Nukuin hyvin. Yhteen putkeen monta tuntia. Heräsin viiden aikaan. Puuron jälkeen löysällä lenkillä. Alakulo kurkistaa selkäni takaa. Jälkikasvu tulee tänään. Ikäänkuin juhlistamaan. En tunne juhlallisuutta.
Epäonnistunut ihminen. En saavuttanut mammonaa enkä gloriaa. Epäonnikin kuritti. Mistäpä tiesin kohtalon määränneen tällaisen osan? Epäonnesta kertokoon valokuva. Unto Kupiainen oli kuulemma kunnon valokuvaaja. En ole sitä mieltä.
Korpelan väki asettui valokuvattavaksi pihlajan juurelle. Penkillä istuvat ihmiset ovat siinä omana itsenään. Erkin panivat seisomaan toisten taakse. Kuinkas kävikään? Valokuvasta tuli susi. Ehkä kuului käydä niin? Erkkiä ei kuvassa näy. Kuvassa näkyy ylhäältä leveämpi musta viuhka, joka kapenee alaspäin, niin että kaikkien kasvot näkyy, mutta viuhkan terävä kärki peittää erkin kasvot, mutta molemmin puolin olevat kasvot näkyvät.
Tämmöinen seurasi minua koko ikäni. Tunsin olevani "näkymätön mies".
Koetan rauhoittua. Vaikka epäonnistumista en voi unohtaa. Suhtaudun levollisesti, enkä näytä kovin murheellista muotoa.
