Pyöräilin muutamia kilometrejä lähimetsään. Rouskuja löytyi, muutamia kanttarelleja. Louhikkoinen ja kunttainen maasto sai ikivanhan papan hieman väsyksiin, jospa lähtisin kotiin? Panin jo sienisankon reppuun. Hetkeä aikaisemmin näin lampaankääpärypäleen. En kerännyt niitä, kun sanko oli jo lähes täysi eikä sienet sietäisi enää painavia lampaankääpiä päälleen.
Läksin etsimään paikkaa, merkitäkseni, jossa nuo sienet olivat, siinä tarkoituksessa, että käpäisen hakemassa ne huomenissa. En löytänyt heti, etsin liian kaukaa.
Kun vihdoin löysin kuusipuskan, jonka suojassa lampaankäävät lymysivät, tuli pakottava halu poimia ne. Mitenkä minä ne laitan reppuun, joka on riittävän iso (saatu lahjaksi seitenkymppisenä). Lampaankääpä on suosikkisieniä, enkä tavannut niitä moneen vuoteen. Se viihtyy vanhassa metsässä, jossa ei kasva paksulti sammalta.
Ohuista katajoista katkoin pätkiä "telineeksi" repussa olevan sankon päälle. Katajien päällä lepäävät sienet eivät litistäneet toisia. Tyytyväinen olin keksintööni. Paluumatkalla tuntui vähäinen väsymys. Pihlajakadun rinteen jaksoin ajaa pienellä vaihteella, mutta rasitus tuli liian suureksi.
Kotiin tultuani iski laiskamato. Vein repun sienisankoineen kylmäkellariin.
Huomenna, huomenna.
