Läksin eilen liikenteeseen. Sunnutaipäivä. Aurigon lämpö tuntui auton ikkunan läpi, mutta järvissä on vielä jäät. Valkeaa vasten muodosti kontrastin jäällä kykkivät mustat hahmot; pilkkijät tavoittelivat saalista.
Ensimmäinen seisakki oli Rautalammilla. Kuvasin entistä mökkiäni. Uuden omistajan kädenjlki näkyi. Uusi ulko-ovi ja paranneltu veranta. Jättimäinen hopeapaju oli kaadettu. Se oli vanha ja pitkiksi kasvaneet oksat putoilivat myrskyisellä sateella. Mutta Terijoen salavat jäivät elinvoimaisina. Salavien rungot törröttivät katkottuina, torsoina. Minun silmiini ei näytä hyvältä tapa, että katkotaan rungot tyngiksi, jolla ne saadaan ottamaa uutta versoa. Semmoinen tyngästä pursuava pöheikkö ei miellytä. Ei tarvitsekaan.
Kunnatoimisto on koristeltu telineillä ja verhoiltu muovilla. Loivalle katolle valinneet aikanaan vääränlaisen katteen. Pitää uudistaa. Viime aikoina rakensivat paljon väärin. Nyt puretaan ja korjataan.
Ajoin jyrkännettä maston juurelle. En pystynyt kuvaamaan maisemia, sieltä näkyy pitkälti savolaista maisemaa; järviä ja asumuksia. Mäellä oli vielä lunta, enkä voinut liikkua parhaille paikoille. Halusin kuvata yhden kohteen. Avoimella paikalla aurinko tekee tehtävänsä ja kivi oli paljaana hangen keskellä. Se on "tehdyn näköinen" ja sillä tavalla asetettu, että väkisin tulee mieleen, että siinä on ollut jokin muistomerkki, joka on hävinnyt. Rautalammilla asuin vähän aikaa, enkä tullut kysyneeksi paikallisilta. Toteutin mieleeni jääneen, tallensin sen. Tästä retkestä teen pienen teoksen.
