Miksi Saara nauroi?

Saara nauroi. Raamatusta en muista, miksi? Luin Raamatun noin yhdeksän vuoden ikäisenä, ymmärrys ei riittänyt, enkä tarkkaa sana muotoa muista. Minulla ei ole Raamattua. Koraaniakin olen mielinyt lukevani.
Abraham oli tuhkamuna, eikä Saara tullut siunattuun tilaan, ennen kuin apuun tuli "herran enkeli". Raamatun teksteissä "enkelit" olivat nimeltään miehiä. Vai olivatko? Onko se vain suomennusvirhe?

Perillistä ei siunaantunut vuosikymmeniin. Abrahamia potutti.
Tulipa kerran "Herran Enkeli" Abrahamin juttusille ilmoittamaan ilosanomaa. Vaimosi Saara tekee sinulle pojan!
--- Älä puhu paskaa, Saara on jo niin vanhakin.
Silloin Saara nauroi.
Kyllähän me narratut tiedämme näitä "herran enkeleitä" liikkuvan etsimässä "kuin kiljuva jalopeura" etsimässä, kenestä saisi namupalan.
Abrahamia kusettivat, kuten niin monia muitakin.

Puhelin soi: Pirkon ääni: "Minä täällä huoltoasemalla, kuule, nyt sattui että Seppo pisti vahingossa Cortinan avaimet miehen sivutaskuun. Mies on Koivujärveltä, eikä häntä saa kiinni. Auto jää tänne. Menen asioilleni. Hae auto täältä huomenna."

Nauroin!
Miksi Erkki nauroi? Siksi että tuommoinen tapahtuma ei ole mahdollista?! Se siitä. Mutta ei aivan!

Seuraavana päivän hain Cortinan. Seppo kertoi kuunnelleensa, miten reagoin. Sanoi kuullensa minun vain nauravan.
Sen aikaisten puhelinten äänentoiston tietäen; Sepon täytyi olla siinä aivan lähellä. En ole järjettömän mustasukkainen, enkä haistanut koiruutta. Enkä miettinyt sen enempää.

Saapastelin Restentin kaljapuolelle alakertaan. Huomasivat:
Missäs Pirkko on?
--- Meni vieraisiin miehiin.
--- Käytkös ite vieraissa?
--- En.
Annat kuitenkin vaimos käydä vieraissa?
--- Minkä minä sille mahan?

Sanan vaihdolla oli yllättävä vaikutus.
Nurkkapöytä oli sellaisessa asennossa, ettei siitä päässyt pois, vieressä istuja esti. Nurkassa istuja punehtui ja näytti kuin olisi halunnut häipyä näkymättömäksi. Ilmeensä kertoi sen minkä halusi salata.
Myhäilin sisäänpäin. Seppo luuli minun vittuilevan hänelle äskeisessä sanailussa.
En tiennyt ennemmin, mutta homma selvisi tarkkaan. Ihmiset tuntien totesin: sehän on selvää!

Silloin en vielä osannut yhdistää avainjupakkaan. Vasta myöhemmin tajusin, että lapsellista Erkkiä
kusettivat auton avainten kanssa!
     

Uikuttajat

Antti Rinne, Paavo Arhinmäki, Ville Niinistö Carl Haglund ja kumppanit uikuttavat. Suomeen tulee maailmanloppu. Lapsilta viedään. Nuorilta viedään. Sairailta viedään. Köyhiltä viedään!
Valtion taloutta ei saa tasapainottaa. Pitää elvyttää. Palkkoja pitää nostaa. Koulutukseen lisää määrärahoja. Eläkkeitä enemmän.
Siis; velkaa pitää ottaa, ettei kulutus romahda!  Kasvua ja kulutusta pitää lisätä.

Hallitus kurjistaa!  Sama virsi Kreikassakin.  Kreikan pääministeri ja valtionvarain ministeri risteilevät Euroopassa kerjäämässä. Ylpeitä kerjäläisiä!
Miksei uikuttajat tajua mielettömyyttä?
Suomalainen ajattelija sanoo: "Me elämme unessa."
Poliitikot väittävät Suomen velkaa "siedettäväksi". Tuommoista väitettä en ymmärrä.

Parhaillaan on postikortilla merkitty sivu, jonne olen ennättänyt. Kirja on tunnettu tunnettujen amerikkalaisten kirjoittama.
Lainauksen lainaus:
"Adam Smith kirjoitti: Mikä on järkevää jokaisen yksityisperheen taloudenhoidossa, voi tuskin olla järjetöntä suureen kuningaskuntaan nähden."
Eikä aina ole varmaa, että teeskentelevän poliitikon sanoma olisi moninkerroin todempi kuin vanhan korpifilosofin rehellinen ajatus.

Suomen valtiontaloutta hoidettiin pitkään eri tavalla, mitä käytäntö on opettanut yksityistalouksia hoitamaan. Sananlaskukin sanoo: Velka on veli, entä maksettaessa? Poliitikkojen mielestä valtion velkaa ei tarvitse maksaa. Poliitikot vähättelevät. Vetoavat kun joillakin valtioilla on enemmän velkaa. Kreikallakin!
Vertaavat velan määrää suhteessa kansantuloon! Tavallisen taloudenpidon mukaan se on aivan väärä vertailukohta.
Vertaan velkaa vuosibudjettiin. Kun velan määrä on kaksinkertainen vuosibudjettiin nähden, tilanne näyttää hurjalta.
Kansantulon määritelmä vaikuttaa keinotekoiselta, jopa väärin määriteltynä. Väkisin tulee mieleen, että kyseessä on itse asiassa kansan tuhlaus.

Uikuttajat ohittavat tosiasioita. Minä synnyin Korpelan saunassa. Menneellä viikolla oli mediassa esillä ihminen, joka syntyi keskitysleirissä.
Ei nyt kelpaa synnyttää saunassa, vaikka useimmat saunat ovat huomattavasti hygienisempiä kuin Korpelassa.
Ei saa synnyttää kotona.  Pienemmät sairaalat eivät kelpaa synnyinsijoiksi. Pitää viedä moottoriajoneuvoilla kaukaisiin lasaretteihin.

Keskusteluissa käytetyin sana on leikkaus. Siitä tuli kirosana.  Kenenkään päähän ei pälkähdä, että etsitään edullisimpia keinoja. Katsotaan, voiko tehdä halvemmalla. Yritykset tekevät sillä tavalla. Tulos ei silti tarvitse olla huonompi.
Ja mikä on tarpeellista?

Koulunpenkillä istuminen ei ole synonyymi oppimiselle. Rahan käytön lisääminen ei välttämättä tuo parempaa tulosta. Koulutuksesta voisin messuta paljonkin.

Lööppi kirkui vanhusten ruoan heikkoudesta! Turhaa vouhotusta.

Palataanpa vähän vanhempiin olosuhteisiin.
Sanomiset ja  esimerkit kertovat parhaiten. Olin sen ikäinen, että kylvin naisten kanssa saunassa.
Helmi Rytkönen virkahti:
--- Nousepas Vesa seisomaan, että Eila näkköö mitenkä sutjakka maha sinulla on. Ei ou tuommonen ryllykkä kun nuilla Kertun pennuilla. Vesa oli kasvattina jossain talossa, jossa saanut syödäkseen.
Minulla Kertun pennulla oli ryllykkämaha ja olin laiha. Lihaksittomista käsivarsista erottui lituskaiset kyynärpäät, joita joku pilkkasi.
 
Kyllä kai voin sanoa itseäni vanhukseksi. Ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi. Ääniä kalastelevat poliitikot ovat väärässä.
Laitan itse ruokani. En osta purkkeja tai piperröksiä. Joku valittaa suurin kirjaimin, kun pitää katsoa hintaa. Hintaa pitää katsoa ja otan mielelläni semmoisen paketin, jossa on oranssi merkkilappu.

Toimeen piti tulla silloinkin kun oli paljon pienemmät palkat, eikä tietoa eläkkeistä. Kansaneläkettä alkoivat maksamaan, mutta se oli minimaalinen.
Tämän päivän eläkkeelläni pärjään paremmin kuin aikoinaan palkalla.

Takuueläke on uskomaton saavutus, jos vain valtion rahat riittävät takaamaan. Takuueläke on melkein oman eläkkeeni suuruinen. Vain muutamien kymppien ero.  Kela maksaa asuntoavustusta. Ei kuole nälkään takuueläkeläinen enkä minä.

Eläkkeeni on 799 €.  Asumisavustusta saan 199 €.  Takuueläkeläinen, kuten minäkin kokisi niukkuutta ilman Kelan apua.
Entä se köyhyysraja?  Tutkailin netistä. Jonkun mukaan se on 1000 €. Jonkun mukaan jopa 1300 €.
Näillä eväillä olen pysynyt tiellä.  Ostin tietokoneita, autoja, videovehkeitä, bensiiniä ja konjakkia.

Jossain esityksessä sanottiin yhden miehen ruokaan kuluvan 300 € kuukaudessa. Minulle tuo summa riittää kahteenkin kuukauteen. 

Mikä siinä on, kun muutamia vuosia aikaisemmin tultiin toimeen vähemmällä? Miksi pitää tuhlata?

Valtion talouden tasapainottaminen ei näytä saavan laajaa kannatusta. Näyttää iso osa kansasta ymmärtävän ja hyväksyvän tarkan talouden, mutta poliitikot panevat vastaan. Ei hyvältä näytä.

Katsojat

Eilen illalla olin lähdössä veneilemään. Mattojen pesupaikalla katsoi koira uteliaana. Alkoi lähestymään. Emäntänsä kielsi:
--- Et sinä nyt lähde veneeseen.
Koiran karvoituksesta näki sen olevan vanha ja tottelevainen. Perääntyi emäntänsä tykö.  Koiran olemuksesta ja katseesta saattoi havaita mieltymyksen veneilyyn.

Viime kesänä sain uuden moottorin näprättyä veneeseen. Vaimeasti hyrräävällä aluksella ajoin jokea Siioninsiltaa kohti.
Vähän leveämmällä kohtaa on vanha puutalo. Tyylikäs rakennus ja viehättävä pihapiiri jäänyt nykyaikaisten persoonattomien lokerotalojen väliin. Miten mahtoikaan säästyä pakkolunastukselta?Onneksi säästyi.
Vakituisena asuntona ei käytä.  Postilaatikossa nimi: Turpeinen. Pienellä punaisella autolla tulee kesällä ikäiseni nainen. Hoikka, vähän kumaraisenakin näyttää pitkältä.
Talon kohdalla en ollut lähellä rantaa. Talon omistaja siivoili tonttiaan rannan tuntumassa.
Ajattelin: Lähtisköhän mukaan?  Saattais lähteäkin?

Katsoi pientä purtiloani kohti. Laski haravansa maata vasten nojaamaan. Piteli varresta toisella kädellään. Jäi katsomaan toviksi vielä kun postuin näkyvistä.

Oppilaiden juhlat.

Lööpit kirkuvat isoin kirjaimin koulujen päätösjuhlien mellakoista. Virossakin suomalaisten viinarallit herättäneet semmoisen huomion, että Suomen vaakunassa pitäisi olla humalainen hirvi.
Sikahumalassa toikkaroivat keskenkasvuiset ja harmaapäät yhtä järjettöminä.
Saatan vaikuttaa hurskastelijalta, sillä juon minäkin viinaa. Joskus erehdyin ottamaan liikaa. En pidä ollenkaan humalatilasta, mutta saan hyvänolon tunteen sopivasta tilkkasesta. Terveellistäkin tuntuu olevan. Ihmetyttää viinassa rypeminen.
"Jos kaikki Suomen viinat järviksi muuttuisi..."

Koin mielihyvää lakkiaisissa, joissa olin. Näytti hyvältä fiksu nuoriso. Tyylikkäät nuoret ihmiset.
Ukkina pohdin: --- Mistähän näiden geenit tulevat? Sukupolvien takaa?
Vilkaisin ilman silmälaseja todistusta. Hämmästyin kuinka monesta aineesta oli numero?! Melkein uskomatonta? Korpelan resuisen erkin jälkikasvuun siunaantunut lahjakkuutta, jonka kaltaista ei helposti uskota.

Teini-ikä?! Ei minulla ollut teini-ikää. Eikä lapsuutta. Olimme Korven Kertun huoripentuja. Arvottomina halveksittuja. Sai hävetä olemassa-oloaan, joka ei ollut hyväksyttävää. Ei kunniallista.

Sinä päivänä palautui muistikuva kuudenkymmenenkahdeksan vuoden takaa. Tein pisteaitaa Matilaisen rajalle. Suolla kasvoi kituliasta metsää. Siitä kaadoin tarvikkeet sitä mukaa kun niitä aitaan panin.
Nelitoista vuotisen kokemus, taito eikä harkintakyky ollut kummoinen. Katkaisin kirveellä näreen. Vasta sitten havaitsin sen seipääksi kelpaamattomaksi. Surkean pieni.
Näin jälkeenpäin ihmettelin miten minulla oli voinut olla niin terävä kirves, että näre katkesi yhdellä huitaisulla.
Viistoon leikkautuneessa havaitsin vuosirenkaiden tiheyden. Miten vanha?  En pystynyt laskemaan niin tiuhaa viivastoa.
Puserostani oli revennyt iso kieleke. Kiinnitetty hakaneulalla. Lainasin sitä ja neulankärkeä siirtämällä viivalta toiselle sain tulokseksi seitsemänkymmentäneljä!  Suolla kasvaa hitaasti. Näreen paksuutta en pysty arvioimaan. Ohut se oli.
Jos ajatellaan sen paksuudeksi viisi senttiä, niin se jaettuna kahdella on kaksikymmentäviisi. Se jaettuna renkaiden lukumäärällä tekee vain millimetrin osia!

Elämäni suunnasta ei mitään hajua. Päivä kerrallaan. Enkä voinut kuvitella mittailevani joskus millin sadasosia.  Mutkikas matka.

Niin, se aita?
Suonenjoella julkisella paikalla on perinteenä talletettua pisteaitaa. Siinä on perusvirhe. Tukiseipäät pantu aidaksiin nähden myötäsukaisesti. Semmoinen aita painuu vähitellen. Seipäät tukevat kun ne pannaan vastahankaisesti.

Tekemääni pisteaitaa ei enää ole, mutta käydessäni lomailureissulla katsomassa, se oli pystyssä vielä kaksikymmentäkahdeksan vuotta myöhemmin. Puutteistaan huolimatta.      

Sininen sudenkorento

Tietävämpi sanoo: "Ei se ole sudenkorento!" Aina minua oikaistaan. "Aina mun pitää!"
Minulle se oli sudenkorento.
Kaikesta päätellen oli kesä v 1937. Kesästä muistan valoisia hetkiä. Luonnossa. Se oli ensimmäinen kesä Korpelassa uuden tuvan aikaan.  Sen jälkeiset ajat tulee muistikuviin pelkkänä ankeana harmautena. Umpiossa eläneenä. Arvottomana oliona.

Menin Pienen Ohejärven rantaan. Luvattomasti. En olisi saanut mennä. Enkä olisi saanut tehdä mitään. En saanut itkeä, enkä nauraa.
Auringon säteet heijastuivat  veden pinnasta. Pienten välkkyvien aaltojen kupeessa näkyi tummempi osa. Se kohta ei heijastanut. Kuvittelin jokaisen aallon tummassa osassa olevan kalan.
Hulluksi sanoivat.
Opin tuntemaan sudenkorennon. Semmoisen ruskean. Niitä päristeli ilmassa useita.
Yksi tuli aivan eteeni.
 Se oli sininen. Räpytteli paikallaan. Lennähti eteenpäin, mutta hiljainen tuulen puuska palautti takaisin kohdalleni.
Sanavarastoni ei sisältänyt sanaa: näytelmä. Edessäni tapahtui näytelmä. Luonto ohjasi mieleeni painuvaa näytelmää.
Sanavarastoni ei sisältänyt sanaa: kaunis. Ymmärsin sanan: korea.
Kauneus koko merkityksessään säilyy mielessäni tuossa hetkessä. Kaunein lapsuusmuisto: Sininen sudenkorento! Elämäni kauneinko?

Tulin tupaan. Akaatta isoäiti puuhaili hellan edessä. Kerroin hänelle:
--- Metässä ol korree lintu, sillä ol punanen piälaki.
Mummo sanoi:
---- Se on palokärki.  
Tämä pikku tapaus kertoo millaisen tyhmyyden keskellä kasvoin.
Kerroin korreesta linnusta.  Eihän palokärkeä voi sanoa "korreeks".

Vanhaksi tulleena sattui: Nuori mies seisoi järven rannalla kaukoputken takana. Kerroin hänelle saman lintuhavainnon. Pääsin sanomaan: Punainen päälaki.
Nuori mies sanoi:
--- Urospuolinen.
Tiesi minun puhuvan valkoselkätikasta.  Kyseisestä linnusta se on koko elämäni ainoa havainto. 

Kirjoittamisesta

Aloittaessani jatkuvamman kirjoittelun paikallislehteen, valmistauduin paksuntamaan nahkaani kestääkseni kritiikin. En halunnut vastailla palautteisiin, enkä debattiin: juupas! eipäs!
Oikeastaan hämmästelin, miten vähän palautetta tuli. Tiesin ja kuulin kirjoituksieni herättäneen tuntemuksia.
Vain muutama ymmärtämätön ja huumorintajuton ilmestyi lehden palstoille.
Ajattelin: " - kirjoitin minkä kirjoitin".
En oikonut piireissä ohjaajien korjauksia.  Rauha Jarkka oikaisi käyttämäni: Ristisjärven jäällä: Ristijärvi.
En tarkoittanut tunnettua paikkakuntaa, vaan järvijättöä Pielavedellä. Se oli tulvan aikana järven kaltainen: Ristinen. Paikallisella murteella: Ristisjärvi. Oli Iso-Ristinen, joka kuivattiin siirtolaisten peltomaaksi. Pieni-Ristinen on vieläkin jonkin kokoisena kartalla.

Pielaveden paikallisessa päätoimittaja Oskari Kananen korjasi tekstissäni lainattua lausetta: "OO KUOLEMA, KUINKA HYVIN SINÄ TEETKÄÄN SILLE, JOKA KIUSATTU ON."
Hautakiven ensimmäisen sanan korjasi oikeaksi: "Oi kuolema.."     
Hautaristi oli vanhalla hautausmaalla Kirkkosaaressa. Vanhoista runollisista teksteistä löytyy  muoto oo, joka nykyisin on oi.
Akaatta mummon hartauskirjassa: "Oo herra seebaot..."
Ristisjärvi ja Oo eivät olleet kirjoitusvirheitä.
Tunnustan etten muista tarkasti. Nyt tuli mieleeni, oliko teksti isoilla kirjaimilla? Ehkä ei. Sitä en voi enää tarkistaa?! 

Rautaisessa ristissä ollutta lausetta eivät arvattavasti hyväksy hurskastelijat: "Eihän niin saa sanoa!"
Mielestäni lause sisältää totuuden. Parantumattomasti vaikeasti sairastavalle Kuolema tulee helpotuksena.
Miksi itseään uskovaisina pitävät ovat ahdasmielisimpiä?
Lienee vaivannut joitakin totuudellinen lause. Viimeksi paikalla käydessäni ristiä ei ollut. Kuka ja mihinkä vei? Rautaromuksiko?
Tuommoista sanovat haudan ryöstöksi, ainakin häpäisyksi.
Todellista historiaa eivät hyväksy. Muotoilevat mielestään sopivaksi.
Risti oli hyväkuntoinen ja teksti haalistumaton, ei kaivannut korjausta.

Teinkö kardinaalivirheen kun pakinoin nälkäkuolleiden haudoista ja kyseisestä rististä?
Ehkä kukaan ei kiinnittänyt siihen huomiota. Tuskin moni edes kävi sitä katsomassa.
Mieleni herkistyy tutustuessani tietoon kansakuntamme vaikeista ajoista.
Pakinani antoi ehkä niuhottajille kimmokkeen?

Tulevana kesänä käyn sillä paikalla. Jos ristiä en siellä näe, otanko yhteyttä hautojen hoitajiin, kirkkoherraan, vai piispaan?

                                                        ------------

Toimittajat haluavat otsikon kertovan.  Annoin vapaat kädet ja joskus jätin toimittajan työksi.  Otsikoin pakinani.: "Kaksi lentäjää."  Oskari muotoili: "Kaksi taitavaa lentäjää."  Muotoiltu otsikko ei kuvasta tuntemuksiani näkemästäni, eikä ajatusmaailmaani.
Mielestäni niistä kahdesta taitava oli hiirihaukka. Mig-hävittäjällä lentäjä muodosti räikeän kontrastin.
Hirvittävästi meluava sotakone särki lumouksen.

Hiirihaukka esitti vaikuttavan eleettömän näytelmän. Harvinaisen näyn teki mahdolliseksi jättikuusikon avohakkuu.
Tien vieressä katojen välissä tummalle alustalle aurinko paahtanut puoli päivää.
Jotakin kai tarkkailin, kun näin kantojen keskellä liikahduksen: Tumma lintu kohottautui parilla siiveniskulla metrin verran, Keikautti itseään ja leijaili pienessä ympyrässä. Lintu kohosi, ympyrä laajeni. Seurasin koko ajan niin kauan kunnes pistekin katosi näkyvistäni.

Silloin taivaanrannasta syöksyi yläviistoon helvetinkone. Näytti hyökkäävän juuri siihen kohtaan, mihin hiirihaukka hävisi. 

Yrittäjän vastukset

Alunperin väärä ratkaisu oli korjaamo Pielavedelle.  Pielaveteläiset olivat nahkeita tuomaan vehkeitään. Varkaudessa töistäni veloittivat lähtöni aikaan 14, 70 mk tunnilta.  Niinä aikoina veloitukset nousivat 16 markkaan.  Pielaveteläiset ohjeistivat:
"--- Tämä on köyhää seutua, eikä saa liikaa veloittaa."
Lapsenmielisenä kuvittelin voivani veloittaa 12,00 markkaa. Eivät suostuneet maksamaan, eivätkä tuoneet töitä. Entiset korjaajat tekevät kympillä tunti.
Piti aloittaa kympillä. Kannattamattomasti.

Hankaluus johtui kateudesta.  Reijo Ruuskanen aikoi ostaa sen hallin. Vaihdossa antaisi entisen verstaansa. Joitakin väärinkäsityksiä ollut ja Niilo Räihä perui sopimuksensa.
Johti siihen että vuokrasin sen hallin.

Meni kitkutellen aika ja vähitellen tottuivat.
Vastapäiselle tontille rakensivat teollisuushallin, johon tuli tilapäisesti Ylä- Savon ammattikoulun sivupiste, joka aloitti pian. Autopuolikin tuli.

Autopuolen pomo, Salmi, tuli esittämään, josko tulisin heille työnopettajaksi. Jälleen olin varomaton. Rehellinen ja lapsellinen. Selitin tilanteeni juuri aloittaneena ja tarkoitus kehittää yritystä.
Jälkeenpäin kuulin huhun, että Seppo Karvosta olisi kysytty. Uskomatonta!  Seppo nyt vähiten pystyisi?!

Sitten iski salama! Reijo Ruuskanen tullut ammattikoululle opettajaksi!!!  
Silloin tuli "kylymä rinki perseeseen".
Pahimmissa kuvitelmissanikaan en uskonut mitä tuleman piti. En uskonut ketään, enkä Reijo Ruuskastakaan niin pahansuovaksi, enkä tyhmäksi.

Verstaaltani loppuivat työt kuin leikaten.
No, eihän tässä mitä. Eihän Reijo kovin pitkään pysty ottamaan vastaan töitä. Ammattikoulu ei ole kaupallinen yritys. Eikä oppilaat pysty ihmeisiin.

Odottelin, kunhan Ruuskanen saa verstaan täyteen, eikä pysty ottamaan lisää, meillekin joku tulee.
Turha luulo!
Jonkin asian takia piipahdin autopuolen korjaamossa. Halli oli täynnä autoja. Yhtään ei enää olisi sopinut muuten kuin toisten katoille.
Eiväthän ne noita ennätä millään!?

Meille ei tullut asiakkaita. Pyörittelimme peukaloita.  Muitakin tyhmiä oli kuin minä ja Reijo Ruuskanen!  Eikö koulun johto tajunnut?  Eivätkö asiakkaat ymmärtäneet, että Reijo Ruuskasen toiminta oli mielipuolista ja vain tarkoitus saattaa minut perikatoon?!

Reijo Ruuskanen otti vastaan kaikenlaisia ajoneuvoja kaikki mitä tarjottiin!
En ole mitannut, mutta rakennus on ehkä 50 metriä pitkä. Reijo otti jatkuvasti. Ensin täyttyi rakennuksen takapuoli. Niin sähkö- rakenus- kuin keittiöpuolen taustat.
Sen jälkeen täyttyi pihan taustan metsänreuna koko matkalta autoja ja traktoreita.
Metsän reunan täyttyessä koko rakennuksen pituudelta, rupesi ajoneuvoja ilmaantumaan rakennuksen julkisivun eteen.

Reijo Ruuskasella oli kolmen kuukauden pesti. Ajoneuvojen vastaanotto kesti kaksi kuukautta!  Katkaisiko joku mielettömyyden? Julkisivun eteen ennätti tulla vain muutama ajoneuvo!?
Ruuskasen vastaanottamia ajokkeja oli kymmeniä. En käynyt laskemassa, enkä valokuvannut.
Sopiva määrä oppilastöiksi on kolme tai neljä.

Alkoi ralli. Omistajat hinailivat vehkeitään. Hommaa riitti!
Nyt päästään varsinaiseen asiaan: pielaveteläiseen luonteenlaatuun. Eivät voi tunnustaa erehdystään!
Odotin heidän tuovan Ruuskasen hylkyjä meille. Mitä vielä?  Häveliäisinä eivät tuoneet yhtään ajokkia minun korjaamooni?!  Hiljaisuus jatkui. Ainoastaan Tapio Erhomäki toi Ramblerinsa. Amerikkalaisissa oli muutamissa systeemi, jossa vilkku- ja jarruvalot oli kytketty samaan lamppuun.
Kun poljettiin jarrua, syttyivät molemmat. Kun käännettiin vilkulle ja painettiin samalla jarrua, paloi vain toisen puolen jarruvalo ja vilkun puolella vain vilkku. Siitä olivat katkoneet asiantuntemattomasti johtimia.
Tarvitsi vilkkukatkaisijan!

Tuli iso kupru kylkeen.
Ruuskanen ei hyötynyt. Alkoholisoitui ja kuoli paljon ennen minua.

Kaikkea ei ehkä voi sanoa omaksi syykseni.