Halusin kuvata Kivisalmen sillan. Järkyttävä uutinen kertoi tragediasta. Linja-auton jarrut pettivät myötämäessä lossille tullessa. Viisitoista matkustajaa hukkui.
Viisi vuotta myöhemmin kohtasin miehen, joka sanoi kuljettaneensa surma-autoa. Helsinkiläisessä korjaamossa mies puhui mieltään painavasta asiasta.
Savon Sanomissa oli kuva; mies seisoi syytettynä oikeuden edessä. Hän oli korjannut sen auton jarruja.
Korjaaja koki syytteen nuorena. Miten hänen elämänsä jatkui?
Työpaikalleni tuli uusi mies. Pitkä ja komea, eikä päällisin puolin näkynyt vaurioita. Esiintyi levollisesti. Kävelystään en varsinaisesti havainnut ontumista. Kuitenkin vaistosin hänestä jotain kohtalonomaista. En kysellyt. Hän kertoi itse.
Muistin hyvin tapauksen uutisista. Hiekkalastia kuljettava kuorma-auto ajoi päin linja-autoa, kuormurin nokka työntyi ohjaamoon, kuljettajan lantio murskaantui. Miehen kärsimyksiä ei voi sivullinen kuvitella.
Hänen elämänsä jatkui. Invalidien oppilaitoksessa kävi asentajakoulutuksen.
Helppoa ei liene olut soralastin kuljettajankaan elämä.
Kuin pisteenä iin päälle, noita mietittyäni jatkoin matkaa, niin tien poskessa rojotti henkilöauto. Romuttunut ja pelastuslaitoksen teipillä piiritettynä. Pyörsin takaisin. Otin kuvia kolmelta kantilta.
Toimin pitkään korjausalalla. Vastuullisenakin ja opettajana hetken. Rehellisesä työssäkin saattaa joutua leivättömän pöydän ääreen.