Eilisiltana painuin pehkuihin ennen kymmentä. Nukuin heräilemättä kuusi tuntia, heräsin neljältä. Loikoilin vielä, mutta enää ei uni tullut, ajatukset tulivat. Katsoin paremmaksi kömpiä ylös.
Vilkaisin ulos; näytti pilviseltä. Aamun koleus luultavasti vaatii pitkät alushousut ja vankemman verrytteluasun. Kävelin kirkon ohi liikenneympyrän lähelle, siitä keskustan suuntaan ja käännyin lammelle. Ennen lammelle tultuani ei näkynyt liikennettä.
Lammen rannan suuntaan käveli vaisuin askelin mieshahmo. Tummat lökäpöksyt, kauhtunut pusakka ja alistunut ryhti kertoi kassia kantavan laahustajan kuuluvan tiettyyn kansanosaan. Tuntee varmaan itsensä yksinäiseksi. Tällaisia sanovat syrjäytyneiksi. Olemus kertoi hänen olevan myöhempää keski-ikää elävä.
Ajattelin nuoria, jotka viettävät aikaa kaljoitellen. Istuvat baareissa ja kuljeksivat oluttölkkejä suudellen, monenko tulevaisuus on tuon kaltainen?
Melko varmasti hyvinkin monen, eikä sitä voida estää. Vai voiko?
Juoksin hipsimällä joen rantaa. Venepaikan luona seisoi ikäiseni mies. Ikääntynyt mies saattaa olla yksinäinen, mutta ryhti ja puhtaat vaatteet kertoivat hänen olevan kohtuullisesti kuosissa.
Seuraavakin näkemäni luontokappale oli vanha mies. Läksi postilaatikkorivistön luota sanomalehti kädessään. Vanhat miehetkö varhaisia liikkujia? Yksinäisiäkö? Minäkinkö?
Seisahdin sillalla, katsoin järvelle. Selällä nousi sumu, lähellä rantaa lepäsi vesi lähes tyynenä, vain tuskin havaittava maininki jatkoi hidastunutta liikettään. Ensimmäiset auringon säteet tavoittivat puiden latvoja vastarannan rinteellä. Uskallanko sanoa: taitaa tulla hyvä päivä?
Palasin pesälleni muutaman minuutin yli kuuden. Päivän ohjelmaan kuuluu lehdet kirjastossa ja uimahalli, joka avataan tänään kesäseisokin jälkeen.
