Esimerkki mielettömyydestä on tapahtumat "Pallossa". Venäläisessä kirjassa se on Piesimän kukkula. Ensiksi se mainitaan "Neptun" kukkulana. Myös kapteenin kukkula ja kärsimysten kukkula. Venäläisten sotilaiden nimittämänä Päärynä (kruusa). Suomalaiset sanovat edelleen Palloksi.
Sissikoulutuksen osasto noin 120 miestä (tarkemmin en muista) komennettiin puolustustaisteluihin, mihin ei ollut koulutettu. Päällikön kertomuksesta päättelen sen tapahtuneen silloin kun suomalaiset etenivät Palloon. Sivujuonteista voi päätellä hänen menettäneen 40 miestä.
Sissipäällikkö ei saanut miehilleen "pieniä lapioita" häntä ylemän upseerin välinpitämättömyyden ja perivenäläisen byrokraatin taipumattomuuden takia: "Propuska, propuska, pitää olla propuska!" Eikä aikaa ollut, joutuivat tappeluun viime tingassa. Suri miehiensä puolesta, jotka joutuivat tulitukseen ilman kaivautumisvälineitä.
Saattaa olla, että minua moititaan epäisänmaalliseksi, kun tarkastelen sotaa inhimillisestä näkökulmasta. Voi myös kysyä; mitä inhimillisyydellä tarkoitetaan? Sotia käyvät inhimilliset ihmiset ja käyttäytyvät epäinhimillisesti. Sota on epäinhimillinen rikos.
Venäläiset suuntasivat Stalinin Uruilla niin valtavan iskun, että kauempaa katsoen näytti siltä kuin kumpu olisi noussut ilmaan. Valtasivat Pallon. Valtauksesta kertovat tyypilliseen tapaan sankarillisena saavutuksena.
Luutnantti Kusnetsov arvelee valtauksen melko helpoksi sen takia, kun ilmaan tuli niin paljon hiekkaa, että suomalaisten aseet pilaantuivat ampumakelvottomiksi.
Suomalaisten taipumattomuus Pallon hallinnassa luultavasti oli harkittua taktiikkaa. Laajemmassa merkityksessä. Typerän tuntuisessa kahakoinnissa menetettiin molemmin puolin paljon materiaalia ja satoja miehiä. Maailman historiaa sekin?! Vain pieni yskäisy.
Ontrosenvaarassa oli yksi pataljoona "väärässä" paikassa, suomalaiset eivät siihen hyökänneet. Toiselta pataljoonalta loppuivat ammukset ja ruoka.
Joutilaalta pataljoonalta tivasivat: --- Miksi ette mennet apuun? ---- Meidät määrätiin ehdottomasti pysymään paikallaan!
Kirjassa siteerataan julkilausumaa, jossa sotatoimet lakkaavat 4:s päivä. Se on sillä puolella virallinen "totuus". Luutnannti Kusnetsov kertoo tarkasti kellonaikoja myöten esimiehensä puhelinsoitosta aamulla 5:s päivä: "Onko teillä ammuksia? - Onko teillä maaleja? Tuon pystyy tulkitsemaan vain yhdellä tavalla?!
Toinenkin maininta löytyi: Miehistön jäsen muistelmissaan jossain toisella suunnalla sanoo sotatoimien loppuneen 5:s päivä!
Korkeiden upseerien tarinat noudattavat "kaavaa" . Tapahtumista saa parempaa selkoa alempiarvoisten kerronnasta. Tässä kirjassa Luutnantin ja kersantin.
Ydinaseiden johtavat kehittäjät Oppenheimer ja Shaharov eivät tajunneet, millaisia aseita onnistuivat luomaan. Tekivät vain suurta pommia, joka tuhoaa enemmän materiaalia. Myohemmin molemmat tulivat siihen tulokseen ettei niitä olisi pitänyt valmistaa, eikä käyttää. Siitä syystä joutuivat molemmat omiensa joukossa vainotuiksi, syytetyiksi.
Sota on rikos ihmisyyttä vastaan.
maanantai 30. heinäkuuta 2012
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
Unet
Jotkut näkevät enneunia, minä en, mutta kummallisia näen.
Tulin jostakin matkalta. Astuin hämärään ikkunattomaan huoneeseen. Semmoinen vanha rautatieaseman odotushuone. Tulin siihen päädystä. Oikealla sivulla oli kaksi lipunmyyntiluukkua. Ne olivat mustia kuin taulu, elottomia. Kävelin eteenpäin, aikoen kulkea huoneen läpi pituus-suunnassaan. Kengänkärkieni edessä lattialla lojui passi, samanlainen sininen kuin omani. Suomen passit olivat siihen aikaan sinisiä.
Nostin passin ja työnsin sen ensimmäiseen aukkoon. Mitään siellä ei näkynyt, mutta kuitenkin passi työnettiin takaisin. Mitään ei sanottu, mutta jotain tapahtui: se oli Humbrey Bogardin passi ja minä olin sen jälkeen Humbrey Bogard. Otin sen käteeni ja ihmettelin? Kysyin hätääntynenä: mitenkä minulle nyt tulee Savon Sanomat, kun se on tilattu Erkki Jauhiaisen nimellä???
Viime yöunen nukuin kahdessa pätkässä. Toisen jakson aikana näin lyhyen unen. Ajoin polkupyörällä tien yli. Sen vierellä ei ollut ojia. Ajoin nurmikolta tielle aikomuksena ajaa toiselle puolelle nurmikolle. Ennätin keskelle tietä, kun oikealta tuli auto. Pelkäsin sen ajavan ylitseni, mutta se pysähtyi aivan lähelle. Kuljettaja tuli ulos, varoitti: --- täältä voi joku tulla kovallakin vauhdilla! en puhunut mitään, katsoin outoa ajoneuvoa. Se oli ikäänkuin puolitoista kerroksinen pakettiauto. Valkoinen väri ei ollut maalin valkoista, vaan hohtavaa, joka säteili salaperäistä loistoa.
Tulin jostakin matkalta. Astuin hämärään ikkunattomaan huoneeseen. Semmoinen vanha rautatieaseman odotushuone. Tulin siihen päädystä. Oikealla sivulla oli kaksi lipunmyyntiluukkua. Ne olivat mustia kuin taulu, elottomia. Kävelin eteenpäin, aikoen kulkea huoneen läpi pituus-suunnassaan. Kengänkärkieni edessä lattialla lojui passi, samanlainen sininen kuin omani. Suomen passit olivat siihen aikaan sinisiä.
Nostin passin ja työnsin sen ensimmäiseen aukkoon. Mitään siellä ei näkynyt, mutta kuitenkin passi työnettiin takaisin. Mitään ei sanottu, mutta jotain tapahtui: se oli Humbrey Bogardin passi ja minä olin sen jälkeen Humbrey Bogard. Otin sen käteeni ja ihmettelin? Kysyin hätääntynenä: mitenkä minulle nyt tulee Savon Sanomat, kun se on tilattu Erkki Jauhiaisen nimellä???
Viime yöunen nukuin kahdessa pätkässä. Toisen jakson aikana näin lyhyen unen. Ajoin polkupyörällä tien yli. Sen vierellä ei ollut ojia. Ajoin nurmikolta tielle aikomuksena ajaa toiselle puolelle nurmikolle. Ennätin keskelle tietä, kun oikealta tuli auto. Pelkäsin sen ajavan ylitseni, mutta se pysähtyi aivan lähelle. Kuljettaja tuli ulos, varoitti: --- täältä voi joku tulla kovallakin vauhdilla! en puhunut mitään, katsoin outoa ajoneuvoa. Se oli ikäänkuin puolitoista kerroksinen pakettiauto. Valkoinen väri ei ollut maalin valkoista, vaan hohtavaa, joka säteili salaperäistä loistoa.
tiistai 24. heinäkuuta 2012
Rukajärvi
Olen uskonut suullisesti tai kirjallisesti esitetyn asian, silloin kun se näyttää loogiselta tietämyksen ja kokemusten kannalta. Mutta usein jää tuntemattomia seikkoja pimentoon, kunnes ne joskus tulevat esille. Propaganta, poliittinen suuntaus ja eri näkökulmat muovaavat julkisuuteen tulevia tarinoita.
Minut pystyy todistelemaan asiantuntemattomaksi. Hyväksytään. Kuitenkin vuosien mittaan auktoriteettia omaavien asiantuntijoiten väitteet ja enusteet osoittivat harhaan. Tarkoituksellakin harhautetaan, mutta harhautukseksi ei voi todistaa varmuudella.
Sodan loputtua olin kahdentoista. Harvojen kanssa pystyin sanaakaan vaihtamaan. Kalle Rytkönen oli sodassa. Hänen kuultensa sanoin, että Suomelle olisi käynyt huonosti sotimatta. Perustin ajatukseni yksinkertaiseen: Talvisodassa puolustautumatta olisi Venäjä vallannut. Saksan hyökätessä olisi Suomi jauhautunut jalkoihin. Mitä tähän sanoi Kalle? --- Ei ne tänne syvänmualle olis tulleet. Niinpä!
Kaksitoista vuotisena en ollut asiantuntija, mutta Pielaveden veteraanienkin asiantuntemus kehittyi myöhemmin.
Tuntemattoman Hietasta mukaillen: "Ihmettelen vallan kauhiast". Ihmettelen ja kysyn itseltäni. Kun mielenkiinto herää, saatan etsiä valaistusta tai jätän hautumaan, kunnes uutta pähkäiltävää ilmaantuu. Viime aikoina en paljon lukenut, enkä enää jaksa paneutua. Vaikka asiantuntemus puuttuu, naputtelen täpliä taululle. Nämä sanailut perustuvat pikkiriikkiseen osaan. Muutamiin seikkoihin en saanut selkoa. Muutamat selvinneet myöhemmin. Mutta pohtinut olen semmoisiakin, joihin vähäinen harrastukseni ei johtanut. Tarkkailen tämän hetken näkökulmastani.
Hyvällä syyllä voi sanoa: --- Mitä tyhjää. Varsinkin kun olen arvoton ja arvovallaton. Moni kuvittelee arvovallan sisältävän aina asiantuntemusta.
Eivät kertoneet, millä tavalla, kenen tai keiden kanssa Mannerheim teki sopimuksen pysäyttää hyökkäys juuri sillä hetkellä, vaikka vastustusta oli? Painostettiinko Mannerheimia? Uhattiinko? Samalla Mannerheim rikkoi sopimuksen Saksan kanssa. Miksi Saksa ei reagoinut voimakkaasti? Eihän Saksa sopimusta tiennyt, mutta havaitsi varmasti Suomen passivoitumisen.
Minua kiinnostaa paradoksit. Sotaan osallistumalla Suomi saavutti raskaalla hinnalla osan. Osan Suomi saavutti toteuttamatta Saksan kanssa sovittuja. Leningrad ja "elämän tie" sekä Muurmannin rata (Kirovin rautatie). Suomen armeija oli niihin kykenevä.
Videon julkistamistilaisuudessa Suojalassa paikalla ollut eversti lausui Majewskin retken tarkoituksesta ja saavutuksesta: "Siitä oli hyötyä". Asiantuntematon korpifilosofi ei näe mitään "sotilaallista" etua täysin järjettömässä operaatiossa. Sillä rautatien haaralla ei suurta vaikutusta ollut.
Venäläisten mukaan: "Suomalaiset ovat säyseitä".
Maij Gubassa ihmettelin rakennuksen pienuutta, jonka pohja näkyi yhä selvästi. Sen perusteella pahainen koppero. Pystyivät ilmoittamaan: "Tuhottiin asemarakennus"! Dokumentin mukaan räjäytettiin 800 metriä rautatietä!
Miten räjäytettiin? Pienillä panoksilla ammuttiin kiskot sivuun. Jäätynyt perustus tuskin paljon vaurioitui. Videolla pielavetinen veteraani sanoi: "Onneksi ei tarvinnut perustaa sinne rintamaa". Veteraanin vilpitön lause sisältää totuuden. Koko retki oli alueella, jonne oli luvattu olla menemättä!? Tämä seikka askarrutti minua, mutta ei ollut sanomiseen saumaa. Kirjoittamista ei kukaan estä. Pahaa verta voin aiheuttaa.
Tässä kohtaa hymyilyttää. Kirjan alkupuolella kerrotaan: "Kesäkuussa 1941 suomalainen tuhoojaosasto meni Kirovin rautatielle; tuhosi 800 metriä rataa. Meidän iskuryhmä tuhosi osaston.
Sanamuoto on muistinvarainen. Räikeä esimerkki siitä, miksi lukemaansa pitää suhtautua varauksella. Valheiden ei kuitenkaan pidä sumentaa ajatuksia, eikä estää totuuden siemenien etsimistä.
Sodan päätyttyä sen suunnan sotilashenkilö kirjoittaa heidän tärkeimmästä saavutuksestaan: "Estettiin suomalaisia menemästä Kirovin rautatielle.!
Majewskin retki ei suuntautunut Sorokkaan!?
Toinen järjetön reissu Jeljärvelle oli semmoinen reissu, jolla ei suuria ylvästellä. Surkea "huvimatka."
Molemmista hankkeista kysyn: Miksi???
Näillä lienee yhtymäkohta lukemaani, kuinka Saksa painosti suomea toimintaan. "Tuommoinen täin kokoinen valtio kartalla ja uskaltaa uhmata Fyhreriä!"
Majewskin retki dokumentoitu tarkasti, kiskojen räjäyttelyä myöten. Ei kai noin epäloogisia partioita tehty ihan turhan päiten? Saksalaisia vartenko? Hämäykseksi? Tiesikö venäläiset?
Minut pystyy todistelemaan asiantuntemattomaksi. Hyväksytään. Kuitenkin vuosien mittaan auktoriteettia omaavien asiantuntijoiten väitteet ja enusteet osoittivat harhaan. Tarkoituksellakin harhautetaan, mutta harhautukseksi ei voi todistaa varmuudella.
Sodan loputtua olin kahdentoista. Harvojen kanssa pystyin sanaakaan vaihtamaan. Kalle Rytkönen oli sodassa. Hänen kuultensa sanoin, että Suomelle olisi käynyt huonosti sotimatta. Perustin ajatukseni yksinkertaiseen: Talvisodassa puolustautumatta olisi Venäjä vallannut. Saksan hyökätessä olisi Suomi jauhautunut jalkoihin. Mitä tähän sanoi Kalle? --- Ei ne tänne syvänmualle olis tulleet. Niinpä!
Kaksitoista vuotisena en ollut asiantuntija, mutta Pielaveden veteraanienkin asiantuntemus kehittyi myöhemmin.
Tuntemattoman Hietasta mukaillen: "Ihmettelen vallan kauhiast". Ihmettelen ja kysyn itseltäni. Kun mielenkiinto herää, saatan etsiä valaistusta tai jätän hautumaan, kunnes uutta pähkäiltävää ilmaantuu. Viime aikoina en paljon lukenut, enkä enää jaksa paneutua. Vaikka asiantuntemus puuttuu, naputtelen täpliä taululle. Nämä sanailut perustuvat pikkiriikkiseen osaan. Muutamiin seikkoihin en saanut selkoa. Muutamat selvinneet myöhemmin. Mutta pohtinut olen semmoisiakin, joihin vähäinen harrastukseni ei johtanut. Tarkkailen tämän hetken näkökulmastani.
Hyvällä syyllä voi sanoa: --- Mitä tyhjää. Varsinkin kun olen arvoton ja arvovallaton. Moni kuvittelee arvovallan sisältävän aina asiantuntemusta.
Eivät kertoneet, millä tavalla, kenen tai keiden kanssa Mannerheim teki sopimuksen pysäyttää hyökkäys juuri sillä hetkellä, vaikka vastustusta oli? Painostettiinko Mannerheimia? Uhattiinko? Samalla Mannerheim rikkoi sopimuksen Saksan kanssa. Miksi Saksa ei reagoinut voimakkaasti? Eihän Saksa sopimusta tiennyt, mutta havaitsi varmasti Suomen passivoitumisen.
Minua kiinnostaa paradoksit. Sotaan osallistumalla Suomi saavutti raskaalla hinnalla osan. Osan Suomi saavutti toteuttamatta Saksan kanssa sovittuja. Leningrad ja "elämän tie" sekä Muurmannin rata (Kirovin rautatie). Suomen armeija oli niihin kykenevä.
Videon julkistamistilaisuudessa Suojalassa paikalla ollut eversti lausui Majewskin retken tarkoituksesta ja saavutuksesta: "Siitä oli hyötyä". Asiantuntematon korpifilosofi ei näe mitään "sotilaallista" etua täysin järjettömässä operaatiossa. Sillä rautatien haaralla ei suurta vaikutusta ollut.
Venäläisten mukaan: "Suomalaiset ovat säyseitä".
Maij Gubassa ihmettelin rakennuksen pienuutta, jonka pohja näkyi yhä selvästi. Sen perusteella pahainen koppero. Pystyivät ilmoittamaan: "Tuhottiin asemarakennus"! Dokumentin mukaan räjäytettiin 800 metriä rautatietä!
Miten räjäytettiin? Pienillä panoksilla ammuttiin kiskot sivuun. Jäätynyt perustus tuskin paljon vaurioitui. Videolla pielavetinen veteraani sanoi: "Onneksi ei tarvinnut perustaa sinne rintamaa". Veteraanin vilpitön lause sisältää totuuden. Koko retki oli alueella, jonne oli luvattu olla menemättä!? Tämä seikka askarrutti minua, mutta ei ollut sanomiseen saumaa. Kirjoittamista ei kukaan estä. Pahaa verta voin aiheuttaa.
Tässä kohtaa hymyilyttää. Kirjan alkupuolella kerrotaan: "Kesäkuussa 1941 suomalainen tuhoojaosasto meni Kirovin rautatielle; tuhosi 800 metriä rataa. Meidän iskuryhmä tuhosi osaston.
Sanamuoto on muistinvarainen. Räikeä esimerkki siitä, miksi lukemaansa pitää suhtautua varauksella. Valheiden ei kuitenkaan pidä sumentaa ajatuksia, eikä estää totuuden siemenien etsimistä.
Sodan päätyttyä sen suunnan sotilashenkilö kirjoittaa heidän tärkeimmästä saavutuksestaan: "Estettiin suomalaisia menemästä Kirovin rautatielle.!
Majewskin retki ei suuntautunut Sorokkaan!?
Toinen järjetön reissu Jeljärvelle oli semmoinen reissu, jolla ei suuria ylvästellä. Surkea "huvimatka."
Molemmista hankkeista kysyn: Miksi???
Näillä lienee yhtymäkohta lukemaani, kuinka Saksa painosti suomea toimintaan. "Tuommoinen täin kokoinen valtio kartalla ja uskaltaa uhmata Fyhreriä!"
Majewskin retki dokumentoitu tarkasti, kiskojen räjäyttelyä myöten. Ei kai noin epäloogisia partioita tehty ihan turhan päiten? Saksalaisia vartenko? Hämäykseksi? Tiesikö venäläiset?
lauantai 21. heinäkuuta 2012
Rukajärven tiellä
Muutaman kerran Pielavetisten videoryhmän porukassa pääsin tutustumaan venäläiseen sotakirjaan, jossa sen puolen sotilaat kertoivat tapahtuneista. Kirja sellaisenaan ei anna todellista kuvaa. Yleensäkään sodista ei kerrota totuudenmukaisesti. Oman puolen asioista kerrotaan sankaritarinoita ja propagantaa. Ikäänkuin vastapuolella ei olisi ollut ihmisiä. Samanlaisia nuorukaisia molemmilla puolilla. Määrättynä isänmaalliseen tehtävään. Pakotettuna vuodattamaan verta, menettämään terveyttään, ruumiinosiaan ja henkensä. Vain fanaatisten typeryksien maailmanherruuden tavoittelun uhreina.
Luin kirjasta otteita Pielaveden veteraaneille. Eivät he tykänneet siitä, että yleensä luin, eivät halunneet kuunnella. Vaikutti kuin olisivat luulleen minun uskoneen kaiken todeksi. En selitellyt, arvelin heidän ymmärtävän.
Yritin jotakin todeksi tajuamaani kertoa, mutta kumosivat heti, kun tiesivät paremmin. Tiesivätkin todella, mutta eivät kaikkea.
Omelian motin kauheuden tiesivät, mutta ei sitä, mitä Venäjän puolella tapahtui. En tiedä, onko lännen puolen historiassa sitä kuvattu. Oleellista on, että korkeammat upseerit kirjoittavat "virallista" totuutta, mutta parhaiden selviää alempiarvoisten muistelmista.
Kun kerroin Pielaveteläisille Omelian motista päässeiden kertomuksista, miten olivat täysin hunningolla kuusi vuorokautta muun muassa ilman radiota. Veteraanit kumosivat. Kertoivat suomalaisten sieppaamasta radiosanomasta. En käynyt kinaamaan.
Todellakin, suomalaisten sieppaama sanoma täsmää venäläisten kertomaan. Kirjassa katkonainen sanoma sisältää saman, mitä suomalaisissa lähdeissä kerrotaan. Mutta sitä eivät suomalaiset tienneet, että se viesti oli viimeinen sillä radiolla. Patterit loppuivat!
Tunnen epävarmuutta kirjoittamaan näistä, mutta mieleni tekee, kun olen paljon omissa oloissani pohtinut laajempiakin kokonaisuuksia. Siinä suhteessa olen erilainen, että varsinaisia sotakirjoja olen lukenut olemattoman vähän. Sen sijaan taustoista kertovia luin niin paljon kuin kirjastosta löysin. Moskovan neuvotteluista luin Paasikivestä alkaen ja kun sain tietooni ketä siellä kulloinkin oli, niin sellaisten henkilöiden muisteluja luin.
Paasikivi kertoo usein tapaamisistaan "hyvän ystävänsä" Rotsin suurlähettiläs Assarssonin kanssa. Mielenkiintoni sai tyydytystä, kun Pielaveden kirjastossa oli Sven Assarssonin muistelmat. Assarsson kertoo, miten hän taas oli Molotovin puhuttelussa. Vaikeuksiin sanoo saaneensa lohtua lukiessaan Mcciavellin Ruhtinasta.
Koko kirjassa ei mainita sanallakaan Paasikivestä. Eikä hyvästä ystävästä. Assarssonin vaikeuksia ei voi verrata Paasikiven kokemiin.
Pielaveden kirjasto sisälsi yllättävän paljon mielenkiintoista. Pakarisen ansiotako. Löytyi Macciavelli, löytyi Taisteluni, löytyi Speer, löytyi von Bylow ja paljon merkittäviä. Yhden ohitin; paksun kovakantisen: Tigersted Vastavakoilu iskee. Iskevä nimi johti harhaan, luulin tavanmukaiseksi seikkailukirjaksi. Kun todellinen sisältö tuli tietooni, sitä ei enää ollut.
Rauhansopimus sisälsi kirjojen hävittämisen. Totta kai jotain talletettiin, mutta julkisissa kirjastoissa ei. Sodan jälkeen varoivat. Ohitin monta kertaa kirjan Aino Kuusinen Jumala syöksee enkelinsä.
Jostain kirjasta sain selville kyseessä olevan Otto Wille Kuusisen vaimon muistelmat?!
Nuorena uskoin lukemiini, Raamattuunkin. Lukemaansa pitää aina suhtautua varauksella. Kokemuksen lisääntyessä oppii arvioimaan muutamat paikkansapitämättömiksi. Suoraan ei kannata tyrmätä mitään, eikä kritiikittömästi uskoa. Olen erehtynyt monta kertaa kumpaankin suuntaan ja myöhemmin joutunut "kääntämään takkia". "Takin kääntämistä" paheksuvat ja pilkkaavat, vaikka se kertoo kehityskyvystä.
Yhdeltä istumalta en jaksa kovin paljoa, selkä köyristyy. Pistän kannen kiinni ja palaan "astialle".
perjantai 20. heinäkuuta 2012
Sään oikut
Ulkosalla kuntoilu jäänyt vähälle. Märkääkin ollut. Ikkunasta katsoen näytti kuivalta. Katsoin sopivaksi pienen pyöräilylenkin. Läksin polkemaan Iisveden suuntaan, siellä ei ole raskaita mäkiä. Rautatien ali kylän pintaan päästyäni näin mustat pilvet. Puhalsi vastainen tuuli ja kasvoihin vihmoi muutamia pisaroita. Muutin suunnitelmaa. Kaatronlammen kautta Tervalaan ja rantapolkua kotiin päin. Sade ei tullutkaan niskaan, niimpä jatkoin joen taakse. Rantapolun kuntolaitteilla voimistelin kevyesti. Kun tulin Siionin sillalle, ilmestyi taivaalle outo valoilmiö, joka valaisee ja lämmittää.
Äsken katsoin ikkunasta. Asemakatu on märkä.
Nyt näkyy vaaleaa ja tummaa pilveä. Odotan tummien väistymistä, eikä tuulikaan puhalla kovin tarmokkaasti. Tekee mieli piipahtamaan vesillä. Edellisellä kerralla puolimetrinen aallokko keikutti ja paukutti soutuveneen keulaa.
"Onni täällä vaihtelee", niin sääkin. Tänä kesänä ei sää suosinut. Ehkä elokuussa?
"Kasvihuoneilmiö" ja ilmaston muutos?
Kasvihuoneilmiö ei mielestäni vastaa määritelmänä kasvihuonetta. Jos kaasukerros estää säteiden pekenemisen avaruuteen, kai se estää tuleviakin säteitä? Kaasukerroksen vahvistuessa luulisi sen vähentävän myös tulevia säteitä samassa suhteessa kuin "karkaavia"?
Kasvihuone ei lämpiä sen takia että katto estää lämpösäteilyn "karkaamista". Läpinäkyvä katto ei estä säteiden kulkua mihinkään suuntaan. Kasvihuone lämpiää kun auringon lämmittämä ilma ei pääse karkaamaan läpinäkyvän katon alta. Maan pinnalla lämmennyt ilma liikkuu vapaasti.
Satu Huttunen luennoi televisiossa. Todisteli metsien tuhoutuvan. En ymmärtänyt, kun omien havaintojeni mukaan puut kasvoivat nopeammin kuin ennen. Happosateet lannoittivat, eikä tuhonneet. Happosateiden rajoittaminen on paikallaan. Suomessa on tänä päivänä puuta enemmän kuin Huttusen mittauspäivina.
Jo alle kouluikäisenä kiinnostuin tarkkailemaan puiten pituuskasvua. Ihmettelin kun Korpelan näreissä kasvoi kolmenkymmenen sentin kerkkä, mutta Kivimäen kankaalla kuusien latvat pitenivät vain vähän. Siitä ajasta ymmärrys kasvoi.
Metsiä hakataan. Luontoihmiset pelottelivat metsien loppumisella. Hakkaajat sanoivat puiden lahoavan, kun ei hakata tarpeeksi. Hakattu on ja hakataan vastakin, mutta jokainen säästynyt puu on omaisuutta. Pientä vaihtelua. Pelkäävät ettei puut mene tulevaisuudessa kaupaksi. Puuta tarvitaan kaikkina aikoina. Jos sellu keitetään lämpimissä ja halvemmissa maissa, niin aina joku keksii uusia käyttötapoja. Puu on arvokas raaka-aine ja luonnon koristus.
Vouhottivat ja jotkut neropatit organisoivat koivun tuhoamisen. Tavoitteena Suomeen koivuista vapaa alue. Muka "valkoinen valhe". Liikun metsissä teitä pitkin ja maastossa. Tarkkailen samoin kuin kakarana, mutta eri näkökulmasta. Tärkein havainto kertoo koivujen runsaudesta. Kokemus kertoo käyttötapoja aina löytyvän.
Äsken katsoin ikkunasta. Asemakatu on märkä.
Nyt näkyy vaaleaa ja tummaa pilveä. Odotan tummien väistymistä, eikä tuulikaan puhalla kovin tarmokkaasti. Tekee mieli piipahtamaan vesillä. Edellisellä kerralla puolimetrinen aallokko keikutti ja paukutti soutuveneen keulaa.
"Onni täällä vaihtelee", niin sääkin. Tänä kesänä ei sää suosinut. Ehkä elokuussa?
"Kasvihuoneilmiö" ja ilmaston muutos?
Kasvihuoneilmiö ei mielestäni vastaa määritelmänä kasvihuonetta. Jos kaasukerros estää säteiden pekenemisen avaruuteen, kai se estää tuleviakin säteitä? Kaasukerroksen vahvistuessa luulisi sen vähentävän myös tulevia säteitä samassa suhteessa kuin "karkaavia"?
Kasvihuone ei lämpiä sen takia että katto estää lämpösäteilyn "karkaamista". Läpinäkyvä katto ei estä säteiden kulkua mihinkään suuntaan. Kasvihuone lämpiää kun auringon lämmittämä ilma ei pääse karkaamaan läpinäkyvän katon alta. Maan pinnalla lämmennyt ilma liikkuu vapaasti.
Satu Huttunen luennoi televisiossa. Todisteli metsien tuhoutuvan. En ymmärtänyt, kun omien havaintojeni mukaan puut kasvoivat nopeammin kuin ennen. Happosateet lannoittivat, eikä tuhonneet. Happosateiden rajoittaminen on paikallaan. Suomessa on tänä päivänä puuta enemmän kuin Huttusen mittauspäivina.
Jo alle kouluikäisenä kiinnostuin tarkkailemaan puiten pituuskasvua. Ihmettelin kun Korpelan näreissä kasvoi kolmenkymmenen sentin kerkkä, mutta Kivimäen kankaalla kuusien latvat pitenivät vain vähän. Siitä ajasta ymmärrys kasvoi.
Metsiä hakataan. Luontoihmiset pelottelivat metsien loppumisella. Hakkaajat sanoivat puiden lahoavan, kun ei hakata tarpeeksi. Hakattu on ja hakataan vastakin, mutta jokainen säästynyt puu on omaisuutta. Pientä vaihtelua. Pelkäävät ettei puut mene tulevaisuudessa kaupaksi. Puuta tarvitaan kaikkina aikoina. Jos sellu keitetään lämpimissä ja halvemmissa maissa, niin aina joku keksii uusia käyttötapoja. Puu on arvokas raaka-aine ja luonnon koristus.
Vouhottivat ja jotkut neropatit organisoivat koivun tuhoamisen. Tavoitteena Suomeen koivuista vapaa alue. Muka "valkoinen valhe". Liikun metsissä teitä pitkin ja maastossa. Tarkkailen samoin kuin kakarana, mutta eri näkökulmasta. Tärkein havainto kertoo koivujen runsaudesta. Kokemus kertoo käyttötapoja aina löytyvän.
Tulevaisuus
Ruudussa selitti herra, jonka titteli on tulevaisuuden tutkija. Ei tulevaisuutta voi tutkia, vain ennustaa, laatia ennusteita. Tätä heraa haastattelija tenttasi minkä taisi. Mies vaikutti tyhmältä, ainakaan puheissa ei ollut mitään "kipinää". Kaikki hänen sanomansa on kuultu tuhansia kertoja tuhansista suista. Nokiasta ja Suomen talouden tukijaloista. Ei juuri tulevaisuuden edestä verhoa raottanut. Päinvastoin; mainitsi renessanssin 1400 luvulta ja toivoi toista renessanssia. Voi pyhä yksinkertaisuus?! Sanon tämmöisiä tyhjäntoimittajiksi. Kuka maksaa hänen palkkansa? Valtioko?
Montako tyhjäntoimittajaa valtio palkkaa? Leikkaukset voisi aloittaa tyhjäntoimittajista. Mutta sekään ei pelasta, joutuu maksamaan työttömyyskorvausta, elättämään sosiaalituella.
Montako tyhjäntoimittajaa valtio palkkaa? Leikkaukset voisi aloittaa tyhjäntoimittajista. Mutta sekään ei pelasta, joutuu maksamaan työttömyyskorvausta, elättämään sosiaalituella.
torstai 19. heinäkuuta 2012
Muodin orjat
Mikä näyttää typerämmältä vaatetukselta kuin frakki. Päähäni mahtuu huonosti, että täyspäiset miehet pukeutuvat frakkiin. Hoikka mies tulee tyhmän oloiseksi liehuvien helmuksien kanssa. Pönäköityminen lisääntyy ja mahtaa olla miellyttävää kaikien läskien päälle pyntätä valkoista mahansuojusta ja paksu kaula ahtaa kauluksen ja rusetin sisään. Poliittiset päättäjät keekoilevat vuokratuissa hepenissä. Ei tee luotettavaa vaikutusta. Viime vuoden juhlissa pällistelyä katsoin ehkä kuusitoista minuuttia. Tarkkailin, jotta moniko uskaltaa tulla ilman hännystakkia hännystelemään.
Naisten euro on samanpitunen kuin hame. Pitävät usein housuja mukavuuden vuoksi. Naisten eurosta valittaminen tuntuu liioitellulta, kun näkee Linnan loisteessa Daamien vetävän monen metrin pituista laahusta. Tosin köyhyydestä kertoo, ettei ole varaa palkata kamaripalvelijoita laahusta kannattelemaan. Pöljältä näyttää. Linnan Juhlat muodostaa valtavan näyteikkunan turhuuden markkinoille. Mihin rakoon mahtuu Isänmaallisuus?
Raukoilla ei ole varaa ostaa riittävästi hamekangasta. Reidet pitää näkyä puoleen mittaan. Jukisuusnaisillakaan ei näe tyylikästä mekkoa tai hametta. Istuminen vaikeutuu. Räikeimmillään tuli esille kun nainen istui polvet ristissä, että jokin häpy säilyisi ja kamera kurkisti reiden sivua niin pitkälti kuin pääsi. Kuka mahtoi saada sapiskaa, ohjaaja vai kuvaaja? Vai onko kyseinen henkilö niin "härski", että viisveisaa mokomasta pienestä? Hyttynen ei pistä----! Presidentin rouvillakaan ei ole varaa pukeutua tyylikkäästi julkiseen esiintymiseen.
Kuvaruudussa alkoi näkymään kummallisia "kaulahuiveja". Kaksinkerroin "surmansilmukalla" sitaistu "ryysy", ruman näköinen tursake. Harmaa lattialuuttu piti panna rumentamaan sisätiloissa studiossakin. Selvisi, ettei se ollut ainoastaan kylmän ilmanalan ihmisillä. Kaukomailtakin tulleissa lähetyksissä näkyi samanlaisia.
Jonniin verran huvittaa nähdessäni naisten puseron avara kaula-aukko vetäisty sivuun, niin että olkapää jää paljaaksi ja tissiliivin olkain näkyviin. Televisiota varten. Ei ollenkaan tyylikästä. Mutta "muodikasta"?
Oli minullakin "muodikkaat" housut. Kotikutoinen kangas; Korpelan pellolla kasvatetusta hampusta loimet ja omien lampaiden villoista kuteet. Vaivoin hankitut tarpeet, joista äiti ompeli housut. Joskus 1940-luvulla. Entiset kuluivat ja jäivät pieniksi. Ainoat housut kuluivat askareissa. Polven kohtaan tuli reikä, toiseenkin. Paikattiin. Polvien yläpuolelle tuli reiät. Paikattiin. Paikkojen alapuolille tuli reiät. Paikattiin. Ensimmäisiin polvipaikkoihin tuli reiät. Pantiin paikat, yli kaikkien paikkojen ulottuvat. Isoihin paikkoihin tuli reiät. Alkoi toinen kierros. Muuallekin tuli reikiä. Paikattiin ja paikattiin. Kasvoin hitaasti. Housut ei ollenkaan.
Resuista puseroani en muuten muistakaan kuin sattumuksesta. Ikää oli jo 14 vuotta, kun tein Matilaisen rajalle pisteaitaa. Tarvikkeet kaadoin lähistöltä tuoreina. Ymmärrän tunnustaa harkintakykyni pettäneen; katkaisin seipääksi näreen. Vasta kaadettuna havaitsin sen liian pieneksi, kelvottomaksi. Nyt ihmettelen; miten sain kirveeni niin teräväksi, että näre leikkautui viistoon yhdellä huitaisulla? Lapsen mieli! Viistosta tyvestä havaitsin tiheät vuosirenkaat. Kiinnostuin; miten vanha? En pystynyt laskemaan niin tiheitä renkaita, sotkeennuin. Keksin hakaneulan, joka toimitti tärkeää tehtävää; Piti paikoillaan puseroni revennyttä lievettä. Lainasin sitä ja neulankärkeä siirtämällä pysyin laskuissa. Mittaiseni räipän vuosirenkaita 74. Hidasta kasvua!
Lomaillessani oli jo useammat ehjät housut. Korpelan aitan seinällä roikkuivat nuo vuosia aiemmin paikkaillut housut. Hymyilin tavatessani vanhat tutut. Tunsin mielihyvää. Vasta vuosikymmenien jälkeen tajusin tuon vaatekappaleen tunnearvon, mutta housuja ei enää ollut. Jos olisin tavannut ne vielä; olisin pannut housut tauluksi lasin alle.
Sodan jälkeen parantolasta päässyt mies sai lähtiessään armeijan kesäpusakan ja sarkahousut sekä lakin, josta poistettiin kokardi. Ajan mittaan kohentui, sai ostettua puvun. Kului aika ja sai hankittua ulsterin. Naureskeli kanssani: ---kun oli päällä vain puvun takki tuntui kylmältä. Kun sain ulsterin, ei tunnu niin kylmältä, vaikka se riippuu naulassa.
Huonojen vaatteiden häpeäni vaikutti tavallaan. Astuessani armeijaan pantiin siviilivaatteet valtion varastoon. Rättiupseerit arvioivat kamppeiden hinnan. Vahingon varalta. Luovuttajia oli kahdenlaisia. Toiset kinastelivat upseereiden tarjouksia vastaan, yrittivät tinkiä arvoa ylemmäksi.
Vuoroni tuli. Katselivat vaatteitani. ----Ompa hyvät kamppeet! Aloittivat jostakin vaatekappaleesta ja kysyivät hintaa. Arvelematta sanoin hinnan. Katsoivat pitkään joidenkin kohdalla. Sanoivat: ---Onpa ylpeä mies! Mitä lie tarkoittaneet? Harmaa raitapuku, tuliterä berberitakki, ruskeat uudehkot kengät, tummanpunertava tyylikkäästi kuvioitu solmio, "borsalino", italialaistyylinen pehmeä huopahattu. Puhtaat alusvaatteet. Jokaisen kohdalla hyväksyivät sanomani summan, katselivat viivytellen välillä. Toiset alokkaat sanoivat panneensa huonompia päälleen. Mutta kun minulla ei juuri muita ollut. Silloisen markan aikaan toiseksi hintavin arvio oli 9000 mk. Kamppeideni arvoksi kirjattiin 18000 mk. Paikkahousuista ei ollut kovin pitkä aika; kuutisen vuotta.
Naisten euro on samanpitunen kuin hame. Pitävät usein housuja mukavuuden vuoksi. Naisten eurosta valittaminen tuntuu liioitellulta, kun näkee Linnan loisteessa Daamien vetävän monen metrin pituista laahusta. Tosin köyhyydestä kertoo, ettei ole varaa palkata kamaripalvelijoita laahusta kannattelemaan. Pöljältä näyttää. Linnan Juhlat muodostaa valtavan näyteikkunan turhuuden markkinoille. Mihin rakoon mahtuu Isänmaallisuus?
Raukoilla ei ole varaa ostaa riittävästi hamekangasta. Reidet pitää näkyä puoleen mittaan. Jukisuusnaisillakaan ei näe tyylikästä mekkoa tai hametta. Istuminen vaikeutuu. Räikeimmillään tuli esille kun nainen istui polvet ristissä, että jokin häpy säilyisi ja kamera kurkisti reiden sivua niin pitkälti kuin pääsi. Kuka mahtoi saada sapiskaa, ohjaaja vai kuvaaja? Vai onko kyseinen henkilö niin "härski", että viisveisaa mokomasta pienestä? Hyttynen ei pistä----! Presidentin rouvillakaan ei ole varaa pukeutua tyylikkäästi julkiseen esiintymiseen.
Kuvaruudussa alkoi näkymään kummallisia "kaulahuiveja". Kaksinkerroin "surmansilmukalla" sitaistu "ryysy", ruman näköinen tursake. Harmaa lattialuuttu piti panna rumentamaan sisätiloissa studiossakin. Selvisi, ettei se ollut ainoastaan kylmän ilmanalan ihmisillä. Kaukomailtakin tulleissa lähetyksissä näkyi samanlaisia.
Jonniin verran huvittaa nähdessäni naisten puseron avara kaula-aukko vetäisty sivuun, niin että olkapää jää paljaaksi ja tissiliivin olkain näkyviin. Televisiota varten. Ei ollenkaan tyylikästä. Mutta "muodikasta"?
Oli minullakin "muodikkaat" housut. Kotikutoinen kangas; Korpelan pellolla kasvatetusta hampusta loimet ja omien lampaiden villoista kuteet. Vaivoin hankitut tarpeet, joista äiti ompeli housut. Joskus 1940-luvulla. Entiset kuluivat ja jäivät pieniksi. Ainoat housut kuluivat askareissa. Polven kohtaan tuli reikä, toiseenkin. Paikattiin. Polvien yläpuolelle tuli reiät. Paikattiin. Paikkojen alapuolille tuli reiät. Paikattiin. Ensimmäisiin polvipaikkoihin tuli reiät. Pantiin paikat, yli kaikkien paikkojen ulottuvat. Isoihin paikkoihin tuli reiät. Alkoi toinen kierros. Muuallekin tuli reikiä. Paikattiin ja paikattiin. Kasvoin hitaasti. Housut ei ollenkaan.
Resuista puseroani en muuten muistakaan kuin sattumuksesta. Ikää oli jo 14 vuotta, kun tein Matilaisen rajalle pisteaitaa. Tarvikkeet kaadoin lähistöltä tuoreina. Ymmärrän tunnustaa harkintakykyni pettäneen; katkaisin seipääksi näreen. Vasta kaadettuna havaitsin sen liian pieneksi, kelvottomaksi. Nyt ihmettelen; miten sain kirveeni niin teräväksi, että näre leikkautui viistoon yhdellä huitaisulla? Lapsen mieli! Viistosta tyvestä havaitsin tiheät vuosirenkaat. Kiinnostuin; miten vanha? En pystynyt laskemaan niin tiheitä renkaita, sotkeennuin. Keksin hakaneulan, joka toimitti tärkeää tehtävää; Piti paikoillaan puseroni revennyttä lievettä. Lainasin sitä ja neulankärkeä siirtämällä pysyin laskuissa. Mittaiseni räipän vuosirenkaita 74. Hidasta kasvua!
Lomaillessani oli jo useammat ehjät housut. Korpelan aitan seinällä roikkuivat nuo vuosia aiemmin paikkaillut housut. Hymyilin tavatessani vanhat tutut. Tunsin mielihyvää. Vasta vuosikymmenien jälkeen tajusin tuon vaatekappaleen tunnearvon, mutta housuja ei enää ollut. Jos olisin tavannut ne vielä; olisin pannut housut tauluksi lasin alle.
Sodan jälkeen parantolasta päässyt mies sai lähtiessään armeijan kesäpusakan ja sarkahousut sekä lakin, josta poistettiin kokardi. Ajan mittaan kohentui, sai ostettua puvun. Kului aika ja sai hankittua ulsterin. Naureskeli kanssani: ---kun oli päällä vain puvun takki tuntui kylmältä. Kun sain ulsterin, ei tunnu niin kylmältä, vaikka se riippuu naulassa.
Huonojen vaatteiden häpeäni vaikutti tavallaan. Astuessani armeijaan pantiin siviilivaatteet valtion varastoon. Rättiupseerit arvioivat kamppeiden hinnan. Vahingon varalta. Luovuttajia oli kahdenlaisia. Toiset kinastelivat upseereiden tarjouksia vastaan, yrittivät tinkiä arvoa ylemmäksi.
Vuoroni tuli. Katselivat vaatteitani. ----Ompa hyvät kamppeet! Aloittivat jostakin vaatekappaleesta ja kysyivät hintaa. Arvelematta sanoin hinnan. Katsoivat pitkään joidenkin kohdalla. Sanoivat: ---Onpa ylpeä mies! Mitä lie tarkoittaneet? Harmaa raitapuku, tuliterä berberitakki, ruskeat uudehkot kengät, tummanpunertava tyylikkäästi kuvioitu solmio, "borsalino", italialaistyylinen pehmeä huopahattu. Puhtaat alusvaatteet. Jokaisen kohdalla hyväksyivät sanomani summan, katselivat viivytellen välillä. Toiset alokkaat sanoivat panneensa huonompia päälleen. Mutta kun minulla ei juuri muita ollut. Silloisen markan aikaan toiseksi hintavin arvio oli 9000 mk. Kamppeideni arvoksi kirjattiin 18000 mk. Paikkahousuista ei ollut kovin pitkä aika; kuutisen vuotta.
maanantai 16. heinäkuuta 2012
Politiikkaa
Suomen johtoon valitut henkilöt viettävät aikaa Euroopan sotkujen parissa. Niistä sotkuista ei selvyyttä tule. Yksi kokous pidetään ja saavutuksia kehutaan. Kuitenkaan ei kukaan tunnu tietävän, mitä päätettiin, vai päätettiinkö mitään? Enimmäkseen leukojen louskutusta.
Jutta selittää vakuuttavasti vakuuksien saamisesta ja saavuttamisesta. Herää epäilys, että koko vakuustouhu on yksi suuri kusetus. Kukaan Suomessa ei tiedä niiden sisällöstä yhtään mitään.
Kuka hoitaa Suomen asioita? Suljin juuri television. Puhuivat ulkomaisten yritysten villistä vapaudesta. Eivät maksa veroja, eivätkä Suomen tason palkkoja. Siinä on yksi tehtävä hallitukselle ja eduskunnalle. Asian hoitaminen on parasta yritystukea, johon ei valtio tarvitse varoja, vaan saa verotuloja.
Kokoukset ovat suurta teatteria, en tiedä ovatko ne draamaa tai komediaa. Joskus vaikuttavat farssilta. Niilo Hämäläinen sanoo osuvasti: "Genevet ja Etykit pidetään, mutta päätökset tehdään muualla".
Sauli Niinistö myötäilee setelirahoitusta. Ihmettelen vallan kauhiasti? Jokainen tietää, että ylimääräinen raha on arvotonta. Se on ikiaikainen kokemus. Kuulin esitettävän kysymyksen: "Miksi rahalla on arvoa?" --- Kun siihen uskotaan. "Ei auta loitsu eikä rukous" jos katetta ei ole, jos ei olekaan tavaraa ostettavaksi kaiken rahan edestä. Rahan syytäminen on itsepetosta. Ylivelkaantuneiden valtioiden jaloilleen nostaminen on katteetonta optimismia.
Koko Europpa on ylivelkaantunut. Suomikin. Kun Suomen valtion velka oli 50 miljardia, se oli liian paljon. Pääjohtaja Liikanen sanoi Suomen valtiontalouden olevan tasapainossa. En ymmärrä tasapainoa, jossa tilassa velka kasvaa jatkuvasti, joka päivä, joka sekunti. Tällä hetkellä velaksi ilmoittavat 80 miljardia. Kasvuvauhti tietää sitä, että 100 miljardia saavutetaan muutamassa vuodessa. Sanovat sitä lumipalloefektiksi. Määritelmän ymmärrän. Lunta satoi kymmenisen senttiä. Tuoretta lunta pyöritin käsissäni palloksi, laitoin sen maahan ja pyöritin. Kasvoi paksuutta ja leveyttä "progresssivisesti". Kasvoi niin etten enää jaksanut pyörittää.
Valtion velka kasvoi 50 miljardiin useissa vuosissa. 50:stä 100:n kasvaminen vie vähemmän aikaa. Toinen 100 miljardia vie vähemmän aikaa kuin ensimmäinen. Valtiovarainministeri joutuu yllättäen havaitsemaan velkaa olevan 200 miljardia ja joutuu anelemaan lisää velkaa, vaikka entistä on aivan liikaa.
Suomen pitää olla opportunisti ja huolehtia ensiksi omasta taloudestaan.
Korpifilosofia huvittaa rikkaiden maiden auttaminen, kun luulisi tarvetta olevan köyhillä mailla.
Itä-Euroopan köyhät valtiot eivät ole vielä hoksanneet esittää uhkavaatimuksia. Tarvitsevat apua, ettei tarvitse tulla kerjäämään Suomen nurkissa. Toinen huvitus tulee, kun ajattelen niiden
EU-kelpoisuutta.
Jutta selittää vakuuttavasti vakuuksien saamisesta ja saavuttamisesta. Herää epäilys, että koko vakuustouhu on yksi suuri kusetus. Kukaan Suomessa ei tiedä niiden sisällöstä yhtään mitään.
Kuka hoitaa Suomen asioita? Suljin juuri television. Puhuivat ulkomaisten yritysten villistä vapaudesta. Eivät maksa veroja, eivätkä Suomen tason palkkoja. Siinä on yksi tehtävä hallitukselle ja eduskunnalle. Asian hoitaminen on parasta yritystukea, johon ei valtio tarvitse varoja, vaan saa verotuloja.
Kokoukset ovat suurta teatteria, en tiedä ovatko ne draamaa tai komediaa. Joskus vaikuttavat farssilta. Niilo Hämäläinen sanoo osuvasti: "Genevet ja Etykit pidetään, mutta päätökset tehdään muualla".
Sauli Niinistö myötäilee setelirahoitusta. Ihmettelen vallan kauhiasti? Jokainen tietää, että ylimääräinen raha on arvotonta. Se on ikiaikainen kokemus. Kuulin esitettävän kysymyksen: "Miksi rahalla on arvoa?" --- Kun siihen uskotaan. "Ei auta loitsu eikä rukous" jos katetta ei ole, jos ei olekaan tavaraa ostettavaksi kaiken rahan edestä. Rahan syytäminen on itsepetosta. Ylivelkaantuneiden valtioiden jaloilleen nostaminen on katteetonta optimismia.
Koko Europpa on ylivelkaantunut. Suomikin. Kun Suomen valtion velka oli 50 miljardia, se oli liian paljon. Pääjohtaja Liikanen sanoi Suomen valtiontalouden olevan tasapainossa. En ymmärrä tasapainoa, jossa tilassa velka kasvaa jatkuvasti, joka päivä, joka sekunti. Tällä hetkellä velaksi ilmoittavat 80 miljardia. Kasvuvauhti tietää sitä, että 100 miljardia saavutetaan muutamassa vuodessa. Sanovat sitä lumipalloefektiksi. Määritelmän ymmärrän. Lunta satoi kymmenisen senttiä. Tuoretta lunta pyöritin käsissäni palloksi, laitoin sen maahan ja pyöritin. Kasvoi paksuutta ja leveyttä "progresssivisesti". Kasvoi niin etten enää jaksanut pyörittää.
Valtion velka kasvoi 50 miljardiin useissa vuosissa. 50:stä 100:n kasvaminen vie vähemmän aikaa. Toinen 100 miljardia vie vähemmän aikaa kuin ensimmäinen. Valtiovarainministeri joutuu yllättäen havaitsemaan velkaa olevan 200 miljardia ja joutuu anelemaan lisää velkaa, vaikka entistä on aivan liikaa.
Suomen pitää olla opportunisti ja huolehtia ensiksi omasta taloudestaan.
Korpifilosofia huvittaa rikkaiden maiden auttaminen, kun luulisi tarvetta olevan köyhillä mailla.
Itä-Euroopan köyhät valtiot eivät ole vielä hoksanneet esittää uhkavaatimuksia. Tarvitsevat apua, ettei tarvitse tulla kerjäämään Suomen nurkissa. Toinen huvitus tulee, kun ajattelen niiden
EU-kelpoisuutta.
torstai 12. heinäkuuta 2012
Mansikka-aika
Väylän varrella pilkotti punaista. Kappas vain, metsämansikat kypsyneet. En välttänyt kiusausta, siirryin sivuun, kumarruin keräämään kourallisen kesän ensimmäisiä mansikoita. Ehkä ne kaikkein puhtainpia eivät olleet ja sadekin sotkenut, etteivät erikoisen maukkaita olleet. Maistelin.
Sama vika kuin ennenkin, ajatukset harhautuivat lähes seitsemän vuosikymmenen takaisiin. Silloin oli mansikoita runsaasti. Ohemäen takana oli pieni aukio, sanoivat: vasikkahaka. Toinen paikka oli lähempänä, tervarannan rinteessä tien varressa pieni lehmien laidun, siinä kasvoi muutamia leppiä. Siinä oli mansikoita runsaasti. Lehmien lanta kait ne kasvatti suuriksi.
Sillä kertaa samoilin Ohemäen talon metsissä. Puukolla irrotin koivusta tuohilämpäreen, tein siitä tuokkosen. Meillä päin sitä sanottiin viskaimeksi. Luultavasti sen takia, kun sellaisella viskottiin veneestä vettä. Kuin äyskärillä. Tuokkoseni oli suunnilleen puolen litran.
Kävelin kotiin päin. Saavuin kanavan sillalle. Vastaan tuli opettaja Ida Remes ja nuorempi nainen. Nuorempi nainen näki kädessäni ropposen kukkuroillaan suuria punaisia mansikoita, täysin puhtaana kerättyjä.
--- Myytkö nuo mansikat?
--- Kyllä kaet.
--- Paljonko ne maksaa?
--- En minä tiijjä.
Nainen kaivoi laukustaan kaksi kymmenen markan seteliä: riittääkö nämä? --- Kyllä riittää! Tiesinhän minä resupekka rahan arvon; kaksi kymppiä oli ruhtinaallinen hinta!
Sama vika kuin ennenkin, ajatukset harhautuivat lähes seitsemän vuosikymmenen takaisiin. Silloin oli mansikoita runsaasti. Ohemäen takana oli pieni aukio, sanoivat: vasikkahaka. Toinen paikka oli lähempänä, tervarannan rinteessä tien varressa pieni lehmien laidun, siinä kasvoi muutamia leppiä. Siinä oli mansikoita runsaasti. Lehmien lanta kait ne kasvatti suuriksi.
Sillä kertaa samoilin Ohemäen talon metsissä. Puukolla irrotin koivusta tuohilämpäreen, tein siitä tuokkosen. Meillä päin sitä sanottiin viskaimeksi. Luultavasti sen takia, kun sellaisella viskottiin veneestä vettä. Kuin äyskärillä. Tuokkoseni oli suunnilleen puolen litran.
Kävelin kotiin päin. Saavuin kanavan sillalle. Vastaan tuli opettaja Ida Remes ja nuorempi nainen. Nuorempi nainen näki kädessäni ropposen kukkuroillaan suuria punaisia mansikoita, täysin puhtaana kerättyjä.
--- Myytkö nuo mansikat?
--- Kyllä kaet.
--- Paljonko ne maksaa?
--- En minä tiijjä.
Nainen kaivoi laukustaan kaksi kymmenen markan seteliä: riittääkö nämä? --- Kyllä riittää! Tiesinhän minä resupekka rahan arvon; kaksi kymppiä oli ruhtinaallinen hinta!
keskiviikko 11. heinäkuuta 2012
Kehitysapu
Kerrankin rehellinen ihminen haastateltavana tämän aamun teeveessä. Poikkeva sillä tavalla, että kritisoi oman alueensa toimintaa. Sanoi valtioiden välistä kehitysapua toimimattomaksi. Niinhän se on; kun jauhosäkki tulee jatkuvasti, luotetaan sen tulevan ikuisesti. "Moralistiset humaanit" moittivat jatkuvasti Suomen kehitysapuun käyttämiä varoja hävettävän pieniksi. Minut on helppo sanoa tietämättömäksi, mutta kokemus ja yleinen tietämys pätee. Jatkuva apu passivoi. Saimaan norppa Miikkulainenkin aterioi mielellään muikkuja verkosta.
Kehitysapuna vievät liian kehittynyttä tekniikkaa. Kaivon pumppu kuluu, ja traktori särkyy. Korjaukseen kykeneviä on liian vähän. Laiskoja riittää.
Takapajuisten valtioiden päämiehet asettavat tavotteita, joita ei saavuteta. Suomalaiset urheilijatkaan eivät saavuta tavotteita.
Haastateltava nainen sanoi rehellisesti haketuneensa kehitystyöhön itekkäistä syistä. Nähdäkseen maailmaa ja saadakseen kokemusten kautta elämäänsä rikastusta. Ei auttamisen halun takia. Tuon olen uskonut olleen motiivina useimmille hankkiutuneille. Lisäarvona yleinen hyväksyntä ja kohtuullinen palkkaus. Tänä aamuna kuultiin ensimäisen kerran "sisäpiirin tietoa". Pelkään pahoin, että rehellinen puhe aiheuttaa haisevia vastalauseita. Sananlasku sanoo: "rehellisyys maan perii". Rehellisyys ei kannata, siitä on itselläni ikäviä kokemuksia. Kuopat taipaleellani olisivat olleet pienempiä ja vältettävissä pienillä valkoisilla valheilla.
Haastateltava kertoi Kenian halituksen asettaneen tavoitteeksi 10 prosentin kasvun. Kasvun perään kuulutetaan Euroopassakin. Kenian hallitus asettanut joidenkin tavoitteiden saavuttamiseksi vuoden 2030. Katteetonta optimismia! Toimittaja kysyi aikamäärää? Haastateltava tunnusti ettei kukaan tiedä.
Tiedämme Suomen tapauksen. Suomen kehitys tapahtui elinaikanani. Sodasta ja korvauksista huolimatta. Entä sitä ennen. Suomalaiset selvisivät hengissä erätaidoilla. Riittävästi riistaa ja kalaa, elivät luonnon antimilla.
Luonnon antimien rajallisuus pani opettelemaan maanviljelystä. Viljelyn kehitys oli "ohdakkeinen" polku. Ihmisen piti tottua toimimaan näissä olosuhteissa. Viljatkin tottuivat hitaasti. Tänä päivänä saavat runsaita satoja.
Elämän paradokseja pohdin usein. Kehitys alkoi omatoimisuudella ja riistolla. Riisto koetaan rumana sanana, mutta riistoksi sanottu toiminta edisti kehitystä. Riistoa tapahtuu, mutta eri asteisena. Totaalinen orjuus, niin maaorjuus kuin orjakauppa ovat ihmisyyttä vastaan, samoin yksittäinen tyrannisointi. Kommunistit lauloivat tuhannesta yksiöstä ja kahdestakymmenestä perheestä. Teollisuusyrittäjät tulivat ulkomailta meitä riistämään. Mitä Suomi olisi ilman noita riistäjiä?
Maanviljelys alkoi ruuan tarpeesta ja omaan käyttöön. Joku yritteliäs osasi toisia paremmin. Kasvatti yli oman tarpeen. Kauppasi sitä. Seuraava askel sisälsi alustalaisia työn tekijöinä. Riistoa.
Suomessa torpparius sisälsi todellista riistoa. Saivat karun palan maata, josta vuokrana maksoivat raskaan työpanoksen. Tässä tulee esille pahin este monessa köyhässä maassa, että maalla on omistajat, jotka hallitsevat kaikkea. Suomessa torpparivapautus muodosti ratkaisevan askeleen.
Tv:n haastateltava sanoi tulleen eteensä sellaistakin ilmaisua, että haluaisivat tehdä itse. Itse tekemisessä on koko ongelman ratkaisulle yksi mahdollisuus. Mutta ruuan kasvattamiseen tarvitaan maata.
Sodan jälkeen rakensivat pientiloja, jota toimintaa myöhemmin kritisoitiin, vieläkin. Ihmiset sidottiin maahan. Toinen mahdollisuus oli muuttaa maasta pois. Monet muuttivatkin, mutta mitä seurasi jos miljoona ihmistä meni siirtolaisiksi? Asutustilalliset tuottivat ruokaa. Suomesta tuli omavarainen ja osasta ylituotantoa vasta -60 luvulla.
Suomen nousun mahdollisti metsä ja "riistävä" teollisuus. Pienviljelivät kasvattivat ruuan ja talvella tekivät metsässä teollisuuden raaka-ainetta. Siinä sakissa minäkin ensimäiset pennoseni tienasin "pätkätöissä". Raskas työ ja mitätön palkka. Sosiaaliturvani 840 € kuussa. Köyhyysrajaksi mainitsevat 1000 € kuussa. Kuitenkin elintasoni on huikeasti parempi verrattuna silloisiin palkkoihin. Vain riskimmät tienasivat kohtuullisesti. Pienestä pennusta lähtien tehtiin jotain askaretta. Metsätöissä ei paheksuttu lapsityövoimaa.
Suomalaiseen tapaan pystyy kehitys alkamaan Afrikassakin. Valmiina viety ei onnistu, heidän pitää oppia toimimaan omalla tavallaan ja paikallisilla mahdollisuuksilla. Ihmiset tekevät työtä, saadakseen ruokaa. Ahkerammat ja osaavammat tekevät toisia paremmin. Saavat yli oman tarpeen. Siitä kehitys jatkuu. Lukutaitoa voi viedä, opettaa peruslaskut.
35-tuntiset työviikot, lomat ja eläkkeet ovat kaukana. Eikä työehtoja saa meidän tasolle. Ne joutuu hankkimaan, saa joskus tulevaisuudessa. Mikäli valtiossa on oikeudenmukainen hallitus.
Ennustaa voi ja monet ennustavatkin, mutta useimmiten väärin. Sen verran havaitsin, että "viisaidenkin" ennusteet menevät metsään, tekipä niitä oppineet tai auktoriteetit.
Kehitysapuna vievät liian kehittynyttä tekniikkaa. Kaivon pumppu kuluu, ja traktori särkyy. Korjaukseen kykeneviä on liian vähän. Laiskoja riittää.
Takapajuisten valtioiden päämiehet asettavat tavotteita, joita ei saavuteta. Suomalaiset urheilijatkaan eivät saavuta tavotteita.
Haastateltava nainen sanoi rehellisesti haketuneensa kehitystyöhön itekkäistä syistä. Nähdäkseen maailmaa ja saadakseen kokemusten kautta elämäänsä rikastusta. Ei auttamisen halun takia. Tuon olen uskonut olleen motiivina useimmille hankkiutuneille. Lisäarvona yleinen hyväksyntä ja kohtuullinen palkkaus. Tänä aamuna kuultiin ensimäisen kerran "sisäpiirin tietoa". Pelkään pahoin, että rehellinen puhe aiheuttaa haisevia vastalauseita. Sananlasku sanoo: "rehellisyys maan perii". Rehellisyys ei kannata, siitä on itselläni ikäviä kokemuksia. Kuopat taipaleellani olisivat olleet pienempiä ja vältettävissä pienillä valkoisilla valheilla.
Haastateltava kertoi Kenian halituksen asettaneen tavoitteeksi 10 prosentin kasvun. Kasvun perään kuulutetaan Euroopassakin. Kenian hallitus asettanut joidenkin tavoitteiden saavuttamiseksi vuoden 2030. Katteetonta optimismia! Toimittaja kysyi aikamäärää? Haastateltava tunnusti ettei kukaan tiedä.
Tiedämme Suomen tapauksen. Suomen kehitys tapahtui elinaikanani. Sodasta ja korvauksista huolimatta. Entä sitä ennen. Suomalaiset selvisivät hengissä erätaidoilla. Riittävästi riistaa ja kalaa, elivät luonnon antimilla.
Luonnon antimien rajallisuus pani opettelemaan maanviljelystä. Viljelyn kehitys oli "ohdakkeinen" polku. Ihmisen piti tottua toimimaan näissä olosuhteissa. Viljatkin tottuivat hitaasti. Tänä päivänä saavat runsaita satoja.
Elämän paradokseja pohdin usein. Kehitys alkoi omatoimisuudella ja riistolla. Riisto koetaan rumana sanana, mutta riistoksi sanottu toiminta edisti kehitystä. Riistoa tapahtuu, mutta eri asteisena. Totaalinen orjuus, niin maaorjuus kuin orjakauppa ovat ihmisyyttä vastaan, samoin yksittäinen tyrannisointi. Kommunistit lauloivat tuhannesta yksiöstä ja kahdestakymmenestä perheestä. Teollisuusyrittäjät tulivat ulkomailta meitä riistämään. Mitä Suomi olisi ilman noita riistäjiä?
Maanviljelys alkoi ruuan tarpeesta ja omaan käyttöön. Joku yritteliäs osasi toisia paremmin. Kasvatti yli oman tarpeen. Kauppasi sitä. Seuraava askel sisälsi alustalaisia työn tekijöinä. Riistoa.
Suomessa torpparius sisälsi todellista riistoa. Saivat karun palan maata, josta vuokrana maksoivat raskaan työpanoksen. Tässä tulee esille pahin este monessa köyhässä maassa, että maalla on omistajat, jotka hallitsevat kaikkea. Suomessa torpparivapautus muodosti ratkaisevan askeleen.
Tv:n haastateltava sanoi tulleen eteensä sellaistakin ilmaisua, että haluaisivat tehdä itse. Itse tekemisessä on koko ongelman ratkaisulle yksi mahdollisuus. Mutta ruuan kasvattamiseen tarvitaan maata.
Sodan jälkeen rakensivat pientiloja, jota toimintaa myöhemmin kritisoitiin, vieläkin. Ihmiset sidottiin maahan. Toinen mahdollisuus oli muuttaa maasta pois. Monet muuttivatkin, mutta mitä seurasi jos miljoona ihmistä meni siirtolaisiksi? Asutustilalliset tuottivat ruokaa. Suomesta tuli omavarainen ja osasta ylituotantoa vasta -60 luvulla.
Suomen nousun mahdollisti metsä ja "riistävä" teollisuus. Pienviljelivät kasvattivat ruuan ja talvella tekivät metsässä teollisuuden raaka-ainetta. Siinä sakissa minäkin ensimäiset pennoseni tienasin "pätkätöissä". Raskas työ ja mitätön palkka. Sosiaaliturvani 840 € kuussa. Köyhyysrajaksi mainitsevat 1000 € kuussa. Kuitenkin elintasoni on huikeasti parempi verrattuna silloisiin palkkoihin. Vain riskimmät tienasivat kohtuullisesti. Pienestä pennusta lähtien tehtiin jotain askaretta. Metsätöissä ei paheksuttu lapsityövoimaa.
Suomalaiseen tapaan pystyy kehitys alkamaan Afrikassakin. Valmiina viety ei onnistu, heidän pitää oppia toimimaan omalla tavallaan ja paikallisilla mahdollisuuksilla. Ihmiset tekevät työtä, saadakseen ruokaa. Ahkerammat ja osaavammat tekevät toisia paremmin. Saavat yli oman tarpeen. Siitä kehitys jatkuu. Lukutaitoa voi viedä, opettaa peruslaskut.
35-tuntiset työviikot, lomat ja eläkkeet ovat kaukana. Eikä työehtoja saa meidän tasolle. Ne joutuu hankkimaan, saa joskus tulevaisuudessa. Mikäli valtiossa on oikeudenmukainen hallitus.
Ennustaa voi ja monet ennustavatkin, mutta useimmiten väärin. Sen verran havaitsin, että "viisaidenkin" ennusteet menevät metsään, tekipä niitä oppineet tai auktoriteetit.
maanantai 9. heinäkuuta 2012
Influensat
Tämän aamun uutisista kuulin, että influenssarokotukset jäivät vajaatehoisiksi. Silmät ymmyrkäisinä ihmettelin, kun tunnustivat sen julkisesti. Tähän asti ei mistään terveyteen liittyneistä toiminnoista tunustaneet negatiivisia puolia. Narkolepsiaankaan eivät aluksi tunnustaneet yhteyttä. Alamaisen kansalaisen pitää uskoa, mitä milloinkin totena todistellaan.
En ottanut yhtään rokotetta, mitä aikuisiälläni tarjottiin. Armeijassa sain viimeisen rokotuksen, enkä vastustellut, se kuului palvelukseen. Rokottivat vain kerran, enkä muista mitä vastaan. Tiesin kertoa sairastaneeni sikotaudin, vesirokon ja tuhkarokon. Tuberkuliinikoe näytti positiivista, eikä keuhkotautiakaan vastaan tarvinnut rokottaa, pääsin vähemmällä piikityksellä kuin toiset.
Sikainfluenssasta vouhottivat. Kauhea tauti tappaa suuret joukot, ellei rokoteta. Valtameren takaa tulevassa koneessa sairastui nuori mies. Sars-epidemia!! Koko manner uhattuna!! Potilas karanteeniin!? Eikä ollut sarssia. Taivaalta uhkasi lintuinfluenssa. Muuttolinnut tuovat hirmuisen taudin, voi kauheaa!! Median edustajat närkästyvät, kun heitä moititaan; "mediako syypää kaikkeen?" Median syytä, tai ansiota ei ole tapahtuneet. Ei maanjäristykset, tulvat tai murhat, mutta vouhottamisella lietsotaan levottomuutta, aiheutetaan turhaa pelkoa.
Turhistakin tutkimuksista saavat titelin. Kuka tutkisi yhden räjähdysen jälkeisen uutisoinnin. Radion kuuntelijatkin saavat tietää lukemattomia kertoja. Monella kanavalla televisio uutisoi lyhyin väliajoin pitkin päivää. Lehdet levittävät ja kansalaiset toistelevat keskenään. Entä internet??? Ei ihme, että olemme ymmällä ja heikommat sekoavat.
Erehdyin ottamaan osaa turhaan keskusteluun. Pienestä uutisesta alkunsa saanut juttu kasvoi eräiden mielessä katastrofin pelossa suuriin mittoihin. Rouvashenkilö kertoi pelosta, kun joku planeetta tulee lähelle maapalloa. Törmääkö? Tuleeko maailmanloppu? Rouva närkästyi, kun sanoin, ettei mikään planeetta uhkaa vaan se lähitse kulkeva on asteroidi. En osaa taktikoida, vaikka tiedänkin, että ihminen ei halua tietää olevansa väärässä. Kasvojen menetys! Sitä suurempi virhe, kun sen kuulee alempiarvoisen suusta.
Sairastin monta influenssaa. Ankariakin. Armeija-aikaisen vältin. Ensimmäinen oli niin sanottu aasialainen. Tervettä nuorta miestä se kouraisi kunnolla. Sen jälkeen tulleet monet kohtelivat lievemmin. Vastustuskyky kehittyi. En ota rokotusta.
Telkkarissa haastattelivat todellista tervaskantoa. Venäläis-syntyinen 90-vuotias pappa kertoi keinon välttää influenssat. Nauroin, mutta mielessäni välähti; jospa kokeilisin, ei tuo paljon maksa ja jos tepsii kaksi vuotta, niin saatan uskoakin. Joka päivä yksi valkosipulin kynsi raakana. Ruoan kanssa kypsytettynä ei tepsi. Laitan sen voileivän päälle ja sellaisena ajankohtana, kun en mene ihmisten ilmoille. Järkihän sen sanoo ettei valkosipuli sentään kaikkeen auta, vaikka "uskovaiset" niin väittävät.
Yhden talven aalto ei minua tavoittanut. Tarkoittaa että kaksi vuotta meni. Naureskelin. Sen jälkeen meni viisi vuotta seuraavaan "lentsuun", sekin oli lievä. On mennyt toinen viisivuotiskausi kaikkine sikaruttoineen ja muine tuhoineen. Lieviä heikottamisia oli, mutta en tiedä mitä? Miksi olisin rokottanut? Kuolemalla pelottelu on turhaa. Kuolema tulee, se on sen ajan murhe ja vapautus vaikeuksista.
Eilisiltanakin pilkoin yhden kynnen voileivälle teen seuraksi. Uskoni ei ole horjumaton! Missään tapauksessa en ehdottomasti luota valkosipuliin. Sen takia vai siitä huolimatta?!
En ottanut yhtään rokotetta, mitä aikuisiälläni tarjottiin. Armeijassa sain viimeisen rokotuksen, enkä vastustellut, se kuului palvelukseen. Rokottivat vain kerran, enkä muista mitä vastaan. Tiesin kertoa sairastaneeni sikotaudin, vesirokon ja tuhkarokon. Tuberkuliinikoe näytti positiivista, eikä keuhkotautiakaan vastaan tarvinnut rokottaa, pääsin vähemmällä piikityksellä kuin toiset.
Sikainfluenssasta vouhottivat. Kauhea tauti tappaa suuret joukot, ellei rokoteta. Valtameren takaa tulevassa koneessa sairastui nuori mies. Sars-epidemia!! Koko manner uhattuna!! Potilas karanteeniin!? Eikä ollut sarssia. Taivaalta uhkasi lintuinfluenssa. Muuttolinnut tuovat hirmuisen taudin, voi kauheaa!! Median edustajat närkästyvät, kun heitä moititaan; "mediako syypää kaikkeen?" Median syytä, tai ansiota ei ole tapahtuneet. Ei maanjäristykset, tulvat tai murhat, mutta vouhottamisella lietsotaan levottomuutta, aiheutetaan turhaa pelkoa.
Turhistakin tutkimuksista saavat titelin. Kuka tutkisi yhden räjähdysen jälkeisen uutisoinnin. Radion kuuntelijatkin saavat tietää lukemattomia kertoja. Monella kanavalla televisio uutisoi lyhyin väliajoin pitkin päivää. Lehdet levittävät ja kansalaiset toistelevat keskenään. Entä internet??? Ei ihme, että olemme ymmällä ja heikommat sekoavat.
Erehdyin ottamaan osaa turhaan keskusteluun. Pienestä uutisesta alkunsa saanut juttu kasvoi eräiden mielessä katastrofin pelossa suuriin mittoihin. Rouvashenkilö kertoi pelosta, kun joku planeetta tulee lähelle maapalloa. Törmääkö? Tuleeko maailmanloppu? Rouva närkästyi, kun sanoin, ettei mikään planeetta uhkaa vaan se lähitse kulkeva on asteroidi. En osaa taktikoida, vaikka tiedänkin, että ihminen ei halua tietää olevansa väärässä. Kasvojen menetys! Sitä suurempi virhe, kun sen kuulee alempiarvoisen suusta.
Sairastin monta influenssaa. Ankariakin. Armeija-aikaisen vältin. Ensimmäinen oli niin sanottu aasialainen. Tervettä nuorta miestä se kouraisi kunnolla. Sen jälkeen tulleet monet kohtelivat lievemmin. Vastustuskyky kehittyi. En ota rokotusta.
Telkkarissa haastattelivat todellista tervaskantoa. Venäläis-syntyinen 90-vuotias pappa kertoi keinon välttää influenssat. Nauroin, mutta mielessäni välähti; jospa kokeilisin, ei tuo paljon maksa ja jos tepsii kaksi vuotta, niin saatan uskoakin. Joka päivä yksi valkosipulin kynsi raakana. Ruoan kanssa kypsytettynä ei tepsi. Laitan sen voileivän päälle ja sellaisena ajankohtana, kun en mene ihmisten ilmoille. Järkihän sen sanoo ettei valkosipuli sentään kaikkeen auta, vaikka "uskovaiset" niin väittävät.
Yhden talven aalto ei minua tavoittanut. Tarkoittaa että kaksi vuotta meni. Naureskelin. Sen jälkeen meni viisi vuotta seuraavaan "lentsuun", sekin oli lievä. On mennyt toinen viisivuotiskausi kaikkine sikaruttoineen ja muine tuhoineen. Lieviä heikottamisia oli, mutta en tiedä mitä? Miksi olisin rokottanut? Kuolemalla pelottelu on turhaa. Kuolema tulee, se on sen ajan murhe ja vapautus vaikeuksista.
Eilisiltanakin pilkoin yhden kynnen voileivälle teen seuraksi. Uskoni ei ole horjumaton! Missään tapauksessa en ehdottomasti luota valkosipuliin. Sen takia vai siitä huolimatta?!
lauantai 7. heinäkuuta 2012
Iltarusko
Saalista vain yksi ahven. Paistoin, maistui hyvältä. Suuri loistava aurinko lähenteli taivaanrantaa harvassa kasvavien puiden latvojen lomassa. Suunnistin kotiin päin. Parin hevosvoiman moottorilla noin viiden kilometrin matka vei aikaa. Taivaan ranta hehkui, pilvet peilautui järvestä. Näytti kuin järvi olisi niin syvä. Prutkuttelin tyyntä pintaa. Kauempana tuulenvire hopeoi viipyvien auringonsäteiden kanssa veden pinnan. Näkymättömiin ehtinyt iso moottori jättänyt peräaallon, joka hiljaisina korkeina maininkeina lähestyi. Maininkien sileä pinta näytti teräksen siniseltä, aivan kuin jättimäinen aaltopeltikatto.
Todellakin, elämässäni on iltaruskon aika. Matkustan kohti auringonlaskua. Veneeni kulki kohti auringonlaskua. Suunnaton värien kirjo muuttui koko ajan. Sinistä, punaista, keltaista, oranssia, hopeaa. Edessäni värien näytelmä, takanani pilvien peittämä puolikas taivaankantta tummeni sinisen sävyisenä. Aurinko häipyi näkyvistä. Iltarusko viipyi taivaanrannassa ja veden pinnassa vähitellen häipyen.
Taivutin päätäni sivulle. Takana vilahti jotain. Käännyin katsomaan. Tenhansaaren ylle kohosi kuu, lähes täytenä, punertavana. Melkein vastapäätä laskenutta aurinkoa. Sekin vielä!?
"Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille,
ja mielen vapaus, ja mielen vapaus."
Jokainen hetki ja jokainen sekunti on vain silloin. Tuo iltamyöhäinen veneretki sisälsi nähtävää ylenpalttisesti. Ja oleellisinta; olin siinä hetkessä yksinäinen purjehtija. Yksikään toinen ei voinut nauttia samasta kokemuksesta. Vain yksi vanhus veneessä aavalla järvellä.
Todellakin, elämässäni on iltaruskon aika. Matkustan kohti auringonlaskua. Veneeni kulki kohti auringonlaskua. Suunnaton värien kirjo muuttui koko ajan. Sinistä, punaista, keltaista, oranssia, hopeaa. Edessäni värien näytelmä, takanani pilvien peittämä puolikas taivaankantta tummeni sinisen sävyisenä. Aurinko häipyi näkyvistä. Iltarusko viipyi taivaanrannassa ja veden pinnassa vähitellen häipyen.
Taivutin päätäni sivulle. Takana vilahti jotain. Käännyin katsomaan. Tenhansaaren ylle kohosi kuu, lähes täytenä, punertavana. Melkein vastapäätä laskenutta aurinkoa. Sekin vielä!?
"Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille,
ja mielen vapaus, ja mielen vapaus."
Jokainen hetki ja jokainen sekunti on vain silloin. Tuo iltamyöhäinen veneretki sisälsi nähtävää ylenpalttisesti. Ja oleellisinta; olin siinä hetkessä yksinäinen purjehtija. Yksikään toinen ei voinut nauttia samasta kokemuksesta. Vain yksi vanhus veneessä aavalla järvellä.
perjantai 6. heinäkuuta 2012
Syömisen ohjeet
Uutinen kertoi karppaajan saaneen aivovamman. Karppaaminen yhdistetään helposti tapahtuneeseen, mutta ei sitä tiedä: sen takia vai siitä huolimatta? Karppaamisesta vouhkavat jonain vasta keksitty muoti. Ihmettelin, kunnes sain selitystä. Mielestäni muistuttaa kovasti Atkinsin dieettiä. Atkinsin dieettiä tutkineet käytännössä ja todenneet sen laihduttavan.
Tehoon uskoo helposti. Johan kansakouluaikaan opetettiin ravintoaineita olevan kolme; rasva valkuainen ja hiilihydraatit. Ja opetettiin hiilihydraattien muodostuvan rasvaksi. Vitamiineista tiesin hiukan myöhemmin. Mainittiin hivenaineet.
Siihen nojautuen minua ärsytti ainainen paasaaminen rasvoista lihomisen aiheina. Hiilihydraattien haitoista eivät virkkaneet mitään, vain rasva kirottiin. Lukiessani Atkinsin dieetin tutkimisesta, tiesin sen laihduttavan, kun ei ole tarvikkeita rasvan muodostukseen. Ohemäen koulun pohjaltakin tiesin ettei rasva muutu rasvaksi. Opetettuun tietoon nojaten ymmärsin , ettei se voi olla terveellistä. Opetettu tieto puoltaa monipuolisen ravinnon saantia. Itse pyrin siihen. Mutta en noudata Kiminkisen kimitystä kuudesta kourallisesta heiniä.
Laitan ruokaa kaalista, herneistä, perunoista vähemmän. Sianlihaa, porkkanoita, sipulia kalaa, kananmunia, joka aamu puuron Iso-kaurasta, johon sotken riisijauhoa. Marjasoppa höysteeksi. Tänään ostin juustoa; 29 prosenttista. Voimariinia, rypsiöljyä, kermaakin lorautan, vispikermaa. Nokkosta hemoglobiinin tarpeiksi. Joka päivä yksi tomaatti, sattumoisin omenia, banaaneja, rypäleitä. Kurkkua harvemmin. Ehkä vielä jotain muuta.
En tunne häpeää ostaessani sianlihaa ja käyttäessäni paksua kermaa. Kermassakin on jotain muutakin kuin rasvaa. Lojuessani KYS:issä löysin semmoisenkin vihkon, jossa sanottiin sianlihassa olevan 60 % hyviä rasvoja. Julkkis-Partasen luennolla etsin hänen näyttämästä kaaviosta sianlihan palettia, jossa haitallinen rasva näkyy punaisena. Siinä näkyi valkoinen osa isompana kuin punainen; yhtä pitävästi lukemani suhteen. Oliiviöljyssäkin kuulemma on 20 % huonoja rasvoja. Päähäni ei mahdu, että margariini olisi terveellisempi kuin voimariini. Margariini on teollinen tuote. Sitä keitetään, paistetaan, värjätään ja turjataan. Sitten huomasivat margariinin transrasvat, joita margariinin suosijat väittivät olemattomiksi.
Kuitenkin kukaan ei kiistä sitä, että vähiten kärvennetty ruoka on terveellisintä. Voimariinissa on rypsiöljy ja rasvaliukoiset vitamiinit. Teksti koostumuksesta kertoo, ettei ole lisäaineita. Iso Plussa lisäaineettomuudesta.
Kun ei usko kaikkea, vaan tarkkailee, havaitsee kaikkialla ristiriitaa. Monen vuoden takaisessa radio-ohjelmassa esitelmöi nainen. Paatoksella tuomitsi maidon lähes myrkyksi. Myöhemmin samana päivänä toinen nainen luennoi D- ja muiden vitamiinien hyödyistä ja välttämättömyydestä. Esitys loppui lauseeseen: "ne ovat rasvaliukoisia ja erityisen paljon niitä on maidon rasvassa". Pienempi vai isompi paha? Maitoa vältetään. Samaan aikaan varsinkin nuoret naiset potevat D- vitamiinin puutosta!
Miksi kukaan ei sano, että paras keino on vähempi syönti, joka pitäisi ottaa keinoksi, ennenkuin läskiä on tuhottomasti. Käytän sitä keinoa. Oma jojoni keikkui välillä 67 - 77 kiloa. Omenalihavuutta. Sitä ei tule muualle kuin vatsan seudulle outokumpuna ja pelastusrenkaana. Lukemat näyttävät vaatimattomilta, mutta jo 74 kg on liikaa. Alkuperäinen pituuteni 174 cm, olen hoikka ja pieniluinen.
Liikunnasta jankuttavat eivät ymmärrä, ettei runsaasti ylipainoinen pysty liikkumaan niin tehokkaasti, että kulutus vähentäisi rasvakerrosta. Jalat eivät kestä, eikä tarmo riitä. Pitää aloittaa syömisestä ja tehdä se järkevästi, ennen kaikea kiirehtimättä, gramma ja kilo kerrallaan. Liikunta edistää terveyttä. Mainos kertoi kuorma-auton siirtävän vuoria. Kyllä kyllä, vähän kerrallaan. Uimahallissa seurannut lihavien naisten uimista. Osaavat uida hyvin ja uivat paljon, mutta näyttävät pysyvän yhtä lihavina. Uimakerralla ei tule kulutusta riittävästi, mutta terveydelle se on eduksi.
Atkinsit ja karppaamiset eivät voi olla terveellisiä, kuten ei useimmat muutkaan dieetit.
Tehoon uskoo helposti. Johan kansakouluaikaan opetettiin ravintoaineita olevan kolme; rasva valkuainen ja hiilihydraatit. Ja opetettiin hiilihydraattien muodostuvan rasvaksi. Vitamiineista tiesin hiukan myöhemmin. Mainittiin hivenaineet.
Siihen nojautuen minua ärsytti ainainen paasaaminen rasvoista lihomisen aiheina. Hiilihydraattien haitoista eivät virkkaneet mitään, vain rasva kirottiin. Lukiessani Atkinsin dieetin tutkimisesta, tiesin sen laihduttavan, kun ei ole tarvikkeita rasvan muodostukseen. Ohemäen koulun pohjaltakin tiesin ettei rasva muutu rasvaksi. Opetettuun tietoon nojaten ymmärsin , ettei se voi olla terveellistä. Opetettu tieto puoltaa monipuolisen ravinnon saantia. Itse pyrin siihen. Mutta en noudata Kiminkisen kimitystä kuudesta kourallisesta heiniä.
Laitan ruokaa kaalista, herneistä, perunoista vähemmän. Sianlihaa, porkkanoita, sipulia kalaa, kananmunia, joka aamu puuron Iso-kaurasta, johon sotken riisijauhoa. Marjasoppa höysteeksi. Tänään ostin juustoa; 29 prosenttista. Voimariinia, rypsiöljyä, kermaakin lorautan, vispikermaa. Nokkosta hemoglobiinin tarpeiksi. Joka päivä yksi tomaatti, sattumoisin omenia, banaaneja, rypäleitä. Kurkkua harvemmin. Ehkä vielä jotain muuta.
En tunne häpeää ostaessani sianlihaa ja käyttäessäni paksua kermaa. Kermassakin on jotain muutakin kuin rasvaa. Lojuessani KYS:issä löysin semmoisenkin vihkon, jossa sanottiin sianlihassa olevan 60 % hyviä rasvoja. Julkkis-Partasen luennolla etsin hänen näyttämästä kaaviosta sianlihan palettia, jossa haitallinen rasva näkyy punaisena. Siinä näkyi valkoinen osa isompana kuin punainen; yhtä pitävästi lukemani suhteen. Oliiviöljyssäkin kuulemma on 20 % huonoja rasvoja. Päähäni ei mahdu, että margariini olisi terveellisempi kuin voimariini. Margariini on teollinen tuote. Sitä keitetään, paistetaan, värjätään ja turjataan. Sitten huomasivat margariinin transrasvat, joita margariinin suosijat väittivät olemattomiksi.
Kuitenkin kukaan ei kiistä sitä, että vähiten kärvennetty ruoka on terveellisintä. Voimariinissa on rypsiöljy ja rasvaliukoiset vitamiinit. Teksti koostumuksesta kertoo, ettei ole lisäaineita. Iso Plussa lisäaineettomuudesta.
Kun ei usko kaikkea, vaan tarkkailee, havaitsee kaikkialla ristiriitaa. Monen vuoden takaisessa radio-ohjelmassa esitelmöi nainen. Paatoksella tuomitsi maidon lähes myrkyksi. Myöhemmin samana päivänä toinen nainen luennoi D- ja muiden vitamiinien hyödyistä ja välttämättömyydestä. Esitys loppui lauseeseen: "ne ovat rasvaliukoisia ja erityisen paljon niitä on maidon rasvassa". Pienempi vai isompi paha? Maitoa vältetään. Samaan aikaan varsinkin nuoret naiset potevat D- vitamiinin puutosta!
Miksi kukaan ei sano, että paras keino on vähempi syönti, joka pitäisi ottaa keinoksi, ennenkuin läskiä on tuhottomasti. Käytän sitä keinoa. Oma jojoni keikkui välillä 67 - 77 kiloa. Omenalihavuutta. Sitä ei tule muualle kuin vatsan seudulle outokumpuna ja pelastusrenkaana. Lukemat näyttävät vaatimattomilta, mutta jo 74 kg on liikaa. Alkuperäinen pituuteni 174 cm, olen hoikka ja pieniluinen.
Liikunnasta jankuttavat eivät ymmärrä, ettei runsaasti ylipainoinen pysty liikkumaan niin tehokkaasti, että kulutus vähentäisi rasvakerrosta. Jalat eivät kestä, eikä tarmo riitä. Pitää aloittaa syömisestä ja tehdä se järkevästi, ennen kaikea kiirehtimättä, gramma ja kilo kerrallaan. Liikunta edistää terveyttä. Mainos kertoi kuorma-auton siirtävän vuoria. Kyllä kyllä, vähän kerrallaan. Uimahallissa seurannut lihavien naisten uimista. Osaavat uida hyvin ja uivat paljon, mutta näyttävät pysyvän yhtä lihavina. Uimakerralla ei tule kulutusta riittävästi, mutta terveydelle se on eduksi.
Atkinsit ja karppaamiset eivät voi olla terveellisiä, kuten ei useimmat muutkaan dieetit.
maanantai 2. heinäkuuta 2012
Tangokuningatar
Köröttelin etelään päin, matka sivusi Suonenjokea. Joku yritti ansaita tanssien järjestäjänä. Autoliikkeeltä vapautuneeseen halliin Suonenjoelle perusti tanssipaikan. Jäi lyhytaikaiseksi. Ilmoitus kertoi sinä iltana tanssittavan. Menin mukaan. Jouduin paikalle ennen tanssin alkua. Käppäilin sisälle, istahdin penkille.
Sivuseinän penkillä istui nuori nainen, arviolta alle kaksikymppinen. Tiesin orkesterin nimeltä ja yleisön ikärakenten kokemuksesta. Ihmettelin syytä neitosen tulemiseen sen laatuiseen tilaisuuteen.
Tyttö istui ja istui. Kohta otti käsiinsä papereita, tutki niitä. Nousi sitten ja käveli ehkä kahdeksan metriä ja takaisin penkille. Teki saman uudelleen muutamia kertoja. Lähestyi tanssin alku. Seurasin neitosen käyttäytymistä puolittain salaa, kuin en olisi nähnytkään, häveliäästi. Tiesin pian, ettei neitonen nähnyt minua, eikä ketään muutakaan. Selvisi syy olemiseensa. Kuulin mainittavan tangolaulajien alkukarsinnasta.
--- Tämähän tuli kilpailemaan! Rutiininomainen lyhyt kävely oli keskittymisrituaali. Keskittyi kuten urheilijat! Toiset kilpailijat käveleksivät joutilaina. Neitokainen keskittyi koko ajan, katseli papereita ja taas käveli. Koko ajan samalta istumalta.
Risto Nevala tuomarina, apunaan nuorehko nainen, kuuntelivat laulajaa toisensa jälkeen. Risto nevala heitti huulta, vitsaili kevennykseksi tentatessaan kokelaita. Kuulin heidän keskusteluaan; sanoivat siellä olevan korkean tason. Laulut kuulostivat minustakin hyviltä, en pysty kunnolla arvioimaan, olen epämusikaalinen.
Neitokaisen nimi huudettiin ehkä viimeisenä, paremmin en muista. Neito lauloi laulunsa. Risto nevalan käyttäytyminen muuttui. Hän vakavoitui. Ei yhtään vitsailua. Keskusteli asiallisesti, vakavasti. Ihmetteli, kun tyttö sanoi ettei ole käynyt yhdelläkään keikalla.
Loppujen laulussa nuori nainen julistettiin voittajaksi.
Tarkkaavainen lukija arvaakin, että siinä esiintyi Tiina Räsänen matkalla kuninkaalliseksi.
Kehtaiskohan käväistä tangomarkkinoilla?
Sivuseinän penkillä istui nuori nainen, arviolta alle kaksikymppinen. Tiesin orkesterin nimeltä ja yleisön ikärakenten kokemuksesta. Ihmettelin syytä neitosen tulemiseen sen laatuiseen tilaisuuteen.
Tyttö istui ja istui. Kohta otti käsiinsä papereita, tutki niitä. Nousi sitten ja käveli ehkä kahdeksan metriä ja takaisin penkille. Teki saman uudelleen muutamia kertoja. Lähestyi tanssin alku. Seurasin neitosen käyttäytymistä puolittain salaa, kuin en olisi nähnytkään, häveliäästi. Tiesin pian, ettei neitonen nähnyt minua, eikä ketään muutakaan. Selvisi syy olemiseensa. Kuulin mainittavan tangolaulajien alkukarsinnasta.
--- Tämähän tuli kilpailemaan! Rutiininomainen lyhyt kävely oli keskittymisrituaali. Keskittyi kuten urheilijat! Toiset kilpailijat käveleksivät joutilaina. Neitokainen keskittyi koko ajan, katseli papereita ja taas käveli. Koko ajan samalta istumalta.
Risto Nevala tuomarina, apunaan nuorehko nainen, kuuntelivat laulajaa toisensa jälkeen. Risto nevala heitti huulta, vitsaili kevennykseksi tentatessaan kokelaita. Kuulin heidän keskusteluaan; sanoivat siellä olevan korkean tason. Laulut kuulostivat minustakin hyviltä, en pysty kunnolla arvioimaan, olen epämusikaalinen.
Neitokaisen nimi huudettiin ehkä viimeisenä, paremmin en muista. Neito lauloi laulunsa. Risto nevalan käyttäytyminen muuttui. Hän vakavoitui. Ei yhtään vitsailua. Keskusteli asiallisesti, vakavasti. Ihmetteli, kun tyttö sanoi ettei ole käynyt yhdelläkään keikalla.
Loppujen laulussa nuori nainen julistettiin voittajaksi.
Tarkkaavainen lukija arvaakin, että siinä esiintyi Tiina Räsänen matkalla kuninkaalliseksi.
Kehtaiskohan käväistä tangomarkkinoilla?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)