Menin pienen Ohejärven rantaan. Järven pinnassa välkkyivät kirkkaina pienet aallot. Aaltojen kyljissä pienet tummat pilkut luulin kaloiksi. Toivoin pääseväni niitä onkimaan. Rantaheinikon yläpuolella lenteli sudenkorentoja. Sudenkorennot ovat ruskeita, mutta siihen tuli yksi sininen. Se pysähtyi räpyttelemään läpinäkyviä siipiään eteeni. Tuuli työnsi sitä taaksepäin. Se räpytteli siipiään ja eteni taas kohdalleni.
Aurinko ja veden heijastus häikäisi silmiäni. Katselin ihmeellistä olentoa, kunnes se liiteli kauemmas.
Silloin ei sanavarastossani ollut vielä sanaa: kauneus. Pitkän elämäni varrella kohtaamistani se säilyi kauneimpana näkynä.
Naisen kauneus on sitten eri juttu, siinä on muutakin.
Koivun kyljessä naputteli lintu. Sain katsella sitä läheltä. Kotiin mentyä kerroin isoäidille, että metsässä oli korree lintu, sillä ol punanen piälaki.
Isoäiti sanoi: "se on palokärki". En tiennyt, eikä isoäiti sanonut, että palokärki on musta, vaikka sanoin nähneeni korreen linnun.
Linnun kuva piirtyi tajuntaani ainaiseksi. Opin tuntemaan käpytikan, mutta ei se ollut sellainen. Jossain kirjassa mustavalkokuvassa sanottiin olevan kirjotikka. Arvelin: kai se oli sellainen. Nyt tiedän kirjotikan olevan ruotsalainen yleisnimitys.
Sen koommin en sellaista lintua nähnyt. Vasta hyvänlaatuisesta väritelevisiosta nähtyäni varmistui sen olleen valkoselkätikka. En pongaa lintuja, mutta joskus tulee näkyviin outo lentäjä, silloin herää mielenkiinto.
Petäjäjärvellä havaitsin monta mielenkiintoista. Ehkä johtui siitä, että oli aikaa. Emäntä mainitsi vanhan linnunpöntön vaiheilla oleilevan linnun: se kopsauttaa ja istuu pöntön aukolle.
Laittoi pyykkiä narulle, kun sanoi. Tule kahtomaan, tuossa on nyt se lintu.
Sanoin: tikkahan tuo on.
Vasta sitten heräsi kysymys: mutta mikä tikka?
Kirjasta selvisi: pohjantikka. Sen lisäksi oli kaksi havaintoa harmaapäätikasta. Metsäpolkua kävellessäni Jaanan koira haukkui pientä lintua; se oli pikkutikka. Niitä näin myös Olkkosten ruokintapaikalla. Palokärkien kosioleikkiä kuvasin videokameralla.
Yläkerran keittiössä hörppäilin aamukahvia. Äkkiä havaitsin suoraan edessäni koivun oksalla kookkaan pöllön. Se oli noin viidentoista metrin päässä. Vanhan koivun oksa oli ikkunan tasolla. Ensimmäinen ajatus välähti: tuo ei ole huuhkaja. Kertakaikkisen kaunis olento. Pientä ristiriitaa jäi kirjasta katsomisen jälkeen. Kaikki sulkeutui pois, mahdollisuudeksi jäi vain tuntuiripöllö.
Kun se istui siinä edessäni, näytti vaaleanharmaa olevan perusväri, jossa oli valkeita läikkiä. Kirjassa sanotaan lintua valkeaksi. Siitä oli vielä kaksi havaintoa. Yritin lähestyä, mutta se pakeni ja lentäessä näytti valkoiselta. Piti lukea useampia kirjoja, että tiedän nuorten yksilöiden värin poikkeavan aikuisesta. Joka tapauksessa se oli kaunis.
Hakkuaukean takana liiteli haukaksi tunnistamani lintu, lentäessään näytti kauniin siniharmaalta. Kysyin naapurilta ja sain tietää sen olevan sinisuohaukka, harvinainen.
Palatessani Olkkosen niityltä uistelemasta katselin lokkien kisailua. Sitten yllätyin näkemästäni: tuollahan on haukan lento? Joku ihme?
Sekin selvisi. Lenkkitieni kulki Hujasen pakettipellon ohi. Aivan tien vierestä kohdaltani läksi lentämään ojan yläpuolella valkea lintu. Liiteli ojan yllä vaappuen noin sata metriä ja laskeutui alas. Tunnistin haukaksi "mustista sormista" siipien päissä.
Taas asiaa kirjaan: Nuori sinisuohaukka on valkoinen.
maanantai 31. lokakuuta 2011
Suku
En ole sukuselvä varsa. Siitä johtuen kiinnostukseni sukututkimukseen on vähäinen. Totuin ajatukseen, ettei sukulaisia ole. Jostakin elämänlanka kuitenkin on peräisin ja olen yksi solmu ketjussa. Äidin puolen sukulaisista ei ollut tietoa, ennen kuin sodan jälkeen.
Suomiseura ilmoitti lehtien välityksellä auttavansa sukulaisten etsinnässä. Äiti kirjoitti sinne. Yksi enonsa asui Amerikassa. Sitä kautta tuli tietoon, että Amerikkaan mennyt Emil Raak oli palannut Suomeen ja kadonnut kansalais-sodan aikana ja hänen perillisiään asuu Varkaudessa.
Nyt otti yhteyttä Keijo Raak. Vasta nyt havahduin, että hän on pikkuserkku. Elämän vaiheet kulkevat mutkittelevia polkuja. Keijon isä Väinö sekä muut sukulaiset eivät tienneet Mummonsa elävän ja asuvan Pielavedellä Korpelassa. Vasta 1948 tulivat katsomaan tätiään Akkaatta Rytköstä.
Korpelassa sanottiin Akkaattaa isoäidiksi ja Lottaa mummuksi. Tänä päivänä Mummun jälkeläisistä useimmat tulevat toimeen, jotkut hyvinkin. He eivät osaa kuvitella sitä kurjuutta, jonka Mummu koki elämässään. Tiedän siitä vain viimeiset vuodet jotka kaikessa karuudessaan eivät ehkä vaikeimmat olleet.
Sukunimeni tulee Akkaatan ensimmäiseltä mieheltä äitini kautta. Isättömälläkin on isä, äpärälläkin.
Kaikenlaisia tarinoita kerrotaan. Opettaja Ida Remes on kirjoittanut: Kiuruvedelle tuli Säviältä kaksimetriset veljekset, joista vanhempi Ana Jauhiainen oli Suomen painavin mies 246 kg. Oli se Ana näky! Sitten oli pikkuveli, joka painoi vain 175 kg."
ISÄNMAAN PUOLESTA. Tämän kirjoitin muutamia vuosia sitten.
Pekka Rytkönen sai tehtäväkseen armeijan tarpeisiin hevosen juottoämpärin. Sellaisen rautasankaisen puuastian, vetoisuudeltaan noin kaksi nykyistä muoviämpärillistä.
Sain tehtäväkseni viedä sanko Kumpuselle, jonne on matkaa Korpelasta noin neljä kilometriä.
Painavaa astiaa raahasin vaivalloisesti. Kädessä en voinut roikottaa, pohja ulottui maahan. Kannoin sankoa käsikoukussani, puolelta toiseen vaihtaen ja välillä lepäsin.
Lyhyt pilvinen talvipäivä jo hämärtyi, kun ennätin Kumpuselle. Lampussa ei olut tulta. Hämärässä tuvassa pöydän edessä penkillä istui Abel Tikkanen. Pöydän takana rönötti toinen ukko, jonka kasvoja en kunnolla tunnistanut.
Vein astian Tikkaselle, joka närkästyi nähdessään sangon kyljessä Pekan kirjoittaman: Hinta 15 markkaa.
- Mittee vasten seon hinnan pannu? Ilimasekshan se piti tehä.
Jälkeenpäin ajatellen silloin täytyi olla talvi -42 , koska Pekka kuoli syyskuussa 1942. Silloin hartioitani painoi yhdeksän vuotta.
Siihen mennessä vartuin vähän, kun isoäiti sanoi, että pitäisi mennä Kumpuselle talkoisiin; hakkaamaan pilkkeitä armeijan häkäpönttöihin. Varasin mukaan kassaran ja läksin asialle.
Kumpusen talon riihen katto peitti myös ladon ja siinä välissä saman katon alla oli avoin hevosella läpiajettava kuja, johon oli tuotu iso kuorma koivuhaloista viisisenttisiksi sirkkelöityjä pätkiä, jotka piti halkoa viisisenttisiksi ja pakata paperisäkkeihin.
Meitä tuli sinne muutamia poikasia ja melkein aikuinen Unto Pulkkinen. Pulkkinen pilkkoi suunnilleeen kujan keskivaiheilla ja heitti useasti sekaan kokonaisia pätkiä ja puhui retostaen: "pannaan sekkaan isoja, että piäsöö mäen piälle".
Pulkkisen mentyä syömään, sanoi Esa Karhunen: "niillähän sitä ei piäsekkään".
Urakassa kului kaksi kesäistä päivää. Isänmaan puolesta
Seuraavana talvena seurasin kahden häkäkaasulla käyvän kuorma-auton pyrkimässä ylös Tervarannan rinnettä. Edummaisen sattui ajamaan heikkotehoisempi auto, joka joutui useaan kertaan ottamaan "persmäen", voima ei piisannut. Jälkimmäisenä ajanut moitti: "kun sinä et ossoo ajjoo!"
Tilanne jatkui, kun poistuin ja mennessäni mietin, että missähän niillä kesällä hakatuilla pilkkeillä yrittävät mäen päälle?
Noista ajoista vierähti puoli vuosisataa, kun videoryhmän mukana Rukajärvellä veteraanit ja heodän sukulaiset tutkailivat taistelumaastoja, muistelivat rintaman tapahtumia. Lastenlapsensa kaivelivat viisimetriseksi katkenneesta jättihongasta kranaatin sirpaleita ja joku katkaisi puukkonsa.
Vaelsin joukossa varsin vaitonaisena. Sillä olen oikeastaan sotaorpo, vaikka en omista sotaorvon statusta. En syntynyt avioliitossa, vaan kuten isoäiti sanoi: "synnissä siinnyt ja synnissä syntynyt".
Lihallisen isäni henkilöllisyys tiedettiin yleisesti. Suuri osa Pielaveden miehistä soti Rukajärven suunnalla ja mietin itsekseni; mahtaako jossain täällä levätä sotamies Olavi Jauhiaisen luut?
Sain tietooni nettiosoitteen ja keräsin rohkeutta tutkimaan ja löysin tietoa.
Olavi Jauhiainen siunattiin kentälle jääneenä Pielaveden sankarihautaan.
Neljä miestä, joukossa Olavi Jauhiainen, jäivät saaroksiin ja sotavangiksi. Paikan kertovat tarkasti: Uusikirkko, Lahdenperä Lempiälän kylässä, Vammeljärven maasto.
Matkan päänä sotavankileiri 158 Tsherepovitsin kaupunki, Vologdan alue. Olavi Jauhiainen kuollut marraskuun lopulla v 1944 vatsakoleraan.
Suomiseura ilmoitti lehtien välityksellä auttavansa sukulaisten etsinnässä. Äiti kirjoitti sinne. Yksi enonsa asui Amerikassa. Sitä kautta tuli tietoon, että Amerikkaan mennyt Emil Raak oli palannut Suomeen ja kadonnut kansalais-sodan aikana ja hänen perillisiään asuu Varkaudessa.
Nyt otti yhteyttä Keijo Raak. Vasta nyt havahduin, että hän on pikkuserkku. Elämän vaiheet kulkevat mutkittelevia polkuja. Keijon isä Väinö sekä muut sukulaiset eivät tienneet Mummonsa elävän ja asuvan Pielavedellä Korpelassa. Vasta 1948 tulivat katsomaan tätiään Akkaatta Rytköstä.
Korpelassa sanottiin Akkaattaa isoäidiksi ja Lottaa mummuksi. Tänä päivänä Mummun jälkeläisistä useimmat tulevat toimeen, jotkut hyvinkin. He eivät osaa kuvitella sitä kurjuutta, jonka Mummu koki elämässään. Tiedän siitä vain viimeiset vuodet jotka kaikessa karuudessaan eivät ehkä vaikeimmat olleet.
Sukunimeni tulee Akkaatan ensimmäiseltä mieheltä äitini kautta. Isättömälläkin on isä, äpärälläkin.
Kaikenlaisia tarinoita kerrotaan. Opettaja Ida Remes on kirjoittanut: Kiuruvedelle tuli Säviältä kaksimetriset veljekset, joista vanhempi Ana Jauhiainen oli Suomen painavin mies 246 kg. Oli se Ana näky! Sitten oli pikkuveli, joka painoi vain 175 kg."
ISÄNMAAN PUOLESTA. Tämän kirjoitin muutamia vuosia sitten.
Pekka Rytkönen sai tehtäväkseen armeijan tarpeisiin hevosen juottoämpärin. Sellaisen rautasankaisen puuastian, vetoisuudeltaan noin kaksi nykyistä muoviämpärillistä.
Sain tehtäväkseni viedä sanko Kumpuselle, jonne on matkaa Korpelasta noin neljä kilometriä.
Painavaa astiaa raahasin vaivalloisesti. Kädessä en voinut roikottaa, pohja ulottui maahan. Kannoin sankoa käsikoukussani, puolelta toiseen vaihtaen ja välillä lepäsin.
Lyhyt pilvinen talvipäivä jo hämärtyi, kun ennätin Kumpuselle. Lampussa ei olut tulta. Hämärässä tuvassa pöydän edessä penkillä istui Abel Tikkanen. Pöydän takana rönötti toinen ukko, jonka kasvoja en kunnolla tunnistanut.
Vein astian Tikkaselle, joka närkästyi nähdessään sangon kyljessä Pekan kirjoittaman: Hinta 15 markkaa.
- Mittee vasten seon hinnan pannu? Ilimasekshan se piti tehä.
Jälkeenpäin ajatellen silloin täytyi olla talvi -42 , koska Pekka kuoli syyskuussa 1942. Silloin hartioitani painoi yhdeksän vuotta.
Siihen mennessä vartuin vähän, kun isoäiti sanoi, että pitäisi mennä Kumpuselle talkoisiin; hakkaamaan pilkkeitä armeijan häkäpönttöihin. Varasin mukaan kassaran ja läksin asialle.
Kumpusen talon riihen katto peitti myös ladon ja siinä välissä saman katon alla oli avoin hevosella läpiajettava kuja, johon oli tuotu iso kuorma koivuhaloista viisisenttisiksi sirkkelöityjä pätkiä, jotka piti halkoa viisisenttisiksi ja pakata paperisäkkeihin.
Meitä tuli sinne muutamia poikasia ja melkein aikuinen Unto Pulkkinen. Pulkkinen pilkkoi suunnilleeen kujan keskivaiheilla ja heitti useasti sekaan kokonaisia pätkiä ja puhui retostaen: "pannaan sekkaan isoja, että piäsöö mäen piälle".
Pulkkisen mentyä syömään, sanoi Esa Karhunen: "niillähän sitä ei piäsekkään".
Urakassa kului kaksi kesäistä päivää. Isänmaan puolesta
Seuraavana talvena seurasin kahden häkäkaasulla käyvän kuorma-auton pyrkimässä ylös Tervarannan rinnettä. Edummaisen sattui ajamaan heikkotehoisempi auto, joka joutui useaan kertaan ottamaan "persmäen", voima ei piisannut. Jälkimmäisenä ajanut moitti: "kun sinä et ossoo ajjoo!"
Tilanne jatkui, kun poistuin ja mennessäni mietin, että missähän niillä kesällä hakatuilla pilkkeillä yrittävät mäen päälle?
Noista ajoista vierähti puoli vuosisataa, kun videoryhmän mukana Rukajärvellä veteraanit ja heodän sukulaiset tutkailivat taistelumaastoja, muistelivat rintaman tapahtumia. Lastenlapsensa kaivelivat viisimetriseksi katkenneesta jättihongasta kranaatin sirpaleita ja joku katkaisi puukkonsa.
Vaelsin joukossa varsin vaitonaisena. Sillä olen oikeastaan sotaorpo, vaikka en omista sotaorvon statusta. En syntynyt avioliitossa, vaan kuten isoäiti sanoi: "synnissä siinnyt ja synnissä syntynyt".
Lihallisen isäni henkilöllisyys tiedettiin yleisesti. Suuri osa Pielaveden miehistä soti Rukajärven suunnalla ja mietin itsekseni; mahtaako jossain täällä levätä sotamies Olavi Jauhiaisen luut?
Sain tietooni nettiosoitteen ja keräsin rohkeutta tutkimaan ja löysin tietoa.
Olavi Jauhiainen siunattiin kentälle jääneenä Pielaveden sankarihautaan.
Neljä miestä, joukossa Olavi Jauhiainen, jäivät saaroksiin ja sotavangiksi. Paikan kertovat tarkasti: Uusikirkko, Lahdenperä Lempiälän kylässä, Vammeljärven maasto.
Matkan päänä sotavankileiri 158 Tsherepovitsin kaupunki, Vologdan alue. Olavi Jauhiainen kuollut marraskuun lopulla v 1944 vatsakoleraan.
lauantai 29. lokakuuta 2011
Kesäaika
Käännetään kellonaikaa. Siinä on hyvä esimerkki hallitsemisen järjettömyydestä. Viisareita kääntämällä ei saada vuorokauteen lisää tunteja. Junat myöhästyy ja junia seisotetaan. Karjanhoitajat valittavat, ettei eläimet heti totu aikataulun muutokseen. Miksi karjakot yleensä muuttavat aikataulujaan? Jatkaisivat samaan putkeen päivämääristä välittämättä.
Kunto
En pysty kunnolla juoksemaan. Näin yöllä unta: juosta hipsuttelin metsäpolulla jonkin matkaa. Toiveunta; ajattelin. Mutta. Eilen jaksoin uida 1400 metriä. Se on enemmän mitä kolmeen vuoteen jaksoin.
Tänään vaelsin vitosen hiihtolenkin ynnä kotimatkat. Huomasin voivani hipsutella jopa satoja metrejä yhteen pötkyyn. Kunnon kohentuminen on mysteeri. Hölmönä meinaan käydä lääkärissä sen takia, kun voin paremmin. Onko semmoinen moraalista, jos ei ole valittamista?
Kansalaistenkin järki näyttää entistä vähemmältä. Vouhottavat pikkuasioista.
Siitä päätellen, miltä televisiossa näytti, Mauri Pekkarinen toimi kohteliaasti.
Järjestäjien moka on, jos välineet eivät toimi ja ministerimiehen pitää korjailla. Monta kertaa harmittelin laitteiden asentajien tyhmyyttä. Pielaveden vestivaalin kovaääniset olivat, ei päin p.. vaan päin taivasta. Ja torvien laittajat olivat musiikkimiehiä. Kioskin katolla kolme torvea osoitti taivaalle, eikä ääni kunnolla kuulunut. Nousin katolle. Suuntasin yhden mölisijän alaviistoon tien suunnassa satamaan päin. Toisen suuntasin torin yli K-kaupan seinään. Ääni suuntautui niin kuin pitikin.
Rautalammilla laittoivat ulkotilaisuuteen "laulumikin". Taiteilijat, ammattilaiset puhuivat oikeassa suunnassa ja etäisyydessä. Mutta esim kunnanjohtajan puheesta kuului joka kolmas sana, hän käänteli päätäänsivuille. Vanha mies mumisi katsoen alaspäin.
Satuin kulkemaan ohi, kun Raimo jalkanen asetteli mikkiä, kysyi: "onko tämä nyt oikein?". Ei ollut.
Teatteria kuvatessani oli aina miksofoniongelma, mutta minulla ei ole riittävästi välineitä ja ohjaajan määräys rajoittaa.
Kuunellessani "vihreitä naisia" arvelen: onkohan kaikki kotona ? Vähän epäilyttää, ainakin haluavat tappaa huumorin. Naistakaan ei saa sanoa naiseksi, vaan henkilöksi, eikä muukalaisia saa kutsua alkuperää tarkoittavalla sanalla. Persuja saa kuitenkin haukkua ja mollata vapaasti.
Kunto
En pysty kunnolla juoksemaan. Näin yöllä unta: juosta hipsuttelin metsäpolulla jonkin matkaa. Toiveunta; ajattelin. Mutta. Eilen jaksoin uida 1400 metriä. Se on enemmän mitä kolmeen vuoteen jaksoin.
Tänään vaelsin vitosen hiihtolenkin ynnä kotimatkat. Huomasin voivani hipsutella jopa satoja metrejä yhteen pötkyyn. Kunnon kohentuminen on mysteeri. Hölmönä meinaan käydä lääkärissä sen takia, kun voin paremmin. Onko semmoinen moraalista, jos ei ole valittamista?
Kansalaistenkin järki näyttää entistä vähemmältä. Vouhottavat pikkuasioista.
Siitä päätellen, miltä televisiossa näytti, Mauri Pekkarinen toimi kohteliaasti.
Järjestäjien moka on, jos välineet eivät toimi ja ministerimiehen pitää korjailla. Monta kertaa harmittelin laitteiden asentajien tyhmyyttä. Pielaveden vestivaalin kovaääniset olivat, ei päin p.. vaan päin taivasta. Ja torvien laittajat olivat musiikkimiehiä. Kioskin katolla kolme torvea osoitti taivaalle, eikä ääni kunnolla kuulunut. Nousin katolle. Suuntasin yhden mölisijän alaviistoon tien suunnassa satamaan päin. Toisen suuntasin torin yli K-kaupan seinään. Ääni suuntautui niin kuin pitikin.
Rautalammilla laittoivat ulkotilaisuuteen "laulumikin". Taiteilijat, ammattilaiset puhuivat oikeassa suunnassa ja etäisyydessä. Mutta esim kunnanjohtajan puheesta kuului joka kolmas sana, hän käänteli päätäänsivuille. Vanha mies mumisi katsoen alaspäin.
Satuin kulkemaan ohi, kun Raimo jalkanen asetteli mikkiä, kysyi: "onko tämä nyt oikein?". Ei ollut.
Teatteria kuvatessani oli aina miksofoniongelma, mutta minulla ei ole riittävästi välineitä ja ohjaajan määräys rajoittaa.
Kuunellessani "vihreitä naisia" arvelen: onkohan kaikki kotona ? Vähän epäilyttää, ainakin haluavat tappaa huumorin. Naistakaan ei saa sanoa naiseksi, vaan henkilöksi, eikä muukalaisia saa kutsua alkuperää tarkoittavalla sanalla. Persuja saa kuitenkin haukkua ja mollata vapaasti.
perjantai 28. lokakuuta 2011
Sapuska
Laitan ruokani pienin kustannuksin. Aaamupuuroon meni vajaa desi ryynejä. Matalassa leveäpohjaisessa kattilassa isoimmalla levyllä keitin marjasoppaa; mustikoita, ruokalusikalliset puolukka- ja luumuhilloa, riittää puuron höysteeksi viikon verran. Samalle levylle panin muhimaan hernesoppaa. Käytin lämmön hyväkseni.
Puoli kiloa herneitä ei maksanut paljon. 800 g viljapossun kasleria maksoi alennushinnalla 4,54 €. Kaksi sipulia; jokusen kymmensenttisen. Siellä ne kypsyvät. Heräsin liian aikaisin, enkä saanut enää unta, niinpä aloin askartelemaan.
Hernesoppaa syön tänään ja varaan huomiseksi, sitä on yli kolme litraa. Panen annosrasioihin pakastimeen, en sentään koko viikkoa syö pelkkää hernesoppaa, paistan välillä Leenan tuomaa haukifilettä.
Ruokavalioista vouhottavat kaikenlaista. En korviani lotkauta. Kiminkinen kimittää, että pitää syödä kuusi kourallista rehuja. En syö ensimmäistäkään. Useimmat ihmiset Kiminkisen ympärillä ovat lihavia. Eivät ole syöneet kuutta kourallista heiniä joka päivä.
Panen ruokaan nokkosta saadakseni rautaa. Syön joka päivä tomaatin, omenan ja joskus banaanin. Puolukkahilloa, rypäleitä ja eilen ostin kurkun.
En syö margariinia, se on teollinen tuote; olen vähän perillä valmistuksesta. Voimariinissa on hyväksi tunnustettu kylmäpuristettu rypsiöljy ja voin rasvaliukoiset vitamiinit. En juo Kurria, koulussa sitä häpesin.
Miksi maidosta otetaan pois vitamiinit ja sitten niitä pannaan kurriin? Tuohon voisi vastata Hölmöläisten tarinoilla.
Siitä on vuosia, kun kuulin radiosta kaksi esitelmää. Naisääni vaahtosi maidon rasvojen vahingollisuudesta. Samana päivänä samassa mediassa nainen puhui eräiden vitamiinien hyödyllisyydestä. Ohjelma päättyi lauseeseen: "Ne ovat rasvaliukoisia ja niitä on erittäin paljon maidon rasvassa".
Lojuessani KYSissä sain käsiini opuksen, jossa sanottiin sianlihassa olevan 60% hyviä rasvoja. Hanna Partasen taulukosta kurkistin; se kertoi samaa, mutta koulutettu nainen ei tuonut sitä esille.
Laihdutuksen ympärillä rehottaa uskomukset, dieetit ja lääkkeet. Kenenkään ns. asiantuntijan en ole kuullut kertovan yksinkertaisinta totuutta; älä syö liian paljon! Tuon ohjeen annoin itselleni ja se riittää. Puhuvat kylläisyyden tunteesta. Tarvitseeko olla kylläinen, ähky olo.
On todistettu rasvadieetin vaikutus laihtumiseen, mutta eihän se voi olla terveellistä. Niin kauan kuin muistan, on korostettu monipuolisen ruuan etua.
Olen lukenut arvostetun lääkärin lausuman: "Ravinnosta saatavan rasvan muuttumista kolesteroliksi ei ole kliinistä näyttöä, ainoastaan tilasto".
Kirjasto aukeaa kymmeneltä. Käyn vilkaisemassa aviisit ja tulen syömään terveellistä ruokaa.
Puoli kiloa herneitä ei maksanut paljon. 800 g viljapossun kasleria maksoi alennushinnalla 4,54 €. Kaksi sipulia; jokusen kymmensenttisen. Siellä ne kypsyvät. Heräsin liian aikaisin, enkä saanut enää unta, niinpä aloin askartelemaan.
Hernesoppaa syön tänään ja varaan huomiseksi, sitä on yli kolme litraa. Panen annosrasioihin pakastimeen, en sentään koko viikkoa syö pelkkää hernesoppaa, paistan välillä Leenan tuomaa haukifilettä.
Ruokavalioista vouhottavat kaikenlaista. En korviani lotkauta. Kiminkinen kimittää, että pitää syödä kuusi kourallista rehuja. En syö ensimmäistäkään. Useimmat ihmiset Kiminkisen ympärillä ovat lihavia. Eivät ole syöneet kuutta kourallista heiniä joka päivä.
Panen ruokaan nokkosta saadakseni rautaa. Syön joka päivä tomaatin, omenan ja joskus banaanin. Puolukkahilloa, rypäleitä ja eilen ostin kurkun.
En syö margariinia, se on teollinen tuote; olen vähän perillä valmistuksesta. Voimariinissa on hyväksi tunnustettu kylmäpuristettu rypsiöljy ja voin rasvaliukoiset vitamiinit. En juo Kurria, koulussa sitä häpesin.
Miksi maidosta otetaan pois vitamiinit ja sitten niitä pannaan kurriin? Tuohon voisi vastata Hölmöläisten tarinoilla.
Siitä on vuosia, kun kuulin radiosta kaksi esitelmää. Naisääni vaahtosi maidon rasvojen vahingollisuudesta. Samana päivänä samassa mediassa nainen puhui eräiden vitamiinien hyödyllisyydestä. Ohjelma päättyi lauseeseen: "Ne ovat rasvaliukoisia ja niitä on erittäin paljon maidon rasvassa".
Lojuessani KYSissä sain käsiini opuksen, jossa sanottiin sianlihassa olevan 60% hyviä rasvoja. Hanna Partasen taulukosta kurkistin; se kertoi samaa, mutta koulutettu nainen ei tuonut sitä esille.
Laihdutuksen ympärillä rehottaa uskomukset, dieetit ja lääkkeet. Kenenkään ns. asiantuntijan en ole kuullut kertovan yksinkertaisinta totuutta; älä syö liian paljon! Tuon ohjeen annoin itselleni ja se riittää. Puhuvat kylläisyyden tunteesta. Tarvitseeko olla kylläinen, ähky olo.
On todistettu rasvadieetin vaikutus laihtumiseen, mutta eihän se voi olla terveellistä. Niin kauan kuin muistan, on korostettu monipuolisen ruuan etua.
Olen lukenut arvostetun lääkärin lausuman: "Ravinnosta saatavan rasvan muuttumista kolesteroliksi ei ole kliinistä näyttöä, ainoastaan tilasto".
Kirjasto aukeaa kymmeneltä. Käyn vilkaisemassa aviisit ja tulen syömään terveellistä ruokaa.
torstai 27. lokakuuta 2011
Terveydestä
Tapahtui suunnilleen pulitoista vuotta taaksepäin. Aamulenkki jäi kesken, piti 200 metrin jälkeen kääntyä takaisin. Kävin lääkärillä, kävin Mehiläisessä, tehtiin rasituskoe, jossa uuvahdin totaalisesti. Kesä oli vaikeaa, eikä talvi ollut paljon parempi. Liikuin paljon, uimahallissa kävin tiuhaan. Sepelvaltimo-oire tuli joskus jo kolmen altaanmitan jälkeen ja piti nousta altaasta 300 metrin vaivaisen räpellyksen jälkeen.
En pystynyt juoksemaan kunnolla, ostin polkupyörän. alkukesästä pyöräilin ahkerasti ja uimassa kävin sitkeästi. Elokuussa pystyin uimaan vähän pitempään. Hiljalleen uiden oire tuli vasta 400 metrin jälkeen. Kuljeksin muutaman kerran hiihtolenkin, juosta hipsuttelin pienet vastamäet. Pystyin uimaan 700 metriä.
Sunnuntaina kiersin hiihtolenkin. Maanantaina uin 800 metriä. Tiistaina pyöräilin 20 kilometriä. 15 kilometrin kohdalla tuli totaalinen väsymys, piti vaihtaa hitaammalle.
Mutta eilen, keskiviikkona uin 1200 metriä. Matka ei ole ihmeellinen, mutta merkittävä seikka, ettei sepelvaltimo-oire tullut! Tuo kertoo kunnon kohentuneen oleellisesti. Tuntuu liian hyvältä. Onko kohentuminen todellista, vai lopun ennakointia? Tänään pidän lepopäivän.
Kouluruokailu
Menivät Amerikkaan laittamaan oppilaille ruokaa.
Ohemäen koulun videossa mainitaan jotain kouluruuasta ja äitini ollut jossain vaiheessa tekemässä.
Menin kouluun tammikuusa 1939. Koulu ei tarjonnut ruokaa, omat evääni oli kaksi palaa leipää, päällä läpinäkyvä keros voita, pullossa maitoa, josta toiset huomasivat: "Erkillä on vuan kurria, minulla on oekeeta maetoo".
Syksyllä 1943 alkoi ruuan antaminen. Olin silloin kuudennella luokalla, varsinaisen kansakoulun viimeisellä. Vietiin omat lusikat. Omat leivät vietiin edelleen, maitokin (kurria). Ensimmäinen ruoka oli lihakeittoa. Keitosta otetut lihat jakoi Ida Remes. Jokaiselle haarukan nenässä pieni annos keittolautaselle. Yhtenä talvena sain nauttia koulun tarjoilusta. Ruokalista oli niukka, vain yhtä lajia kerrallaan. Pottuja ja soossia joskus, joskus pelkkää puuroa. Puolukoita vietiin syksyllä. Kokki Lyyli Kiljunen keitti aamulla marjapuuron isossa padassa ja vei sen hankeen jäähtymään, menin katsomaan ja hämmentämään.
Syksyllä oli sienikastiketta; harmaata ruisjauhovelliä, jossa ui ruskeita rättejä. Että osasi olla pahanmakuista. Olinhan kerännyt ja syönyt sieniä, mutta en syönyt sitä kastiketta. Istuin ikkunan luona, josta heitin herkun ulos. Joku näytti syövänkin. Ei sitä tarjottu toista kertaa.
Kouluun mennessä näin Emil Vauhkosen vievän liistereellä kahta jauhosäkkiä koululle.
Keittivät ruispuuroa. Se oli kelvotonta, paakkuisista ja ummehtuneista jauhoista keitetty puuro ei kelvannut kellekään, jäi syömättä. Niistä jauhoista ei enempää keitelty, hävisivät vähin äänin.
Nuo kaksi kertaa jäivät ainoiksi lajiaan, useimmiten syötiin kaikki tarjottu.
En pystynyt juoksemaan kunnolla, ostin polkupyörän. alkukesästä pyöräilin ahkerasti ja uimassa kävin sitkeästi. Elokuussa pystyin uimaan vähän pitempään. Hiljalleen uiden oire tuli vasta 400 metrin jälkeen. Kuljeksin muutaman kerran hiihtolenkin, juosta hipsuttelin pienet vastamäet. Pystyin uimaan 700 metriä.
Sunnuntaina kiersin hiihtolenkin. Maanantaina uin 800 metriä. Tiistaina pyöräilin 20 kilometriä. 15 kilometrin kohdalla tuli totaalinen väsymys, piti vaihtaa hitaammalle.
Mutta eilen, keskiviikkona uin 1200 metriä. Matka ei ole ihmeellinen, mutta merkittävä seikka, ettei sepelvaltimo-oire tullut! Tuo kertoo kunnon kohentuneen oleellisesti. Tuntuu liian hyvältä. Onko kohentuminen todellista, vai lopun ennakointia? Tänään pidän lepopäivän.
Kouluruokailu
Menivät Amerikkaan laittamaan oppilaille ruokaa.
Ohemäen koulun videossa mainitaan jotain kouluruuasta ja äitini ollut jossain vaiheessa tekemässä.
Menin kouluun tammikuusa 1939. Koulu ei tarjonnut ruokaa, omat evääni oli kaksi palaa leipää, päällä läpinäkyvä keros voita, pullossa maitoa, josta toiset huomasivat: "Erkillä on vuan kurria, minulla on oekeeta maetoo".
Syksyllä 1943 alkoi ruuan antaminen. Olin silloin kuudennella luokalla, varsinaisen kansakoulun viimeisellä. Vietiin omat lusikat. Omat leivät vietiin edelleen, maitokin (kurria). Ensimmäinen ruoka oli lihakeittoa. Keitosta otetut lihat jakoi Ida Remes. Jokaiselle haarukan nenässä pieni annos keittolautaselle. Yhtenä talvena sain nauttia koulun tarjoilusta. Ruokalista oli niukka, vain yhtä lajia kerrallaan. Pottuja ja soossia joskus, joskus pelkkää puuroa. Puolukoita vietiin syksyllä. Kokki Lyyli Kiljunen keitti aamulla marjapuuron isossa padassa ja vei sen hankeen jäähtymään, menin katsomaan ja hämmentämään.
Syksyllä oli sienikastiketta; harmaata ruisjauhovelliä, jossa ui ruskeita rättejä. Että osasi olla pahanmakuista. Olinhan kerännyt ja syönyt sieniä, mutta en syönyt sitä kastiketta. Istuin ikkunan luona, josta heitin herkun ulos. Joku näytti syövänkin. Ei sitä tarjottu toista kertaa.
Kouluun mennessä näin Emil Vauhkosen vievän liistereellä kahta jauhosäkkiä koululle.
Keittivät ruispuuroa. Se oli kelvotonta, paakkuisista ja ummehtuneista jauhoista keitetty puuro ei kelvannut kellekään, jäi syömättä. Niistä jauhoista ei enempää keitelty, hävisivät vähin äänin.
Nuo kaksi kertaa jäivät ainoiksi lajiaan, useimmiten syötiin kaikki tarjottu.
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Elämä
Jokaisella kerralla avatessani tv:n, mustalle ruudulle tulee valkoinen teksti:
Life's Good
Ainainen positiivinen asenne ärsyttää. Ensin ajattelen: kunpa oliskin. sitten kysyn televisiolta: onko?
Sitten vielä ruudussa Matti Nykänen tulee sanomaan: "Elämä on ihmisen parasta aikaa". (Laiffii)!
On ollut enimmäkseen raskasta. Piti hävetä olemassa oloaan ja sitä ettei osannut mitään. Sentään yksi asia, sujuvasti lukemaan opin nopeasti. Ei vaan ollut oikeaa lukemista, en syntynyt kirjaston viereen. Siinä yhdeksän kieppeillä luin Raamatun. Vanhan testamentin kokonaan ja uudenkin melkein. Johanneksen Ilmestyksen jätin kesken, sen kauheus pelotti. Murrosikäisenä jäi Dracula kesken, eläydyin liikaa ja jouduin paniikkiin.
Isoäidillä oli hartauskirja, josta opin fraktuuratekstin.
Raamatun tapahtumia luin kuin romaania. Uskoin todeksi. Suurin osa meni yli ymmärrykseni. Sen verran jäi mieleeni, että tajusin ristiriitaisuuden. Koulussakin opetettiin että Jumala siunasi Jaakobia. Hän sai Laabanilta palkakseen karjanhoidosta harvinaisen väriset vasikat omaan karjaansa. Palvelusuhteen jatkuessa syntyi yhä enemmän poikkeavia, Jaakobin karja kasvoi nopeasti. Se ei johtunut siunauksesta, vaan Jaakobin harrastamasta jalostuksesta, hän valitsi siitokseen vain määrätyn värisiä sonneja.
Elämässä en pitänyt puoliani, en toiminut itseäni hyödyttävästi, nyt olen vanha ja köyhä. Ei siunattu.
Ehkä kaikki ei ole vielä ohi. Jos kohtaan hyvää, katson sitä silmiin.
Life's Good
Ainainen positiivinen asenne ärsyttää. Ensin ajattelen: kunpa oliskin. sitten kysyn televisiolta: onko?
Sitten vielä ruudussa Matti Nykänen tulee sanomaan: "Elämä on ihmisen parasta aikaa". (Laiffii)!
On ollut enimmäkseen raskasta. Piti hävetä olemassa oloaan ja sitä ettei osannut mitään. Sentään yksi asia, sujuvasti lukemaan opin nopeasti. Ei vaan ollut oikeaa lukemista, en syntynyt kirjaston viereen. Siinä yhdeksän kieppeillä luin Raamatun. Vanhan testamentin kokonaan ja uudenkin melkein. Johanneksen Ilmestyksen jätin kesken, sen kauheus pelotti. Murrosikäisenä jäi Dracula kesken, eläydyin liikaa ja jouduin paniikkiin.
Isoäidillä oli hartauskirja, josta opin fraktuuratekstin.
Raamatun tapahtumia luin kuin romaania. Uskoin todeksi. Suurin osa meni yli ymmärrykseni. Sen verran jäi mieleeni, että tajusin ristiriitaisuuden. Koulussakin opetettiin että Jumala siunasi Jaakobia. Hän sai Laabanilta palkakseen karjanhoidosta harvinaisen väriset vasikat omaan karjaansa. Palvelusuhteen jatkuessa syntyi yhä enemmän poikkeavia, Jaakobin karja kasvoi nopeasti. Se ei johtunut siunauksesta, vaan Jaakobin harrastamasta jalostuksesta, hän valitsi siitokseen vain määrätyn värisiä sonneja.
Elämässä en pitänyt puoliani, en toiminut itseäni hyödyttävästi, nyt olen vanha ja köyhä. Ei siunattu.
Ehkä kaikki ei ole vielä ohi. Jos kohtaan hyvää, katson sitä silmiin.
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Tuhlausta
Töllöttimestä sattui aukeamaan semmoinen ohjelma: puoli seitsemän. Ylipirteät juontajat tuovat mieleen pikkukakkosen. Hekin huolestuvat ilmastonmuutoksesta. Pahoittelivat autoveroa, kun maamme autokanta on liian vanhaa ja päästöistä.
Olenko suurikin syntinen, kun ajan 22 vuotta vanhalla autolla. Miksi ajan? Siksi etten pysty ostamaan vähäpäästöistä. Ajokkini maksoi 800 € . Sain sen melkein kuukauden eläkkeellä (740 €).
Uuuden auton osto ei ole ympäristön suojelua. Sen valmistaminen kuluttaa luonnonvaroja ja saastuttaa enemmän kuin minun vähät ajoni. Eihän köyhä tarvitse autoa, eikä paljon muutakaan. Mutta kun pystyn kuluista huolehtimaan ja insinööri sekä lääkäri lyövät leimansa, pystyn vähän liikkumaan.
Pakotttavat vaihtamaan energiansäästölamput ja tuhlaamaan rahaa. Tuo lamppu on susi, teknillinen floppi. Aina ei pidä juosta uutuuden perässä, kehittyneempiä tulee. Siinä ei säästetä, että vaihdetaan toimivat laitteet mahdollisimman pian uusiin. Uuden hinnalla maksetaan pitkälti energiakustannuksia. Rahaa säästyy ja samalla luonnonvaroja, kun käytetään laitetta mahdollisimman pitkään.
Panee miettimään, kun nykyään on moraalista kuluttaa mahdollisimman paljon. Melkoinen ristiriita on suuren kulutuksen ja luonnonsuojelun vertailussa. Kunnat ja valtiot tuhlaavat ja velkaantuvat. Muutkin valtiot kuin Kreikka.
Olenko suurikin syntinen, kun ajan 22 vuotta vanhalla autolla. Miksi ajan? Siksi etten pysty ostamaan vähäpäästöistä. Ajokkini maksoi 800 € . Sain sen melkein kuukauden eläkkeellä (740 €).
Uuuden auton osto ei ole ympäristön suojelua. Sen valmistaminen kuluttaa luonnonvaroja ja saastuttaa enemmän kuin minun vähät ajoni. Eihän köyhä tarvitse autoa, eikä paljon muutakaan. Mutta kun pystyn kuluista huolehtimaan ja insinööri sekä lääkäri lyövät leimansa, pystyn vähän liikkumaan.
Pakotttavat vaihtamaan energiansäästölamput ja tuhlaamaan rahaa. Tuo lamppu on susi, teknillinen floppi. Aina ei pidä juosta uutuuden perässä, kehittyneempiä tulee. Siinä ei säästetä, että vaihdetaan toimivat laitteet mahdollisimman pian uusiin. Uuden hinnalla maksetaan pitkälti energiakustannuksia. Rahaa säästyy ja samalla luonnonvaroja, kun käytetään laitetta mahdollisimman pitkään.
Panee miettimään, kun nykyään on moraalista kuluttaa mahdollisimman paljon. Melkoinen ristiriita on suuren kulutuksen ja luonnonsuojelun vertailussa. Kunnat ja valtiot tuhlaavat ja velkaantuvat. Muutkin valtiot kuin Kreikka.
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Koulu
Töllöttimen ruudussa Hämillisen oloinen ministeri puolusteli ammattikorkeakoulujen leikkauksia.
Pitivät suurena edistysaskeleena, kun suunnittelivat ammattikorkeakouluja.
Korpifilosofin päässä heräsi kysymys: mikä siinä on ammattia ja mikä korkeaa? Selvää oli, että kustannukset lisääntyvät.
Koulutus on välttämätöntä, mutta liika koulutus tuhlausta. Mikä on liikakoulutusta?
Ainakin semmoinen koulutus, jota oppilas ei pysty oppimaan. Peruskoulu on ajatuksena erinomainen, mutta oppilaat ovat erilaisia. Että kaikki voivat oppia kaikkea, on utopiaa. Perustelivat, että heikoimmille annetaan tukiopetusta. Joka ei opi, ei opi istumista lisäämällä.
Pääsin kurkistamaan ammattikoulun sisälle. Paimennettavana oli autonasentajaluokka 11 oppilasta. Joukossa oli yhdellä matemaattista lahjakkuutta.
Aineopettajan poissaollessa sain työnopettajana tehtäväkseni antaa luokalle algebran tehtävät ja koota ne luovutettaviksi aineopettajalle.
Kissa ei ollut kotona, hiiret hyppivät.
Oppilaat protestoivat turhaa touhua vastaan: "Tätä paskaa jauhettiin neljä vuotta ja vieläkin pitää näitä tuhertaa".
Ei tarvitse huomauttaa, ymmärrän kyllä, että matematiikka on tieteen ja tekniikan alueilla ratkaiseva, mutta jokaisen "dunarin" ei tarvitse käyttää siihen aikaa.
Joku menestynyt ihminen sanoi, ettei hän tarvinnut algebraa lukion jälkeen. Einari Vidgren sanoi olevansa hyvä päässälaskija. Einarikin tarvitsi matematiikan osaajia. Siihen voi palkata osaavia henkilöitä.
Vasta eilen tuli tietämykseeni, ettei Ahvenanmaalla ole pakkosuomea! Miksi kaikkien suomalaisten pitäisi osata ruosia, mutta kaikkien ei tarvitse osata suomea?
Päätoimittaja Lepola sanoi tarvinneensa ruotsia Ahvenanmaalla, Ruotsissa pärjäsi huonolla englannilla.
Pitivät suurena edistysaskeleena, kun suunnittelivat ammattikorkeakouluja.
Korpifilosofin päässä heräsi kysymys: mikä siinä on ammattia ja mikä korkeaa? Selvää oli, että kustannukset lisääntyvät.
Koulutus on välttämätöntä, mutta liika koulutus tuhlausta. Mikä on liikakoulutusta?
Ainakin semmoinen koulutus, jota oppilas ei pysty oppimaan. Peruskoulu on ajatuksena erinomainen, mutta oppilaat ovat erilaisia. Että kaikki voivat oppia kaikkea, on utopiaa. Perustelivat, että heikoimmille annetaan tukiopetusta. Joka ei opi, ei opi istumista lisäämällä.
Pääsin kurkistamaan ammattikoulun sisälle. Paimennettavana oli autonasentajaluokka 11 oppilasta. Joukossa oli yhdellä matemaattista lahjakkuutta.
Aineopettajan poissaollessa sain työnopettajana tehtäväkseni antaa luokalle algebran tehtävät ja koota ne luovutettaviksi aineopettajalle.
Kissa ei ollut kotona, hiiret hyppivät.
Oppilaat protestoivat turhaa touhua vastaan: "Tätä paskaa jauhettiin neljä vuotta ja vieläkin pitää näitä tuhertaa".
Ei tarvitse huomauttaa, ymmärrän kyllä, että matematiikka on tieteen ja tekniikan alueilla ratkaiseva, mutta jokaisen "dunarin" ei tarvitse käyttää siihen aikaa.
Joku menestynyt ihminen sanoi, ettei hän tarvinnut algebraa lukion jälkeen. Einari Vidgren sanoi olevansa hyvä päässälaskija. Einarikin tarvitsi matematiikan osaajia. Siihen voi palkata osaavia henkilöitä.
Vasta eilen tuli tietämykseeni, ettei Ahvenanmaalla ole pakkosuomea! Miksi kaikkien suomalaisten pitäisi osata ruosia, mutta kaikkien ei tarvitse osata suomea?
Päätoimittaja Lepola sanoi tarvinneensa ruotsia Ahvenanmaalla, Ruotsissa pärjäsi huonolla englannilla.
tiistai 18. lokakuuta 2011
onni
Tuli juuri vastaan lause, joka sanottiin Eleanor Rooseveltin sanomaksi: "Onni ei ole tavoite, vaan sivutuote".
Lottovoittajaa sanottiin onnistaneen. Köyhä ihminen, kuuden lapsen isä voitti lottopotin. Osti naapurista tyhjän kansakoulun. Savon Sanomien pakinoija vertasi kahta lottovoittajaa. Toinen retosteli. Pakinoija piti kansakoulun ostajaa esimerkillisenä.
Ei kauan mennyt, kun Savon Mediassa oli pikku-uutinen Halkoliiteriinsä hirttäytyneestä lottovoittajasta.
Äskettäin joku Pohjois-Suomalainen vähäväkinen voitti jättipotin. Kuinka mahtaa kestää terveys, kun yhtäkkiä tulee rahamäärä, jonka suuruutta ei osaa edes arvioida? Kärtäjiä ja kerjäläisiä, kadehtijoitakin pyörii ympärillä, pahempina kuin perskärpäset. Media myllertää armottomilla leuoillaan.
Lottovoittajaa sanottiin onnistaneen. Köyhä ihminen, kuuden lapsen isä voitti lottopotin. Osti naapurista tyhjän kansakoulun. Savon Sanomien pakinoija vertasi kahta lottovoittajaa. Toinen retosteli. Pakinoija piti kansakoulun ostajaa esimerkillisenä.
Ei kauan mennyt, kun Savon Mediassa oli pikku-uutinen Halkoliiteriinsä hirttäytyneestä lottovoittajasta.
Äskettäin joku Pohjois-Suomalainen vähäväkinen voitti jättipotin. Kuinka mahtaa kestää terveys, kun yhtäkkiä tulee rahamäärä, jonka suuruutta ei osaa edes arvioida? Kärtäjiä ja kerjäläisiä, kadehtijoitakin pyörii ympärillä, pahempina kuin perskärpäset. Media myllertää armottomilla leuoillaan.
Elämä
Kirjoittelevat elämänkertoja. Joku sanoi, että elämä on kertakäyttötavaraa. Empä tiijjä. Tuntuu monesti kestokulutukselta.
Onni ei kestä ikuisesti.
Onneksi!
Jos haluat olla onnellinen;
ole!
Onko puutarhurikaan aina onnellinen?
Yhteishyvässä alkoi sarjakuva: Antti Puuhaara. Ensimmäisessä kuvassa isäntä löysi puunhaarasta kapaloidun lapsen. Kasvatti sen mieheksi.
Lähetti kysymään Louhi Pohjanakalta; miten ihminen voi parhaan onnensa löytää? Jännittävien seikkailujen jälkeen Antti palasi. Asettui pöydän ääreen rauhassa syömään.
Isäntä kysyi:
- Tapasitko pohjan akan?
- Tapasin.
- No, mitä hän sanoi? Kuinka voi parhaan onnensa löytää?
- Maata viljelemällä, sanoi pohjan akka ja se oli viisas akka.
Onkohan tuossa jokin opetus?
Köyhät, rikkaat
Teeveessä puntaroivat: Rikkaat ovat terveempiä, köyhät ovat sairaampia. Rikkaat pääsevät helpommin hoitoon, köyhät vaivalloisemmin.
Nykyään käyttävät köyhistä nimitystä; pienituloiset. Olen vähätuloinen, nykymääritelmän mukaisen köyhyysrajan alapuolella.
Sain hoitoa. Lääkäri Poikonen tulkitsi sydänfilmiä. Sain lähetteen KYS:iin. Leikkaus elvytti. Elämäni jatkuu.
Kun joutuu tai pääsee leikkauspöydälle, kirurgit suhtautuvat työhönsä ammattimaisesti, olipa peukaloitavana rikas tai köyhä. Kohdallani tekivät hyvää työtä.
Mutta lääkärin kanssa kasvotusten on jo toinen juttu. Kun papereista ilmenee vastapuoleksi eläkkeellä oleva autonasentaja, suhtautuminen saattaa olla syrjivää. Aliarvioivat potilaan älyä. Naislääkäri, joka oli olevinaan urologi, alkoi huutamaan, kun halusin vastausta kysymykseeni, enkä hänen ensimmäiseen tokaisuunsa tyytynyt, keskustelua ei sallinut. Poistuin häntä koipien välissä.
Onni ei kestä ikuisesti.
Onneksi!
Jos haluat olla onnellinen;
ole!
Onko puutarhurikaan aina onnellinen?
Yhteishyvässä alkoi sarjakuva: Antti Puuhaara. Ensimmäisessä kuvassa isäntä löysi puunhaarasta kapaloidun lapsen. Kasvatti sen mieheksi.
Lähetti kysymään Louhi Pohjanakalta; miten ihminen voi parhaan onnensa löytää? Jännittävien seikkailujen jälkeen Antti palasi. Asettui pöydän ääreen rauhassa syömään.
Isäntä kysyi:
- Tapasitko pohjan akan?
- Tapasin.
- No, mitä hän sanoi? Kuinka voi parhaan onnensa löytää?
- Maata viljelemällä, sanoi pohjan akka ja se oli viisas akka.
Onkohan tuossa jokin opetus?
Köyhät, rikkaat
Teeveessä puntaroivat: Rikkaat ovat terveempiä, köyhät ovat sairaampia. Rikkaat pääsevät helpommin hoitoon, köyhät vaivalloisemmin.
Nykyään käyttävät köyhistä nimitystä; pienituloiset. Olen vähätuloinen, nykymääritelmän mukaisen köyhyysrajan alapuolella.
Sain hoitoa. Lääkäri Poikonen tulkitsi sydänfilmiä. Sain lähetteen KYS:iin. Leikkaus elvytti. Elämäni jatkuu.
Kun joutuu tai pääsee leikkauspöydälle, kirurgit suhtautuvat työhönsä ammattimaisesti, olipa peukaloitavana rikas tai köyhä. Kohdallani tekivät hyvää työtä.
Mutta lääkärin kanssa kasvotusten on jo toinen juttu. Kun papereista ilmenee vastapuoleksi eläkkeellä oleva autonasentaja, suhtautuminen saattaa olla syrjivää. Aliarvioivat potilaan älyä. Naislääkäri, joka oli olevinaan urologi, alkoi huutamaan, kun halusin vastausta kysymykseeni, enkä hänen ensimmäiseen tokaisuunsa tyytynyt, keskustelua ei sallinut. Poistuin häntä koipien välissä.
lauantai 15. lokakuuta 2011
Hankalaa
Nyt yritin ostaa Tuulikille lippua kello 14:49 lähtevään junaan, mutta vr. netti tyrkytti 17:49 junaan ja möi väkisten sellaisen. Ensimmäisellä yrityksellä yhteys katkesi kesken. Rahat ennätti mennä. Toisella yrityksellä en saanut tulostettua. Seuraavana päivänä katsoin koneelta tilausvahvistuksen. Ensiksi tilatun lipun sain vain osittain. Toisen ostamani lipun sain tulostettua sähköpostista. Halusin lähteä päivällä, koska illalla on levotonta metrossa.
Olen kysynyt enemmän tietäviltä: "kun kaikki on netissä, mitä tapahtuu, kun se sekoaa? Useimmat vakuuttavat, ettei semmoista satu. Mauri Sahipakka teki Ruotsissa vakuutusyhtiölle ohjelmaa. Mauri oli sitä mieltä, ettei se ole todennäköistä, mutta ei ihan kokonaan tyrmännyt epäilyäni.
Kuopiolainen seniorien keskeinen Savonetti julkaisee keskusteluja. Pränttäsin epäilyni sille foorumille. Päällikkö loukkaantui. Moitti erkkiä. Julisti: "kun öljy ja sähkö loppuvat, netti se vain pelaa". Harkitsematon lause oli tietysti "lipsahdus", mutta kertoo uskosta netin kaikkivoipaisuuteen ja virheettömyyteen. Nettikin käy sähköllä.
Netin tekee ihmiset, erehtyvät ihmiset. Valtion hommissa näyttää menevän tietotekniikka harhateille. Verohallinnolla oli melkoiset sotkut. Nyt rautatie sekoilee, vaikka kiskot ovat kohdallaan.
Tuutista tulee ikäihmisille rohkaisua netin käyttöön. Tosiasia on, että kehitys etenee liian kiivaasti. Itse joudun pähkäilemään, kun kone toimii erilailla kuin entinen ja netissä sivustot muuttuvat koko ajan. Meikäläinen sai tietokoneen v 2000 ja netin v 2004. Pystyn etenemään käyttäjänä pienin askelin. Pian huomaan ettei tietämykseni riitä. Samuli auttaa.
tiistai 11. lokakuuta 2011
Lakko
v 1956. Demarit hävisivät presidentinvaalin. Kekkonen valittiin. Äänestin Fagerholmia. Demareita otti pannuun. Työnantajani koko perhe oli äärikommunisteja. Niin pitkälle, että urheilussa ihannoivat Neuvostoliiton edustajia enemmän kuin suomalaisia. Iloitsivat Kekkosen voitosta. Liikkeessä oli työväkeä 24.
Tuli yleislakko. Eskelisen väki ei lakkoillut. Maanviljelijät uhkasivat tuotteidensa luovutuslakolla. Kauppaan ei tullut maitoa. Kahtena päivänä hain maitoa Matti Ylöseltä. Maanviljelijät lopettivat lakkonsa, näytti tulevan itselle vahinkoa.
Kuopiossa Liikemiesklubilla oli K-kauppiaiden tilaisuus. Pekka ja Sulo Eskelinen ja Tauno nenonen matkustajina ja minä kuskina, kun voin olla ottamatta viinaa.
Kauppias Savolainen puhui lievän vaikutuksen alaisena. Kritisoi AY-liikkeen vaikutusvaltaa. Pekka Eskelinen puolusti lakkoilijoita. Väistämättä tuli mieleeni: entä jos oma väkensä olisi osallistunut lakkoon?
Tähän asti kaikki lakot päättyivät aikansa kestettyään, niin tämäkin. Saivat läpi vaatimuksensa 2400 mk kuussa lisää liksaa kaikille tasapuolisesti.
Kuukausipalkkani oli 25000 mk. Nousua tuli alle 10 %. Loppukesällä markka devalvoitiin. 30% ! Kodinkoneisiin ja tuontitavaroihin se vaikutti välittömästi. Elintarvikkeisiin vähän hitaammin. Numerot suurenivat ja uudet koitokset: hinnat, palkat, hinnat, palkat, hinnat....
Velalliset saivat apua; inflaatio oli suurempi kuin velan korko ja velka maksettiin huonommalla rahalla.
Eniten hyötyivät isot vientiyritykset. Viivyttivät valuutan kotiuttamista, saivat kurssivoittoja.
Valtio ja kunnat tottuivat suruttomaan velanottoon, josta eivät pääse irti vieläkään.
Tuli yleislakko. Eskelisen väki ei lakkoillut. Maanviljelijät uhkasivat tuotteidensa luovutuslakolla. Kauppaan ei tullut maitoa. Kahtena päivänä hain maitoa Matti Ylöseltä. Maanviljelijät lopettivat lakkonsa, näytti tulevan itselle vahinkoa.
Kuopiossa Liikemiesklubilla oli K-kauppiaiden tilaisuus. Pekka ja Sulo Eskelinen ja Tauno nenonen matkustajina ja minä kuskina, kun voin olla ottamatta viinaa.
Kauppias Savolainen puhui lievän vaikutuksen alaisena. Kritisoi AY-liikkeen vaikutusvaltaa. Pekka Eskelinen puolusti lakkoilijoita. Väistämättä tuli mieleeni: entä jos oma väkensä olisi osallistunut lakkoon?
Tähän asti kaikki lakot päättyivät aikansa kestettyään, niin tämäkin. Saivat läpi vaatimuksensa 2400 mk kuussa lisää liksaa kaikille tasapuolisesti.
Kuukausipalkkani oli 25000 mk. Nousua tuli alle 10 %. Loppukesällä markka devalvoitiin. 30% ! Kodinkoneisiin ja tuontitavaroihin se vaikutti välittömästi. Elintarvikkeisiin vähän hitaammin. Numerot suurenivat ja uudet koitokset: hinnat, palkat, hinnat, palkat, hinnat....
Velalliset saivat apua; inflaatio oli suurempi kuin velan korko ja velka maksettiin huonommalla rahalla.
Eniten hyötyivät isot vientiyritykset. Viivyttivät valuutan kotiuttamista, saivat kurssivoittoja.
Valtio ja kunnat tottuivat suruttomaan velanottoon, josta eivät pääse irti vieläkään.
maanantai 10. lokakuuta 2011
Vanhanen valehteli
Tuloni ovat sellaiset, että perusvähennys ja eläketulovähennys kuittaavat verotuksen. Matti Vanhanen antoi 20 € kuukaudessa lisää eläkettä, eli vuodessa 240€. Sanoi jokaisen suomalaisen ostovoiman kasvavan. Kuinkas kävi?
Edelliseltä vuodelta meni veroa 20 € . Korotetun eläkkeen vuodelta meni veroa 402 € . Saman vuoden lopulla tarkistivat asuntotuen, se pieneni 7€ kk. ja vaikutti kaksi vuotta.
URPILAINENKIN VALEHTELEE.
Televisiosta kantautui Jutan ääni. Kehui hallituksen pienentävän tuloeroja. Tuota ei usko erkkikään. Joka tapauksessa palkansaajien ja kunnon eläkettä nauttivien tulot nousevat enemmän kuin minun. Vuoden alussa tuloni nousivat 4 € kk. Syyskuussa tarkistettiin asuntotuki; se nousi noin 18 € kk.
Pränttään tähän kuukausituloni:
Eläkettä 744,34 €, asuntotukea 68,90 €, yhteensä 813,24 €.
TV-pulinoissa nuori nainen, vasemmiston edustaja, möläytti: "Ei niin pieniä eläkkeitä olekaan!" Laskeskelin itsekseni, että v 2010 tasoisena eläkkeeni riittää toimeen tuloon, mutta Kansamme eduskunnan ansiosta eläkkeen ostovoima pienenee.
Esittivät laskelmia, joiden mukaan yli 65 vuotiailta menee ruokaan 230 €, en muista, oliko se tarkalleen noin, mutta suunnilleen. Vuodenvaihteessa laskin ruokaostokseni neljältä kuukaudelta. Pienin kuukausimeno oli 80 €, suurin
140 €. Vaihtelu riippuu, minkä kuukauden kohdalle sattui alennuslihan osto pakastimeen ja Leenan tuomat kuhafileet. Pientä nousua näyttää olevan. Loppuvuoden ajalta tarkistan jälleen.
Edelliseltä vuodelta meni veroa 20 € . Korotetun eläkkeen vuodelta meni veroa 402 € . Saman vuoden lopulla tarkistivat asuntotuen, se pieneni 7€ kk. ja vaikutti kaksi vuotta.
URPILAINENKIN VALEHTELEE.
Televisiosta kantautui Jutan ääni. Kehui hallituksen pienentävän tuloeroja. Tuota ei usko erkkikään. Joka tapauksessa palkansaajien ja kunnon eläkettä nauttivien tulot nousevat enemmän kuin minun. Vuoden alussa tuloni nousivat 4 € kk. Syyskuussa tarkistettiin asuntotuki; se nousi noin 18 € kk.
Pränttään tähän kuukausituloni:
Eläkettä 744,34 €, asuntotukea 68,90 €, yhteensä 813,24 €.
TV-pulinoissa nuori nainen, vasemmiston edustaja, möläytti: "Ei niin pieniä eläkkeitä olekaan!" Laskeskelin itsekseni, että v 2010 tasoisena eläkkeeni riittää toimeen tuloon, mutta Kansamme eduskunnan ansiosta eläkkeen ostovoima pienenee.
Esittivät laskelmia, joiden mukaan yli 65 vuotiailta menee ruokaan 230 €, en muista, oliko se tarkalleen noin, mutta suunnilleen. Vuodenvaihteessa laskin ruokaostokseni neljältä kuukaudelta. Pienin kuukausimeno oli 80 €, suurin
140 €. Vaihtelu riippuu, minkä kuukauden kohdalle sattui alennuslihan osto pakastimeen ja Leenan tuomat kuhafileet. Pientä nousua näyttää olevan. Loppuvuoden ajalta tarkistan jälleen.
"Ei kova vauhti, vaan äkkipysäys" (rysäys)
Tämän aamun lähetyksessä professorismies arvioi Venäjän tilannetta: "Putinin aikana saavutettiin vakaus, mutta samojen johtaessa "jämähdetään". Kehitys pysähtyy. Pysyäkseen kehityksen mukana, täytyy juosta".
Mihin on kiire? "Ensimmäisessä luokassa helvettiin"!
Pysyäkseen kehityksen mukana, ovat kaiken maailman pankit juosseet, hengästyneet ja viimein läkähtyneet. Siitä huolimatta, että pankeilla on kaiken maailman rahat. Ovatko pankkien johtajat tyhmiä? Vai ahneusko sokaisee?
"Vähällä järjellä maailmaa..."
Minun on hyvä olla; ei ole rahaa eikä velkaa. Onkohan sittenkään? Kyllä rahaa saisi olla tai tulla-
Mihin on kiire? "Ensimmäisessä luokassa helvettiin"!
Pysyäkseen kehityksen mukana, ovat kaiken maailman pankit juosseet, hengästyneet ja viimein läkähtyneet. Siitä huolimatta, että pankeilla on kaiken maailman rahat. Ovatko pankkien johtajat tyhmiä? Vai ahneusko sokaisee?
"Vähällä järjellä maailmaa..."
Minun on hyvä olla; ei ole rahaa eikä velkaa. Onkohan sittenkään? Kyllä rahaa saisi olla tai tulla-
Päivä kerrallaan
Syysmyrsky, sataa ja tuulee. Eilen oli toisenlainen sää. Aurinko näkyi eikä puhuria tullut. Läksin liikkeelle siinä tarkoituksessa, että kierrän kymmenen kilometrin kuntoreitin. Ensimmäisen viiden kilometrin matkalla juosta hipsuttelin pieniä vastamäkiä, enimmäkseen kävelin.
Kääntöpaikalla annoin valtaa uteliaisuudelle, jatkoin maastoon. Nuolet osoittavat latumajalle. Löydänköhän sen? Opastus johti ampumaradan alueelle, enkä löytänyt majaa, vaan laavun ja siinä tarvikkeita. Sanovatko laavua majaksi?
Jatkoin leveää polkua, joka päättyi ja siitä alkoi luontopolku ja puiden välistä vilkkui vettä suon keskellä. Maisema viehätti ja päätin kiertää suon ja lammen ja mennä sieltä kuntoreitille. Kierrettäväksi tuli laaja ampumaradan alue ja Onkilampi. Jouduin niin kauaksi, ettei sieltä päässyt suoraan reitille. Jatkoin kotia kohti eri reittiä.
Ei tämä sinänsä niin kummallista ole, mutta puolitoista vuotta sitten piti kävelylltä kääntyä kahdensadan metrin jälkeen takaisin. Menin lääkärille ja hätkähdin verenpaineen lukemia: 198/98. Sain pitkävaikutteisen nitrolääkityksen ja lähetteen Mehiläiseen. Vaivoin pääsin rautatieasemalta Kauppakadulle muutamat sadat metrit. Pökerryksissä annoin paperit kassalle ja menin istumaan, johon virkailija palveli minua.
Tutkimus ei paljastanut ihmeitä. Hapen puutetta ja aorttaläppä vuotaa vähän.
Kesän 2010 olin huonossa kunnossa. Torilta ostin kaksi laatikkoa 10 kg mansikoita. Kotimatkaa on ehkä kolmesataa metriä. Sillä välillä piti levätä kaksi kertaa.
Syksyllä kävelin elokuvista. Kadulla on vasta mäkeä. Kuljin ihmisvirran mukana. Parinsadan metrin matkaa en jaksanut kävellä lepäämättä.
Muutamien viikkojen kuluttua juoksin sen hipsuttelemalla.
Vähitellen lopetin nitron käytön.
Taivalsin helppokulkuisia polkuja, mutta osan kuljin maastossa. Kartalta arvioiden lisämatkaa tuli ainakin viisi kilometriä ja lisättyä kotimatkat, matkasin ainakin 18 kilometriä. 3 tuntia 15 minuuttia. Ei kunto aivan nollassa ole. Tänään askartelen jotakin ja huomenna valkenee uusi päivä.
Kääntöpaikalla annoin valtaa uteliaisuudelle, jatkoin maastoon. Nuolet osoittavat latumajalle. Löydänköhän sen? Opastus johti ampumaradan alueelle, enkä löytänyt majaa, vaan laavun ja siinä tarvikkeita. Sanovatko laavua majaksi?
Jatkoin leveää polkua, joka päättyi ja siitä alkoi luontopolku ja puiden välistä vilkkui vettä suon keskellä. Maisema viehätti ja päätin kiertää suon ja lammen ja mennä sieltä kuntoreitille. Kierrettäväksi tuli laaja ampumaradan alue ja Onkilampi. Jouduin niin kauaksi, ettei sieltä päässyt suoraan reitille. Jatkoin kotia kohti eri reittiä.
Ei tämä sinänsä niin kummallista ole, mutta puolitoista vuotta sitten piti kävelylltä kääntyä kahdensadan metrin jälkeen takaisin. Menin lääkärille ja hätkähdin verenpaineen lukemia: 198/98. Sain pitkävaikutteisen nitrolääkityksen ja lähetteen Mehiläiseen. Vaivoin pääsin rautatieasemalta Kauppakadulle muutamat sadat metrit. Pökerryksissä annoin paperit kassalle ja menin istumaan, johon virkailija palveli minua.
Tutkimus ei paljastanut ihmeitä. Hapen puutetta ja aorttaläppä vuotaa vähän.
Kesän 2010 olin huonossa kunnossa. Torilta ostin kaksi laatikkoa 10 kg mansikoita. Kotimatkaa on ehkä kolmesataa metriä. Sillä välillä piti levätä kaksi kertaa.
Syksyllä kävelin elokuvista. Kadulla on vasta mäkeä. Kuljin ihmisvirran mukana. Parinsadan metrin matkaa en jaksanut kävellä lepäämättä.
Muutamien viikkojen kuluttua juoksin sen hipsuttelemalla.
Vähitellen lopetin nitron käytön.
Taivalsin helppokulkuisia polkuja, mutta osan kuljin maastossa. Kartalta arvioiden lisämatkaa tuli ainakin viisi kilometriä ja lisättyä kotimatkat, matkasin ainakin 18 kilometriä. 3 tuntia 15 minuuttia. Ei kunto aivan nollassa ole. Tänään askartelen jotakin ja huomenna valkenee uusi päivä.
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Taitaa tulla hyvä päivä
Vuoteestani kapusin ylös puoliseitsemältä. Levänneenä ja virkistyneenä, ei vetänyt eikä kouristellut reisilihaksia, eikä huipannut seisomaan noustessa. Tunnustelin sykkeen; 43 . Sanovat sellaista liian alhaiseksi, mutta tunnen oloni hyväksi, aivan kuin ei mitään vaivoja olisi koskaan ollut. Pian puuron syötyäni menin kuvaamaan koulun purkupaikkaa. Nousevan auringon säteet valaisivat jäljellä olevaa tynkää ja kellastuneita koivuja. Yllä pakastanut ja käsiäni paleli hiukan.
Aion painua Onkilammen reitille. Kotimatkan kanssa tulee noin 13 kilometriä, passelimatka vammaiselle.
Uutiset vatvovat Suomen saamia takuita Euroopassa. Mitä takuita? Tekstinä näkyneiden perusteella sanoisin: Yksi suuri kusetus. Tämä sulka tuskin pysyy pitkään Jutan hatussa. Monesti ovat sanoneet: "Sinä et tiijjä mittää". Eivät "tiijjä mittää" kaikki muutkaan. Kukaan ei tiennyt näitä tapahtuviksi, vain muutamia kuukausia sitten ennustelivat aivan muuta. Urpilaiseltakin lipsahti:
"Silloin luultiin.." Tänä päivänäkin luulevat monenlaista.
EU:sta äänestettiin. Epäilin näin sekaisen seurakunnan sopeutumista. Yksimielisten päätösten tekeminen on vaikeaa, taitaa olla mahdotonta.
Katsoin pitkästä aikaa Uutisvuotoa. Hallikaisen kertoma vitsi "Säkkijärven seurakunnan lahjoittamasta" kellosta, toi mieleeni tapuksen, joka todistaa suuresta tietämättömyydestä ja historian kulun vääristelystä Neuvostoliitossa.
Tapahtui Työväen Akatemiassa. Neuvostoliittolaisia kielenopettajia oli neljä naista. Yksi heistä oli nimetty virallisesti johtajaksi. Se oli yleinen tapa kaikissa "retkueissa", että joku muu oli kuitenkin todellinen johtaja. Meidänkin opettajista virallinen johtaja oli vain nimellinen. Todellinen johtaja oli meidän ryhmän opettaja Jevgenija Grigorjevna Osipova. Johtajuus ilmeni kaikin tavoin. Koulutettu ihminen tiesi ja ymmärsi harvinaisen paljon, jopa tekniikasta. Kiinnostui asioista. Jälkeenpäin hiipi ajatuksiini kolme isoa kirjainta.
Keskusteluharjoituksessa kerroimme itsestämme. Oppilas kertoi syntyneensä Säkkijärvellä. Jevgenija kysyi: Missä se sijaitsee?
- Neuvostoliitossa. Jevgenija riemastui:
- Oletko sinä syntynyt Neuvostoliitossa?!
- En, se oli silloin suomea.
Jevgenija mykistyi. Puhui hiljaisella äänellä, ihmetteli:
Onko niin? Onko joskus ollut Suomea ja nyt Neuvostoliittoa? Interesning, otsen interesning.
Aion painua Onkilammen reitille. Kotimatkan kanssa tulee noin 13 kilometriä, passelimatka vammaiselle.
Uutiset vatvovat Suomen saamia takuita Euroopassa. Mitä takuita? Tekstinä näkyneiden perusteella sanoisin: Yksi suuri kusetus. Tämä sulka tuskin pysyy pitkään Jutan hatussa. Monesti ovat sanoneet: "Sinä et tiijjä mittää". Eivät "tiijjä mittää" kaikki muutkaan. Kukaan ei tiennyt näitä tapahtuviksi, vain muutamia kuukausia sitten ennustelivat aivan muuta. Urpilaiseltakin lipsahti:
"Silloin luultiin.." Tänä päivänäkin luulevat monenlaista.
EU:sta äänestettiin. Epäilin näin sekaisen seurakunnan sopeutumista. Yksimielisten päätösten tekeminen on vaikeaa, taitaa olla mahdotonta.
Katsoin pitkästä aikaa Uutisvuotoa. Hallikaisen kertoma vitsi "Säkkijärven seurakunnan lahjoittamasta" kellosta, toi mieleeni tapuksen, joka todistaa suuresta tietämättömyydestä ja historian kulun vääristelystä Neuvostoliitossa.
Tapahtui Työväen Akatemiassa. Neuvostoliittolaisia kielenopettajia oli neljä naista. Yksi heistä oli nimetty virallisesti johtajaksi. Se oli yleinen tapa kaikissa "retkueissa", että joku muu oli kuitenkin todellinen johtaja. Meidänkin opettajista virallinen johtaja oli vain nimellinen. Todellinen johtaja oli meidän ryhmän opettaja Jevgenija Grigorjevna Osipova. Johtajuus ilmeni kaikin tavoin. Koulutettu ihminen tiesi ja ymmärsi harvinaisen paljon, jopa tekniikasta. Kiinnostui asioista. Jälkeenpäin hiipi ajatuksiini kolme isoa kirjainta.
Keskusteluharjoituksessa kerroimme itsestämme. Oppilas kertoi syntyneensä Säkkijärvellä. Jevgenija kysyi: Missä se sijaitsee?
- Neuvostoliitossa. Jevgenija riemastui:
- Oletko sinä syntynyt Neuvostoliitossa?!
- En, se oli silloin suomea.
Jevgenija mykistyi. Puhui hiljaisella äänellä, ihmetteli:
Onko niin? Onko joskus ollut Suomea ja nyt Neuvostoliittoa? Interesning, otsen interesning.
lauantai 8. lokakuuta 2011
Kuntoa
Kesänjälkeen oli uimahalli ensimmäistä kertaa auki lauantaina. Ei ollut tungosta. Jaksoin uida 450 metriä, kun tuli oire. lepäsin muutamia kymmeniä sekunteja. Seuraava oire tuli 600 kohdalla. Jatkoin vielä. 800 kohdalla piti nousta altaasta. Pitää hyväksyä; vasta tulee täyteen 80, niin jo heikottaa. Tällä kertaa olin kotimatkalla virkeämpi kuin useimmiten ennen.
En tuntenut kuoleman kolkuttelevan.
Sääennuste lupaa huomiseksi sateetonta ja heikkotuulista päivää. Ehkä menen vesille. Viimeisiä mahdollisuuksia näiden sulien aikaan. Onkohan tulevana suvena?
En tuntenut kuoleman kolkuttelevan.
Sääennuste lupaa huomiseksi sateetonta ja heikkotuulista päivää. Ehkä menen vesille. Viimeisiä mahdollisuuksia näiden sulien aikaan. Onkohan tulevana suvena?
keskiviikko 5. lokakuuta 2011
Ostoksilla
Kävelin osuuskaupan käytävillä. Jospa vaihteeksi ostaisin juustoa? Edellisen kerran ostin Saksassa valmistettua Goudaa. Pärjäsi hinta-laatusuhteessa muille valmisteille.
Sekosin paljosta valikoimasta. Iskin silmäni pakkaukseen, jossa luki:
Riitan Herkku. Suomalainen nimi kiinnosti; missähän se valmistetaan? Useimpien kilohinta oli yli kympin. Riitan herkku karvan verran alle. Rasvaprosentti ainoana tietona, 31%.
Kotona aloin heti tutkimaan. Markkinoija Riitan Herkku; ahaa! Teksti on niin pientä, ettei lasieni teho riittänyt, käytin apuna Seijan lahjoittamaa suurennuslasia. Valmistusaineselityksen lisäksi ilmeni valmistusmaa: Hollanti. Nuo lakisääteiset merkinnät ovat muodollisia, minun kaltaisen näkökyvyllä ei saa selvää. Ovat vain viranomaisia varten.
Juusto on maultaan erinomaista. Normaali rasvaisuus ja normaali suolaisuus 2,1%. Terveysintoilijat eivät hyväksy, mutta erkille maistuu ja tuottaa mielihyvää.
Pieni hintaetu menee kuoreen. Pala on leikattu klassiseen tapaan pyöreästä tahkosta.
Suurin osa selostuksesta on minulle yks hailee. vain osan tiedän, mitä se on. Mutta yleinen tapa painaa tuoteselostukset melkein näkymättömiksi turhauttaa monia. Esimerkiksi operaattori DNA:n laskut ovat osalta liian pientä pränttiä ja yksinkertaisen halvan liittymän lasku niin monimutkainen ja sekava, ettei sitä tajua erkkikään.
Uimahallissa.
Viime aikoina olen jaksanut uida hiljaa lilluen 400 metriä. Tänään jaksoin uida 500 metriä, kun tuli sepelvaltimo-oire. Lepäilin minuutin pari ja uin vielä 150 metriä, sitten piti nousta altaasta. Joskus oire tuli jo 125 metrin päästä. Nyt tuntuu, että pystyn etenemään muutamia satoja metrejä. Siispä aion muuttaa taktiikkaa; Oireen ilmaannuttua en yritäkään enempää, kun oire ilmoittaa tulostaan, lopetan heti. Kun tulee päivä, jona en jaksa sataa metriä, lopetan hallissa käynnin. Ostin juuri vuosikortin, jaksankohan käyttää sen?
Sekosin paljosta valikoimasta. Iskin silmäni pakkaukseen, jossa luki:
Riitan Herkku. Suomalainen nimi kiinnosti; missähän se valmistetaan? Useimpien kilohinta oli yli kympin. Riitan herkku karvan verran alle. Rasvaprosentti ainoana tietona, 31%.
Kotona aloin heti tutkimaan. Markkinoija Riitan Herkku; ahaa! Teksti on niin pientä, ettei lasieni teho riittänyt, käytin apuna Seijan lahjoittamaa suurennuslasia. Valmistusaineselityksen lisäksi ilmeni valmistusmaa: Hollanti. Nuo lakisääteiset merkinnät ovat muodollisia, minun kaltaisen näkökyvyllä ei saa selvää. Ovat vain viranomaisia varten.
Juusto on maultaan erinomaista. Normaali rasvaisuus ja normaali suolaisuus 2,1%. Terveysintoilijat eivät hyväksy, mutta erkille maistuu ja tuottaa mielihyvää.
Pieni hintaetu menee kuoreen. Pala on leikattu klassiseen tapaan pyöreästä tahkosta.
Suurin osa selostuksesta on minulle yks hailee. vain osan tiedän, mitä se on. Mutta yleinen tapa painaa tuoteselostukset melkein näkymättömiksi turhauttaa monia. Esimerkiksi operaattori DNA:n laskut ovat osalta liian pientä pränttiä ja yksinkertaisen halvan liittymän lasku niin monimutkainen ja sekava, ettei sitä tajua erkkikään.
Uimahallissa.
Viime aikoina olen jaksanut uida hiljaa lilluen 400 metriä. Tänään jaksoin uida 500 metriä, kun tuli sepelvaltimo-oire. Lepäilin minuutin pari ja uin vielä 150 metriä, sitten piti nousta altaasta. Joskus oire tuli jo 125 metrin päästä. Nyt tuntuu, että pystyn etenemään muutamia satoja metrejä. Siispä aion muuttaa taktiikkaa; Oireen ilmaannuttua en yritäkään enempää, kun oire ilmoittaa tulostaan, lopetan heti. Kun tulee päivä, jona en jaksa sataa metriä, lopetan hallissa käynnin. Ostin juuri vuosikortin, jaksankohan käyttää sen?
tiistai 4. lokakuuta 2011
Tupo joka ei ole tupo
Tupo hylättiin aikansa eläneenä, mutta sama tahti on askelten. Kelvoton käsikirjoitus, onnettomat tunarit ohjaamassa, ja kivikasvonäyttelijät näyttelevät kehnosti. Narsistiset ihmiset hakeutuvat television hohteeseen, valvovat yökausia ja turhan jahkaamisen seurauksena tekevät tupon, johon kaikki ovat tyytymättömiä.
"Neuvottelijat" puhuvat työelämästä, eivät työstä, kun eivät ole tehneet päivääkään työtä.
Satuin tuntemaan muutaman merimiehen. Ihmettelin kun miekkonen pystyi juopottelemaan viikkokausien lomat. Pääsin perille merimiesten työehdoista. Hämmästelin, miten se on mahdollista?
Nyt suomalainen merimies on harvinaisuus.
Sellainenkin termi esiintyi joskus kuin solidaarinen palkkapolitiikka. Mitä se tarkoittaa? Sen tulkitsen näin: minun pitää saada enemmän kuin sinun. Tehtiinpä millainen ratkaisu tahansa, lopulta aina muutamien alojen palkoissa oli "hajurako" toisiin verrattuna. Onnistuin aina olemaan siellä hajuraon takana.
Kun palkkoja nostetaan kaikille, kenen palkka silloin nousee? Palkan hyvyys tai huonous todetaan verrattuna toisiin.
Palkat nousevat joka tapauksessa kokonaisia prosentteja. Eläkkeeni pienenee kuin pyy... Onneksi jätän taivallukseni ennen maailmanloppua.
"Neuvottelijat" puhuvat työelämästä, eivät työstä, kun eivät ole tehneet päivääkään työtä.
Satuin tuntemaan muutaman merimiehen. Ihmettelin kun miekkonen pystyi juopottelemaan viikkokausien lomat. Pääsin perille merimiesten työehdoista. Hämmästelin, miten se on mahdollista?
Nyt suomalainen merimies on harvinaisuus.
Sellainenkin termi esiintyi joskus kuin solidaarinen palkkapolitiikka. Mitä se tarkoittaa? Sen tulkitsen näin: minun pitää saada enemmän kuin sinun. Tehtiinpä millainen ratkaisu tahansa, lopulta aina muutamien alojen palkoissa oli "hajurako" toisiin verrattuna. Onnistuin aina olemaan siellä hajuraon takana.
Kun palkkoja nostetaan kaikille, kenen palkka silloin nousee? Palkan hyvyys tai huonous todetaan verrattuna toisiin.
Palkat nousevat joka tapauksessa kokonaisia prosentteja. Eläkkeeni pienenee kuin pyy... Onneksi jätän taivallukseni ennen maailmanloppua.
maanantai 3. lokakuuta 2011
Maisemakuvaus
Tuossa kyhäelmässäni on kohtuullista kuvaa, mutta selostus on susi ja tekstissä vääränlainen väri. Mikrofoniongelma ja oma ääneni huono.
Televisionäytelmää katsoessani pohdin itsekseni, että mitenkä osaisin kuvata tuota maisemaa; pelkkää taivasta ja peltoa, mitä siitä ottaisin kuvaan? Minkä verran taivasta ja minkä verran peltoa ja mitenkä tie? Tokkopa saisin kelvollista jälkeä.
Savolaismaisema onnistuu paremmin. Kuvaan salmen suita, niemien nokkia, metsäisiä kumpareita, pikkupuroja ja välkkyviä vesiä.
lauantai 1. lokakuuta 2011
Historia
Kansakoulussa luettiin historiaa. Kansakoulun kirjat käsittelivät Suomen historiaa ja Maailman historiaa. Kiinnitin huomiota siihen, kun historia oli pelkkää sotaa. Kaipasin enemmän tietoa Suomen vaiheista; mitä todella on tapahtunut? Suomen historia oli Ruotsin historiaa. Kirja alkoi ensimmäisestä ristiretkestä. Ikäänkuin Suomi alkoi vasta siinä tapahtumassa. Päättelin suomalaisia olleen sitä ennenkin ja sitä historiaa kaipasin. Vapaussodasta oli tekstiä puoli sivua. Oli sota-aikaa ja itsenäisyydestä puhuttiin. Kirjoissa ylistettiin jääkäreitä. Mutta vanhemmat ihmiset puhuivat punikeista ja valkoisista.
Sanovat. Voittaja kirjoittaa historian. Lukiessani uskoin kaiken tapahtuneen niin kuin oli kirjoitettu.
Opettaja Ida Remes oli aidosti isänmaallinen, mutta suhtautui sotimiseen positiivisesti. Kiinnitti erkoisesti meidän huomiota spartalaisiin ja Termopylain sankareihin.
Opettaja piirsi liitutaululle Kustaa Adolfin sotilasryhmityksen. Se käsitti kolme osaa; pääjoukon sekä oikean ja vasemman sivustan. Hyökkäyksen aloitti vasen sivusta, joka oli enimmäkseen suomalaisia, sen jälkeen hyökkäsi oikea sivusta ja pääjoukko hyökkäsi heikentyneeseen puolustukseen. Opettajan mukaan vasemmassa ensi-iskun sivustassa oli suomalaisia, koska olivat niin urhoollisia!
Uskoinhan minä suomalaiset urhoollisiksi, niin kauan kunnes oivalsin ensi-iskussa tulevan eniten tappioita! Siksi suomalaiset! Hakkapeliitat!
Sanovat. Voittaja kirjoittaa historian. Lukiessani uskoin kaiken tapahtuneen niin kuin oli kirjoitettu.
Opettaja Ida Remes oli aidosti isänmaallinen, mutta suhtautui sotimiseen positiivisesti. Kiinnitti erkoisesti meidän huomiota spartalaisiin ja Termopylain sankareihin.
Opettaja piirsi liitutaululle Kustaa Adolfin sotilasryhmityksen. Se käsitti kolme osaa; pääjoukon sekä oikean ja vasemman sivustan. Hyökkäyksen aloitti vasen sivusta, joka oli enimmäkseen suomalaisia, sen jälkeen hyökkäsi oikea sivusta ja pääjoukko hyökkäsi heikentyneeseen puolustukseen. Opettajan mukaan vasemmassa ensi-iskun sivustassa oli suomalaisia, koska olivat niin urhoollisia!
Uskoinhan minä suomalaiset urhoollisiksi, niin kauan kunnes oivalsin ensi-iskussa tulevan eniten tappioita! Siksi suomalaiset! Hakkapeliitat!
Syksyinen aamu
Pilviverho haihtui. Auringon säteet pääsivät kultaamaan vastapäätä olevan vanhan autiotalon tontilla syksyn värittämiä puiden lehtiä. Valo heijastui ikkunasta vastapäiselle olohuoneen seinälle. Juuri ikkunan kohdalla seinällä on peili; kaksitoista kolmekymmensenttistä palasta. En aikaisemmin huomannut siinä niin paljon likaa. Runsaasti vaaleita täpliä. Mistähän ne ovat tulleet?
Tiesin ettei se puhdas ollut. Puhdistin sen vain kerran ja laitoin yhden rikkinäisen ruudun tilalle uuden. Siitä on kohta neljä vuotta, silloin muutin tähän. Harvoin tarkkailen itseäni peilistä. En ole nähnyt hyvää peiliä!?
Enn ole pätevä ikkunan pesussa. Kuinka ollakaan, mieleeni tuli Mustosen lihatiskin vitriini. Jokailtaisena työnä sen puhdistaminen. Työvälineinä sanomalehti ja etikka.
Miksi etikalla? Ehkä desifioinnin takia?
Käytin sitä menetelmää, en halunnut läträtä veden ja rättien kanssa. Sivuttaisasento rasitti selkää. Laitoin tukivyön. Käsivarren lihaksia raukaisi pian. Sain peilistä niin puhtaan, ettei se pistä silmään. Jos kertoisin naishenkilöille puhdistaneeni sen, niin löytäisivät huomauttamista. En kerro kenellekään.
Tiesin ettei se puhdas ollut. Puhdistin sen vain kerran ja laitoin yhden rikkinäisen ruudun tilalle uuden. Siitä on kohta neljä vuotta, silloin muutin tähän. Harvoin tarkkailen itseäni peilistä. En ole nähnyt hyvää peiliä!?
Enn ole pätevä ikkunan pesussa. Kuinka ollakaan, mieleeni tuli Mustosen lihatiskin vitriini. Jokailtaisena työnä sen puhdistaminen. Työvälineinä sanomalehti ja etikka.
Miksi etikalla? Ehkä desifioinnin takia?
Käytin sitä menetelmää, en halunnut läträtä veden ja rättien kanssa. Sivuttaisasento rasitti selkää. Laitoin tukivyön. Käsivarren lihaksia raukaisi pian. Sain peilistä niin puhtaan, ettei se pistä silmään. Jos kertoisin naishenkilöille puhdistaneeni sen, niin löytäisivät huomauttamista. En kerro kenellekään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)