Mikä näyttää typerämmältä vaatetukselta kuin frakki. Päähäni mahtuu huonosti, että täyspäiset miehet pukeutuvat frakkiin. Hoikka mies tulee tyhmän oloiseksi liehuvien helmuksien kanssa. Pönäköityminen lisääntyy ja mahtaa olla miellyttävää kaikien läskien päälle pyntätä valkoista mahansuojusta ja paksu kaula ahtaa kauluksen ja rusetin sisään. Poliittiset päättäjät keekoilevat vuokratuissa hepenissä. Ei tee luotettavaa vaikutusta. Viime vuoden juhlissa pällistelyä katsoin ehkä kuusitoista minuuttia. Tarkkailin, jotta moniko uskaltaa tulla ilman hännystakkia hännystelemään.
Naisten euro on samanpitunen kuin hame. Pitävät usein housuja mukavuuden vuoksi. Naisten eurosta valittaminen tuntuu liioitellulta, kun näkee Linnan loisteessa Daamien vetävän monen metrin pituista laahusta. Tosin köyhyydestä kertoo, ettei ole varaa palkata kamaripalvelijoita laahusta kannattelemaan. Pöljältä näyttää. Linnan Juhlat muodostaa valtavan näyteikkunan turhuuden markkinoille. Mihin rakoon mahtuu Isänmaallisuus?
Raukoilla ei ole varaa ostaa riittävästi hamekangasta. Reidet pitää näkyä puoleen mittaan. Jukisuusnaisillakaan ei näe tyylikästä mekkoa tai hametta. Istuminen vaikeutuu. Räikeimmillään tuli esille kun nainen istui polvet ristissä, että jokin häpy säilyisi ja kamera kurkisti reiden sivua niin pitkälti kuin pääsi. Kuka mahtoi saada sapiskaa, ohjaaja vai kuvaaja? Vai onko kyseinen henkilö niin "härski", että viisveisaa mokomasta pienestä? Hyttynen ei pistä----! Presidentin rouvillakaan ei ole varaa pukeutua tyylikkäästi julkiseen esiintymiseen.
Kuvaruudussa alkoi näkymään kummallisia "kaulahuiveja". Kaksinkerroin "surmansilmukalla" sitaistu "ryysy", ruman näköinen tursake. Harmaa lattialuuttu piti panna rumentamaan sisätiloissa studiossakin. Selvisi, ettei se ollut ainoastaan kylmän ilmanalan ihmisillä. Kaukomailtakin tulleissa lähetyksissä näkyi samanlaisia.
Jonniin verran huvittaa nähdessäni naisten puseron avara kaula-aukko vetäisty sivuun, niin että olkapää jää paljaaksi ja tissiliivin olkain näkyviin. Televisiota varten. Ei ollenkaan tyylikästä. Mutta "muodikasta"?
Oli minullakin "muodikkaat" housut. Kotikutoinen kangas; Korpelan pellolla kasvatetusta hampusta loimet ja omien lampaiden villoista kuteet. Vaivoin hankitut tarpeet, joista äiti ompeli housut. Joskus 1940-luvulla. Entiset kuluivat ja jäivät pieniksi. Ainoat housut kuluivat askareissa. Polven kohtaan tuli reikä, toiseenkin. Paikattiin. Polvien yläpuolelle tuli reiät. Paikattiin. Paikkojen alapuolille tuli reiät. Paikattiin. Ensimmäisiin polvipaikkoihin tuli reiät. Pantiin paikat, yli kaikkien paikkojen ulottuvat. Isoihin paikkoihin tuli reiät. Alkoi toinen kierros. Muuallekin tuli reikiä. Paikattiin ja paikattiin. Kasvoin hitaasti. Housut ei ollenkaan.
Resuista puseroani en muuten muistakaan kuin sattumuksesta. Ikää oli jo 14 vuotta, kun tein Matilaisen rajalle pisteaitaa. Tarvikkeet kaadoin lähistöltä tuoreina. Ymmärrän tunnustaa harkintakykyni pettäneen; katkaisin seipääksi näreen. Vasta kaadettuna havaitsin sen liian pieneksi, kelvottomaksi. Nyt ihmettelen; miten sain kirveeni niin teräväksi, että näre leikkautui viistoon yhdellä huitaisulla? Lapsen mieli! Viistosta tyvestä havaitsin tiheät vuosirenkaat. Kiinnostuin; miten vanha? En pystynyt laskemaan niin tiheitä renkaita, sotkeennuin. Keksin hakaneulan, joka toimitti tärkeää tehtävää; Piti paikoillaan puseroni revennyttä lievettä. Lainasin sitä ja neulankärkeä siirtämällä pysyin laskuissa. Mittaiseni räipän vuosirenkaita 74. Hidasta kasvua!
Lomaillessani oli jo useammat ehjät housut. Korpelan aitan seinällä roikkuivat nuo vuosia aiemmin paikkaillut housut. Hymyilin tavatessani vanhat tutut. Tunsin mielihyvää. Vasta vuosikymmenien jälkeen tajusin tuon vaatekappaleen tunnearvon, mutta housuja ei enää ollut. Jos olisin tavannut ne vielä; olisin pannut housut tauluksi lasin alle.
Sodan jälkeen parantolasta päässyt mies sai lähtiessään armeijan kesäpusakan ja sarkahousut sekä lakin, josta poistettiin kokardi. Ajan mittaan kohentui, sai ostettua puvun. Kului aika ja sai hankittua ulsterin. Naureskeli kanssani: ---kun oli päällä vain puvun takki tuntui kylmältä. Kun sain ulsterin, ei tunnu niin kylmältä, vaikka se riippuu naulassa.
Huonojen vaatteiden häpeäni vaikutti tavallaan. Astuessani armeijaan pantiin siviilivaatteet valtion varastoon. Rättiupseerit arvioivat kamppeiden hinnan. Vahingon varalta. Luovuttajia oli kahdenlaisia. Toiset kinastelivat upseereiden tarjouksia vastaan, yrittivät tinkiä arvoa ylemmäksi.
Vuoroni tuli. Katselivat vaatteitani. ----Ompa hyvät kamppeet! Aloittivat jostakin vaatekappaleesta ja kysyivät hintaa. Arvelematta sanoin hinnan. Katsoivat pitkään joidenkin kohdalla. Sanoivat: ---Onpa ylpeä mies! Mitä lie tarkoittaneet? Harmaa raitapuku, tuliterä berberitakki, ruskeat uudehkot kengät, tummanpunertava tyylikkäästi kuvioitu solmio, "borsalino", italialaistyylinen pehmeä huopahattu. Puhtaat alusvaatteet. Jokaisen kohdalla hyväksyivät sanomani summan, katselivat viivytellen välillä. Toiset alokkaat sanoivat panneensa huonompia päälleen. Mutta kun minulla ei juuri muita ollut. Silloisen markan aikaan toiseksi hintavin arvio oli 9000 mk. Kamppeideni arvoksi kirjattiin 18000 mk. Paikkahousuista ei ollut kovin pitkä aika; kuutisen vuotta.
