Saalista vain yksi ahven. Paistoin, maistui hyvältä. Suuri loistava aurinko lähenteli taivaanrantaa harvassa kasvavien puiden latvojen lomassa. Suunnistin kotiin päin. Parin hevosvoiman moottorilla noin viiden kilometrin matka vei aikaa. Taivaan ranta hehkui, pilvet peilautui järvestä. Näytti kuin järvi olisi niin syvä. Prutkuttelin tyyntä pintaa. Kauempana tuulenvire hopeoi viipyvien auringonsäteiden kanssa veden pinnan. Näkymättömiin ehtinyt iso moottori jättänyt peräaallon, joka hiljaisina korkeina maininkeina lähestyi. Maininkien sileä pinta näytti teräksen siniseltä, aivan kuin jättimäinen aaltopeltikatto.
Todellakin, elämässäni on iltaruskon aika. Matkustan kohti auringonlaskua. Veneeni kulki kohti auringonlaskua. Suunnaton värien kirjo muuttui koko ajan. Sinistä, punaista, keltaista, oranssia, hopeaa. Edessäni värien näytelmä, takanani pilvien peittämä puolikas taivaankantta tummeni sinisen sävyisenä. Aurinko häipyi näkyvistä. Iltarusko viipyi taivaanrannassa ja veden pinnassa vähitellen häipyen.
Taivutin päätäni sivulle. Takana vilahti jotain. Käännyin katsomaan. Tenhansaaren ylle kohosi kuu, lähes täytenä, punertavana. Melkein vastapäätä laskenutta aurinkoa. Sekin vielä!?
"Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille,
ja mielen vapaus, ja mielen vapaus."
Jokainen hetki ja jokainen sekunti on vain silloin. Tuo iltamyöhäinen veneretki sisälsi nähtävää ylenpalttisesti. Ja oleellisinta; olin siinä hetkessä yksinäinen purjehtija. Yksikään toinen ei voinut nauttia samasta kokemuksesta. Vain yksi vanhus veneessä aavalla järvellä.
