Jotkut näkevät enneunia, minä en, mutta kummallisia näen.
Tulin jostakin matkalta. Astuin hämärään ikkunattomaan huoneeseen. Semmoinen vanha rautatieaseman odotushuone. Tulin siihen päädystä. Oikealla sivulla oli kaksi lipunmyyntiluukkua. Ne olivat mustia kuin taulu, elottomia. Kävelin eteenpäin, aikoen kulkea huoneen läpi pituus-suunnassaan. Kengänkärkieni edessä lattialla lojui passi, samanlainen sininen kuin omani. Suomen passit olivat siihen aikaan sinisiä.
Nostin passin ja työnsin sen ensimmäiseen aukkoon. Mitään siellä ei näkynyt, mutta kuitenkin passi työnettiin takaisin. Mitään ei sanottu, mutta jotain tapahtui: se oli Humbrey Bogardin passi ja minä olin sen jälkeen Humbrey Bogard. Otin sen käteeni ja ihmettelin? Kysyin hätääntynenä: mitenkä minulle nyt tulee Savon Sanomat, kun se on tilattu Erkki Jauhiaisen nimellä???
Viime yöunen nukuin kahdessa pätkässä. Toisen jakson aikana näin lyhyen unen. Ajoin polkupyörällä tien yli. Sen vierellä ei ollut ojia. Ajoin nurmikolta tielle aikomuksena ajaa toiselle puolelle nurmikolle. Ennätin keskelle tietä, kun oikealta tuli auto. Pelkäsin sen ajavan ylitseni, mutta se pysähtyi aivan lähelle. Kuljettaja tuli ulos, varoitti: --- täältä voi joku tulla kovallakin vauhdilla! en puhunut mitään, katsoin outoa ajoneuvoa. Se oli ikäänkuin puolitoista kerroksinen pakettiauto. Valkoinen väri ei ollut maalin valkoista, vaan hohtavaa, joka säteili salaperäistä loistoa.
