Kirjallisten aiheiden opintopiireihin tuppauduin itseäni parempaan seuraan monta kertaa.
Nurmijärvellä Kosti Sirosen ohjaamassa piirissä Naishenkilö kysyi Erkiltä:
- Millainen koulupohja sinulla on?
- Ohemäen kansakoulu.
- Kysyn vain siksi, kun on pilkut paikallaan.
En tuntenut mielihyvää, päinvastoin, pientä närää.
Venäjän kurssilla nuori juppi väheksyi:
- Jos sinä et tiedä, mikä on partisiippi.....
Kansakoulussakin oli kielioppikirja. Kirjassa oli nimitykset suomeksi ja "sivistyneeksi". Opettaja Ida Remes sanoi:
- Ei teidän tarvitse opetella noita vieraskielisiä, vain Suomen kieliset.
Ida Remes ei voinut kuvitella, että Korpelan takapajulassa kasvanut Erkki joskus askartelee vieraskielisten tekstien parissa. Jos opettaja olisi arvannut, tai minä olisin ymmärtänyt ja opetellut, muistaisin ne tänäkin päivänä, siitä huolimatta, että vuosikymmeniin en niitä tarvinnut.
Varkaudessa venäjänkielen kurssilla sorvasin suomentamani lauseen. Heti joku tokaisi:
- Se on semmoinen itäsuomalainen ilmaisu.
Olenhan itäsuomalainen. Eero Autio, opettaja, nousi seisomaan ja puhui pitkään meidän kielellisen ilmaisumme puolesta; se on yhtä oikein kuin minkä tahansa ilmansuunnan kieli. Eero Autio oli Varkaudessa tunnettu kulttuuripersoona, on poistunut joukosta.
Työväen akatemian kurssilla vieressäni istunut nuorehko nainen sanoi:
- Taidat olla vähän kylmä näissä hommissa.
Vuorotellen luettiin venäjänkielistä tekstiä ja opettaja väliilä pysäytti ja kysyi yksittäisen sanan kieliopillisen määritelmän.
Miten mahtoi sattua? Opettaja kysyi Erkiltä kaikkein vaikeinta vaikeinta sijamuotoa. Nopeana lukijana vilkaisin lauseen, tarvitsin pari sekuntia miettimisaikaa. Sana oli kuin nominatiivi, mutta sanoin: - Akkusatiivi.
- Hyvä Erkkì!
Kansalaisopisto järjesti viikonloppukurssina nopena lukemisen kurssin. Kiinnostuin. Perjantai-iltana menin sinne suoraan verstatyöstä. Olin väsynyt.
Kokeessa sain vain kohtalaisen tuloksen. Kalevi Kantele selaili papereitaan ja lausahti muina miehinä:
- Tässä huoneessa on kaksi nopeaa lukijaa, minä olen se toinen.
Meitä oli kolmisenkymmentä, kaikki muut opetettuja, vain minä vähäinen.
Katselin ympärilleni ja nousevalla istuinrivillä olevia:
- Kukahan noista on se nopea? Omanpitäjäläiset tunsin, mutta naapuripitäjäläisiä en.
Askartelimme kurssin loppuun. Sain testissä 485 sanaa minuutissa. Mistä Kantele tiesi? Ei oltu puhuttu, eikä kirjoitettu kuin se yksi testi, eikä testiä kukaan arvioinut! Eikä kukaan kurssilla olleista tiedä tänäkään päivänä Erkin olevan nopea lukija.
Luennoija arveli lopussa meidän olevan väsyneitä. Alussa olin väsynyt, verstastyö ei ole kevyintä. Lopussa olin virkistynyt. Kehoni sai levätä ja aivoni sai toimintaa.
Enää en ole nopea lukija; sepelvaltimotauti, leikkaus ja kahdeksan vuosikymmentä hidastivat havaintokykyä.
