Jouluaatto

Pöydällä ovat joulukortit.  Suku lähetti, vaikka minä en lähettänyt.  Vakiotouhut; kauppa ja ruuanlaitto.  Pakkanen vähän pehmennyt ja luvassa lumipyryä.  Läksin kävelylle ennen kuin tuuli alkaisi tuivertaa.  Kirjoitin jotain.  Suunnittelin videohommia, kun on materiaalia.  Timo soitti. 
Jospa minäkin mässaäilen hieman.  Mitään jouluun viittaavaa ruokatavaraa en ostanut. 
Paistan lettuja!  Ohuet rasvaiset letut maistuivat hyvälle.  Jääkaapista otin aukaistun pienen hillopurkin, jossa on mustaa hilloa.  Mahottoman hyvänmakuista hilloa.  Katsoin etikettiin:  Erkki-ukin juhlahillo!!!  Kahdeksaan kuukauteen en purkkiin kajonnut!  Sanja sen toi.
Se johti siihen, että ahmin lettuja suurenmoisen höysteen kanssa aivan liian paljon.  En muista, milloin maha on niin täyteen tullut!
Joululauluista en paljon perusta. Mutta kuuntelin lahjaksi saamani CD:n.  Eilisiltana ei töllössä paljon ollut katsottavaa. Panin kahvin ja letut pöytään ja avasin toosan.  Kauneimmat joululaulut katsoin kokonaan.  Jäin ruudun vangiksi kun oli niin viimeisen päälle korkeatasoisia esityksiä.

Tietysti nukkumiseen vaikutti ylitäytetty pötsi.  Uni oli katkonaista. Heräsin usein ja valvoin välillä.  Mutta aikaa on , vaikka sängyssä viettämiseen.  Viimeinen pätkä oli muita pitempi ja heräsin yhdeksältä.
Nälkä ei hätistellyt.  Kuitenkin puurottelin.  Sitten kävelylle.  Kahdeltatoista pelkkä kahvi. En kaivannut kahvileipää.  Letut vaikuttivat.
Valmistelin kattilaan keittotarpeet: porkkanaa, perunoita, sipulia.  Kello näyttää yhtä.  Kiehautan sopan ja lorautan siihen vähän paksua kermaa.   Hyvää siitä tulee.

Kirkas päivä

Koko alkutalven  enimmäkseen harmaita päiviä.  Semmoisina päivinä lumikaan ei näytä valkoiselta.  Heti ylös noustuani näkyi lupaus kirkastuvasta päivästä.  Askareiden lomassa näkyi kadun tuolta puolen huurteisten koivujen latvaosissa väritystä.  Aurinko piileksi vielä horisontin takana, mutta aamuruskon kajo valaisi vienosti jättiläiskoivuja.
Aurinko kohosi hidastetulla liikkeellä.  Vertaan puihin kerääntynyttä huurretta kukkiin.  Auringon säteet sai ne hohtamaan loistavina.  Alhaalla mateleva aurinko teki niille oikeutta.

Kirjoittelin äsken metsätöistä.  Huurrekukkasia katsoessani tuli mieleeni jonkun kartanonrouvan sanoma: "Metsätyömies on onnellinen kun saa mennä huurteiseen metsään."  Ikkunasta tarkastellessa talvista kauneutta, voi noinkin ajatella. 

Mainio lenkkeilysää; ei tuule, mittari kertoo lämpötilaksi -20.  Onnellistakin.  Sekin on hyvä, että pystyy laittamaan tarpeeksi vaatetta ja sukkia sekä kenkiä.  Kävelin rivakasti, muutamia juoksuaskeliakin löntystelin.  Sairaalan lenkillä tuli vastaan vain yksi pienen koiran taluttaja.  Nuorehko nainen.  Ehkä pieni hymyn kare suupielessään. 
Ainainen riesa vuotavasta nenästä.  Paperiliinoja kuluu ja pitää ottaa käsine välillä toisesta kädestä. Vuotava aine tuntuu kuin vesi juoksisi leualle asti.  Minkäpä sille.

Käänyin Siioninsillantieltä Pihlajakadulle.  Aurinko ennätti jo hipomaan horisonttia.  Viimeiset säteet valaisivat koivujen latvoja edessäpäin.  Kahden koivun latvat olivat mustanaan.  Varisparvi "otti aurinkoa".  Mahtoiko säteet enää lämmittää?  Tai lämmittivät kuitenkin lintujen sieluja?

Koko reitin pituudelta mainiota kuvausmateriaalia, mutta hieman liian kylmä.  Terveenä ollessa en välittänyt, mutta enää en kykene kylmässä askaroimaan kameran kanssa.  Mutta jonain päivänä!

Elettiinpä ennenkin

Alexis kivi pani Jukolan veljekset laulamaan:  "Elettiinpä ennenkin, vaik ojan takan oltiin..." Niinpä niin.
Kaikki haluavat enemmän rahaa, vähemmän työtä.  Enemmän rahaa ja sirkushuveja.  Lisää vapaa-aikaa.  Nuorisotyöttömyyttä surkutellaan.  
Ennen oli "nuorisotyötä"
Sinä talvena olin jo viidentoista, keväällä täytin kuusitoista.  Laiha pitkäkaulainen ruipelo.  Heppoisilla sapuskoilla elettiin. 
Eino Tirkkonen ja Topi Rytkönen menivät Ristiselle ropsin tekoon.  Sinne minäkin halusin.   Eino ja topi tekivät porukassa.  Minä ahersin yksin.
Matkaa Korpelasta siihen metsään on viitisen kilometriä.  Kuljettiin hiihtämällä.  Minulla oli itseni tekemät sukset.  Huononlaiset.  Raaka-aineeksi kaasin suolta pienen koivun.  Siksi suolta, kun arvelin suokoivun sitkeäksi.  Koivu oli juuri sen kokoinen, että halkaisemalla sain siitä molemmat sukset.  Kuivattelin jonkin aikaa ja muotoilin sukset.  Työkaluja oli vain kirves ja puukko.  Siteiksi jotain vanhaa kengänruojua ja narut jalan taakse. 
Kuljin niiden avulla jonkin aikaa, mutta metsässä paksussa lumessa toinen murtui melkein keskeltä.  Sen jälkeen kuljin jalkaisin.  Viisi kilometriä aamulla ja viisi kilometriä illalla.

Siellä tekivät kesällä savottaa.  Hakkasivat parhaat paikat.  Jäljelle jäi kuusen juntturoita.  Paksutyvisiä paksuoksaisia tarrukoita.  Maksoivat hieman parempaa taksaa, että saivat puut pois.  Lumen paksuutta en mitannut, muistan vain, että sitä oli paljon, lähes jalkojeni mitta.  Kansanomaisesti sanottuna; pershuaroja myöten.

Kuusien juurilla ei ole lunta niin paljon kuin muualla.  Oksat suojaa.  Paksuja alaoksia piti karsia, että pääsi lähelle.  Kolmekymmensenttinen kuusi pokasahalla nirhattuna vei voimia.  Paksujen oksien karsiminen oli melkoinen urakka.  Heikkoja käsivoimia kompensoin taktisesti tekemällä kirveeseeni pitemmän varren.  Tietenkin se hidasti.  Sain katkottua ja sitten pöllit kakolle.   Kasaamisen jälkeen olin voipunut, piti istahtaa kannolle lepäämään.

Ei ollut termospulloa. Lauhalla ilmalla oli maitopullo käärittynä villasukan resuihin, mutta pakkaspäivänä oli pelkät leipäpalat ja päällä ohuelti voita.  Tein nuotion , jossa tikun nenässä sulattelin jäiset leivät.  Pieni nuotio lämmitti vain käsiä, pitkään ei voinut istua lepäämässä.

Illan hämärtyessä kotimatkalle.  Kotona oli keittoa luista ja perunoista.  Leipää kuitenkin oli. Leipää söin ja neljä lautasellista laihaa keittoa.  Nälkä tuntui koko ajan lisääntyvän.  Istuin syömässä pienen pöydän ääressä ikkunan luona.   Alakuloisena katsoin koulua, joka näkyi mäen päällä. Väsynyt keho ja väsynyt mieli. 

Harhakäsityksiä

Minua enemmän kouluja käynyt nainen, toimittaja, selitti jäätyneen putken halkeamista.  Jäätynyt putki alkaa sulaa; se halkeaa, kun vesi laajenee lämmetessään.  Tuommoisen väitteen olen kuullut joskus aikaisemminkin.  Että koulutettu ihminen on noin typerä.  Jos tuo pitäisi paikkansa, järvet jäätyisivät pohjasta alkaen ja pohjaa myöten.  Eivät ne sillä tavalla jäädy.
Jo sota-ajalla Ohemäen koulussa opin veden olevan painavimmillaan lämpötilassa +4 Celsiusastetta.  Opin käsitteen nimellä ominaispaino.  Tekniikan yhteydessä sitä ilmaistaan sanalla; tiheys.

Ammattikoulussa oli yksi luokka parempi kuin toinen.  Siltä paremmelta luokalta kysyin ainoaa ominaisuutta, mikä on vain vedellä.  Nämä olivat käyneet peruskoulun ja olivat autonasentajalinjan toisella luokalla.
Autojenkin kohdalla tuo ominaisuus on tärkeä ymmärtää.  Siis: vesi laajenee + 4 asteesta molempiin suuntiin. Tämä ei ole mielipidekysymys, vaan tiedetty tosiasia.  Veden jäähtyessä plus neljä asteinen vesi painuu alimmaksi; pohjaan, jos siellä on sitä kylmempää.  Kylmenpi vesi nousee ylöspäin.  Pintavesi jäähtyy nolla asteiseksi ja pysyy pinnalla; alkaa jäätymään.  Jäätynyt vesi, jää, pysyy pinnalla.  Eikö muka pysy? 
Kun ilma lämpenee,  lämpenevä vesi alkaa painua alaspäin, kunnes saavutetaan plus neljä astetta. Sitä lämpimänpi vesi pysyy pinnassa ja lämpenevä vesi laajenee.
Tämä tarkoittaa sitä, että järvissämme tapahtuu kaksi kertaa vuodessa pinta- ja pohjalla olevan veden vaihtuminen ylös-alas liikkeellä.

Jäätynyt vesi on laajentunut ja pysyy pinnalla.
Putki halkeaa jäätyessään. Sitä tehostaa metalliputken supistuminen kylmetessään.  Metallin tiheys muttuu johdonmukaisesti; laajenee lämmetessään ja supistuu kylmetessään.
Meinasin tehdä jäälyhdyn, mutta vesisanko unohtui yöksi 20 asten pakkaseen.  Aamupäivällä totesin muovisankon olevan entinen. Eikä vesi ollut sulanut, eikä sulaessa laajentunut!

Putki jäätyy ja halkeaa, mutta vesi tulee esille vasta kun sulaminen alkaa.  Eihän umpijäässä oleva putki vuoda!!
Tätä ei pidä sekoittaa runkojohtojen särkymiseen.  Niihin vaikuttaa maan jäätymisen ja sulamisen vaihtelut.  Maa ei jäädy tasaisesti.  Sen havaitsee maanteillä.  Eikä maa sula tasaisesti.  Tiellekin tulee keväällä isoja reikiä.  Eikä ne johdu sulaesa laajenemisesta, vaan päin vastoin.  Runkoputken murtaa maamassojen liikkuminen.  Massoilla on valtava paino.   

Talvella järvien jäähän vaikuttaa lumen määrä ja sään vaihtelut.  Syvässä järvessä on aina lämpöä ja veden liikettä.
Niinä aikoina kun Nilakalla liikuin, oli Nilakalla vain yhtenä talvena jää paljaana, lumettomana. Keskitalvellakin ajettiin selkiä pitkin autolla.  Pakkanen jatkui. Jää laajeni selkien kohdalla ja särki laitureita ja rantasaunoja. Jää työntyi pitkän matkaa maalle muun muassa Honkasaaressa. 
Radiossa kuulin paikallisen asukkaan Kallavedellä muistavan, että 25 vuotta hän  siellä liikkui, eikä ennen sellaista nähnyt.  Sellaista railoa, joka oli myös Nilakalla.  Jään puristus nosti halkeaman reunoja ylöspäin ja muodosti korkean muodostelman, aivan kuin pari metriä korkean teltan, joka alla oli paikoitellen sen verran sulaa rakoa, että pystyi pilkin pudottamaan.  Jääröykkiö oli pitkä, ehkä viisi kilometriä. Rantaan päin vähitellen pienenenevänä se päättyi ennen matalikkoa.
Harvinainen ilmiö täällä päin.  Pauli Koslonen sanoi Laatokalla sellaista olleen usein.
Railo käyttäytyy aivan toisin, kun jäällä on paksu lumikerros.

Harhakäsitys tulee myös siitä, kun joskus rakennuksen alla putki jäätyy, kun ilmä äkkiä lämpenee.  Ilman lämpötila vaihtuu npeimmillan jopa 30 astetta vuorokaudessa.  Mutta ei jäätyneen maan lämpötila nouse äkkiä.  Vaikka ulkoilmassa on plus asteita, niin maan alla jatkuu jäätymisen eteneminen vielä pitkään.
Haetannooko tuo mittään.  Kait se on yks hailee, mutta käytännön elämään se vaikuttaa.

Laiha auton jäähdytysneste ei halkaise, vaikka hyytyykin lämmityslaiteessa.  Vesi ja glygoli sekoittuvat hyvin ja minkä vesi laajenee, siinä glygoli supistuu.  

Peruskoulun käyneeltä luokalta kysyin tehtävänomaisesti; Mitenkä peltilevyn paino lasketaan?  Hetken hiljaisuus, kunnes joku keksi: "Pannaan vaakaan ja katotaan, paljonko painaa".   Täydellinen vastaus!    Joskus tarvitsi laskea, nykyään ei;  kaikki löytyy taulukoista.  Mutta ymmärtääkö itse, jos ei joskus laske, vaikka huvin vuoksi.  Usein vain tuntuu, että valtioiden asioita hoitavat eivät ymmärrä;  Puhuvat vain tilastoista, miljardeista ja prosenteista tajuamatta todella niiten vaikutusta ja merkitystä. 
    

Tämmöinen talvipäivä

Totuttiin pitkän aikaa vihmovaan sateeseen, lumipyryyn, tuuleen ja tuiskeeseen, sekä joka aamuiseen lumiauran ryminään.  Tänään on toisin.  Aamu vaaleni harmaana.  Pilvet ja lumiset puut näyttivät sulautuvan tasaiseksi verhoksi. 
Käppäilin ostoksille.  Osuuskaupan tornissa mittarilukema näytti - 15.  Pumpulin keveitä lumihiutaleita leijaili alas kuin hidastettuna.  Ei pienintäkään tuulen virettä.  Pakkanen muovannut hiutaleista läpikuultavia koruja, joiden muoto sai ne ilmassa puikkelehtimaan, ikään kuin olisivat eläviä.  Jäiselle pinnalle laskeutuivat untuvina ja muodostivat kepeän villapeitteen.  Ohittui puolipäivä ja hiutaleet tulevat alas aavistuksen verran viistoon.  Se kertoo ilmavirrasta, vaikka tuulta ei vielä tunnukaan.

Sapuskan lämpiämistä odottaessani katselin keittiön ikkunasta ulos.  Asemakadun takana ränsistynyt autiotalo verhoutuu ujostellen lumiseen ympäristöön.  Orava puikkelehtii.  Kiipeää runkoa pitkin ylöspäin, hyppää oksalle ja siitä lumiselle katolle.  Orava näkyy joka vuosi, sama vai eri?  Miten vanhaksi orava elää?  Viisi vuotta olen tässä majaani pitänyt.
Näkymä ei voi rauhallisemmaksi tulla.  Autotkaan eivä pörrää, eikä junan jyske kuulu.  Kuin olisin jossain maan korvessa, johon entinen tilan rakennus jäi autioksi lahoamaan.  Pakkanen keräsi kostean ilman  kukkasiksi puiden oksiin.  Maailma pysähtyi hetkeksi.

Maailmanloppu voisi olla tämän tapainen: Kaikki hajoaisi pieniksi hiukkasiksi.  Maa, meri, vuoret, rakennukset, eikä muuta jäisi kuin auringon valossa kimalteleva pilvi. 

Työn rakastajat

Eilen katsoin töllöstä huvittuneella mielenkiinnolla Intiassa vaikuttavasta toimistosta: Office Tiger. "Vähäkielisenä" pohdiskelin; tarkoittaako tuo tiikeritoimistoa vai toimistotiikeriä?  Nuorehkot ihmiset.  Nuoret ja kauniit esittelivät Amerikasta matkitulla tyylillä suurenmoista osaamistaan ja saavutuksiaan.
Ulko-ovi ei ole lukossa, vartijat kuitenkin tarvitaan.  Henkilökunta voi mennä töihin ympärivuorokauden.  Toimisto ei ole koskaan kiinni.  Hymähtelin vuodatukselle, kun aina vaan puhua pälpättivät.  Kompuutterin ääressä nuori nainen hieroskeli silmiään.  Mies esitelmöi värikkäästi.  Sanoi tekevänsä 20-tuntisia työpäiviä. 
Kovat vaatimukset oli töihin pyrkivillä: tuhannesta hakijasta kaksi otetaan.  Runsaasta puhetulvasta ja hymyn paljoudesta en pysty välittämään paljonkaan näin tekstin välityksellä.  Pääasiallinen ajatukseni oli:  Ay-liikkeen painajaisuni!
Ovatko he työn rakastajia vai työn orjia?  Jos he kertoivat pelkän totuuden, ei heidän järkensä tuommoista kestä. Vai kestääkö? Ovathan he erikoisporukkaa.

Mitäpä tuo minulle kuuluu?  Sitäkin ohjelmaa katsoin puoliksi sattumalta. En valikoinut, vaan kahviveden poristessa avasin telkan.  Kahvia hörppiessä joutaa katselemaan.  Ohjelma vangitsi ja seurasin loppuun asti. Parasta "työn sankaria" juhlivat riehakkaasti.  Näytti lapselliselta.

Entäpä meillä?
Ihmettelen mihinkä järjen valo katoaa.  Ristiriitaisia puheita kuulee mediasta jatkuvasti.  Lauri Ihalainenkin, entinen työajan lyhentäjä joutuu tunnustamaan, että työtä pitää tehdä.  Puhuu työurien pidentämisestä. 
Ay-liike ajaa voimakkaasti työajan lyhentämistä kolmelle päivällä vuodessa.  Taloudesta vastaavat  ajavat eläkeiän nostamista.  Eläkeikää ei tarvitse nostaa.  Työaikaa voi lisätä keskikohdalta. 
En suinkaan halua sellaista työaikaa, jota itse tein jossain vaiheessa.  Palkkatyössä tein noin kolmetuhatta tuntia vuodessa kuukausipalkalla.  Lomaa oikeutettiin pitämään kaksi viikkoa. 
En viitsi toistaa joskus laskemaani nykyistä työaikaa, mutta sitä voisi miettiä itsekukin ja pohtia, miten Suomen talouden perusta luotiin.   Epäonnistuneen pienyrittäjän työaika oli sitten ihan eri juttu.

Kolmen päivän "koulutusvapaa" on vain ay-pomojen kasvojen kohotusta.  Vangitsivat itsensä älyttömään tavoitteeseen. 
Olen ollut työnantajan tarjoamassa koulutuksessa ja olen kouluttautunut itsenäisesti omalla kustannuksellani.  Se porukka on pieni, jolla riittää motiivia koulutukseen.  Ja enimmäkseen hyödyttää tyäpaikalla oppiminen.  Sekin huvitti, kun yhtäkkiä joku taho alkoi puhumaan työssä oppimisesta.  Vanhaa korpifilosofia se nauratti.  Työssä opittiin maailman sivu. 
Katson itseni asiantuntijaksi.  On "sisäpiirin tietoa", jota on harvalla poliitikolla.  Peruskoulutukseni on sota-ajalta Ohemäen kansakoulusta. 
Ohemäen koulu loppui ja sen vaiheista värkkäsin vaatimattoman ohjelman.   Siinä haastateltuna Väinö Malinen sanoo Ohemäen koulun opeilla pärjätyn maailmalla.  Väinön lausumaa en editoinut.
Omasta puolestani Ohemäen koulussa oppimani on melko ohutta.  Kouluun mennessä osasin lukea sujuvasti ja nopeasti.  Kirjoituskirjaimetkin osasin, mutta kirjoittaminen oli kankeaa, käteni ei taipunut.  Laskea osasi pienillä luvuilla.  Laskento oli vahvuuteni. 

Itseopiskeluni auttoi, sekä tieto osaamisestani, että sain kurkistaa sijaisena ammattikoulun maailmaan.  Opettava ja kehittävä kokemus.

Kirjoittamisen harrastajat puhuvat tajunnan virrasta.  Kirjoitan tajunnan virtaa. tätä aloittaessani en suinkaan ajatellut kirjoittavani noin.   Pää ja kädet vain ohjailevat.  Sen takia esityksestä tulee väkisinkin hieman sekava, mutta "kirjoitin minkä kirjoitin".  Amulla sängystä kömpiesä tuntui kovin tahmealta, mutta nyt olen virkeä.
Sakkiakin pelasin voitokkaasti konetta vastaan viitostasolla.  Yllätyin hyvästä pelaamisesta, joskus en huomaa mikä tilanne laudalla on!    

Lehtileike

Se julkaistiin nimelläni Savon Sanomissa 16. 06. 2006.  Tuli vastaani laatikossa.  Panen sen tähän päivittämättömänä.  Voi pohtia, miltä näyttää silloiset aivoitukseni nyt kuusi vuotta myöhemmin?

Nato tai ei Nato

Pääministeri Matti Vanhasella  riitti rohkeutta sanoa, ettei lähiaikoina liitytä Natoon.
Julkisuudessa siitä esiintyy vain kaksi mielipidettä, liitytään, tai ei liitytä.
Kumpikin mielipide väittää omistavansa ehdottoman totuuden, josta ei suostu keskustelemaan.  Inttämisen sijasta sopisi tarkastella asiaa useammalta kantilta.  Liittymisellä perustellaan yksinäistä osaamme talvisodassa, jolloin ainoa mahdollisuus oli liittyä  Neuvostoliittoon, minkä mahdollisuuden hylätessään suomalaiset tekivät oikean ratkaisun.
     Yhtä hyvin tänä päivänä liittymättömyys Natoon saattaa osoittautua viisaaksi ratkaisuksi.
    Hampaaton eurooppalainen Nato nojaa kokonaan  USA:han.  Sen toiminta näyttäytyy varsin ongelmalliseksi, eikä kukaan pysty sen tulevaisuutta ennakoimaan.  Katsokoon USA sotilaalliset toimensa kuinka oikeutetuiksi, niillä kuitenkin kylvetään vihan siemeniä, jotka lankeavat otolliseen maaperään.   
    Turha on uskotella suurvaltojen välittävän pienemmistä, ellei siitä koidu heille etua.  Hitler myi skandinavian, mutta halusi Suomen liittolaisekseen, kun näki Suomen hyödylliseksi.  Nato ja Varsovan liitto palvelivat kahden voimakkaan tavoitteita.
     Kahden suurvallan tavoite oli pitää mahdollinen sota mahdollisimman kaukana omilta alueilta ja liittolaiset uskoivat heitä puolustettavan.  Vai uskoivatko?
    Poliitikkomme jankuttavat tarvetta päästä osallistumaan päätöksen tekoon. Voihan siihen osallistua kuunteluoppilaana, vaikutus jää minimaaliseksi.  Yhteistyötä sopii tehdä, niissä puitteissa, kun se on Suomen kannalta järkevää.
    Lapsenlapseni ovat enimmäkseen poikia.  Kaksi on suorittanut asevelvollisuuden ja yksi on paraikaa RUK:issa, neljä jatkaa vielä kasvamistaan, enkä toivo näkeväni heistä ainoankaan vuodattavan vertaan vieraiden maiden mellakoissa.
   Kuka tietää, millaisiin tehtäviin joutuvat suurella tohinalla perustettavat kriisinhallintajoukot?                                                                 

Kommentoin: Asiaan en keksi muutosta, ainoastaan kirjoitusvirheitä poistaisin, huonoja lauseita parantelisin.