Aurinko helotti, eikä tuulta näyttänyt olevan, siispä kasasin vehkeet ja läksin käppäilemään. Siionin siltaa lähestyessäni havaitsin jäällä mustia kyykkijöitä: pilkkikilpailut.
Pystytin jalustan ja suuntasin kameran jäälle. Aurinko häikäisi, enkä näytöstä nähnyt yhtään mitään. Kääntelin taulua, tiirailin silmiä siristäen. Vaikeaa oli. Kuvasin kuitenkin, osittain arviosta. Jälkeenpäin katsoin: jonkin verran näkyi tallentaneen. Kuvasin siltaa ja ympäristöä, minkä pystyin. Unohdin silmälasit. Näköni on parantunut, en tarvitse laseja normaalihommissa, mutta lukiessa ja lähitarkkuuteen tarvitsen. Kameran näyttöä valoisaa vasten katsoessa tarvitsen välttämättä.
Tulin maantiesillalle, josta näkyy rautatiesilta. Joelta kuului joutsenten joikuilu. Valmistauduin kuvaamaan ja tihrustin näyttöä. Äly tuli vähän iltajunassa. Kamerassahan on etsin!? Käytin etsintä kuvatessani joutsenia. Näyttöä on mukavampi käyttää. Siten kuvaan useimmin, eikä ulkonakaan ole vaikeuksia, kunhan ei aurinko ja lumi häikäise. Tumpelo! Puhuvat muistisairauksista. Liekö?
Hopean väristä kameraani elikot karsastavat. Kuvatessani läheltä, yksi lintu urahti; varotti. Läksivät lipumaan sivummalle. Täytynee laittaa jotain verhoksi.
