torstai 26. huhtikuuta 2012

Oppivelvollisuus

Oppivelvollisuuden ikärajaa ei pidä nostaa.    Koulun penkillä lojuminen tuottaa velttoja ihmisiä.   He valittavat työelämän vaivoja, kun useimmissa oikeissa työpaikoissa ei voi pelkästään oleskella.   Yrityksissä tarvitaan tuloja.    Niitä saadaan vain tekemällä tuottavasti materiaalia ja palveluja.
Yhteiskunnan työpaikoissa ei pystytä yhtä tarkasti mittaamaan.

Päin vastoin, opiskeluun heikosti motivoituneiden on viisasta mennä lyhytaikaisiin hommiin jo nuorempina.  Sijaisena ammattikoulussa paimensin kahdenlaista luokkaa.   Kuulin aikaisemmin teknillisellä alalla puhuttavan hyvistä ja huonoista luokista.    Se askarrutti mieltäni.
Sain itse todeta ilmiön niin voimakkaana, etten olisi uskonut.  
"Hyvän" luokan jälkeen seuraavan ikäluokan pojat olivat aivan erilaiset.   Edellinen vuosikerta sisälsi opiskeluun halukkaita ja pystyviä.    Lähes kaikki.   Sitä seurannut "vuosikerta" avasi silmäni.   Sain havainnollisen opetuksen.  
Heitä oli yksitoista.   Vain yhdellä matemaattista lahjakkuutta.  Muille algebran opetus peruskoulussa oli "vettä hanhen selkään". Kirosivat alimpaan kattilaan:
"Neljä vuotta tätä paskaa jauhettiin ja vielä täälläkin pitää."
Nämä "typerykset"  pärjäsivät mainiosti verstaalla.  Oppivat säätöarvoja, rakenteita, työkoneiden asetuksia ja laitteiden toimintoja.   Kaikki eivät opi kaikkea, eikä tarvitse.   Näille tein muutamia kokeita, jotka eivät kuuluneet ohjelmaan.  Ne vahvistivat kokemukseeni  karttunutta.

Tässä tuli esille matematiikka. Ettei käsitetä väärin, tiedän matematiikan tärkeyden.   Nyt vain näyttää käyvän niin, että peruslaskutaito heikkenee, sitä tarvitsee kaikki, mutta "avaruudellisia" laskuja ei tarvitse.  

Se "parempi" luokka taas oli täysin tietämätön veden ominaisuudesta, että se laajenee neljästä plusasteesta molempiin suuntiin; jäähtyessä ja lämmetessä.   Siksi järven jää pysyy pinnalla.  Fysiikkaa opettivat.   

Koulutuksesta vastaavat viranomaiset ja psykologit väittävät muuta.   He mittaavat omien aivojensa mittapuulla.