuteet. Vaivoin hankitut tarpeet, joista äiti ompeli housut. Joskus 1940-luvulla.  Entiset kuluivat ja jäivät pieniksi.   Ainoat housut kuluivat askareissa. Polven kohtaan tuli reikä, toiseenkin. Paikattiin.  Polvien yläpuolelle tuli reiät.  Paikattiin.  Paikkojen alapuolille tuli reiät.  Paikattiin. Ensimmäisiin polvipaikkoihin tuli reiät.  Pantiin paikat, yli kaikkien paikkojen ulottuvat.  Isoihin paikkoihin tuli reiät.  Alkoi toinen kierros.   Muuallekin tuli reikiä.  Paikattiin ja paikattiin.  Kasvoin hitaasti.  Housut ei ollenkaan.

Resuista puseroani en muuten muistakaan kuin sattumuksesta.  Ikää oli jo 14 vuotta, kun tein Matilaisen rajalle pisteaitaa.  Tarvikkeet kaadoin lähistöltä tuoreina.  Ymmärrän tunnustaa harkintakykyni pettäneen;  katkaisin  seipääksi  näreen.  Vasta kaadettuna havaitsin sen liian pieneksi, kelvottomaksi.  Nyt ihmettelen; miten sain kirveeni niin teräväksi, että näre leikkautui viistoon yhdellä huitaisulla?   Lapsen mieli!  Viistosta tyvestä havaitsin tiheät vuosirenkaat.  Kiinnostuin; miten vanha?  En pystynyt laskemaan niin tiheitä renkaita, sotkeennuin.  Keksin hakaneulan, joka toimitti tärkeää tehtävää;  Piti paikoillaan puseroni revennyttä lievettä.  Lainasin sitä ja neulankärkeä siirtämällä pysyin laskuissa.   Mittaiseni räipän vuosirenkaita 74.  Hidasta kasvua!  

Lomaillessani oli jo useammat ehjät housut.  Korpelan aitan seinällä roikkuivat nuo vuosia aiemmin paikkaillut housut.  Hymyilin tavatessani vanhat tutut.  Tunsin mielihyvää.   Vasta vuosikymmenien jälkeen tajusin tuon vaatekappaleen tunnearvon, mutta housuja ei enää ollut.  Jos olisin tavannut ne vielä; olisin  pannut housut tauluksi lasin alle.  

Sodan jälkeen parantolasta päässyt mies sai lähtiessään armeijan kesäpusakan ja sarkahousut sekä lakin, josta poistettiin kokardi.  Ajan mittaan kohentui,  sai ostettua puvun.  Kului aika ja sai hankittua  ulsterin.  Naureskeli kanssani: ---kun oli päällä vain puvun takki tuntui kylmältä.  Kun sain ulsterin, ei tunnu niin kylmältä, vaikka se riippuu naulassa.

Huonojen vaatteiden häpeäni vaikutti tavallaan.   Astuessani armeijaan pantiin siviilivaatteet valtion varastoon.  Rättiupseerit arvioivat kamppeiden hinnan.  Vahingon varalta.  Luovuttajia oli kahdenlaisia. Toiset kinastelivat upseereiden tarjouksia vastaan,  yrittivät tinkiä arvoa ylemmäksi. 

Vuoroni tuli.  Katselivat vaatteitani.  ----Ompa hyvät kamppeet!  Aloittivat jostakin vaatekappaleesta ja kysyivät hintaa.  Arvelematta sanoin hinnan.  Katsoivat pitkään joidenkin kohdalla.  Sanoivat: ---Onpa ylpeä mies!   Mitä lie tarkoittaneet?    Harmaa raitapuku,  tuliterä berberitakki,  ruskeat uudehkot kengät,  tummanpunertava tyylikkäästi kuvioitu solmio,  "borsalino",  italialaistyylinen pehmeä huopahattu.  Puhtaat alusvaatteet.  Jokaisen kohdalla hyväksyivät sanomani summan,  katselivat viivytellen välillä.  Toiset alokkaat sanoivat panneensa huonompia päälleen.  Mutta kun minulla ei juuri muita ollut.   Silloisen markan aikaan toiseksi hintavin arvio oli  9000 mk.  Kamppeideni arvoksi kirjattiin 18000 mk.   Paikkahousuista ei ollut kovin pitkä aika; kuutisen vuotta.